Viimeisen sarjapelin huippusuorituksen jälkeen pelisuoritukseni romahti suoraan pohjalle. Tennis on siitä johdonmukainen laji, että syy huonoudelle löytyy aina, vaikkei se välttämättä oikea olisikaan. Nyt oli kuitenkin niin hyvä etelänloma välissä, jossa tein kaikkea muuta kuin palloilulajeja. Viikon lomailun jälkeen oli yllättävän vaikea palata treenien pariin. Vaikka vedin tavallista rennomman treeniviikon, oli sisäreiteni hieman kipeät rasituksesta. Enkä edes tiedä mistä suorituksesta. Töihin pyöräilystä vai vain vanhuudesta?
Joka tapauksessa väsyneet jalat vaikuttavat hurjasti lyöntiasentoihin ja helppojen virheiden määrään hyökkäyslyönneissä. Lisäksi herkkä syöttöni oli luonnollisesti hakusessa aina ottelun lopulle saakka.
Vastustajani oli seniorisarjalainen, Tuomo Lahtinen. Hänellä oli melko tyypilliset peruslyönnit veteraaneille: matalia, ja kierteettömiä nousevaan palloon. Lisäksi hän ohitti ja ratkoi verkolta varmasti. Tällaista vastaan on selkeä lääke: kovaa yläkierrettä taakse. Erityisesti rystykrossit piti olla täysin minun hallussani, koska Tuomon rysty oli heikko. Hän teki kuitenkin todella vähän helppoja virheitä pienten marginaalien lyönneissään takarajalta. Minä sen sijaan tein lisääntyvässä määrin yliyrittämisen takia. 1. erä meni minun virheillä Tuomolle 4-6.
Toisen erän alussa näytti pelin taso nousevan, mutta Tuomo mursi heti minut. Syöttöni oli 50%:sti verkossa, joten rytmiongelmia oli. Oma pelini oli kuitenkin kauttaaltaan huonoa ja Tuomon vaihtelevat lyönnit eivät olleet avuksi oman rytmini löytymiseen. Niinpä myös ärräpäitä kuultiin viljalti minun päädystä. Erän lopulla tuntui, että olisin alkanut löytään syöttörytmin, kun muistin taivuttaa vartaloa hieman enemmän taakse ennen pallon irroittamista kädestä. Tein silti enemmän kaksareita kuin pisteitä syötölläni. Yritin turhaan myös stoppareita, jotka eivät tuottaneet pistettä kertaakaan. Ottelupallossa Tuomo ohitti 3. kerran niin hienosti, että mailani lensi pallon perään. 3-6.
Unohdetaan tämä pelipäivä.
Palloukko 