turnausreissu Jyväskylään oli mitä miellyttävin,
vaikka vain yksi päänahka tarttui vyölle. Ensimmäistä
vastustajaani pääsin koestaan minulle uusille kentille
Hutunki-nimisessä entisessä isossa konepajahallissa. Alusta
oli erittäin kitkaista, mikä vaati totuttelua, mutta pidin
siitä.
Ensimmäinen
vastustajani oli Juha Kärkkäinen, 30v, Hän oli
tyypillinen kokeneempi jarru, joka vaatimattomalla tyylillä
raasti palloja periksiantamatta kentälleni. Juhan suuurimmat
heikkoudet oli rysty ja liikkuminen, joiden perusteella päätin
vain rennosti keskittyä omien peruslyöntien ruudussa
pitoon. Tämä taktiikka vaatii tällä tasolla vain
lujaa keskittymistä hokien: ”Katse pallossa, jalat, jalat”
Juha pelasi hyvin
syöttövuoronsa. Hänen ykkösensä lähti
korkealta ja kohtuu tehokkaasti. Sain murron vasta maagisen 7. geimin
jälkeen ja vein erän 6-3. Toisen erän alussa Juha
tsemppasi ja meni 2-0-johtoon. Luotin kuitenkin peliini ja pitkässä
juoksussa Juha sortui virheisiin etenkin rystyltään. Tässä
vaiheessa hän oli lisännyt alakierrettä rystyltään
ja kämmenkin oli muuttunut puolustavammaksi. Minulla oli
kuitenkin yhä selvästi pelin hallinta ja syöttökin
pysyi kohtuudella ruudussa. Virheittä välttelemällä
menin ohi 5-3-johtoon. Juhan syötössä sain pari
ottelupalloakin, jotka hän kuitenkin hoiti hyvin verkolta.
Seuraavassa syöttövuorossani aistin kuitenkin alistumista
ja vein erän 6-4. 
Heti Jyväskylään
saavuttuani komeili lapsuuden lentistuttuni Jesse Söderlund
Keskisuomalaisessa kokkien Suomen mestarina. Niinpä menimme
tuttavaporukalla suorittaan pe-illan tankkaus ravintola Vesilinnaan.
Puitteet ja maisemat olivat Harjulla kohdallaan, mutta me olimme
ainoat asiakkaat. Jessen kehittämät paikallisruokaan
keskittyvät annokset olivat kekseliäitä ja maukkaita. Hintakaan
ei päätä huimannut, vaikka annoskoko oli valitettavan
”kulinaristinen” (=pieni). Vain madecappucinoa en välttämättä
lähtisi suosittelemaan. 
Seuraavalle
kierrokselle oli arvottu jo varsinainen pelimies, joka oli kovassa
nosteessa tilastojen perusteella. Hyvin kohteliastapainen ja mukava
Markus Vesala, 18v, hallitsi melko suorat peruslyönnit ja muunkin
tekniikan hyvin. Pelitaktiikassa ja liikkumisessa sensijaan oli
parantamisen varaa. Tästä taistosta kehkeytyikin mukava
3-tuntinen kaikkine käänteineen. 
Heti ensimmäinen
peli oli ottelun pisin. Markus tykkäsi syöttää ja
hyökätä kovin, mutta pallot karkailivat pitkäksi.
Itse keskityin palautteleen hyvistä asennoista ja saamaan hyvän
tuntuman palloon. Mursin heti alkuun, mutta Markuksen pelinhallinta
tuotti jatkossa tulosta. Pitkiä palloja ei nähty koko
ottelun aikana, sillä Markus halusi päästä
päättämään pallot, usein verkolta. Hän meni
5-2-johtoon ja sain kaunisteltua eränumerot 3-6-tappiokseni.
Toisessa erässä
alkoi ottelun taso laskea kohti
loppua lähinnä Markuksen ansiosta. Hän halusi parin verkkopelionnistumisen jälkeen
siirtyä tyystin verkkopeluuseen. Aloin palauttaa kovemmin, mikä
sai Markuksen häviämään heppoisin perustein
tehtyjä verkolle nousuja. Tällä taktiikalla hänen
peruslyöntinsä eivät saaneet tuntumaa yhtään
varmemmaksi ja virheily jatkui. Lisäksi Markuksen ykkössyöttö
alkoi paukkua verkkoon ja hän rupesi vaihtelemaan sitä
roikummaksi. 
