Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2010

Täydellistä Federer-Expressiä

Australian Open on päättynyt ja hallitsijat ovat näyttäneet suuruutensa alamaisilleen. Roger Federer näytti finaalissa, miksi häntä kutsutaan täydelliseksi tennispelaajaksi. Federerin kaikki lyönnit ja pelikäsitys säilyivät estottoman esteettisinä verrattuna Andy Murrayn vastaaviin. Tiukassa paikassa ero näkyy parhaiten syötössä, kuten naistenkin finaalissa. Fedex hallitsi finaalia täysin tasaisista numeroista huolimatta. Hän pelaa motivoituneena maailman parasta tennistä ilman huonoja osumia, joita merkitsettömimmissä matseissa näkee. Suurin vastus Rogerille on vain hän itse. Ja Rafael Nadal. Löin vetoa ekan viikon jälkeen Nadalin mestaruudesta, kun näin hänen terveen oloisen liikkumisensa. Rafan lyöntien varmuus ei tosin ollut vielä entisellä tasollaan, mutta oletin niiden paranevan. Murray olisi kyllä voittanut hänet polvivammasta huolimatta. Vaikka Roger on maailman paras tennispelaaja, pidän Rafaa huippukunnossaan maailman parhaimpana urheilijana. Vain hänen psyyke olisi pärjännyt Rogerin taidoille. Kova fysiikka näyttää sensijaan vaativan veronsa. Siinä missä Rafa on maailman paras juoksusta lyöjä, säästelee Roger viisaasti jalkojaan ja käyttää alakierrettä rystyltä aina kun läpilyöntiä ei vaadita. Rafalle tervetuloa polvivammaisten kerhoon! Lahjapaketti


Naisten puolella paluun tehnyt Justine Henin näytti mitä federermaisella peruspelillä saa suosittua voimatyyliä vastaan aikaan. Se, että Justine jyrää kevyesti finaaliin eläkkeeltään, kertoo osaltaan naistenniksen tasosta mutta myöskin lajin luonteesta. Kunto ei merkitse lyhyemmissä naisten peleissä niin paljon kuin taito, joka ei näytä mihinkään katoavan. Outoa sensijaan on, ettei muut pelaajat sekoittele kierteitä niinkuin Henin rystyllään, mikä hajoitti voimalyöjät virheisiin kierros toisensa perään. Heninin ylimainostettu rysty-yläkierre on toki kaunis, mutta hyökkäkset lähtevät kuitenkin useimmiten kämmeneltä, kuten normaalia. Jostain syystä Dementjevaa pidettiin vielä kertoimissa suosikkina Heniniä vastaan, mutta finaaliin mennessä Henin oli noussut melkein suosikiksi jopa Serena Williamsia vastaan.Yllättynyt

Itse löin vetoa Serenan puolesta ensimmäisen viikon jälkeen, kun tajusin millainen ero on tyttöjen syötöissä. Serenan käsittämätön 54 ässää ennen finaalia tehnee hänestä monta miesten top-50 pelaajaa paremman syöttäjän. Sensijaan Henin oli laskeutunut syötössään muinaisen Dementjevan rooliin ylösnoston vaihdellessa enemmän tai vähemmän liikaa oikealle. En käsitä miten ammatikseen tennistä pelaava ei onnistu treenaan itselleen vakioitua syöttösuoritusta. Vihje: heittele sitä palloa tai kysy vaikka Dementjevalta. Hänkin onnistui pääsemään eroon naurettavasta alakierresyötöstään. Yllättynyt

Henin sai kuitenkin peruspelillään Serenan näyttämään pelottavan kiertojäykältä(rintalihasten hitausmomentti Silmänisku).  Ratkaisupaikoissa eron teki kuitenkin syöttö, siihen voi joko luottaa tai ei, mikä korostuu painetilanteessa. Pyörittelee silmiään

Näillä eväillä valloittaan ensi viikolla Suomen Ateenaa.





