Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2007

Välttävällä esityksellä vapun viettoon

Toisen kierroksen Tuomas Hakala, 15v oli ihan lupaava pelaaja. Kaikki lyönnit näytti teknisesti hyviltä. Vasurin kämmentä sopi varoa, sillä se paukkui kovalla kierteeellä läpi yleensä kämmenkulmastani. Syöttö oli aivan ok, muttei mikään ase. Lentolyöntituntuma erinomainen. Rystyä yritin painostaa, sieltä hän ei niin kovin vastannut. Rystyn sijaitseminen minun kämmenkrossikulmassa oli kuitenkin vaikea paikka painostaa. Osaan nimittäin paremmin viivaan lyönnin.

Omat lyöntini toimi jälleen ihan tyydyttävästi  lukuunottamatta ykkössyöttöä. Peruslyönneistä rystyllä pystyin painostaan ja kämmenkin pysyi sopivan pitkänä. Jos jätin kämmeneni keskelle lyhyeksi, olin poikkeuksetta vaikeuksissa Tuomaksen kämmenen kanssa. Tein kuitenkin tavallista enemmän peruslyöntivirheitä, koska maltti ei riittänyt tappiotilanteessa, johon heti alusta jouduin. Ekassa erässä taisin saada yhden pelin erän puolessa välissä.

Toisessa erässä paska ykköseni jatkoi verkon lämmittämistä. Tein virheen siinä, että lähdin heti ottelun alusta vetämään kovaa ykköstä, ennenkuin olin kalibroinut sitä kenttään. Niinpä se osui verkkoon 60%:sesti puolitoista erää. Kakkosellakin tuli liian monta kaksaria. Syötön rytmi, heitto ja osuma oli kuitenkin kunnossa, joten kun toisen erän tappiolla 0-4 sain viimein rauhoitettua syöttöliikkeen, sain pidettyä loput kaksi syöttövuoroani. 2-5 tilanteessa aistien lievää jännitystä kaverin ottelupalloissa, joita voitin useamman, mutta rahkeet ei riittäneet tällä kertaa ottelun kääntöön. Railakasta vappua selkein 1-6,2-6 lukemin!!

Impparissa tokalle iisisti

Enemmän kuin omasta pelistäni löytyisi varmaan kerrottavaa pitkästä aikaa kisanneen sparrarini Lassen avausmatsista Roope Vähätaloa vastaan. Kaksi ekaa erää meni täysin tuuppailuksi ja kuupalloiluksi. Peli kääntyi vaivalloisesti Lasselle, kunnes kolmannen erän alkuun rupesi krampit haittaan häntä. Sitten molemmat lopettivat tuuppailun ja alkoivat lyömään tosissaan, koska Lasse ei voinut juosta. Viimeisessä pallossa Lasse pääsi lyömään kaksi smashia, ennenkuin tuupertui kramppien takia kenttään. Talvisodan hengellä suoritetun kättelyn jälkeen tarvittiin takkisen elvytysryhmää areenalla ennenkuin tämä nykyajan gladiaattori saatiin pystyyn. Ja minä pääsin jatkamaan tälle dramatiikan lämmittämälle estradille aistien melkein elvytyselektrodien ja suolenpätkien katkun.
 
Oma pelini n. 50v Ossi Falckia vastaan oli helppo. Ossilla oli periaatteessa lyönnit hallussa, mutta parin vuoden tauko näkyi tuntuman puutteena ja lukuisina helppoina virheinä. Lisäksi hän oli jaloista sen verran hidas, että sai lyöntini monesti vaikeana jalkoihinsa taka rajan edessä. Minä sain onneksi heti peruspelini kulkemaan, mitä olisi saattanut vaikeuttaa vanhat pallot ja Ossin hitaat ja matalat palautukset. Sain Ossin liikkeelle ja rakensin helposti pisteitä, jotka päätin verkolta tai Ossin virheeseen. Vein avauserän puhtaasti 6-0.
 
Toisessa erässä Ossi sai vähän paremmin palloa ruutuun ja itse menetin ehkä hieman keskittymistäni 5-1 tilanteessa. Vein kuitenkin lopulta erän 6-3 ilman kummempia jäätymisiä. Ainoa lyönti, joka oikeastaan oli heikko tänään, oli ykkösyöttöni. Se oli useimmiten verkossa. Rytmi, heitto ja osuma oli kuitenkin kohtalaista, joten en ole huolissani sen parantumisesta. Matsi oli kuitenkin aika lyhyt minun mittapuussani. Huomenna syöttöä sitten tarvitaankin, kun kohtaan taitavan Tuomas Hakalan.

Massamestaruus puolimainiolla esityksellä!

