Bukarestilainen takatalvi

Massakauden varaslähtöä oli pakko lähteä hakemaan Bukarestiin asti, koska halvat, suorat lennot ja aikataulut sopivat mainiosti pidemmälle viikonlopulle. Tosin kelit eivät olisi ihan ulkopalloiluun vielä sopineet, kun lunta oli enemmän kuin Suomessa. Puitteet eivät olleet tässä ITF-seniors-kisassa kaikkein hääveimmät, mutta eipä ollut pelinikään.

Tenniskeskus sijaitsi Bukarestin Pariisista kopioidun Riemukaaren tuntumassa lähellä keskustaa. Kentät olivat massakentät kuplahallissa. Turnauksen nimi olikin komeasti Arc de Triumph Cup, mutta sosiaalitilat kontissa eivät mitään voitontunteita herättäneet. En uskaltanut mahdolliseen suihkuun asti kurkistaan tällä kertaa. Muutenkaan turnaukseen ei juuri oheisaktiviteetteja kuulunut vesipulloa lukuunottamatta. Kentät olivat sensijaan moitteettomat. Massa-alusta oli mainio ja kupla riittävän korkea ja valkea.

Pääsin lämmittelemään sopivan pitkään lyömällä sveitsiläisen ex-jääkiekkoilijan kanssa ekaa kertaa massalle sitten viime kesän. Hän tunsi suomalaisia kirosanoja (joita esittelin pian omassa ottelussani viljalti) ja Alpo Suhosen. Toisesta suomalaisvalmentajasta hän osasi pyöritellä sormea korvan vieressä.

Vastustajani oli romanialainen, jonka olemus ja lyönnit saivat minut tuntemaan hyvää arpaonnea kaaviossa. Peruslyönnit olivat teknisesti aika heikkoja, varsinkin rysty lähti ilman mitään kierrettä hiljaisena tuuppaisuna. Lento- ja syöttöpeli vaikutti tapahtuvan paistinpannuotteella. Kämmen muistutti eniten tennistä.

Ekana otteluna massalle ja erikoista kaveria vastaan painotin itselleni vain keskittymistä jalkoihin ja palloon katseluun, sekä pallon pitämistä pitkänä ja hyvin kierrettynä ilman riskejä. Syöttöön ennustin vaikeuksia kuplataustan takia, mutta sain sen kohtalaiseen rytmiin alussa, ilman voimaa tosin. Hävisin ekan syöttöni puhtaasti, mutten pelästynyt alkua. Pääsin aika helposti 5-1 johtoon kaverin virheillä ja homma tuntui olevan niin hanskassa, että puolen tunnin päästä olisin voittaja. Sitten alkoi lievä hermoilu syötön ja verkkopelin kanssa ja hävisin tiukkoja pelejä, mutta voitin erän numeroin 6-4.

Tunsin kuitenkin hallitsevani matsia, vaikka jäin tappiolle toisen erän alussa. Painostin rystykrossilla kaveria, josta pääsin aina verkolle. Pallon tappaminen massalla tuntui kuitenkin vaikealta, kun vastus haki yllättävän nopeilla jaloilla ja leijutti hiljaisia ohituksia sivu- ja takaviivoille. Varsinkin kierteetömällä rystyllä tehdyt ohitukset söivät minua. Oma kasetti alkoi olla kovilla, kun en pystynyt takakentän selvästä hallinnasta huolimatta voittamaan pisteitä. Vastukseni tuli verkolle fiksusti vain pakotettuna ja tappoi kaikki lentolyönnit omintakeisesta tekniikasta huolimatta. Muuten hän palautteli palloja vain kohti kenttää molemmista takakulmista, jonne häntä juoksutin. Henkisesti ikävin pallo oli tilanne, jossa olin muutaman metrin verkossa ja kaverin löi verkkonauhan kautta niin lyhyen pallon, että jouduin lähes syöksymään noin metrin päähän verkkoa. Ylsin kuitenkin lyömään pallon kontrolloidusti mutta verkkonauhan kautta omalle puolelleni. Tässä vaiheessa olisi suomenkieliset paikallaolijat joutuneet peittelemään korviaan. Pääsin kuitenkin tasoihin 4-4:ään ja omassa syötössäni 40-0 johtoon. Hermoiluni näkyi kuitenkin eniten syötössäni, josta pikkuhiljaa unohtui nosto, lantio, jalat ja kaikki. Joten tässä vaiheessa oli helpompi murtaa kaverin syöttö kuin pitää omani. Pitkän geimin jälkeen hävisin ja kaverin piti omansa. 4-6.

