Awesome California

Jouduin viran puolesta pyöritteleen käsiä konferenssiin Anaheimiin, Unelmien Maahan. Maahan pääsy on tietenkin oma taiteen lajinsa. Kiinalaiskollegani viisumi hylättiin, koska miehen yhteydet Maahan ennustivat loikkausta sinne. Multa kyseltiin tietty matkan tarkoitusta ja tähdennettiin, että konferenssimatka pitää merkitä liikematkaksi. Polvituestani skannattiin vielä huumejäämät. Sensijaan poistuessani Maasta en kansainväliselle lennolle vaihtaessani törmännyt tulliin ollenkaan. Passista jäi lähtöleima saamatta eli taisin jäädä laittomaksi siirtolaiseksi Maahan.

Pelkäsin Anaheimia tylsäksi paikaksi Los Angelesin esikaupunkialueena, mutta se alitti odotukseni. Anaheim ympäristöineen käsitti n. 100km *  100km ruudukon 6-kaistoisine katuineen ja identtisine mataline kortteleineen. Kalifornialaisen keinotekoisuuden huipentumana oli joetkin rakennettu betonista, ettei ruutukaava häiriinny. Niistähän saa ylimääräisen tien kuivana kautena. Viihdytykseksi kaupunkiin oli rakennettu Disneyland aivan hotellimme viereen ja pari stadionia. Pesisotteluun (jota tosin varoitettiin tylsyyden huipentumana) en ehtinyt, koska ajelin julkisilla juuri Angelsin matsin aikaan. Disneylandia osasin varoa amerikkalaislapsiperheiden tappavana melusaasteena, jossa olisin saattanut ärähtää Bill-Bobin pikku Josephinelle tahi polttaa Minni Hiiren, joka kysyy kuulumisiani.

Advertisement

On se jumalauta kumma..

..ettei voimakkaimman näköiset salisankarit jaksa laskea painoja pehmeästi lattialle, vaan ne täytyy heittää sinne. Eikä se rymistely rajoitu vain painoihin, vaan eräs läskitiinu alotti sessionsa säätämällä tänä aamuna penkkiään mahdollisimman meluisalla paiskonnalla. Nämä huomion kipeät adonikset saattaa tunnistaa voimailuvyön päällä riippuvasta masusta.

 

Samaa ammattitautia taitavat potea matkalaukkujen heittelijät. Vaikka siirrettävän esineen tukipinnat olisi samalla korkeudella, niin laukku on aina pudotettava vähintään 15cm korkeudesta. Seuraapa huviksesi lentoasemalla tai -koneesta viskelijöiden rutiinia. Jokainen esine on rysäytettävä siltä minimikorkeudelta riippumatta nostotehtävän korkeudesta.

 

Vitutussensorit herkällä..

Unhappy trias: Kesä loppui ennen alkuaan

Ennen viime syksyn jarilitmasmaista rannemurtumaani pidin itseäni hyvin onnekkaana urheilijana. Jätin kuitenkin vakuutuskorvaukset silloin hakematta, jos joutuisin vielä hakeen jotain flunssalääkettä vuoden sisällä tapahtumasta. Viime maanantaina Kupittaan stadionilla ja lauantaina harjoituskentällä seurasin sitten jalkapuolena kuningas Litin kirmausta kentällä tyylillä, jossa oli yllättäen enemmän intoa kuin taitoa!

Juhannuksen maissa parsitaan polvestani sivuside, eturistiside ja kierukka sekä rustoja. Ne katkesivat normaalissa lentopallon hyökkäyshypyn alastulossa vasemmalle jalalleni SELL-kisojen ekan ottelun n. 8. pallossa. Tenniskisaan en ehtinyt osallistua. Elämäni ensimmäinen jalkahaveri sattui huonoimpaan mahdolliseen aikaan; Vietnamin törkeen paikan leirin jälkeen kovasti odottamani massatennis- ja beachvolleykausikalenteri pullotti pelivuoroja joka arkipäivälle. Nyt menee loppukesä kepeillä ja tosiurheilu alkaa joululahjana vesisateessa.

Eli uusia harrastuksia saa ehdottaa.. totta puhuen olen varautunut jo 3-kymppisteni lähestyessä vanhuuteeni ja tiedän hyviä jalattomia harrastuksia. Ja yläkropan treeni-ideoita haetaan ensi viikon konferenssimatkalla LA:n Muscle Beachilta. Nyt ois muuten aikaa jännitellä muidenkin banjoja, jos joltain puuttuu jännitystä mailasta?

Miltäkö tuntuu? Pelkäsin alakuloa puolen tunnin ajan ortopedillä käyntini jälkeen. Ero päivittäisestä intohimosta tuntuu samalta kuin ihmisestä. Mutta nyt jo päivä paistaa. Olen kuitenkin saanut urheilulta mittaamattomat määrät onnea ja elämänlaatua. Fatalistinen optimismi lienee onnellisen elämän salaisuus. Ja urheilu.