Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2011

Kesälajeja talviurheilukaupungissa

Vierailu Lahteen tuotti monenlaisia urheiluelämyksiä, vaikka omasta palloilusta jäi käteen vain lumetasapainoa. Viimeistelyharjoituksena kävin kokemassa Myllypuron ihqun sisämassan Helsingissä. Totesin odottavani kesää yhä enemmän.

Lahden C-luokka pelattiin epätasaisesti – yksi matsi la ja loput su klo 8 alkaen :(. Lauantaina kävinkin toistamiseen katsomassa futista suurhallissa Lahti Cupin merkeissä ja vieläpä kahteen otteeseen. Kuningasta ei kentällä enää nähty. Kupsi hallitsi tapahtumaa, vaikka katsomossa mainittiin neekeri. Söin oman matsini jälkeen suurhallin pizzabuffetissa itseni täyteen pannupizzaa asiantuntevassa lahtelaismiljöössä.

Eka matsini tennistä oli Toni Petrolaa, 12v, vastaan. Pikkumies lämmitteli pitkään squshin merkeissä, kun itse tyydyin katselemaan NaaLia Aussien finaalissa. Tonilla oli ihan pätevä tekniikka, mutta fysiikka ei antanut mahdollisuuksia ehtiä ja yltää palloihin. Painostin korkeilla yläkierteillä hänen vasurin rystyään, joka hajotti miehen mielen ekasta pallosta lähtien. 6-1, 6-1 tuli helposti, mutta sain harjoitella syöttöä ja keskittymistä sopivasti. Toni yllätti nousemalla rohkeasti verkolle tismalleen oikein silloin, kun olin pakotettu puolustavaan lyöntiin. Tonin turnaus jatkui kuitenkin squash-kopissa.

Sunnuntaiaamuna heräsin 6n aikaan aamujumpalle lumituiskussa ja ehdin nähdä mielenkiintoista väsytystaistelua Nolen ja Murrayn kesken. Ekan erän 38-lyöntinen ralli taisi katkaista skottikamelin selän. Kiva nähdä kierteisempää lyömistä nykytenniksessä!

Kohtasin virkeänä toisen junnun, Niklas Ilosen, 14 v. Aloitin syöttämällä ässän ja suoran pisteen ja pääsin helposti 3-0-johtoon. Sitten Niklas alkoi pitämään peruslyöntejä ruudussa ja tiukkojen vaiheiden jälkeen tuli 3-3-tasoihin. Vapautunut hyökkäyspelini vaihtui hyvävireiseksi juoksutukseksi. Annoin enemmän rystykrossia, koska vastukseni kämmen oli vaarallisempi, mutta itse juoksutus taisi hajoittaa kaveria kuitenkin enemmän. Rva fortunakin tuntui olevan puolellani, kun Niklas oli päästä johtoon. 7. pelin kulku kääntyi palauttaessani 2. syötön rystyllä linjaa pitkin, mutta selvästi leveäksi. Kirosin jo samaan aikaan, kun pallo osui verkkonauhaan. Siitä se kuitenkin kiipesi yli ja puoli metriä sisään päin osuen vastustajan kenttään.:). Vein erän 6-3.

Niklas otti toisessa erässä ekan pelin, mutta oma syöttöni jatkui hyvänä ja hän ei päässyt murtopalloihin. 3-1-johdossani taisto taisi helpottua loppusuoraksi 6-1-lukemiin. Tein tässäkin matsissa ykkössyötölläni paljon pisteitä osaksi vastustajan ulottuvuuden takia. Syöttöni pysyi kuitenkin hyvänä, ainakin 2/3 oli taas ruudussa ja kaksoisvirheitä en tehnyt ainoatakaan koko kolmen ottelun turnauksessani!