Vaikka ottelu lipsahti kolmanteen erään omien ongelmieni takia, ei tässä vaiheessa käynyt mielessä, että voisin hävitä tätä. Myös 1-2- ja 1-5-tilanteissa tuntui, että voitto olisi mahdollinen, kun saisin yhdenkin hyvän ykkösen ja pallojen viimeistelyn tyhjältä verkolta sisään. Yllyin kerran tuulettamaankin, kun sain pisteen lentolyönnillä. Mutta syöttö ja sitä kautta ratkaisevan tärkeä itseluottamus olivat kadonneet lopullisesti. Kolmannessa erässä tuntui, että löin kaikki ykköset verkkoon. Viimeinen syöttövuoroni 1-5 tilanteessa oli pisin via dolorosa. Turhauduin niin, että syötin yhden kakkosen alakauttakin, mitä en pidä kauhean urheilullisena tapana. Viimeisen syöttöni perään lähdin verkolle, missä ei tarvitse jännittää peruslyöntejä. Vastukseni löi ottelua kuvaavasti sivurajan sivureunaan niin lähelle, että merkki olisi saattanut olla ulkonakin, mutta en halunnut lähteä lähemmin mittailemaan, vaan halusin pois hallista. 1-6. Yritin vielä lyödä jänteet rikki verkkotolppaan epäonnistuen siinäkin. Jos ajatellaan positiivisesti, sain liikuntaa 2,5h ilman loukkaantumisia. Ja käytökseltään miellyttävän kaverin vielä paremmalle tuulelle. Päätin skipata turnauksen nelinpelit ja tutustua Bukarestin muuhun tarjontaan.

(Kuva tenniskeskuksen tiloista puuttuu vitutuksen takia)

Advertisement

Jopa neluri sujui melkein

Lähdin pitkästä aikaa kisaan kauniiseen Turkuun, tarkemmin Kaarinaan nelinpeliä B-luokassa. Parinani oli ekaa kertaa ystäväni Tolvasen Pasi. Tunsin Pasin hyvin monista treeneissä, mutta samalla puolen verkkoa emme olleet muistaakseni koskaan lyöneet. Pasi on kuitenkin erinmainen neluripari hyvällä pallokosketuksella ja pelinäkemyksellään.

Saimme kolme matsia, joista voitimme kaksi tiukkaa hyvällä pelillä, mutta finaalissa jäimme tyystin jyrän alle.

Ensimmäisellä kierroksella voitimme Ville Kostamoisen ja Putte Johansonin hieman varmemmalla peruslyömisellä. Itse yllätin itseni syöttämällä heti kohtalaisesti ja pitämällä kaikki syöttöni. Numerot noin 63-63.

Semifinaalissa saimme vastaan hyvin lyövät junnut, joilta tuli enemmän peruslyöntiä takakentältä. Virheitä tuli myös enempi, mutta lopulta harkitumpi peruspelimme toi voiton vastuksemme näyttävämpää tykittelyä vastaan. Junnuilla yski hieman syöttöpeli ja veimme ekan erän 6-4. Toisessa erässä he pelasivat vähemmillä virheillä ja veivät selvästi 2-6. Ottelutiebreikissä pojat herpaantuivat tyystin ja veimme sen heidän virheillessään 10-4.

