Helppoa ja hyvääkin tennistä.. WTF?

Kaduin aluksi paljonkin ilmottautumista Salon D-luokkaan. En tajunnut, etten pääse edes massalle pelaan. Mutta plexipave olikin ihan kelpo alusta, vaikkei helli polvia. Kyllä siinä oli kuitenkin ilo lyödä asfaltti- ja tekonurmiviritelmiin verrattuna.

 

Ensimmäiset kolme vastusta olivat pompottelua ilman pitkiä palloralleja. Menetin niissä yhden geimin per matsi. Vastustajilla ei riittänyt varmuus pitämään palloa edes pelissä. Sain kuitenkin harjoitella hyökkäämistä ja syöttöä yllinkyllin. Syöttö ei oikein kulkenut ensimmäisessä matsissa. Pienikin tuuli vaikeutti sitä ja pokaosumia tuli. Kolmannessa matsissa sillä alkoi jo tulla pisteitäkin. Siinä sain sen sijaan taistella täysin kentän suuntaista matalaa aurinkoa vastaan. 

 

Finaalimatsiakin erehdyin luulemaan läpihuutojutuksi, sillä Lasse Pietilän, 17v, lyönnit eivät näyttäneet äkkiä katsottuna vaarallisilta ja hän oli menettänyt enemmän pelejä turnauksessa. Lassen tekniikka oli kuitenkin rauhallisen varmaa eikä lahjapisteitä ollut luvassa kummaltakaan puolen. Hyvin samanlainen tapaus kuin veljensä, jolle hävisin joskus. Lassen syöttökin oli varsin kehityskelpoinen, vaikka lyhyeltä varrelta lähtikin.

 

Minun peli lähti hyvin käyntiin. Syöttö sujui kerrankin heti alusta asti ja muillakin lyönneillä dominoin hienokseltaan palloralleja. Verkollakaan en pahemmin mokaillut. Tasaiset pelit kääntyivät minulle ja taisin olla jo 4-1 johdossa. Lasse paransi kuitenkin peliään ja ennakoin toisesta erästä vaikeampaa 6-3 erävoittoni jälkeen.

 

Toisessa erässä paransin edelleen syöttöjäni ja Lassella oli jopa ongelmia niiden kanssa. Hän kuitenkin paransi peruslyöntiään ja pitkissä palloralleissa jouduin aika lujille. Olin vielä 1-2 häviöllä, mutta menin ohi varsin hyvällä ja hyökkäävällä pelillä. 5-2 -johdossa tuli sitten tennikselle tyypillinen pelillinen alho, kun matsi pitäisi päättää. En hyökännyt enää vaan odottelin kaverin virheitä, joita ei tullut. Samalla menetin kämmeneni varmuuden ja liian ohuen yläkierteiset, voimattomat pallot karkasivat väärille radoille. Aloin siirtymään yhä enemmän varmemmalle rystylleni, mutta jopa sieltä ryssin helppoja palloja. 5-5 tilanteessa antoi Lasse välillä lahjoja minulle ja pääsin 6-5 syöttämään voitosta. Mutta pisteiden viimeistely oli avutonta hyvistä syötöistäni huolimatta, joten tiebreikkiin mentiin.

 

Tiebreikissä päätin ettei ole mitään hävittävää ja pelata rohkeasti. Kolmas erä olisi ollut tuskaa hiostavassa ukkoshelteessä. Onnistuinkin pelaamaan elämäni parhaat ratkaisupallot. Syötin hyvin ja painostin peruslyönneillä Lassen tyytyessä palautteleen varmemmalla tyylillä. Parissa verkkoviimeistelyssäkin onnistuin ja varsinkin ottelupalloni oli minulle harvinainen lentolyöntistoppari. Erittäin helpottava 7-1 voitto! Ottelu oli muutenkin varmaan paras voitto-otteluni, etenkin jos unohdetaan toisen erän lopun piimäkäsivaihe.

 

Erinomaisesta Salon turnauksesta tarjosivat palkintokaappiini salolaista baarijakkaraa. Koska skootterini varustukseen kuuluu jo sohva, jouduin asettamaan vekottimen poikittain jalkatilaan. Kahden ensimmäisen risteyksen kohdalla risteilleet poliisit eivät takavarikoineet tätä juomaistuinta, vaan halikkolainen kaverini sai sen tuparilahjaksi uuteen torppaansa. Kotimatka vanhaa Turuntietä pittoreskissä maalaismaisemassa tuntui aurinkoisen kesäni huipentumalta.