Syöttö petti mestaruushaaveen Seinäjoella

Seinäjoelle asti oli lähdettävä
syöksymään raajat ruvelle, löytämään
uusia kramppikohteita ja lyömään käsi kipeäksi,
mutta olut junassa tasoittaa kummasti matkan möykkyjä.
Lähempää Turkua en kovaa turnaushimoa päässyt
tyydyttämään.

Olosuhteet Seinäjoella oli ihan
kivat; sympaattisesti yleisöä ja sopivan viileä halli.
Alustana Bolltex ei nopeudeltaan ole suosikkejani, mutta onneksi se
ei ollut kulunut aivan jääradaksi. Alustan sileys kirvoitti
minut tekemään jostain syystä syöksyjä
lentolyönteihin, joista useampi tuotti tulostakin, muutakin kuin
rupia.

Olin joulun tienoilla omaksunut
rauhallisempaa ja suorempaa kämmenlyöntiä ja
lentopelinikin on sisäkaudella kehittynyt ihan hyväksi.
Tässä turnauksessa kämmeneni kipsaantui kuitenkin
kierteisemmäksi varsinkin matsien ja turnauksen loppupuolella.
Ihmeellisin yllätys oli kuitenkin syöttöni, joka toimi
surkeasti kaikissa neljässä matsissa. 

Ensimmäiselle kierrokselle minulle
osui C-luokan ainoa tyttö, Titta Tukiainen, 13-vuotisten Suomen
kärkeä. Titta ei ollut päästään yhtä
ehyt kuin minua kyykyttänyt Piirtolan Petra. Hänellä oli
kyllä moitteettomat peruslyönnit, yllättävän
hyvä syöttö, mutta heikot lentolyönnit. Ottelun
alussa hän teki jopa pisteitä syötöllä.
Minulla taas kangerteli syöttö ja olin äkkiä
1-3-häviöllä. Titan peli oli kuitenkin helposti
luettavaa ja helpot kiukustumiset ennakoi ottelun kääntyvän
minulle. Vain ekan erän 6-3, kun Tuksu virheili
ratkaisupaikoissa.

Ottelu vaikutti olevan ohi, kuten se
olikin. Tyttö ei osannut nauttia touhusta ja kiukutteli itsensä
virheisiin. Itse luovutin ainakin yhden geimin kaksareilleni, mutta
helpohkosti 6-2 toinen erä minulle. Suurin eromme oli ehkä
lentolyönneissä, tyttö ei tiennyt mitä tekisi
verkolla ja itse onnistuin vissiin jokaisessa verkolle nousussani.
Peruslyöntini pysyivät riittävän hyvin ruudussa, vaikka sorruin käyttään paljon korkeita kuupallojakin. 

Lauantain toisessa ottelussa vastaani
asettui sitten toisen ääripään edustaja, Jukka
Suhonen
, 57v. Jukka oli tyypillinen veteraanipelaaja lyhyine
swingeineen ja hyvine pelikäsityksineen. Hänen lyömisensä
näytti enemmän pingikseltä ja verkkaisen
liikkumisenkin vuoksi lämmittelyssä on vaikea välttyä
ajatukselta helposta voitosta.

Ensimmäinen erä tulikin
nopeasti minulle. Jukka teki yllättäen virheitä
peruslyönneissä ja minä keskityin siirtelemän
häntä takakulmiin. Hänen syöttönsä oli
omituinen sekoitus eri kierteitä, mikä tuotti kuitenkin
enemmän pisteitä minulle. 6-1 ensimmäinen erä.

Toisessa erässä sain
parannettua syöttöäni, kun lisäsin kierrettä
nopeuden kustannuksella. Jukka paransi myös ja haki loistavasti
palloja hyvällä pelisilmällään. Hän piti pallot matalina ja jouduin tosissaan kyykisteleen niiden haussa. Erä
eteni hienoisessa Jukan johdossa kunnes hän alkoi todella
väsymään juoksutukseeni. Taukojen pituudet hänen
syöttöjensä välillä ennakoi lopahtamista.
Pisin peli käytiin 6-5-johdossani, jossa käytin ehkä
vasta 5. tai 6. ottelupalloni. Sitä ennen olin poiminut yhdessä
ottelupallossani kaksi lyöntiä takaisin heittäytymällä,
mikä ei kuitenkaan häkellyttänyt kokenutta
vastustajaani, kuten ensimmäisen erän onnistunut sukellus.
7-5 kuitenkin helpottunut voitto.