Finaalissa kohtasimme varsin neluriin erikoistuneen oloiset Aleksi Brander – Mikael Lindqvist. He tulivat aina verkolle ja pelasivat varsin virheetöntä peliä. Molemmat syöttivät vasurilla vaikeasti luettavaa kierrettä. Ottelu oli hidastempoista mutta lyhyttä pallorallia, mikä oli omiaan tuhoamaan oman pallo-osumiseni. Peruslyöntejä tuli vähän ja vaikeista asennoista, jolloin kämmeneni ja lentolyöntini hukkasi tuntuman. Teimme virheitä ja kaveri ei. Selkeästi 16-26 hävityn matsin kohokohta oli kuitenkin Pasin taiteilema ns. kuningasstoppari. Hän venytti suht kovaan ohitukseen rystyltä niin jyrkän stopparin, että se pomppasi alakierteen ansiosta takaisin puolellemme vastustajan seuratessa haavi auki. Tämä oli niin hieno lyönti, että muistelen lämmöllä näkyä, jota pääsin aitiopaikalta todistamaan.

Kun mikään ei jää kenttään

Kävin pikaisesti häviämässä Myllypurossa Smash-centerissä B-luokan turnauksessa. Matsi oli todella turhauttava hukattujen hyökkäysten takia.

Pelasin ekaa kertaa kumisessa hallissa, joka oli rakennettu ylipainehallissa olevien massakenttien tilalle. Alustassa ja avaruudessa ei ollut moitittavaa, ainoastaan todella tumma katto ja alas osoittavat valot olisi voinut toteuttaa paremmin. Pikkuasiat riitti tietysti syötön sekoamiseen, mutta pääsyy turhautumiseeni oli nopein puolustuspelaaja, jonka olin kohdannut.

Eevert Salmisella oli hyvin kierretyt lyönnit hallussa, mutta hän tyytyi neppailemaan takakentältä varsin rauhallisesti. Itse aloin lyömään reilummin heti, kun tuntui paikkoja virtaavan. Eevert oli kuitenkin kulmiin juoksussa ja suunnan vaihdossa nopeinta mahdollista laatua. Ja lyönnit tuli kulmista todella paremmin kuin helposti keskeltä. Näissä hitaissa olosuhteissa ei minulla ollut mitään mahkuja läpilyöntiin takakentältä palloralleissa. Rystyltä Eevert antoi helppoa alakierrettä, joka houkutteli minut jatkuvasti verkolle, mikä riitti  hänelle helppoon voittoon tänään.

Kävin verkolla varmaan parikymmentä kertaa ja heikoimmilla tehoilla koskaan. Etenkin iskulyönti oli aivan kipsissä, kun vastus palautteli niitä vaivattomasti vielä suunnanmuutoksenkin jälkeen. Jos siis sain ne ruutuun. Erä puhtaasti nuoremmalle miehelle.

Toisessa erässä yritin mantrata itseäni pitämään vain lyönnit helppoina keskellä, jossa kaveri lopetti jalkatyönsä peruslyönneissä. Näin vältyin ainakin nopeammalta häviöltä palloralleissa. Pääsin siten edelleen viimeisteleen verkolle jatkuvasti. Tosin viimeistelyni tarkoitti tässä tilanteessa mantraamiseni vaihtumista kirosanoiksi, joista viereisen kentän tenniäidit aiheellisestikin huomauttivat.

Sain yhden geimin kun sain vähän rentoutta syöttämiseeni ja samalla itseluottamusta verkolla. Iskin voimalla pari palloa vihdoin tantereeseen. Matsi tuntui kuitenkin hävityltä jo siinä vaiheessa, kun Eevert haki yhden lyöntini kulmasta, teki ukemin ja näytti ehtivän vielä seuraavaankin lyöntiini, jos ei hänen lyöntinsä olisi jäänyt verkkoon sillä kertaa. 06,16 on tylyt lukemat, kun pääsee enemmän hyökkäämään.