Sisäkausi on saatu vihdoin auki ja odotetusti mitä kehnoimmalla pelillä. Nopea alusta ja sille sopiva vastustaja oli omiaan tuhoamaan täysin lyöntini ja pelifiiliksen.
Olin jo kaivannut sisäkisamatseja kalenteriini, mutta yksi kisa tuli täyteen ja toinen kisa oli samaan aikaan, kun sain pikakomennuksen Karibialle kriisihommiin. Niinpä kisaintoa joutui tyydyttämään Hiekkaharjun nopealle matolle. Valmistautumisenikaan ei ollut sujunut parhaiten, sillä olin kärsinyt reissun jälkeen huimauksesta. Kävin silti pelaamassa pari hallisarjan matsia pienessä huimassa, mikä ei tietenkään auttanut palloon osumisessa yhtään.
Syöttöä olin sensijaan saanut eteenpäin sisälle siirryttyäni. Tällä viikolla olin mielestäni lyönyt yksissä harkoissa ykköstä lähes 80%:sesti ruutuun, mutta seuraavana päivän se oli taas tutumpaa fifty-sixty-tasoa. Tässä matsissa, kun se olisi ollut tavallistakin tärkeämpi alustan nopeuden takia, en ehtinyt saada ykköstä toimimaan.
Vastukseni oli jo voittanut yhden matsin samana aamuna ja oli pelityyliltään mahdollisimman ikävä massakentälle ikävöivälle. Petri Lempinen löi erittäin matalaa ja vaihtelevaa palloa, joihin joutui aina lyömään kiireessä. Niinpä en saanut osumaa missään vaiheessa hyväksi koko lyhyen matsin aikana. Petri lisäksi syötti hyvin ja viimesteli verkolta riittävällä teholla. Hänen peruslyöntinsä näyttivät hieman kotikutoisilta, mutta löysivät kenttään hämmentävän tarkasti. Itse onnistuin muistaakseni noin kerran kummankin puolen läpilyönnissä puhtaalla osumalla. Syöttö oli perseestä koko ajan ja sain sen kai kerran pidettyä. Muuten lukemat oli vähän turhan selvät 60, 61 Petrille, sillä geimit olivat tasaisempia, vaikkakin nopeita. Parhaiten tästä kärsimysnäytelmästä jäi mieleen Petrin syöttö, jonka löin pokallani nenääni.
Palloukko 