 

Seuraavien viikkojen aikana tennisohjelmassani seuraa yliopiston puuliigassa lakimiesten mafian horjuttaminen. Virallisemmin turnaan kai vasta aluemestaruudesta Turussa.

 

Advertisement

Henkkojen molemmat puolet

Naantalissa pelatun Davis Cup -taiston ratkaisupäivänä Suomi oli selkä seinää vasten Monacoa vastaan. Suomi hävisi nelurin Monacolle minulle ainakin yllättäen 3-0. Yllättäen siksi, että Kontinen/Heliövaara yksinkertaisesti näyttivät paremmilta lentopelaajilta kuin monacolaiset. En nähnyt tosin pelistä kuin ensimmäisen erän.

 

Pakkovoittotilanteessa ykkösien välien selvittelyyn valittiin onneksemme Davis Cup -debytantti, Henri Laaksonen, vasta 17v! Vastassa hänellä oli Clement Morel.

 

Henri vaikutti pelityyliltään olevan täydellinen vastakohta kaimalleen Henri Kontiselle. Samalla Laaksonen lienee joukkueesta parhaiten sopiva massa-alustalle Jarkon poissaollessa.

 

Kontisen taitaessa paremmin shotmakingin ja syöttö-lentopelin Laaksosen varmisteleva takalinjan bollaus voi vaikuttaa jopa tylsältä. Laaksosen hyvin yläkierretyt peruslyönnit tippuvat lähelle takarajaa ja sopivat pidempäänkin massataistoon. Kämmen on joskus jopa takapainoinen Jarkon tyyliin. Alakierrettä mies ei käyttänyt vastustajan sekoitusmielessä ollenkaan, vaan kehitti hyvän ohituksen puolustustilanteissakin. Hänen syöttönsä lähtee melko pystystä ja kierteisenä. Lentopeliä Laaksonen vältteli parhaansa mukaan, eikä suotta. Luonteeltaan hän on jopa liiankin suomalaisen viilipyttymäinen, kun taas Kontinen juhli niin kentällä kuin kannatuskatsomossakin.

 

Onneksemme yksi yhteinen vahvuus löytyi molemmilta Henkoilta. Viidennessä erässä heidän päänsä kesti kokeneempaa vastustajaa paremmin. Laaksonen voitti alkukangertelujen jälkeen kaksi ensimmäistä erää. Sitten hän alkoi virheilemään ja rehellisesti sanoen, odotin matsin kääntyneen lopullisesti. Laaksonen kokosi kuitenkin itsensä 5:nteen erään ihailtavasti huomioonottaen ennenkokemattoman kilpailuasetelman ja hänen ikänsä.

 

Ratkaisukamppailuun Henri Kontinen sai vastaansa lähes 1000 sijaa korkeammalla ATP-rankingissa olevan Benjamin Balleretin. Kontinen onnistui alkuvaikeuksien jälkeen antamaan innokkaalle kotiyleisölle sellaisen shown, jossa hänen koko lyöntirepertuaarinsa ihastutti tehokkuudellaan. Kontisen ykkössyöttö pysyi nyt ruudussa paremmin ja se oli maailmanluokkaa useine ässineen. Kämmen lähtee suorempana kuin Laaksosella ja tuotti tänään paljon winnereitä. Kaunis yhdenkäden rysty toimi sekin, mutta Kontinen käytteli viisaasti myös alakierrettä. Lentopeli ja stopparit olivat silkinhienoja. Kun ailahduksia ei tullut, Kontinen voitti Suomelle maaottelun näytöstyyliin 3-0. Kaksi täysin erinäköistä matsia upeassa ympäristössä, riemukkaat voitot ja toive paremmasta tenniksen tulevaisuudesta Suomessa, mitäpä sitä penkkiurheilusunnuntailta enempää voi toivoa.

