Hallikauden plussat: Se loppui

Viimosesta hallikauden kisastani odottelin jo vähintään tiukan pelin voittoa, jotta pääsisin positiivisin mielin kesälaitumille. Impivaaran aluemestaruuskisojen C-luokassa arvottiin minulle tuttu vastus. Kaksi kohtaamistamme voittaneena osasin toivoa myös nyt Aleksi Korpelaisesta, 16v, tiukkaa mutta voitokasta matsia. Sen jälkeen olisin saattanut päästä jopa kahden naisvastuksen kyytiin. Aleksi oli tietysti kehittynyt pelissään, mutta itsekin odotin parantavani edellisten kertojen kipsituupinnasta. Mutta nyt kävi näin, sanois Olli Hokkanen.

Aleksilla oli tyypillinen junnutekniikka. Melko suorat peruslyönnit, kämmentä sai edelleen varoa. Alakierrettä ei paljon käytetty. Syöttö oli siisti kierresyöttö, mutta tehoton. Paranee kuitenkin fysiikan varttuessa. Lentolyöntejä ei tässä matsissa paljo harrastettu. Aleksilla piti kuitenkin pää kohtuullisesti ja hän piti peruslyönnit paremmin ruudussa. Itselleni ei riittänyt klo 6n herätys, vaan olin unessa vielä kasilta. Syöttö ei yllättäen toiminut hyvin koko matsissa, vaan ykkönen vaihteli liikaa. Peruslyönnit oli siedettävät ja harvoja lentolyöntejä ei kannata mainitakaan. Otin ekan syöttövuoroni ja menin johtoon. Seuraavat 5 meni aleksille tasaisten vaiheitten jälkeen, mutta ratkaisupalloja mokatessa. Sitten pidin syöttöni 2-5 ja sain jalkoja liikkeelle paremmin. Kavensin helpohkosti 4-5, mutta Aleksille erä 6-4.

Toisessa erässä tsemppasin parempiin otteisiin, mutta syöttöni oli heikko varsinkin alussa. 1-2-häviöllä pelattiin järkyttävän pitkä syöttövuoroni, jolloin peliin taso laski kuin lehmän häntä. Mutta palloa sentään lyötiin. Vaikkei kauhian kovaa. Pidin syötön, mutta samanlainen mammuttivuoro meni seuraavassa syötössäni Aleksille. Lisää murtelua ja 3-3-tilanteesta Aleksi vei loput geimit ilman ärhäkämpiä pyristelyjäni. 3-6.. sentään melkein 2 tuntia sain sojjata ja hämmästyttää vastustajaakin  aineenvaihdunnalla.

Huonolle pelilleni on löydyttävä syitä, kuten Jarkollakin. Hyvä lyöntipelini pomppuisemmilla alustoilla viime viikoilla oli kuin muisto vain. Kumartelu mataliin vähäkierteisiin lyönteihin Rebound Ace -sammaleella verrattuna olan korkeudelta huitomiseen Court Solella ja massalla tuntui erona kuin yö ja päivä. Peruslyöntini ei pärjää junnujen tekniikalle matalalta lyötyinä rannevempautuksina, vaan virheitä tulee. Viime aikojen hyvän syöttövireen kadotus pannaan kukonlaulun piikkiin. Aamulenkiksi ei riitä vartin pyöräily hallille. No mut enpä päässyt nöyrtymään tytöille vieläkään, lienee toinen positiivinen puoli tässä turnauksessa.

Onneksi kesällä on luvassa paljon massaturnauksia. Talven tenniksistä ei jäänyt paljoa käteen. Tilastoissa mentiin jopa taaksepäin, sillä en voittanut kuin itseäni selvästi heikommat vastukset. Teknisesti paransin syöttöäni varmemmaksi rytmiltään. Peruslyönneissä tuli ehkä kämmeneen hitusen lisää immuniteettia kipsiä vastaan. Lentolyönnit ei sen sijaan parantuneet, sillä pyrin vähentämään niitä loppukaudesta. Silloin tulee vähätkin lentolyönnit lyötyä joko liian varmoina ja helppoina tai virheellisesti. Mutta eiköhän sieltä massalta taas menestys möyritä. Elämän parasta kesää vaan muillekin!

Advertisement

Massalaitumelle

Suosikkihalliini, Myllypuron massalle (Skandinavian ainoa massakupla, valitettavasti) lähdin viime aikoina parantuneen pelini ansiosta innoissani puolustaan viime kevään sisämassavoittojani, tosin nyt luokkaa korkeammalla. Helsingin reissuja vauhdittaan kannattaa varata päärautatieaseman vierestä halpa vuokra-Smartti 20 euron hintaan viikonlopuksi. Peli oli tosi kätevä kaupungissa. Bensakone oli riittävän tehokas lähtemään valoista ja Nuuksion (valokuvia) mutkateilläkin puoliautomaattivaihteilla oli kiva kikkailla. Täysautomaatti oli kivempi keskustassa, jossa sai jo huolella keskittyä ajamiseen turkulaisena. Jäykkä alusta ja hyvät tilat kahdelle olivat kuin luotuja kaupunkiliikkujalle. Kannattaa varata viikkoa ennen, heti keskiyöllä, jos meinaa päästä osalliseksi tätä halpaa huvia.