Parin tunnin tauon jälkeen semifinaalissa sain taas vastaani turnauksen tulevan voittajan Aapo Laitisen, 17v, joka lahtasi minut viimeksi Hyvinkäällä. Olin kuitenkin nähnyt hänen pelaavan huonostikin edellisellä kierroksella, mikä antoi selkeitä voiton toiveita. Syöttö näytti kuitenkin toimivan aina. Aapon heikkoutena näyttää olevan epävarmempi rysty ja laiska käynnistyminen otteluun.

Pelasimme alkuun pitkät syöttövuorot minunkin saadessa useampia murtopalloja. Hävisin kuitenkin niukasti ne ja omankin syöttöni ja olin 0-3-tappiolla. Aapo innostui hieman liikaakin syötöstään ja alkoi ottaan mukaan suoraa flattiakin loistavan kick-syöttönsä lisäksi. Se itseasiassa huononsi ykkösen tulosta ja olin erän jatkossakin lähellä murtoa siinä onnistumatta. Yritin palautella hänen kesymälle rystylleen, josta sain muutamia virheitä kaverille. Omat syöttöni pidin, vaikka ykkösen onnistuminen laski puoleen kovan yrityksen takia. Silloin se menee useammin verkkoon, mikä kielii huonosta rytmistä. Kakkossyöttöjäni Aapokin onnistui tuhrimaan verkkoon ja sain tyydyttävät lukemat 3-6-taululle.

Toisessa erässä syötin itseni jopa 2-1-johtoon. Aapo petrasi kuitenkin omia syöttöjään palaten loistavaan kick-syöttöönsä. Turhauduin, kun en saanut kunnon palautuksia olkani korkeudelta lyödessäni. Aapon syötöissä minulla ei tainnut olla jakoa tässä erässä ja hän niittasi kämmenellä läpi harvat onnistuneet palautukseni. Aapo myös mursi niukasti kaksi kertaa minut ja lukemat 2-6 olivat oikeutetut. Olin kuitenkin matsista tyytyväinen erinomaiseen liikkumiseeni ja ihan kelpoon, kovalyöntiseen peruspallotteluun, silloin harvoin kun sellaiseen pääsin.

Lohdutukseksi tappiosta sain repun ja Power Balance -merkkisen rannekorun. Haluisiko joku ostaa taatusti korkkaamattoman ja takuulla toimivan hologrammin? Hinnan saa ostaja päättää, kunhan se ei ole negatiivinen.

Jatkoin katselemalla hyvätasoisia miesten ja naisten (tyttöjen, sillä yli kaksikymppiset naiset eivät harrasta kilpailemista) A-luokkia. M50-finaalissa näytti olevan myös tällainen fudisvammojen välttelijä; Juha Annunen oli joskus kulunut nimi maalintekijätilastoissa.

Reissun friikeimmän penkkiurheilukokemuksen kävin vielä hankkimassa sisäänpaistetun kebabelämyksen jälkeen klassisen kauniista Lahden urheilutalosta. Siellä pelasivat naisten ykkössarjan lentopalloa Lahden Kimmo vs. Koiviston Isku Porista. Tunnelma oli parempi kuin Loimun matsissa, sillä miespuolinen faniposse piti ääntä katsomon kulmassa jänisräikillä yms. Kolmen erän verran jaksoin katsoa tätä pomputtelua ja pari tyttöä jäi mieleen pelillisiltäkin taidoiltaan. Nuoret neidot Vilponen ja Louhivuori löivät nimittäin palloa alaviistoonkin. Päätän täältä tähän.

Kyllä Tami tietää

Kaikkien jäkisvalmentajakliseiden aurinkokuningas Juhani Tamminen osaa edelleen pukea mitä abstraktimman käsitteen tarkaksi numeroarvoksi. TS:n haastattelussa Tepsin tilanteesta selviää mm: (1) Monellako prosentilla Tepsin organisaation olisi tehtävä töitä ja (2) monikokertaisesti mestaruuden uusiminen on vaikeampaa kuin sen voittaminen?