Epävirallista sisämassakenttien D-luokan Suomen mestaruus titteli oli pantu porkkanaksi, mikä sai minut lähtemään varasijalta jälleen Myllypuron erinomaisille kentille. Muita ei näköjään tittelit ja massat kiinnostaneet, sillä luopumisten jälkeen pääsin aloittamaan suoraan välieristä. Voitin luokan kahdella hyvin erilaisella ottelulla, joissa ei ollut muuta yhteistä kuin järkyttävä hikoilu!

 

Ensimmäisen matsin Aleksi Korpelainen, 15v, oli minulle tuttu turkulainen viime kesän aluemestaruuskisoista. Silloin kipsasin peruslyönneissäni aika paljon ja voitin tuskasesti kahdessa erässä. Nyt odotin, että pikkumies on kehittynyt, mutta olin silti itsevarma oman pelini sujumisen suhteen. Ja vielä mitä! 3h ja vartti soijattiin taas kentällä!

 

Aleksilla oli ainakin kämmen kehittynyt siinä määrin, että jouduin rystyä painostamaan. Rystyltä tuli enemmän kuulyöntiä ja syöttö oli heikko, mutta ruudussa. Alku meni junnuotteluille tyypillisesti jopa 1-4 tappiokseni. Sitten aloin saamaan ykköstänikin ruutuun ja tasoitin erän. Aleksi vei kuitenkin sen 6-4.

 

Kuplahallin trooppinen ilmasto (aurinko lämmitti ilman helteiseksi) stimuloi ihostani ennenkokemattomia määriä soijaa. Suurin haitta siitä oli, että kämmentäni en saanut pitämään melassa jatkuvasta pyyhinnästä, hikinauhoista ja talkin levittelystä huolimatta. Siksi minun piti varsinkin ykkössyöttöni hiljentää kakkoseksi. Toinen haitta oli puuvillasortseissa säilytetyt pallot, jotka kostuivat ja imivät massaa pintaansa. Näiden munkkien pomppu ei todellakaan auttanut lyöntituntuman säilyttämistä. Hiljaisten kakkossyöttöjen ruudussa pysyminen ja vastustajan kiukuttelu toi minulle yllättävän helposti toisen erän, 6-1.

 

Aavistin kuitenkin vaikeuksia vielä, koska peruslyöntituntumani oli huonontunut ja hiljainen syöttöliike aiheuttaa syötön rytmin katoamisen, minkä kanssa olen tapellut koko talven. 3. erä menikin sitten syöttöjä murrellessa, kun tajusin ottaa askeleen eteenpäin kaverin kakkossyötössä (tai sukulaiseni tajusi ). Onneksi aurinko laski kolmanteen erään ja halli viileni välittömästi, joten sain käden pitämään jotenkin tärisevässä mailassa. Pallottelu oli välillä hyvin matalaa keskelle kenttää ja välillä kuutamoa. Rystyllä tein yllättäen enemmän virheitä kuin kämmenellä, koska en ole sillä tottunut tekemään kuupallottelua vaan painostavia lyöntejä. Alakierteetkään eivät osuneet mailaan toivotusti, mutta lentopeli oli sentään kohtuullisella tasolla. 6-4 ratkaiseva erä mulle ja kiroiluni vaihtui helpotukseksi.  

 

Finaaliin sain vastaani juuri kilpailemisen aloittaneen, mutta selkeästi lahjakkaan Ville Juhamon, arviolta 19v. Kaveri oli myös siirtynyt lajiin joukkuepalloilusta ja lyönnit näyttivät kauniilta. Villen kämmen ja rysty tulivat vahvasti yläkierrettyinä ja mailan lapa oli swingissä pitkään suljettussa asennossa. Syöttökin oli erittäin kierretty ja kaunis, joka näytti lämmittelyssä siltä, että sitä olisi hiottu elämän verran pitempään kuin omaani.

 

Molemmat erät alkoivat Villen johdolla jopa parilla pelillä, mutta kääntyivät yllätyksekseni mulle.  Ekan erän pari vahvaa Villen takakentän läpilyöntiä ja syöttöä saivat minut aidosti luulemaan, että hyvä jos saan kuparisen rikki. Toisaalta tiesin heti, että tulen nauttimaan matsista, koska koviin yläkierteisiin vastaamalla sain erinomaisen lyöntivireen ja ehkä urani parhaimman ottelun! Peruspelini sujui koko ottelun ajan molemmilta puolin ja pystyin juoksuttaan hieman kaveria. Ville veteli varsinkin kämmenellä kovia jenkoja, mutta mokaili molemmilta puolin etenkin tärkeitä palloja. Vielä kun onnistuin pitämään lyöntini erittäin hyvän mittaisena ja alakierrekin onnistui aina, kun sitä koetin, voitin taululle yllättävän selkeät luvut. Verkolle nousunikin hoidin hyvällä prosentille ja jopa kaikki stopparini taisi kääntyä voitokseni! Ykköseni pysyi ruudussa pikkuisen useammin kuin pihalla ja kaksareitakaan ei montaa tullut. Ykkösyöttöä tosin hiljensin hieman, kun pelkäsin taas kämmen luistavan kahvassa. Ville ei kuitenkaan uskaltanut ottaa hyökkäävämpää roolia edes kakkossyötöissäni, vaikka peruspelissä hanakka lyömään olikin. 