Erittäin hyvän (kova ja tasainen) massakentän korkkaus torstai-iltana treenatessa oli kuin kevätlaitumelle kirmaus. Yläkierteiseen, korkeaan pomppuun vastaaminen kahta kovemmalla jengalla on riemastuttavaa synkän talven alakierteiden kyykkimiseen verrattuna. Hyppyrysty ja ilmava kämmen on tenniksen parhautta.

Ekan kierrokseni vastus vaihtui eteläafrikkalaiseksi Noel Gaverneliksi, 35v. Matsi oli aivan läpihuutojuttu, sillä Noel ei saanut missään vaiheessa peruslyöntejään ruutuun. Enimmäkseen ne napsu verkkoon. Itse vain palauttelin palloja hyvällä lyöntituntumalla takaisin ilman hyökkäysten pelkoa. Ekan geimin hän syötti parilla ykkösellä itsensä 30-0 johtoon, mutta sen jälkeen ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Noelin flatti ykkönen, kun hyvin harvoin tuottaa massalla muutakuin kaksoisvirheitä, niin nytkin. Etukentällä hän yritti aina stopparia. Itselläni löytyi heti kaikki lyönnit. Vain toisessa erässä tunsin pientä kipsiä kämmenessä, koska olin lyönyt sitä niin hiljaa koko pelin. Noel sai yhden geimin. Tunti turpaan ja kotio 6-0,6-1-lukemin. Noelin tilastot tietää kertoa, että nopeilla kentillä hän on suorilla lyönneillä saanut joskus useammankin pelin.

Lauantain aamujumppaan tuli Rovalta asti ykkössijoitettu Arttu Fiva, 15v. Tilastojen perusteella kova junnu oli kuitenkin suurimmat meriittinsä otellut Pohjois-Suomen arvatenkin kapeampaa tasoa vastaan, joten arvelin pysyväni hyvinkin hänen kyydissä massalla. Artulla oli varsin kierteiset peruslyönnit ja syöttö, sekä kelpo lentolyönti. Niinpä hänkin istui massakentälle nopeita kenttiä paremmin. Varsinaista asetta tai heikkoutta en hänestä havainnut. Ainoastaan syöttö oli hänellä tänään vaihteleva rytmiltään ja osumaltaan, muttei tuottanut liikaa kaksareita.

Ensimmäinen erä oli tasaista lyöntisirkusta, jonka Arttu vei parilla murrollaan 6-3. Aluksi palloa lyötiin ihan reippaastikin jopa takaa läpi, mutta tämä tyyli tuli rauhoittumaan, kuten osasin odottaa. Itselläni sujui peruslyönnit erinomaisesti ja juoksutimme toisiamme kulmasta kulmaan tai sitten jämähdettiin rystykrossiin. Vain verkolle nousut hävisin taas annettuani liian helppoja lentolyöntejä. Pitäisi vedellä tehokkaampia drive lentolyöntejä, kun ne tuntuvat osuvan ja uppoavan tehokkaammin.

Toisen erän pitkissä geimeissä sain kierretyn ykköseni hyvään vireeseen. Muutenkin aloin takakentän palloralleissa oleen niskan päällä niin, että Arttu vaihtoi 5-2-johdossani kokonaan ns. kuupalloihin. Hän palautteli molemmilta puolin pelkkää roikkua takakentälleni, mikä koitui lopulta kohtalokseni. Itse jatkoin hyvän peruslyöntituntumani ylläpitoa ja pääsin saavuttaan jopa 7 eräpalloa masentavin tuloksin. Yhden niistä muistan ikuisesti: Arttu sai vaivoin palautettua syöttöni roikkuna 2 metriin verkosta, eikä ehtinyt juuri peittään kenttää kulmastaan. Siirsin pallon kentän tyhjää osaa kohti verkkonauhaan. Muut tuuripomput olivatkin olleet mainioisti minun edukseni. Pääsin vielä 6-5 johtoon ja yhteen eräpalloon mutta kun ei kasetti kestä pitää palloa kentässä niin häviää. Tiebreak oli kuriositeetti; jätin masennuksissani pari stopparin hakua yrittämättä ja turpaan tuli 7-2. Masennus oli melkoinen, vaikka matsi oli hyvää. Mutta tennistä voi pelata monella tyylillä.

