Kuukausittainen arkisto:Toukokuu 2016

Melkoinen nousu päättyi pokaan

Kesäsarjakausi 4-divarissa alkoi Teekkaritenniksen riveissä. Pelasimme Sataa vastaan Laajasalossa sateenuhkaisena torstaina. Keli pysyi kuitenkin kuivana ja viileänä, mikä innoitti oman pelin varsin hyväksi huonon alun jälkeen.

Vastukseni Esa Matikainen omasi hyvän näköisen lyöntituntuman ja reilusti kierretyt peruslyönnit. Alussa teinkin paljon helppoja virheitä ja Esa piti hyvin palloa ruudussa. Rystyllä oli hänellä myös terävä stoppari, jolla hän aiheutti minulle paljon kiirettä verkolle, josta en onnistunut. En ollut kuitenkaan pahasti alakynnessä, vaikka pelipallot hävisin. 0-6 erä, mutta toivoa oli paremmasta.

Toisessa erässä jatkoin kovaa lyömistä ja osuminen parani hieman. Samalla Esa huononsi varsinkin rystyltä. Vein niukasti pelejä ja syöttönikin pysyi kylliksi ruudussa. Lisäksi tuntui tuurikin olevan puolella, sillä sekä viivat että verkkonauha pomputteli palloa vain minun edukseni. Verkolla en edelleenkään ollut tehokas, mutta takakentän painava lyöminen kääntyi minun hallinnaksi.

Voitin erän 6-1 ja mentiin 10 pisteen tiebreik-erään. Siinä jatkoin rohkeasti lyömistä, ja tein pari helppoa virhettä. Tasatahdissa pääsin ensimmäisenä ottelu palloon 9-8. Sain Esan ulos rystykulmasta, ja sain helpon lentolyönnin kämmenelle. Osuma ulkopokaan eli ei lähellekään tyhjää kenttää. Tismalleen identtinen tilanne oli toistunut pari palloa sitten. Pallon verran myöhemmin syötin kaksarin Esan ottelupallossa. 9-11 tappio.

Olin niukasta tappiosta silti tyytyväinen. Pelasin hyvin toisesta erästä lähtien. Kaksareita tuli vian muutama. Pallotuntuman hakemisessa minulla on aina kestänyt vähän pidempään ja verkkopeli ei suju, jos palloa on hakattu paljon takakentältä. Siinä mielessä Esan stopparihoukuttelu oli viisasta, kun takakenttä oli siirtynyt minun haltuuni. Vaikka ehdin stoppareihin lopulta, ei tappolyönnit osuneet ollenkaan mailaani. Se maksoi loupulta voiton.

Karseeta sunnuntaitennistä

Pelasin puolivälierän Hyvinkäällä vasta su-aamuna. Aamujumpista ja ajoissa heräämisestä huolimatta peli oli pitkästä aikaa hyvin sutta.

Vastukseni Aleksi Sokolowin lyönnit sopisivat hyvin massalle ja hyvätasoiseen peliin. Hän löi kovaa yläkierrettä molemmilta puolin ja syöttökin näytti hyvältä. Yllättävän paljon häneltä tuli kuitenkin virheitä varsinkin leveäksi ja syötöllä, mikä laski molempien pelin tasoa. Lisäksi itselläni oli vaikea saada osumaa kunton helppoihinkaan lyönteihin. Tämä johtui varmaan osaltaan siitä, etten ole päässyt treenaamaan vastaavanlaista kovaa ja korkealta lyötävää yläkierrettä vastaan. Niinpä yli lantion korkeudelta lyödyt pallot olivat melkein enemmän sweet spotin ulkopuolella kuin siinä.

Silloin kun Aleksi piti syöttönsä ja peruslyöntinsä ruudussa olin melkoisen altavastaajana. Omat riskilyönnit eivät tuottaneet tulosta ja helpommatkin tuottivat tavallista enemmän virheitä. Rysytkrossilla olisin pystynyt haastamaan kaveria, mutten sellaista rallia paljon syntynyt. Kun lisäksi syöttöni oli taas heikompi: n. puolen tusinaa kaksaria, niin ei paljon jäänyt pelillisesti käteen. Harvoista etukentän palloista en tainnut onnistua yhdessäkään. Pallotuntuma oli koko matsin ajan huono. Sain silti muutaman pisteen Aleksin yskiessä myös syötössään. Numerot 6-1, 6-2 tulivat tasaisesti altavastaten eikä mahkuja haastamiseen tänään ollut.