Helvetillistä ja kirkollista tennistä

Tenniksen täyteinen viikonloppu on puolivälissä. Pienestä oli kiinni, ettenkö itsekin jatka Tukholman turnausmatkan tavoittelua C-luokan palkintona Raisiossa. Toisaalta vielä pienemmästä oli kiinni, etten lähtenyt ekalla kierroksella ulos farssimaisella esityksellä tuulen pilaamassa avausmatsissa.

 

Ekalla kierroksella sain vastaani Tommi Lehtolan, 15v. Tommi oli aika tyypillinen junnu melko hyvällä kämmenlyönnillä ja kohtuullisilla muilla taidoilla. Hänen syötönsä oli kierteettömiä tuuppasuja vähillä tehoilla. Raision Kerttulan massakentät ja olosuhteet olivat ihan hyviä lukuunottamatta pyörivää tuulta.

 

Ottelu alkoi Tommin hallinnassa. Hän sai pidettyä kämmenensä ruudussa paremmin. Itse olin päättänyt lyödä reilusti palloa, mutta pyörivä tuuli sekoitti virettä. Syötön harjoittelusta ei ollut mitään hyötyä, koska ylösnostoa ei voinut aina tehdä edes lakikorkeuteen tuulen takia.

 

Erityisesti myötätuulen puolella minulla vaikeuksia pitää peruslyöntejäni ruudussa. Siellä alakierteeseen lyönti oli sellaista arpapeliä, että pää meinasi hajota. Onneksi vastustajani ei paljon alakierrettä käyttänyt. Ne kerrat kun menin verkolle, minulla oli todella vaikeata keksiä miten toimitan lähes pakenevan pallon yli verkon. Kerran yritin kahden käden paistinpannulla ja kyllä hävetti se temppu.

 

Kaikista omituisin pallo myötätuuleni puolella oli korkea alakierteinen puolustus aivan verkolle. En ehtinyt lyödä palloa ennen pomppua, vaan tuuli vei sen takaisin vastustajan puolelle. Kurkotin palloon noin metrin vastustajan puolelta ja metrin ulkopuolelta sivurajaa ja löin sen poikittain kenttään. Mailan saattoni osui kuitenkin kielletysti verkkoon ja hävisin tärkeän pelipallon. Erä oli tasainen, mutta numerot oli selvästi 6-2 Tommille.

 

Toisessa erässä ei paljon peli muuttunut. Syöttö muuttui molemmilla lapsellisen varovaiseksi. Itse tajusin, että puhurin aikana ei kannata edes yrittää voimakasta lyöntiä. Tommi alkoi tehdä näin enemmän virheitä. Hän johti kuitenkin jo 5-2 ennenkuin peli kääntyi. Ehdin jo kuvitella äärimmäisen vitutuksen, joka johtuisi tän farssin häviöstä. Matsi ei erityisesti tuntunut kääntyvän minulle, mutta voitin viisi seuraavaa peliä, erä 7-5. 

 

Kolmannessa erässä kaverin selkäranka taisi napsahtaa tilanteessa 4-2, jolloin sain vaivalla murrettua myötätuulen puolella. Vastatuuleen syöttäessäni Tommi tuntui jo luovuttaneen. 3-tuntisesta ottelusta ei jäänyt muuta käteen kuin hieno nousu voittoon ja mitä omituisinta tuulisen sään tohelointia.  

 

Lauantaina kävin Naantalin Kirkkopuistossa hakemassa vihjeitä H. Kontiselta, miten nopeiden kenttien pelaaja pärjää massalla Monacoa vastaan. Tätä perjantaina kesken jäänyttä draamaa pääsi seuraamaan suolaseen 20e hintaan. Varsinaiset kaksinpelipäivät pe ja su maksavat törkeät 30e haastajatason tennismatseista. Vertailun vuoksi Ranskan avoimiin pääsi joku vuosi sitten katsomaan 8e hintaan sivukentille päiväksi.

 

Henkan matsi ei ollut erikoinen tasoltaan, mutta miehen henkinen kantti ja lentolyönnit ovat huippuja. Mies oli 2-0 häviöllä erissä ja tuli kahdella tie breikillä tasoihin, toisessa jopa 5-2 häviöltä. Kontisen taktiikka oli hyökätä aika suorilla lyönneillä, mutta vastustajan (en muista mikä makaroni, muttei atp-rankingia) alakierteistä lyöminen tuotti virheitä. Samoin kaunis ykkössyöttö ei meinannut pysyä ruudussa. Henkka hieman rauhoitti rystyn hyökkäyksiään ja Monacon mies hyytyi 5. erässä.