– Jokainen ammattipelaaja ja valmentaja toki tietää, että mestaruuden uusiminen on kymmenen kertaa kovempi juttu kuin sen kerran saavuttaminen, Tamminen sanoo.

Tammisen mielestä joukkueen koko organisaation on oltava hereillä ja tehtävä töitä 120 prosentilla, että haaveet mestaruuden uusimisesta voisivat elää. Turussa näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Vituttava turistireissu: ei ainoatakaan yläkierrerallia

Kevätkausi aloitettiin hyvin harjoitelleena ja erityisesti syötöllä ja liikkumisella odotin tulosta. Yksi lempihalleistani, Myllypuro, oli kiva paikka pelata, mutta helsinkiläiset vastustajat osoittautuivat jälleen liian koviksi jo toisella kierroksella ärsyttävällä pelityyleillään.

Ensin kohtasin Kai Bonon, 35v. Hänen kaikki lyöntinsä näyttivät erittäin itsekehittämiltään. Kämmeneltä tuli matalaa ja hidasta, vähäistä tai sekaista yläkierrettä. Rysty oli yhtä epävarman näköinen alakierre. Syöttö oli suora ja hiljainen ja varsinkin kakkonen oli sellainen kukku, että siitä pitäisi aina lyödä mies ahdinkoon. Palloa mies toimitti ruutuun kuitenkin suhteellisen varmasti, joten työtä tämä voitto vaati. Kisasin ekaa kertaa Tretorn Series -palloilla, jotka tuntuivat jotenkin painavilta lyödä vauhtia. Lisäksi kun kenttä oli suht hidas, pelinhallinta ei ollut helppoa.

Aloitin pitkällä syöttövuorolla, jonka hävisin. Menin kuitenkin 3-1-johtoon josta Kai tuli tasoihin. Tuskailin erittäin hitaissa ja matalissa palloissa erityisesti rystylläni, joka vähäkierteisenä oli vaikea osua kenttään. Ulottuva Kai tuli paljon verkolle ja jouduin yrittään alakierteelläkin ohituksia huonoin tuloksin, koska pallot olivat vain niin matalia. Kain heikohkoa verkkopeliä olisi pitänyt hyödyntää paremmin. Kierteisempi kämmeneni pysyi kuitenkin kohtuullisena matalista palloista huolimatta ja lähellä takarajaa lyövä vastukseni ei oikein hallinnut kovaa yläjenkaani. Kokeilin painostaa molempia puolia Kaista. Vasurin kämmen näytti epävarmemmalta, mutta rystyltä olisi päässyt aina verkolle, koska sieltä tuli takuulla alakierre. Pääsin siis paljon harjoitteleen verkkopeliä, mutta itseluottamukseni ei ollut kohdillaan siellä. Ehkä myös odotettua heikompi syöttöni vaikutti itseluottamukseeni ja hävisin tiukkoja pelejä. Kai meni ohi 4-5, mutta voitin ainakin pari hänen eräpalloaan. Voitin erän 7-5 huojentuneena ja uskoin pelini helpottuvan.

Toinen erä jatkui tiukkana 2-1-johtooni asti. Sitten Kai taisi väsähtää ja vein helposti erää 5-1-johtoon. Siinä syötin itseni 0-40 tappiolle. Itseluottamukseni oli kuitenkin parempi ja voitin viisi seuraavaa pistettä ja ottelun. Tyytyväinen en kuitenkaan ollut, niin huonosti Kai sai minut pelaamaan. Edes ykkössyöttöni ei toiminut kuin varmaan hikisesti yli 50%:sti. Varsinkin rystylle tuli niin matalia palloja, että oikea etureiteni oli seuraavana päivänä kipeä syvästä askelkyykistelystä.

