Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2014

Kouvostoturismia

Talven kenties ainoa turnausreissu takana, eikä kauheasti jäänyt käteen. Kouvolassa oli ihan kiva halli pelata, mutta cup-kaavion tarjoama ainoa ottelu tulee kokonaiskustannuksiltaan hieman kalliiksi. Miksiköhän junnujen lisäksi alakaaviota tarjotaan vain alemmissa luokissa kuin B3? Voisin tulla uudestaankin, jos tarjottaisiin kaksi varmaa ottelua.

Arpaonni ei välttämättä ollut kaikista suosiollisin, kun vastaani asettui Joakim Lindborg. Kisatauosta huolimatta kaverin tekniikasta näki, että palloa oli lyöty joskus kovemmallakin tasolla. Hieno lyönnit näkyivät erityisesti verkolla ja syötössä. Myös kämmen oli tarkka, mutta rysty kesympi.

Ensimmäinen erä oli hermostunutta virheilyä johtuen lähinnä Joakimin kisatuntuman puutteesta. Tunsin aluksi saavani kovemmankin selkäsaunan, mutta hän piti pelin tasaisena hyökkäys- ja syöttövirheillään. Joakim hyökkäsi johdonmukaisesti ja tuli verkolle viimeistelemään, kun jouduin rystylläni puolustuskannalle. Itse pääsin myös verkolle, kun kaverin rystyslaissi jäi lyhyeksi. Syöttöni kulki siedettävästi ja numerot 6-2 Joakimille kertovat tasoeromme.

Toisessa erässä hävisin ekan syöttövuoroni, kun mailastani katkesi jänne yllättäen pokan vierestä. Näin ei ole koskaan käynyt minulle ja siksi luulin, etten joudu kakkosbanjoani viritteleen tulille. Pelkäsin, että syöttö katoaa tyystin, mutta rauhallisella rytmillä se sentään osui tyydyttävästi. Grippi piti sentään uusia puolenvaihdossa. Pienen totuttelun jälkeen sain kärkipainoisemmalla Babolatilla lisää painoa peruslyönteihin. Aloin hienokseltaan hallitsemaan rystykrossia ja sain senjälkeisillä kämmenkrosseilla myös palloa läpi. Kavensin murtamalla 3-4 ja 4-5:een, kun Joakimin kaunis syöttö ei pysynyt vieläkään kentässä. Lyömisen taso nousi loppua kohden ja vastukseni jopa kipsasi rystyllään ottelupalloissaan, joita pelastin kolme kappaletta hienolla pelillä. 6-4-kuitenkin takkiin ja turistikuvan kautta kotireissulle.  Suhteellisen harmahtavasta mielialasta huolimatta tällaiset reissut houkuttelisivat, jos järjestäjillä olisi varaa edes varmaa kahta ottelua tarjota 40€ hintaan.

Kouvola

Kouvola

Railakasta lyömistä

Sisäkauden viimeiseen sarjamatsiin sain vastaani kovalyöntisen Joni Kolehmaisen. Joni syötti pelkästään kovia, kakkosiakin, joten prosentti ei pysynyt kovin hyvänä. Hän kuitenkin piti ratkaisuvaiheissa winnerit paremmin ruudussa. Oma pelini oli hyvää ja ennenkaikkea nautinnollista lähes koko matsin ajan. Syöttö oli tällä kertaa rytmissään kohtuullisesti. Mutta jo pelkästään kentän vaihto kesken pelin sai sen täysin sekaisin.

Ottelun alussa Joni teki hieman enemmän virheitä kovilla peruslyönneillään. Sain sekoitettua hänen hieman heikompaa rystyään ja pääsin tasokkaalla lyömisellä 3-0-johtoon. Pelit pysyivät kuitenkin tasaisina ja Joni hiipi rinnalle. Syötöllä oli tärkeä asema pelissä, sillä Jonin syöttöihin ei todellakaan hyökätty, kun ne pysyivät ruudussa. Oma syöttökin oli hyvä onnistuessaan ja lisäsi pelihuumorianikin. Peruslyöntini pysyivät hyvin ruudussa, mutta nopea Joni haki kyllä kaikki läpilyöntiyritykset. Murtojakin tuli erässä, mutta etenimme tasatahdissa tiebreikkiin. Siinä menin 2-0-johtoon, mutta Joni piti rohkean lyömisensä onnistuneesti ja vei loput pisteet hyvällä pelillä 7-2.

Toisessa erässä pelin taso säilyi hyvänä. Ainoastaan Jonin syöttö taisi olla helpommin murrettavissa syöttövirheiden takia. Hänen syöttövuorot menivät muutenkin osaltani vähillä töillä. Mursin hänet 3-3 ja 5-3-tilanteissa. Menimme kolmanteen erään. Matsissa tuli nopeita hakupalloja paljon, muttei kauhean pitkiä palloralleja. Odotin kuitenkin Jonin hieman hyytyvän aggressiiviseen kulmiinjuoksihinsa. Itse jätin useammin hakematta läpilyönnit kuin hän ja jaksoin hyvin jauhaa kahden tunnin jälkeenkin. Joni palautui kuitenkin syöttämään hyvin ja peruslyönneistäkään ei helppoja virheitä saanut. 0-2-tappiolla jouduimme vaihtamaan kenttää. Pelkästään tummempi ja matalampi katto riitti sekoittamaan syöttörytmini toviksi ja löin ekassa syötössä lähes täyden hudin! Joni mursi ja marssi hyvällä pelillä erän voittoon. Syötön piiputusta lukuunottamatta kolmaskin erä oli tasokasta lyömistä, jossa ei verkkomiekkailuakaan säästelty. Kolmas 6-1 Jonille, mutta matsi oli varsin nautinnolinen 2h 40 minuuttinen tappiosta huolimatta!