Sunnuntai aamun koomassa kohtasin Kai
Ojanperän
, 32v. Hänellä oli rauhalliset peruslyönnit,
joihin oli mukava lyödä takaisin. Kain ykkössyöttö
oli suora ja välillä varsin tehokas, mutta lentopeli oli
hieman pehmeää.

Ottelu alkoi tyypillisesti komeammalla
lyömärallilla ja kipsaantui täysin tiukkaa loppua
kohden. Hallitsin palloralleja alussa, ja taisin mennä
3-1-johtoonkin, mutta kovaa lyömisestä seuraa ennemmin tai
myöhemmin
virheitä. Kai voitti jatkossa tiukat pelit
järjestäin ja voitti erän 3-6. Toisessa erässä
alkoi sitten pallon siirtely ja virheiden odottelu. Omasta syötöstä
en saanut tässäkään ottelussa säännöllistä
apua; ykkösistä pysyi alle puolet ruudussa ja kakkoset oli
aivan liian usein verkossa. Erä kulki tasaisesti, mutta
peruslyöntivirheitteni karsimisesta johtuen pitkät
pallorallit kääntyivät lopultaa minulle. Verkolta tein
vastustajaani selkeästi enemmän pisteitä. Voitin erän
6-4 tiukkojen vaiheiden jälkeen.

Kolmas erä pelattiin tässä
turnauksessaa tiebreikkinä kymmeneen pisteeseen. Syöttöni
ei sujunut vieläkään toivotusti, joten lähdin
selvästi hitaammin syöttään virheitä
vältellen. Tiesin ettei vastustajakaan uskalla lyödä
tässä erässä, jossa jokainen piste merkitsee.
Meninkin Kain virheillä 5-2-johtoon. Lyöminen oli
hirvittävän kipsistä siirtelyä ilman hyökkäyksen
häivää. Rysty alakierre on silloin ehkä
luotettavin pallon lyömiskeino. Peli näytti varmaan
järkyttävältä, mutta Kai syötti pari kertaa
hyvin ja mä tein pari helpompaa virhettä, jolloin hän
kävi kerran tai kaksi johdossakin 7 pisteen paikkeilla. Minulle
siunaantui kuitenkin ainoat kolme ottelupalloa, joissa Kai ei saanut
ykköstä ruutuun. Vapauttavassa ottelupallossa puolustelin
ja Kai ”joutui” yrittämään hyökkäystä
kämmeneltä verkolta, joita ei oltu tässä erässä
nähty. Ylihän se meni ja ottelutiebreik 12-10 mulle.

Finaalissa jalkojeni vetreys olikin jo
robocopin luokkaa. Olin nähnyt vastustajani Sami Torpan, 17v,
joutuneen melkoiseen kipsiin lyödessään vanhempaa
miestä, vastaan ja niinpä uskoin itsekin pystyväni
sekoittaan sällin.

Samilla oli aika hyvät ja suorat
peruslyönnit ja erittäin kaunis, täysin moitteeton kierresyöttö
millin tarkalla ylösnostolla. Itse tunsin tuskaa edelleen
syöttöni rytmityksen kanssa, vaikka ylösnostoni oli
pysynyt kohtuullisen vakiona koko turnauksen ajan. Pallo se vaan
suuntautui verkkon yläreunaaan koko ajan. Annoinkin psyykaten arvonnassa
Samille syöttövuoron, kun hän niin tuntui sillä
pärjäävän. Hän ei kuitenkaan kovine
lyönteineen osunut heti ruutuun, vaan pääsin helposti
3-1-johtoon. Sami ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan peruslyönnit
alkoivat pysyyn ruudussa ja syöttö alkoi tuottaan pisteitä.
Minä sensijaan jatkoin tasaisesti kaksoisvirheillä, jotka
osuivat tasan 10.0 cm verkkonauhan alapuolelle. Jalkojeni vireystaso
ei myöskään auttanut hyviin lyöntiasentoihin
pääsyyn ja olin tässä matsissa selvästi
puolustuskannalla. Samin rysty oli vaarattomampi ja yritin painostaa sitä, mutta erä 6-3 Samille.