 

Nelurissa taitavat Kontinen ja Heliövaara näyttivät ottavan takkiin ja lähin odottamaan omaa matsiani Raisioon. Siellä vastaani asteli järjestävän seuran dynamo, Juha Mäenpää, melkein 50v.

 

Juhalla oli varma tekniikka, kuten arvelinkin, mutta varsinaiset lyömäaseet puuttuivat täysin. Kämmeneltä tuli hiljaista ja korkeaa yläkierrettä ja rystyltä alakierrettä, myös aika korkeana. Syöttö lähti suorana matalalta. Hiljaisiin palloihin voittolyöntien teko teetti alkuun tuskaa ja olin pian 3-0 häviöllä. Pääsin yrittämään paljon verkon läheltä ratkaisuja ja stoppareita lukuunottamatta siellä kulki ihan mukavasti. Mies palautteli palloja varsin korkeana keskelle, josta kierretty kämmeneni alkoi pysyyn ruudussa siedettävästi. Tulin tasoihin 5-5:een, kunnes ukkoskuuro keskeytti erämme lopullisesti.

 

Siirryimme viereiseen halliin, jossa alusta oli melko karkea ja hidas. Aluksi arkailin syöttöäni uusissa olosuhteissa ja rutinoituneempi Juha vei erän 7-5. Toisessa erässä sain vihdoin ykköseni kuosiin, kuten halliolosuhteilta odottaa saattaa. En saanut sillä tosin ollenkaan suoria pisteitä, koska suuntautuivat kaikki taitavan Juhan ulottuville. Ruudussa pysyi kuitenkin, mikä kertoo edistyksestä. Tein tässä erässä paljon voittolyöntejä ja peli sujui ehkä urani parhaiten. Juha tosin alkoi jo panostaan seuraavaan erään, kun viimeistelin loput geimit 6-1-lukemiin.

 

Kolmannessa erässä alkoi väsymys painaa, vaikka raajat tuntuivat edelleen tottelevan. Ehkä vain psyyke ei riittänyt pitämään herkempää kämmentäni ruudussa, jatkuvaan hiljaiseen palloon ruuvatessa. Siirryin enemmän rystylle, josta nyt tein enemmän pisteitä. Juha meni 3-0-johtoon kirotessani helppoja virheitäni. Sitten rauhoitin hieman peliäni ja 2-5-tilanteesta kiipesin vielä 4-5:een yrittämään tasoitusta. Parin ottelupallon ja todella typerän virheen jälkeen pääsin onnitteleen Juhan kramppaavaa kättä, 4-6 luvuin. Lähes kolmetuntinen matsi harmitti päättää niukalla tappiolla. Toisaalta puolustavaa tuupparia vastaan en ole ennen pitänyt hyökkäyslyöntejäni näinkään hyvin kuosissa ja syöttö- ja lentopelinikin lupasi hyvää. Jälleen kolme tuntia tapelleena lekottelen mielelläni huomenna taas Davis Cup -tennis katsomossa. Saloon menin ilmoittautumaan D-luokkaan, jospa välillä irtoaisi useampi voitto ensi viikolla.

 

 

Välillä iloisempi tappio

En kauheasti eronnut kotiutuvasta ruisrock-väestä sunnuntaiaamuna klo 4.30, kun lähin aamujumppaamaan ennen Tammisaaren turnausta. Koko rokettirolli tapahtumaa voidaan kokemuksena verrata Tammisaaren piipahdukseen; aluksi oli kylmää, sitten hauskaa ja lopussa krapulainen tappio.

 

Olin harkinnut motskaritakin hankintaa muutamaa pidempää kesämatkaa varten (skootterin pitkä matka = yli 50km), mutta luulin, ettei heinäkuussa voi olla vielä kylmä. Onneksi saavuin Tammisaareen tuntia ennen matsini alkua, niin sain hyvin eristetyn kauramoottorini jumpattua käyntiin.