Viereisellä
kentällä saimme seurata samaan aikaan melko erikoista
episodia, kun täysi-ikäisen näköiset taistelijat
olivat joutua monta kertaa tukkanuottasille rajatuomioistaan.
Huutaminen huvitti mua, mutta Markus meinasi lopulta lähteä
mukaan siihen keskittymisongelmiinsa vedoten. Kentällä
jatkettiin lopulta kisajärjestäjien tuomarointiavulla ja
kramppienkin invalidisoimana peliä. Show houkutteli myös yleisöä. 
Markuksen
pelintaso laski kuin lehmän häntä ja sain ohitettua
hänet monesti verkolla. Kun hän tuli aivan lähelle verkkoa,
onnistuin monesti koholyönnissä ja Make oli aika
riekaleina. Erä eteni kuitenkin tasapisteissä tiebreikkiin
asti. Siinä pidin pallot varmasti ruudussa ja pääsin
3-0- ja 5-2-johtoon. Markus pääsi vielä rinnalle,
mutta vein tunteettomasti erän 7-5 tiebreikissa.
Kolmannessa erässä
hallitsin peruspeliä, mutta läpilyöntejä ei näillä
tehdä. Menin alussa 2-0-johtoon. Markus kärsi hirvittästä
kipsistä peruslyönneissään, jolloin niiden
korkeus vaihteli kohtalokkaasti. Vaikka ykkössyöttöni
pysyi koko matsin hyvin ruudussa, en sillä juurikaan suoria
pisteitä saanut. Syöttöjä murrettiin vuoroin.
5-4-tilanteessa pääsin syöttämään
otteluvoitosta, mutta Markus pelasi aina häviöllä
hieman paremmin. Hän mursi ja piti oman syöttönsä,
kunnes minä pidin vihdoin syöttöni. Tiebreikissä
olin melko varma voitostani, mutta Markuksella oli rohkeutta ja
tuuriakin. Hän osui parit viivat ja yhden
verkkonauhaonnistumisen ja oli pian 1-5-johdossa. Uskoin itseeni
vielä ja tulin 4-5- tai 5-5-tasoihin. Markus voitti kuitenkin
pari seuraavaa pistettä ja pudotti gorillan selästä
voitollaan. Nautin kuitenkin omasta hyvästä pelistäni
varmasti enemmän kuin Markus kipsillä tuupitusta
voitostaan. 
Tänä
talvena omaksumani hiljaisen peruslyönnin pelityyli pysyi
kasassa molemmissa otteluissani eikä huonoja jaksoja ollut.
Urani paras päänahka oli parin pallon päässä, enkä voi itseäni kauheasti soimata siitä. Lyöntituntuman säilyttäminen kun merkitsee ainakin
ottelusta saatavalle nautinnolle vielä enemmän kuin se voittosarake.
Kun vielä syöttö palautui tyydyttävälle ja
hyvälle tasolle, saatan muistella turnausta nyt hyvillä
mielin bussimatkalla Turkuun.
Bussikyyti on
muuten pidemmilläkin matkoilla suositeltavaa junailun rinnalla.
Toki molemmathan on kallista ja hidasta opiskelijallekin
henkilöautoiluun verrattuna. Juna nyt vain tuntuu kestävän
talvella melkein yhtä kauan kuin bussi. Bussissa on vain
rauhallisempaa ja pikkukylien katselu on kivempaa kuin seistä
junassa keskellä metsää tai rauhattomilla asemilla.
Bussikuskien äänikin on hypnoottisempi kuin junien
ärsyttävä kansainvälinen kuuluttelu. Sitäpaitsi täällä saa tuoreita
sanomalehtiä ja aikakausilehtiä luettavaksi ilmaiseksi.
Junasta löytyy vain maksullisia juorulehtiä. Ja tietääkseni
näitä Volvoja kootaan mm. LIEDOSSA, ei Italiassa. Kumpaan
luottaisit? 
Palloukko 