Mahtaakohan jäädä kesän ainoaksi turnauksekseni piipahdus Kaarinan lohkokisoissa keskellä viikkoa. Järjestelyt ja kentät, jopa ilmat, hipoivat taas täydellisyyttä, niin mikäpä siinä on kiukutellessa syötön kanssa.
Olin jo ehtinyt pari kuukautta hämmästellä ”uutta” syöttöäni, jossa maila viedään ylös etukautta, eikä takaa. Tai niin ainakin luulin. Pikkuhiljaa backswingi oli nimittäin lipunut takaisin täysin entisenlaiseksi. Ja samalla rytmiongelmat palasivat kahta kauheampana. Koska ylösviennin voi suorittaa oikeastaan joka kohdasta etu ja takaviennin väliltä (ja useimmat prot sen viekin jostain sivulta) on vaikea kontrolloida ottelutilanteessa, mistä maila tarkalleen menee ylös. Nyt tein kuitenkin itselle ehdottoman säännön, jossa pallon nostokäsi ja maila lähtevät edestä yhtäaikaa ylöspäin ja erkanevat vasta, kun maila on oikeasti lähtenyt suoraan ylös edestä.
Tästä säännöstä huolimatta syöttöni oli erittäin vaikea hallittava ekassa matsissani. Vastukseni oli päivittynyt Perkkolan Villestä Jariin ja koin lisääntyneitä voittomahkuja. Jari aloitti kuitenkin todella vakuuttavasti. Hänellä oli vaarallinen kämmen ja löi sillä vahvasti palloa läpi. Rystykään ei tuottanut virheitä, kuten ei syöttö-lentopelikään. Itse hain syötön lisäksi kämmentuntumaa puolustusasemissa ja erä valui 6-1 tappiolle.
Toisessa erässä sain peruslyönnit paremmin ruutuun ja Jari sensijaan lisäsi virheilyä. Hänen syöttönsä ei oikein pysynyt ruudussa ja suora kämmen alkoi piiputtaan vahvasti yläkierteisissä krosseissani. Sain pidettyä kaksi syöttöäni, joissa syötin enemmän ykkösiä ruutuun kuin kaksareita ja vein erän pitämällä 5-4-tilanteessa syöttöni selvästi. Ottelutiebreikissä menimme tasatahtia virheitä varoen 4-4:ään. Sitten Jari hermoili enemmän ja vein 10-7 ottelun onnenkantamoisella. Ei paljon lämmittänyt voitto kehnolla pelillä.
Sain seuraavan ottelun jo reilun tunnin päästä kentille palannutta Tero Löytänää vastaan. Oli kiva päästä lyömään palloa virheetöntä ja näyttävää yläkierrettä lyövää vastaan. Vahva kicksyöttö korkealle rystylleni oli myös ainutlaatuinen kokemus palauttaa jatkuvasti. Jos sain hyökkäyspaikan ei pallotuntumani riittänyt ratkaisuihin. Saldoksi taisi jäädä yksi hävitty pelipallo.
Syöttöni oli hieman parantunut ekasta matsista ja ekassa jatkopelissä sain jo useamman tyydyttävän suorituksen. Vastustajaksi tuli kuitenkin turhan kova luu muihin verrattuna eli Niklas Virtanen, jonka olin oudosti voittanut aiemmassa kohtaamisessamme. Tällä kertaa ei voittajasta ollut epäselvyyksiä. Vaikka Niklas syyllistyi malttamattomiin virheisiin, pysyi pallo niin kovana ja kauniina kentässä, että yhden geimin saaminen taisi olla sopivan kuvaava ottelun kululle. Jos sain puhtaan syötön kenttää ja se meni hänen kämmenelle, tuli aika monta suoraa läpilyöntiä. Myös verkolle Niklas oli varsin hyvällä tatsilla liikenteessä. Katseharhautuksiakin oli kiva seurata, vaikkei ne aina onnistuneetkaan.
Rumasti pataan molemmilta finalisteilta ja syötön kanssa lisäpakerrusta. Täytynee palata lyöntiseinän ääreen.
Palloukko 