Suomessa kesä on ohi eli lomakausi on syytä aloittaa. Matkustelua ja tennistä harrastavien luulisi muidenkin joskus yhdistävän harrastuksiaan. Ainoa haaste siinä on, että parhaimmat lomat tuntuu olevan mahdollisimman kaukana Suomesta ja silloin on myös tenniksen pelaaminen mahdollisimman vaikeata. Tällä kertaa kilpailullinen anti oli pelini tason takia aivan mitätön, mutta treenin ja lomailun kannalta oli sitäkin antoisampaa.
Suuntasin ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan ja Rio de Janeiroon. Suurin ero ehkä aikaisempiin kohteisiin oli vaarallisempi tunnelma, mikä johtui runsaista faveloista ja toisaalta turvajärjestelyistä. Mitään rikollista en kuitenkaan matkalla nähnyt useista varoituksista huolimatta. 
Turnaus järjestettiin yksityisellä klubilla nimeltä Marina Barra. Sinne sisäänpääsyäkin joutui selittelemään vartin verran englantia taitamattomille vartijoille, ennenkuin pääsin varaamalleni treenivuorolle. Ensimmäinen totuttelu lämpimään ilmaan johti myös ensimmäiseen keskeytykseeni uupumisen takia ikinä. Löin paikallista valmentajaa vastaan hyvin rauhallisesti, kunnes päätin kolmen vartin jälkeen lopettaa, koska tuntui, että jalat menevät alta. Tuuleton ja kostea 30 C oli ilmeisesti tottumattomalle niin kova pätsi, että lämpöhalvaus uhkasi. Seuraavina päivinä oli kuitenkin helpompaa, kun sain treenata klubin jäsenen, Andre Ferreiran kanssa.
Andren kanssa ehdin treenata noin neljänä päivänä ennen matsejani. Treenit menivät parantuen, mutta keskipäivän pilvetön lämpö aiheutti tyypilliset ongelmat kuten laiskat jalat ja hikoilun. Hikoilun kanssa korostui suosikki overgrippini, Tourna Gripin, heikentynyt laatu. Ennen kyseinen grippi oli selvästi huokoisempi, jolloin lievä kosteus teki siitä pitävämmän. Nykyinen grippi kuitenkin sietää selvästi huonommin kosteutta, mikä aiheutti kerran jopa mailan irtoamisen kädestä syötössä. Tämäkin oli ensimmäinen kokemus laatuaan. 
Ensimmäisen kierroksen vastustaja ei näyttänyt helpoimmalta tilastojen perusteella, mutta häntä ei ikinä näkynyt ja kuulunut. Toisella kierroksella olikin sitten vastassa Felipe Miana, jonka 40-vuotiaiden ranking maailmassa oli 3. Felipe oli suuret pisteensä kerännyt ahkeralla kisailulla vain Etelä-Amerikassa, eikä pelin taso ollut mitään ex-ammattilaisen luokkaa. Enemmänkin sellaista taitavaa neppailua. Ja sehän riitti vallan mainiosti minua vastaan. Keskipäivän auringon lisäksi oli haasteena lisäksi vahva sivutuuli, joka vaikeutti eniten syöttöäni. En saanut syöttöä mitenkään kulkemaan ja peruspelissä helpot virheet olivat myös minun käsialaani. Felipe ei painostanut juurikaan takakentältä, vaan päästi minut hyökkimään. Tuhrin kuitenkin viimeistään helpon lentolyönnin. Matsi meni nopeasti lyhyiden pisteiden takia. Vaikka sain pisteitä geimeissä ja murtopallojakin vei selvästi taitavempana Felipe voiton minun jäädessä nollille. Taisin kuitenkin voittaa takakentän winnerit, jos jotain positiivista pakko hakea.
Pääsin samana päivänä kokeilemaan neluriakin treenikaverini Andren kanssa. Andre olikin ihan pätevä partneri ulottuvana ja hyvän syöttö-kämmen-pelin omaavana. Vastaan asettui taas hra Miana, jonka dubbeliranking puolestaan oli käynyt hiljattain numerossa yksi. Hänen parinsa oli myös erittäin taitava, mutta mitään hirveän kovia pommeja ei näiden peruslyönnistä lyötynyt. Meidän puolelta sensijaan yritettiin hyökätä liikaakin, mikä johti turhan virheilevään suoritukseen. Vastustajalla tuntui kyllä olevan kaikki tähtimerkitkin kohdilla, kun tuntui ettei pelimme lähden millään tasolleen pienten marginaalien kääntyessä kavereille. Saimme sentään yhden geimin lohdutukseksi, vaikka paljon enemmän oli tarjolla. Positiivisena näen vain, etten tehnyt niin montaa kaksaria enää, kun tuuli oli tyyntynyt.
Visiittini turnauksessa oli siis mahdollisimman tyly. Kuitenkin hyvät treenailut niin klubilla kuin kuntoilu Copacabanalla pitivät mielen korkealla. Erityisesti paikallisten vieraanvaraisuus valkeaa miestä kohtaan nostaa reissun lomamatkojeni kärkeen.
Palloukko 