 

Olosuhteet Ekenääsin kisapuistossa vaikuttivat täydellisiltä: iso kenttä tasaisella pinnalla ja selkeän tuulettomalla säällä. Tuuli kuitenkin alkoi pyörimään ennen matsin alkua ja selkeä taivas on vaikea tausta syöttäjälle yliopiston lehtokenttiin verrattuna. Lisäksi huipputasainen kenttä oli kuitenkin pehmeähkö makuuni; kova kuulalaakeroitu massapinta olisi antanut riemukkaamman pompun yläkierteilleni.

 

Vastustajani Eero Fromond, 35v, löi varmaa, vähäkierteistä palloa, muttei kovin lujaa. Se oli jokseenkin ikävä yhdistelmä pehmeällä kentällä, koska lyhyet lyönnit tuottivat ongelmia minulle. Eerolla oli lisäksi hyvä puolustus ja lentopeli, sekä riittävästi nopeutta. Hänen syöttö oli kaunis kick-syöttö, muttei hänkään saanut sitä hyödynnettyä täysin tänään. 

 

Päätin heti lämmittelystä asti lyödä reilusti peruslyönnit, jottei ainakaan kipsiin kaaduttaisi. Sainkin kämmenenkin heti sujumaan, jolloin haen enemmän kämmenlyöntejä varsinkin takalinjalta. Sen sijaan syöttö tuntui näissä olosuhteissa pirun vaikealta.

 

Ensimmäinen erä sujui tasaisesti yhden pisteen eroilla. Kummallakaan ei oikein syöttö sujunut ja Eero teki virheitä varsinkin rystyltä. Kämmenellä hän pystyi painostamaankin. Takakentän pallottelu oli jokseenkin paremmin minun hallussa, mutta vähän lyhyemmät ja matalammat pallot käänsivät ralleja Eerolle. Tein useita kaksareita ja rytmi ei tahtonut löytyä ykköseen. Lentopelini kärsi lievästä päättäväisyyden puutteesta, kuten tavallista. Erä niukasti 4-6 Eerolle.

 

Toisen erän alussa aloin tuskastua naurettavaan syöttööni. Samalla lisäsin dominointia takalinjalta. Se ei kuitenkaan tuonut etua, sillä Eero lisäsi varmuutta ja alakierrettä rystyltään, jota painostin. Yhden käden yläkierrerystystä hän luopui. Eeron 3-1 johdosta muodostui kulminaatiopiste, ottelun pisin peli. Tunsin saavani ykköseeni rytmin, mutta Eero mursi silti. Seuraavaan peliin olin vielä latautunut, mutta hän sattui siihen väliin hoitamaan matsin ainoa kerran pelin pelkästään mainioilla syötöillä. Tilanne oli 1-5, mutta tunsin saavani silti otteen taistosta. Syötin seuraavan pisteen hyvin ja vein sen puhtaasti. Eväät eivät sitten aivan riittäneet enää murtoon ja Eero vei 6-2 toisen erän.

 

Pari juttua tuli taas opittua tappiostakin. Olen viime aikoina keskittynyt syöttöön ja muistanut (on muistutettu) mm. rauhallisen ylösnoston merkityksestä. Ongelman ydin on kuitenkin syöttörytmin löytäminen. Se johtuu vaihtelevista nostoista. Koska pallon noston vakioituminen tapahtuu yleensä itsestään ottelun kuluessa, minun tuleekin keskittyä enemmän saman liikerytmin suorittamiseen ja liikkeen keskeyttämiseen noston epäonnistuessa. Sen sijaan olen keskittynyt liikaa nostoon ja syöttämiseen vaihtelevilla liikeradoilla ja -rytmeillä, jolloin ongelma pitkittyy ja turhauttaa.

 

Peruslyöntien rohkeus ilostutti minua tappiosta huolimatta. Vastuksenikin harmitteli omaa puolustavaa tuuppaustaan. Olen ehkä aiemmin lyhyessä alkulämmittelyssä keskittynyt liikaa minulle helppoihin rystyihin ja liian hiljaa lyömiseen. Lämmittelyssä ja ottelun alussa on heti alettava lyömään niinkuin haluaa pelin kulkevan, eikä aristella. Näillä eväillä yritetään Raisiossa ja Naantalista haetaan vihjettä Fedex Kontisen pelistä Davis Cupissa.