Veteraanioppia Jyväskylästä

Jyväskylän bränärissä tenniskuplassa pelaaminen alkoi lupaavasti kun vihdoinkin pääsin kokemaan veteraanivastusten jäyniä. Ensimmäinen kierros tarjosikin mukavan leppoisaa bollaa, mutta toinen kierros koitui taas kohtaloksi varsin sitkeän parrun muodossa.

 

Ilpo Kuokkanen oli n. 50-v kohtelias harmaahapsi, joka ei omannut kovin varmaa tekniikkaa. Pallot tuli hiljaa takaisin ja rystyltä lähinnä alakierteellä. Suurin puute miehellä oli kuitenkin jo kangistuneet jalat.

 

Pääsin peliin mukaan peruslyöntivirheilyn jälkeen aika kivutta. Syöttö ja varsinkin ykkönen toimi jälleen mukavasti ja sain paljon pisteitä sillä. Eka erä tuli melko helposti, vaikkakin annoin 4 peliä virheilläni. Kuokkanen kuitenkin pehmeni nopeasti, kun pääsin juhlimaan säännöllisesti jopa läpilyönneillä. Toisessa erässä pelini
oli varsin vapautunutta ja se tuli 6-0. Parannettaavaa minulla jäi eniten lentopeliini ja stoppareihin. Tosin painettakaan ei tässä pelissä ollut missään vaiheessa.

 

 

Toinen pelini olikin sitten varsin mielenkiintoinen veteraanivääntö. Vastustaja Leif Smeds, n. 40 v, ei aluksi vaikuttanut juuri edellistä vastustani kummosemmalta, sillä hänen lyönnit olivat hiljaisia lyhyen käden liikkeen tuuppaisuja, joista oli myös juniorivalmennuksen jalostus kaukana. Miehen ei-niin-trimmattu olemus ja kukkuinen syöttökin antoi minulle väistämättä vihiä helposta ottelusta.

 

Hyvin se alkoikin. 3-0 johdin ekaa erää juoksuttamalla lievästi Smedsiä ja hänen virheillään. Sitten pienen herpaantumiseni jälkeen ja vastustajan kalibroitua peruslyöntinsä takakentälleni, hän pikkuhiljaa hivuttautui 4-4 tasoihin. Pallot oli tässä vaiheessa pisimpiä, mitä olin vielä lyhyellä urallani pelannut. Koska minulla
oli painavammat peruslyönnit, pystyin hallitsemaan palloralleja. Uskoin että mies väsyy ennen pitkää, enkä pyrkinyt ratkaisuihin kovin aktiivisesti. VIRHE! Mies vei erän 6-4 ja minulle rupesi jo puntti painamaan.

 

Toiseen erään sain vongattua uudet pallot mikä antoikin minulle uskoa hetkeksi kovempien lyöntieni muodossa ja siirryin 2-1 peleissä johtoon. Sitten aloin tehdä pitkissä palloralleissa virheitä, kun taas Smeds piti tasaisen tuuppaustasonsa koko ottelun ajan alakierteisine rystyineen. Lisäksi en löytänyt eilistä syöttövirettäni missään vaiheessa ja sain olla tyytyväinen ainoastaan noin kolmeen ykkössyöttööni koko matsin aikana. Pikku manailujeni jälkeen aloinkin olla valmis kättelyyn 2-6 eräpistein.

 

Oli ikävä hävitä vastukselle, jonka peli ei kovasti tennikseltä näyttänyt. Toisaalta sain arvokkaan oppitunnin siitä, ettei sen tarvikaan siltä näyttää. Eniten kuitenkin ihmetytti "heikkokuntoisuuteni". Valitsin aivan väärän
taktiikan tämän kaverin lyömiseen, sillä hän vieläpä väitti ettei ollut väsynyt juoksutuksestani tippaakaan. Onko siis tenniksen ja joukkuepallopelien fyysiset vaatimukset niin erilaiset, että futiskentällä hyväkuntoisena
itseään pitävä on vuoden kilpatennisharrastuksen jälkeen kuin kuoriämpäri vatsakkaan veteraanin jäljiltä?? Tähän pointtiin sain myötätuntoa ÅLK:n valmentajalta, jonka kanssa turisin mukavia junnutenniksestä matsin jälkeen hänen kaitsiessaan valmennettaviaan.

 

Tämä keikka herätti taas uusia kysymyksiä pelitaktiikkani, treenauksen ja tavoitteiteni suhteen. Pitäisikö minun oikein ruveta juoksemaan viivajuoksua yssikseni vai valita fernandogonzalezmainen taktiikka pitkien pallorallien uhatessa rautaista fysiikkaani? Ennen olen luottanut pitkään bollaukseen, mutta nyt se taktiikka on asetettava kyseenalaiseksi, kun vastustajan peli ei sekoa junnumaisesti rytminvaihteluistani ja hänen kunto kestää. Ehkäpä siis näytösluonteista Gonzoa kehiin …

 

Lisäksi harmitti syöttöni katoaminen jälleen toisessa ottelussa. Siihen ja arkaan lentopeliin lisää harjotusta, niin josko kolmas kierros siintäisi taas jossain turneessa.

 

HUANOKUNTOINEN

 

Advertisement