Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2017

Leffanurkka: Borg/McEnroe

Täytyihän sitä ”virkani” puolesta käydä katsomassa tennisleffa, jota mainostettiin varsin totuudenmukaiseksi ja suomalaisella tenniskonsultaatiolla tuotetuksi. Odotinkin elokuvan tenniksen kuvauksesta varsin hyvää jälkeä, sensijaan tenniksen ulkopuolisista asioista en kovinkaan kiinnostavaa, kuten urheilijaelämäkerroista yleensäkään.

Leffassa keskityttiin siis otsikon herrojen taisteluun Wimbledonin herruudesta. Björn Borgin kasvamiseen senhetkiseen tilanteeseen keskityttiin enemmän, vaikka ”Jäävuoren” karaktääri oli onnistuttu esittämään yhtä kiinnostavana kuin Kimi Räikkönen ilman vitsejä. McEnroe vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta persoonalta, mutta hänen menneisyyttään ei juuri avattu kuin kiukuttelujen kautta. Molemmat pääosan esittäjät jäivät varsin etäisiksi hahmoiksi, joihin ei pystynyt samaistumaan.

Tennis oli sensijaan esitetty uskottavasti. Björn Borgin oikea poika taisi esittää Björnin junioriaikojen pelaamista. Suomen Henrik Sillanpää ilmeisesti stunt-näytteli joitain lyöntejä. Olin tunnistavinani hänen tyylinsä ehkä vain jostain Borgin syötöstä. Arvoitukseksi minulle jäi miten McEnroen paljon persoonallisempi syöttötyyli oli saatu taltioitua niin aidon näköiseksi. Siihen on tarvittu vähintään hyvä vasenkätinen tennispelaaja, jos digitaalitekniikka ole riittänyt. Tenniskohtaukset eivät jääneet juuri uskottavuutta vaille. Lipsahdukset bongasin vain suomentajalta, joka kutsui syötönmurtoa niin rikkoutumiseksi kuin katkeamiseksikin.

Leffa huipentui finaaliin, jota oli eeppiseksikin kutsuttu. Koska totuus ei ole yleensä ole tarua ihmeellisempää, ja en tiennyt miten matsi menisi, oli ratkaisu yllättävän vaisu. Ja se ei ratkennut samassa erässä kuin nyrkkeilyleffat.

Leffa olisi kenties kaivannut jonkinnäköistä dramatisointia tempaistaakseen paremmin mukaan. Toisaalta jos sitä pitää totuudenmukaisena dokumenttina se ei tuonut uusia mielenkiintoisia näkökulmia mukaan. Tennistä tuntemattomalle katsojalle leffa sensijaan tarjoili kuulemma yllättävän hyvän näkökulman kulissien taakse. Suosittelen vain hienokseltaan niin tennis- kuin ei-tennis-ihmisille.

Lisää tukkapöllyä

Jatkoin sisäkautta Myllypurossa, jossa olot antoivat kyllä mahdollisuuden parempaankin peliin. Vastustaja Jarno Kevarinmäki ei vain antanut juuri saumaa pelata voitosta.

Jarnolla oli ns. isot, hyvin yläkierteiset peruslyönnit ja muutenkin tekniikka kohdillaan. En saanut korkeaan pomppuun oikein alussa edes kämmentä kohdilleen, ennenkuin tajusin vain siirtyä kauemmaksi odottamaan matalampaa osumakohtaa. En päässyt kyllä rystylläkään lyöntituntumaan, kun yritin liikaa joka paikasta, johon ehdin. Ensimmäinen erä meni nopeasti lyöntiä hakiessa, eikä syötöstäkään ollut apuja. Olisinko puoltakaan tuntia viihdytty kentällä, kun kuusi-muna oli taululla.

Toisessa erässä aloin hieman paremmin osumaan ja Jarnokin taisi hieman hidastaa lyönti-intoaan. Hänen pelinsä ei ollut kuitenkaan virheetöntä hyvistä lyönneistä ja liikkumisesta huolimatta. Omaa syöttöpeliäni en saanut tässäkään rypäisyssä toimimaan, vaan taisin hävitä kaikki vuoroni. Sain silti hieman Jarnoltakin virheitä ja riskillä hyökkäyksiä perille kahden geimin verran. Olisko molemmat olleet murtoja. 60, 62 luvut oli kuitenkin aika kuvaava ryöpytys kaverilta, joka oli aika vahvasti jättämässä B3-luokan.

Volleyball science from numbers: player starting position can increase his serving over 50%

I was wondering how much starting position of a professional volleyball team player affects on amount of serves he/she does. I haven’t seen this kind of statistics studies, hence, I implemented script that crawls automatically statistics of Finnish women and men volleyball league season 2016/2017 (link). I picked from HTML-code the starting position of each player in each set and corresponding total amount of serves.

I presumed, that the variance between starting positions is bigger in women’s league, that would indicate longer serve turns per player. However, the results turned out to be astonishingly similar between sexes. Or is there any other statistics collected about length of serve turns?serves

The column chart shows the average amount of serves per set per player starting from position 1-6. Note that the 1-position player is the first server in the half of the cases and the last server of the team in the rest cases depending on first serving team of the set. The total average amount of serves per player is 3.4 per set. The difference between position 6 and 2 is 1.30 serves that means 48% ratio. The difference between 6 and 1 (and/or) 2 is then even bigger, if the starting position (1 or 2) is chosen considering the first serving team.