Sunnuntaina kävin vielä katsomassa Jakken ja Henri Kontisen Davis Cup (valokuvia) otteita. Jaken pelin Kevin Anderssonia vastaan näytti aluksi ihan hyvältä, paitsi syöttö. Tosin katastrofierän 1-6 olin kahvilla. Henri Kontisen vaivaton ja kaunis yhdenkäden tekniikka oli komeata katseltavaa. Hänestä huokuu selkeästi enemmän lahjoja suoremmissa ja etupainoisemmissa lyönneissään Jarkkoon verrattuna. Syöttökin oli parempi tosin lyhyempää vastusta vastaan. Lentopelin pehmeys sai hänet entisestään muistuttaan itse Fedexiä tekniikaltaan. Ja meinasipa yllättää kokeneemman Rik de Voestin. Tästä 17-v nuorukaisesta kuulemme vielä, toivottavasti. Minä jäin siis viikonlopun ainoaksi Etelä-Afrikan kaatajaksi.

 Tästä tarttisi päättää sisäkausi Impparin aluemestaruuksista, joissa päässen miekkaileen hyvällä pelillä jopa kahta tyttöstä vastaan. Jokohan sitä olisi isomman päänahan aika, kun pelikin tuntuu päässeen uudelle tasolle..

Huippupeliä Huippuhallissa

Suomen piilaaksossa, Salossa, viidessä eri lajeissa kilpailleena olen tottunut kaupungin erinomaisiin liikuntapaikkoihin. Ensimmäinen vierailuni Salon yksityisessä tennishallissa vahvisti mielipidettäni. Hallin remontoidut, avarat tilat ja mukavan henkilökunnan kruunasi Court Sole -kentät, jotka on parhaat kovat kentät, millä olen koskaan pelannut. Impparin Rebound Ace -pintaan verrattuna tämä oli arviolta yhtä hidas, mutta pomppu oli korkeampi ja pallon jälkikin jäi himmeenä pintaan. Viivat ei tuntuneet häiritsevän pomppua ollenkaan. Hiekkapaperimaisuus ei ollut niin karkeata, että rystyseni olisivat auenneet onnistuneessa pallonhakusyöksyssäni. Kokonaisuutena Court Sole tuntui sisäpinnoista eniten suosikiltani, massakentältä.

Talven tennikset eivät olleet aivan putkeen menneet. Varsinkaan parantunutta syöttöäni en ollut onnistunut lanseeraamaan kilpailuihin. Tämän syöttötuntuman  puutteen sain korjattua helposti ohentamalla grippiä.

Rva fortunalla oli vissiin moonikset, kun arpoi heti ykkössijoitetun vastaani, Jussi Saarinen, n 40v. Jussilla oli tekniikka kunnossa, kuten ennustin. Hän hyödynsi ulottuvuuttaan tehokkaasti etenkin suorassa ykkössyötössä ja verkkopelissä. Yhden käden rystyltä tuli hänen enimmät virheensä.

Matsin alun kangertelujen jälkeen sain kaikki lyöntini kuntoon koko ottelun ajaksi, mikä tarkoitti parasta matsiani koskaan, ainakin sisäkentillä. Ensimmäisen erän 0-2-tappion jälkeen sain 3 peliä putkeen ja Jussi taas loput. Ykkössyöttöni sain heti sujuun sen pysyessä jopa yli 70%:sti ruudussa. Peruslyöntini pysyi hyvin ruudussa molemmilta puolin, mutta Jussi rakensi oivasti hyökkäyksensä ja päätti ne tehokkaasti verkolta. Erä nopeahkosti 3-6 turpaan.

Toisessa erässä Jussi lisäsi virheilyään erityisesti verkkoon lyömällä. Mulla pysyi pelini taso hyvänä lukuunottamatta pientä rytmin kadotusta ykkössyötössä. Jussin lisäämä alakierre rystyltäkään ei sekoittanut hyvänä ja pitkänä pysynyttä kämmenlyöntiäni, vaan ranteeni kipsi loisti poissaolollaan. Nautin valtavasti rennosta lyöntivireestäni. Vain verkolle nousua välttelin, kun lentopelini ei ollut lähelläkään Jussin tasoa. Pääsin tasaiset pelit voittamalla 3-0-johtoon ennenkuin Jussi sai ekan pelinsä. 5-1 -tilanteessa hän sai toisensa, mutta erä pysyi mun hallussa koko ajan: 6-2

Kolmannessa erässä Jussi palasi tasolleen. Erityisesti kova ykkössyöttö oli aika tehokas, vaikka syötönpalautuksenikin oli varsin hyvää. Oma ykköseni pysyi taas erinomaisesti ruudussa, mutta Jussi mursi sen erinomaisella pelillään 1-2-häviötilanteessani. Hän porhalsi samantien 5-1-johtoon ja matsi tuntui olevan ohi. Vapautumisen tunne sai minut pelaan pari hyvää geimiä vielä ja hävisin kauniimmin lukemin: 3-6. Eipä ole niukka häviö tuntunut koskaan näin hyvältä, pohdin hallin komeassa automaattisaunan löylyissä ja illanistujaisissa myöhemmin. Olisikohan leppoisassa asenteessani kuitenkin parantamisen varaa?

Tällaisia halleja lisää!