Toinen kierrokseni oli myös varttuneempaa Fredrik Railoa, myös 35v, vastaan. Tämä mies osasi tekniikan, mutta käytti sitä lähes ainoastaan alakierteisenä molemmilta puolin! Tuli itseasiassa taikuri Santoro mieleen tästä lyhyestä ja nopeasta kaverista. Hän osasi lyödä alakierteen korkealtakin kentän joka kulmiin, mutta yläkierre viuhui tarkasti silloin kun tulin verkolle kekkuloimaan kaverin stopparin jälkeen.

Tällaista erikoisjeppeä vastaan olin tietysti alun aika kaffella ja nopeasti tappiolla 0-4. Aloin saada palloa kenttään ja Fredrikin teki välillä virheitä. Lisäsin yllättäviä verkolle nousuja, muttei tehoni olleet taaskaan tyydyttäviä sieltä. Pääsin melkein tasoihin, mutta Fredrik vei loput pelit: 3-6.

Syöttöni ei taaskaan tuottanut odotetusti painetta kaverille. Syyttäisin mielelläni palloja, joihin piti käyttää tavallista enemmän voimaa, jolloin tekniikkani kärsi. Jatkoin syöttölentopeliä välillä ja tulokseni parani verkolta. Takakentältä Fredrik yritti saada minut verkolle, mutta hyökkäyslyöntini ei olleet tarpeeksi tehokkaita. Fredrikkin tuli mielellään verkolle vaikkei erinomainen verkkopelaaja ollutkaan, ohitusyritykseni tuotti kuitenkin monesti pettymyksen helpolla virheellään. Painostin takakentällä Fredrikin rystyä, mutta sieltäkin saattoi tulla mitä kierrettä tahansa minne vain. Mitään palloralleja ei tässäkään matsissa nähty.

Tuskailin mukana toisessa erässä 2-3:een asti, jolloin uusi overgrippini (Tourna-merkkinen: toimii vasta lievästi kostuneena) kastui päästään yllättävästi rannehikinauhastani. Toki se olisi kuluneena pitänyt vaihtaa jo ennen matsia, mutta olin kovin ihastunut tämän hiensieto-ominaisuuksiin. Kalu lipsahti kädessäni, niin että päätin vaihtaa sen kakkosbanjooni. Tämä taas tuntui löysäjänteiseltä ja on muutenkin erilainen, joten tuhrin kaikki syöttöni tässä vuorossa. Tosin yhden pitkältä näyttävän Fredrik palautti kenttäänkin ilman yritystäni vastata. Olin 2-4-häviöllä ja vaihdoin takaisin märkäkahvaan. Sain vapautuneena painavemmat lyöntini onnistumaan ja tulin tasoihin 4-4:ään. Tiukkojen vaiheiden jälkeen Frerik piti syöttönsä ja mursi sitten itsensä voittoon 4-6. Vitutus oli taas aikamoinen johtuen kaverin sekottavasta pelityylistä. Toisaalta mies oli niin taitava, ettei tarvinnut huonolle hävitä.

Ärsyttävää kuitenkin, että täällä nykyisessä pääkaupungissa tuntuu tulevan paljon näitä kavereita vastaan, jotka nauttivat selkeästi enemmän voittamisesta kuin kauniista tenniksestä. Sain toki hyvää treeniä pallon vauhdittamisesta ja pärjäsinkin siinä paremmin kuin joskus ennen, mutta eikö tätä lajia voisi pelata niin, että molemmat voisi nauttia puhdasosumaisesta yläkierteisestä lyömäsirkuksesta, jolloin tappiokin tuntuu nautinnolta?

edit: Kyllä ne Tretornin kuulat korruptoi juuri syöttöä pahiten. Tänään ottelin hallisarjaa ja pääsin harvinaiseen ns.  flow-tilaan, jossa kaikki lyönnit onnistuu.  Syöttö tuntui erityisen helpolta Wilson US open -palloilla, vaikka ne olivat kuluneet. Ainakin 2/3 ykkösistä oli ruudussa 🙂