Vaihteeksi kuupalloa ja jopa syöttöä

Massakiertue jatkuu tiiviinä Hyvinkäällä B-luokassa. Sain avauksessa vastaani Juha Hilanteen. Juhalla oli varsinkin kämmenpuoli heikko – sieltä tuli joko matalalta pystymailalla ongittu roikku tai ylhäältä korkea, mutta lyhyt slaissi. Rystyltä tuli normaalimpaa lyöntiä. Aavistelin, että illasta tulisi pitkä, vaikka hallitsisin lyömistä.

Roikkua tulikin aika paljon heti alusta. Luulin voivani lyödä reilusti hyökkääviä lyöntejä niihin itse, mutta helpot virheet alkuun ja 0-2-tilanne muutti heti lyömiseni yläkierteisemmäksi. Asenne olikin vaikein vastus tässä matsissa, kun joka palloon ehtii ilman kiirettä, niin agressiivinen jalkatyö meinaa unohtua koko ajan. Onneksi syöttö pysyi kohtalaisesti ruudussa, niin fiiliskin pysyi parempana. Vain 2 tai kolme kaksaria, mutta toki rytmin kanssa oli haasteita, eikä yhtään täyden voiman syöttöä onnistunut. Samoin peruslyönneissä oli kokoajan enemmän kierrettä kuin nopeutta, koska hitaisiin roikkuihin oli vaikeata lyödä kovaa. Välillä houkuttelin Juhaa verkolle, jossa hän ei ollut niin varma kuin takana. Muuten pallorallit oli enimmäkseen hyvin pitkää kuupalloa. Menin tiukkojen pelien jälkeen 5-2-johtoon ja vein erän 6-3.

Toisessa erässä pelit tuntuivat lähes yhtä tiukilta, mutta ehkä Juha hieman väsähti joutuessaan juoksemaan paljon puolustustaistelussaan. Vein erän tärkeät pallot ja voitin 6-0, mutta lähes kaksi tuntia maltoin tässä väsytystaistelussa viihtyä.

 

Hyvästä yrityksestä toinen kierros syöttöharjoittelua

Kisasin ensimmäistä kertaa Tampereen Rosendahlin tenniskentillä MB-luokkaa. Lyöminen ei ollut ihan viime kertaisen tasoista, mutta toki pehmeämmät kentätkin vaikutti peruslyönnin tasoon. Muuten puitteet olivat hienot Pyynikin rannassa ennenkuin sateet alkoivat. Syöttöpuolella oli pientä toivetta paremmasta, vaikka kymmenkunta kaksaria tuli rutiininomaisesti molemmissa matseissani.

Ensin kohtasin Valtteri Tuukkasen. Junnulla oli ihan kivna näköiset lyönnit, muuta liike oli vielä kaverilla aika halutonta. Hän otti aika paljon riskiä lyönneissään ja virheili hieman enemmän kuin minä koko matsin ajan. Erät olivat tasaisia ja aika samanlaisia luonteeltaan. Valtteri meni johtoon, mutta syöttöjä murreltiin vuorotellen. Tiebreikissä olin varmempi ja luotin parhaiten toimivaan osaalueeseeni, eli rystykrossailuun. Olisinko vienyt katkaisun 7-4 tai 7-5.

Toisessa erässä taisin jossain pelissä saada jopa ykkösen toimimaan rytmillisesti. Ilahduin ja hävisin syöttöni, eikä se enää juuri toiminut. Ykköseni oli varmaan 50% ja kaksareita tuli kymmenkunta. Syöttö kehittyi kuitenkin pikkuisen matsin aikana ja pidin sen 5-4-johdossani. Viimeiset lyönnit olivat hyvinkin jäykkiä, mutta Valtterille oi vielä vaikeampaa. Pitkä 2h matsi oli kiva voittaa pitkästä aikaa pikemmin henkisellä tasolla kuin hyvällä lyömisellä.

Toisella kierroksella sain sitten komeat kyydit Emilio Martinez-Martinezilta. Kaverilta löytyi kaikki lyönnit ja syöttö, sekä fyysisestikin peli oli aika valmista. Helppoja virheitä ei tullut mistään montaa. Kämmeneltä hän pystyi ratkomaan monipuolisesti takakentältä ja syöttö tuli eri kierteillä kaikkiin kolmeen kohtaan syöttöruudussa. Matsista olisi voinut saada hyvääkin viihdettä. Lievä yliyrittämiseni lyöntipaikoissa aiheutti kuitenkin helppoja virheitä ja syöttö oli tietenkin kuraa. Rystykrossailussa pysyin parhaiten pelissä mukana. Muuten nautin kyllä pelistä ja sain kyllä useita pelipallojakin, vaikka geimejä vain yhden. ”Kohokohtana” osuin Emilion jättämään palloon kentällä. Yhtä maalia kuitenkin tämä matsi 06, 16.