Villen lyhyt kokemus näkyi helppoina virheinä tärkeissä paikoissa ja näyttävästä syötöstä huolimatta kovat kakkoset aiheuttivat kaksareita. Noin kauniilla lyöntitekniikalla on miehellä kyllä mainiot edellytykset pärjätä etenkin massakentällä. Tehtaan kokikset osoittautuivat kuitenkin liian hapokkaiksi tänään ja voitto mulle yllättävän helposti 6-2, 6-3.  

Pahin vastukseni turnauksessa oli trooppinen ilmasto. Olisin varmaan hävinnyt ekan ottelun, jossei aurinko olisi laskenut kolmanteen erään. Pahoitteluni halliyhtiölle, jos kentän puupenkki lahosi istumapaikastani!  

P.S. Ansiokseni täytyy laskea myös, että tein matsien välissä ekaa kertaa aikoihin myös oikeita töitä eli vaihdoin kahden auton renkaat. Menestyksellä vissiin nekin! 

 

Yhden lentolyönnin vaje

Voittoputkeni kasvattamista holkiksi lähdin yrittämään Vantaan Variston pääsiäisturnaukseen C-luokkaan. Kaavio heitti heti alkuun kohtuu lahjakkaan junnun Herkko Pölläsen, 13v, vastaani. Herkolla oli ihan ok tekniikka lyönneissään. Kämmen oli erittäin vaarallinen, mutta yhden käden rysty painostamisen paikka.
 
Peli alkoi odotetusti syöttöni takellellessa ja junnun hallitessa. Herkko löi koko ottelun ajan kaikista keskelle lyhyeksi jääneistä palloista kämmenellä läpi kummastakin reunasta. Näiden lyöntien suuntaakaan en oppinut lukemaan koko ottelun aikana. Opin aika äkkiä painostamaan hänen rystyään, josta ei ihmeitä nähty. 1-4 häviötilanteessani rupesin saamaan syöttäni ruutuun ja peliä haltuun. Kaveri alkoi junnutyyliin kiukutteleenkin hieman ja vein ekan erän 7-5.
 
Toisessa erässä edettiin tasatahtiin syöttöjä murrellessa. Oma ykköseni ei toiminut koko ottelun aikana. Onneksi kakkoset pysy ruudussa paremmin kuin edellisessä turnauksessa, enkä tehnyt juuri peräkkäisiä kaksareita. Lukuisat pokaosumat tosin pännivät. Peruslyöntini pysyivät kunnossa, mutta läpilyönteihin niistä ei tällä hitaalla alustalla ollut. Viime turnauksessa parantunut lentopelini toimi hyvin, enkä ryssinyt verkolta helppoja lentolyöntejä vaan verkolle nousin viimeistelemään menestyksellä. 5-4-johtotilanteessa olin pitää syöttöni ja sain pari ottelupalloa 40-15 tilanteessa. Pääsinpä noisa palloissa vielä hyökkäämäänkin ja toisen mokasin lyömällä lentolyönnin verkkoon. Olisikohan ollut ainoa helppo lentolyöntivirheeni matsissa! Vastukseni sai tästä uutta uskoa peliin ja vei helpohkosti pelin ja sitten erän 7-5.
 
Kolmanteen erään jouduttuani huomasin, että jalkani alkoivat väsyä. Lisäsin puolustavia alakierteitä, jotka pysyivätkin yleensä hyvän mittasina kaverin rystykulmassa. Herkko meni nopeasti kuitenkin 5-1 johtoon, kun säästelin joidenkin hänen kämmenläpilyöntien  pelastamisissa jalkojani. Sitten vasta aloin lyömään rennolla riskillä palloa. Kuupalloilu lisääntyi, kun Herkolla ei ollut vastalääkettä korkeisiin yläkierteisiini. Taisin nousta jopa 5-4 tilanteeseen asti halliten peliä, kunnes kompastuin taas syöttööni viimeisessä pelissä. 4-6 oli tappioluvut.
 
Vaihteleva ja mielenkiintoinen matsi, jonka pitäisi harmittaa enemmänkin kahden ottelupalloni takia. Kaikki kunnia kuitenkin Herkonkin kylmäpäisyydestä tärkeissä palloissa. Ottelu rasitti minua melkoisesti, sillä hidas alusta aiheutti pitkiä palloja ja matsi venyi lähes 3-tuntiseksi. Kovalla alustalla ei voi kuitenkaan liukua, joten rasitus tuntui oikein mukavalta jaloissa.
 
Toivottavasti pääsen varasijalta sisämassa-SM:iin ensi viikolla ja syöttö alkaa tosissaan löytyä…