Linkki

Anna äänesi lentiskuvalle

Anna äänesi lentiskuvalle

Tuuppaus riitti voittoon

Sarjapelit jatkuivat Meilahden kuplassa. Kentät on muuten hyviä, mutta katto on todella tumma. En osunut puhtaasti iskuissa edes lämmitellessä. Onneksi matsissa ei tullut omituisesti ainoatakaan iskupaikka. Kummallekaan!

Vastustajani oli nuori Patrick Skog. Hänellä oli teknisesti aivan hienot lyönnit. Ongelmat olivat lähinnä asenteessa ja liikkumisessa. Patrick hyökkäili kovalla riskillä ja sekoittava puolustuspelini riitti voittoon. Varsinkin ensimmäinen erä tuli helposti Patrickin lyödessä paljon palloja pitkäksi. Lisäkseni hänen suora ykkössyöttönsä ei pysynyt millään ruudussa. Itse yritin syöttää hyvin varmasti, koska olen ennenkin sakannut syötössä pelkästään vaikean katon takia. Syöttöni olikin hyvää, ainakin 70% ruudussa, kunnes 5-0-tilanteessa sekoilin jalkavirheen takia Patrickille yhden geimin. 6-1.

Toisessa erässä Patrickin riskeeraava lyöntityyli tuotti tulosta ja syöttöni hyytyi hieman taas rytmityksen takia. Syöttöjä muureltiin tasatahtiin, kunnes pidin omani 2-2-tilanteessa. Patrick hermoili ja loppuerä tuli mulle helpommin, 6-2.

Maailman parasta jalkapalloilua tarjolla

Eurosportplayer tahmaa joskus, mutta nyt on toiseksi paras hetki kokeilla sen kuukausitilausta á 6e. Paras hetki oli muutama viikko sitten Australian openin aikaan.

Futsalin EM-kisoissa alkaa pudotuspelit ja peli on viihdyttävämpää kuin ulkoinen isoveljensä. Paras matsi tähän mennessä on maailman ehdotonta kärkeä edustavat Venäjä ja Portugali: matsi näytti ekan puoliajan maalittomalta kyttäilyltä, mutta eskaloitui 4-4-tasapeliksi. Viimeinen tasoitus tuli saksipotkulla pienestä kulmasta yläpeltiin. Portugalin Ricardinhoa on pidetty maailman parhaana pelaajana ja showmiehen elkeitä hänessä totisesti on. Minulle uutena ilmiönä otteluissa on käytetty maalivahdin poisottoa viidenneksi kenttäpelaajaksi jo ensimmäisellä puoliajalla ennen ratkaisuhetkiä. Tämä lisää maalitilanteita entisestään.

Tässä ammattimainen alustus aiheeseen http://futsalfratelli.blogspot.it/2014/01/futsalin-em-kisat-2014.html 

Taas vähän ruosteinen esitys

Vastaani toiseen sarjaottelun kaksinpeliin asettui Tim Toivonen Talissa. Hänellä oli ihan hvät peruslyönnit, vaikka rysty näytti kankeammalta. Syöttö oli suht kova, muttei kovin kierteinen. Lentopelistä ja liikkumisestakaan ei varsinaisia heikkouksia löytynyt.

Ottelu alkoi molemmilta haparoivasti, mikä johtui osaltaan korkattujen technifiberin kimmoisien pallojen ja yläkierteisten lyöjien ansiosta. Oma lyöntituntuma oli ainakin hakusessa, kun sitä yritti lyödä palloa tavallista korkeammalta, vaikkei sellaista tule treenattua niin paljoa. Yritin sekoitella kaverin rystyä, mutta tein virheitä harvinaisesti kahden käden rystyllä, mitä on vaikeampi lyödä korkealta. Tämä ongelma poistui palloihin tottuessa ja niiden kuluessa. Alussa on vain maltettava lyödä taaempaa laskevaan palloon, kuin yrittää tottua korkeampaan osumakohtaan. Tim sössi välillä rystyltään, mutta paransi sen ottelun edetessä. Syöttöni ei toiminut toivotusti nostojen vaihdellessa, mutta se ei ollut niin huono kuin viimeksi. Virheet tulivat enemmän yli kuin verkkoon. Tim meni 3-0-johtoon molempien hakiessa tuntumaa. Tasoitin 3-3:een, mutta Tim ei häkeltynyt, vaan vei tiukkojen pelien kautta 6-3 erän.

Toisessa erässä edettiin tasatahtiin murrellessa. Tim tuntui pelaavan aktiivisemmin vastaanottajana ja syyllistyi virheilyyn syöttövuoroissaan. Minulla toimi peli ihan mukavasti ehkä syöttöä lukuunottamatta. Verkkopelikin oli kohtuullista vaikeissa palloissa, mutta pari ylimielisyyttä helpoissa lentolyönneissä harmitti. Pääsin syöttään erävoitosta 5-3-tilanteessa, mutta mokailin viimeistelyssä melko uskomattomasti. Toki Timin hyvä taistelu puolustuspalloissa edesautti neljän eräpalloni pelastamisessa. Mursin kuitenkin taas seuraavassa ja 6-4 erän jälkeen pääsimme ratkaisemaan voiton kolmanteen.

Kolmanteen erään lähdin varmaan turhan tyytyväisenä. Tim ei hermoillut yhtään erätappionsa takia, vaan jatkoi pelaamista hyvällä tasolla. Hän taisi myös parantaa syöttöään, kun taas oma syöttövuoroni yski edelleen. Tim vei pelipallot järjestäen, vaikka pisteissä hän ei hallinnut niin selvästi. Ehkä viimeinen taistelutahto puuttui tänään ja onnittelin 6-omena erän jälkeen hyvin pelannutta kaveria.