Toisessa erässä peli jatkui
samanmoisena. Odotin, että Sami alkaisi virheilemään
puolustuspalloihini, mutta hän piti hyvin päänsä.
Puolustavassa pelityylissä menettää kuitenkin itse
hyökkäystuntumaansa ja olin aika hukassa lähempänä
verkkoa. Kämmeneni oli enemmän kierrrettyä kuin etenevää ja rystyltäkin tuli
virheitä. Sami oli yhtäkkiä 1-5-johdossa, kun kävimme
pisimmän pelin. Tässä kuten monessa muussakin
turnauksen pelissä, minulla oli monta pelipalloa, mutta kusin ne
syötölläni. Nyt kuitenkin sain jonkinverran painetta
miehelle, kun muistin yksinkertaisesti viedä painoa enemmän
eteenpäin syötössäni. Peruslyöntini ja
jalkatyöni olivat kuitenkin riittämättömät
ja Sami vei turnausvoiton 1-6-erällä.

Positiivisena puolina reissussa oli
useampia matseja erilaisia vastustajia vastaan ja palkintona sain
lahjakortilla viisi tuubia palloja. Negatiivisena puolena oli
ennenkaikkea joka matsissa kussut syöttö, mitä
ihmetteln suuresti. Toisaalta syöttö on ollut helppo
yleensä korjata yksinkertaisilla asioilla. Esimerkkinä
muistin viime viikon ylösnoston takkuillessa, että
heitto-otteessa kannatti etusormia pitää kiinni pallossa
eikä irti. Niinpä itse heitto olikin kohtuullisen hyvä
näissä matseissa, mutta pallo lähti silti
odottamattomasti verkkoon arviolta puolen tusinan kaksarin verran per
matsi. Ihka viimeisessä pelissä kuitenkin tunsin löytäneeni
rytmin, kun muistin taas heittää palloa hieman eteenpäin
eikä suoraan ylös.

Syöttöä lukuunottamatta
pelini oli kuitenkin aivan tyydyttävää ja
historiallinen menestysaskel oli varsin lähellä. Toki
C-luokan finaalipaikkakin oli uusi kokemus. Yllttäen verkkopelini on loksahtanut kohdalleen ja harrastin sitä enemmän kuin koskaan. Sensijaan syötön
kangertelu saattoi kuitenkin olla suurin syy viimeiseen tappiooni,
koska jouduin tekemään paljon enemmän töitä
edellisissä matseissani ja olin väsyneempi. Lisäksi
käteni alkoi olla jo kipeä runsaasta syöttötyöstä.
Maakunnallinen turnaus oli kuitenkin selvästi heikompi tasoltaan
kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, joten ihan vielä
en odota vastaavaa menestystä hartaammissa tennistaajamissa,
mutta eteenpin on kyllä menty.

Nyt maanantaina muistelee jo rankkaa viikonloppua hyvillä mielin, vaikka koskaan en ole näin monessa paikassa rasituskipua tuntenut kerralla. Lihaskipu on kuitenkin miellyttävää, kun sitä ei ole nivelissä. Rasittumisen tunteita on reisien lisäksi oikeassa käsivarressa, ranteessa, peukalossa, alaselässä, niskassa ja varpaissa. Polvet ja varsinkin puukottamaton oikea ovat pelittäneet aivan mainiosti tenniksessä ja jälkipeleissäkin niitä sietää, kunhan saa jalat suoristettua. Lentiskenkäni kuluivat puhki oikean isovarpaan kohdalta, koska raahaan sitä syötössä. Näköjään nopeakin alusta hiertää hyvin kun pelaa n. 7h tosissaan. Urheilullisesti antoisin turnaukseni ja siltä se myös tuntuu!