Kuukausittainen arkisto:elokuu 2018

Vihdoinkin: tennistä ilman kiroilua

Väistyneet helteet lienivät suurin syy yhtäkkiseen tennispelihalujen paluuseen. Pelasin sarjamatsit ja päiväturnauksen viikon sisään ja otteluista kolme viidestä sujui jopa nautinnolisen hyvin. En nimittäin muista kiroilleeni niissä kertaakaan.

Pelasimme sarjamatsin Myllypuron massoilla ekaa kertaa ja mielenkiintoinen kokemus olikin. Pelasimme ensin nelurin Jaakko Utriaisen kanssa itähelsinkiläisessä miljöössä. Oli hieman vaikea löytää lyöntivire, mutta pidin kaikki syöttöni ekaa kertaa koskaan. Jos olisin vielä viimeistellyt verkolta hyvin, olisi numerotkin ehkä selvemmät. Tuntui kuitenkin, että hallitsimme ottelua ja Jaakon kanssa synkkasi peli taas hyvin. Numerot meille 6-3, 6-4.

Jatkoin kaksinpelillä Stefan Haglundia vastaan aivan uudella alustalla. Myllypuroon oli väsätty massatekonurmi. Ensivaikutelman ja ekan geimin liukastumisen jälkeen pidin alustaa ihan hyvänä. Hidas, mutta liukas. Eikä vikapomppuja tullut kuin hieman viivoista. Massa ei paakkuuntunut ollenkaan, vaan jätimme jopa loppuharjauksen väliin välineistä huolimatta, koska pinta vaikutti tasaiselta.

Stefanilla oli hieman heikompi peruspeli kuin omani, etenkin rysty oli epävarma. Neluri tuntui sopivan kyllä loistavalta lämmittelyltä kaksariin, sillä kaikki omat lyöntini toimivat koko matsin ajan. Alun liukastumisesta tuntui olevan jopa hyötyä, koska sen jälkeen jalkatyö tuntui paranevan; asennosta tulee matalampi ja askelista lyhyempiä. Oma peruslyöntini pysyi todella hyvin ruudussa näissä ideaalisissa iltaoloissa. Jopa drive-lentolyönnit ja smashit osuivat hyvin lapaan. Yhden smashin vedin lähes takarajalta itsetunnon puuskassa. Syöttö tuntui hyvältä, muttei ykkönen ollut aivan toivotusti sisällä. Matsi pysyi kuitenkin täysin hanskassa ja oli lyömiseltään kesän ja ehkä vuosienkin parasta. 6-0, 6-1.

Arjen sarjamatsin jälkeen pelasin lauantaina päiväturnauksen Metsälässä. Turnausmuoto, missä on vähintään kaksi matsia vaikka lyhenettynä, on paras laatuaan.

Kohtasin aamumatsissa tutun Sami Anttilan, jonka kanssa meni viimeksi kolmanteen erään. Nyt matsi eteni samalla juonella; aloitin syöttämiseni jopa historiallisen hyvin ja pistin 12 ensimmäistä ykköstäni ruutuun. Se siivitti myös Samin hyvään lyömiseen, kun syöttö on rytmikkäämpi vastaanottaa. Samin suora ykkönen sensijaan yski, mutta peli oli hyvä tasoista ja erä niukasti mulle tiebreikin kautta. 7-6.

Toisessa erässä syöttäminen kääntyi Samille hänen saatua ykkösensä toimimaan. Pelit oli tasaisia, mutta hän vei kaikki pelipallot. 2-6, kun erät aloitettiin 2-2:sta. Menimme jälleen 10-tiebreikkiin. Siinä Sami virheili ja mä pidin peruskrossit ruudussa ja välttelin verkkoa. Johdin 9-0 ennen ensimmäisiä virheitäni. 10-4 kuitenkin mulle.

Toinen matsini oli vaikeampi, kun vastus Antti Korhonen löi hiljemmin ja korkeammin, sekä varsin vaihtelevalla kierteellä. Menetin helpon ekan erän hyökkäämisen jälkeen rytmiä ja aloin virheilemään hitaisiin palloihin. Tiebreik-erässä palasi kuitenkin marssijärjestys. 6-2, 5-7, 10-1.

Kolmas matsini oli juniori Benjamin Ylistä vastaan. Hänellä oli ihan hieno kämmen, syöttö ja liike. Rystyltä sain hieman helppoja virheitä painostettua. Benjamin alkoi virheilemään hyvän alun jälkeen ja taistelin molemmissa erissä takaa aina tiebreikkiin asti. Siinä kuitenkin taitavampi lyöjä eli Benjamin puolestaan pelasi paremmin ja itse yritin vapautuneessa tilassa ehkä liian hienoa peliä. Tiebreikit selvästi kaverille: 6-7, 6-7.

Tuntui, että vatsa oli jo täynnä hyvästä turnauksesta tähän asti ja suurin voitonhimo ei riittänyt kolmanteen matsiin. Toisaalta jalatkin olivat jo hieman pehmeämmät, mikä lisää helppoja virheitä. Nautinnon takiahan tätä kuitenkin pelataan ja nyt sitä vihdoin saatiin. Harmi vain, että  kotimainen massakausi alkaa olla ohi, juuri kun aloin siitä nauttimaan.