Pessimisti ei pettynyt

Kaarinassa oli olleet mainiot massat jo kuukauden käytössä, kun Helsingissä vasta kenttiä kunnostetaan. Kaarinan Aktia Areenan kentät olivat myös kunnoltaan erinomaisen tasaiset. B-luokan turnaukseni jäi ekaan kierrokseen, vaikka peruslyöntipelini oli hyvää.

Muistin pitää kauden ekan turnauksen odotukset minimissä ja tiesin syötöni yskivän. Siihen nähden pelini taso oli yllättävänkin hyvää. Vastustajani Arthur Alen ei heikkouksia omannut. Niinpä en häneltä helppoa virheilyä saanut aikaiseksi. Ensimmäinen erä oli hieman varovaisempaa lyömistä ja tietysti syöttörytmin hakemista. Pelit olivat tasaisia, mutta sain pidettyä vain yhden pelipallon. 1-6.

Toisessa erässä aloin lyömään krosseja entistä rohkemmin ja hallitsin lopulta hienokseltaan takakentän ralleja. Arthur tyytyi puolustaviin slaisseihin ja teki niissä myös virheitä. Omat hyökkäyslyöntini pysyivät yllättävän  hyvin ruudussa. Sensijaan syöttöni oli koko ajan kuraa. Tein lähemmäksi 10 kaksaria, enkä onnistunut yhdessäkään ykkösessä rytmillisesti. Sensijaan muut lyönnit sujuivat, jopa stopparitkin ja peruspelaaminen oli molemmilta hyvätasoista. Menin jopa 4-1-johtoon, mutta Arthur taisteli rinnalle minun syöttöni avustuksella. 5-4-tilanteessa olisin päässyt syöttämään erävoitosta, mutta sitten tapahtui kummallista. Arthur meinasi, että puolenvaihdon jälkeen on hänen syöttövuoronsa ja hänen kannustajansa oli samaa mieltä. Siksi en alkanut miettiä asiaa, vaan tunsin itseni hölmöksi. Matsin jälkeen saunassa laskin sitten pisteet lähtien matsin alusta, jonka aloitin syötölläni. 6-1, 5-4 -tilanteessa tulisi siis olla minun syöttöni. Näinkin voi siis käydä! Onneksi tämä ei jäänyt pännimään, koska murto oli tässä matsissa helpompi tehdä kuin pito. Hävisin erän 7-5, mutta olin tyytyväinen lyömiseeni syöttöä lukuunottamatta.

 

 

 

Treenileiri Turkissa

Massatreenikausi avattiin Turkin Alanyan seudulla Club Kastaliassa :ssa. Suunnittelin pelaavani aamut massatennistä ja illat beachvolleyta tässä all inclusive -lomakeskuksessa. En ole ennen tällaisessa paikassa ollut, mutta urheilulomalle äärettömät buffetpöydät ja riittävät kenttäkapasiteetit sopivat täydellisesti.

Turkin turismi on kärsinyt maailmantilanteesta, ja sesongin ulkopuolisuus aiheuttivat sen, että hinta-laatu oli paikassa naurettavan halpa. Noin 40e yö sisälsi hyvät huoneet, kohtalaiset massakentät ja hyvät biitsikentät. Buffetpöydässä oli noin 50 ruokalajia ja kaiken tehoiset palautusjuomat virtasivat puolille öin samaan hintaan.

Ainoa haaste oli löytää tennispelaajia. Kaikki kymmenet biitsikaverit olivat aamuisin biitsitreeneissä, joten puhuin paikallisen valmentajan lyömään minulle palloa 15e/h. Normi valmennuksen hinta olisi ollut 25e. Iltapäivisin kävin lyömässä vielä kavereiden kanssa tai pelkästään biitsiä. Pari biitsiturnaustakin ehdin 8 päivään. Yhtään lepopäivää ei tarvinnut, kun ei vetänyt mitään päivää piippuun. Lyönnit sujuivat aivan hyvin paitsi tietenkin syöttö, mutta ulkona se on aina vaikeampaa.

Muina aktiviteetteina lomakeskuksessa oli uima-altaat, vesipuisto, pöytätennis, biljardi ja kehno sali. Miellyttävä ruuhkattomuus, erinomaiset palvelut ja 20-24 asteen lämpötila teki paikasta treenauksen  paratiisin. Kävin noin 3h alueen ulkopuolella, enkä kaivannut siellä piisaavaa turistien vedätystä enempää.

En ymmärrä miksen ole kuullut ihmisten reissaavan Turkkiin tennistämään, mutta aion ottaa siitä tavan.

edit: Turkin tennis teki muuten historiaa samalla viikolla: http://www.wtatennis.com/news/article/5520246/title/buyukakcay-caps-historic-win-in-istanbul

jakub

Fernandoverdascomainen lyöjä Jakub ja nadalmainen treenattava