Syöttö on tenniksen vaikein lyönti siksi, että siinä on eniten liikkuvia osia ja variaatioita. Jos joku väittää että rystysmashi tai hotdog ovat vaikeita, niin ne ovat hyvin yksinkertaisia. Toki nekin tuntuvat vaikeilta, koska niitä ei kannata harjoitella niin paljon harvan käytön vuoksi. Syötössä sen sijaan löytyy kehitettävää ammattipelaajiltakin.
Ehkä eniten varianssia eri tyylin syötöissä ilmentää hartiat, joilla voi voimistaa lyöntiliikettä paljon samalla kun ne kertovat alavartalon ponnistuksesta ja kierrosta.
Hartioiden käyttöä heitto/lyönti -liikkeessa voisi karkeasti luokitella kolmeen luokkaan. Kun pikkulapsi oppii heittämään tavaran yläkautta, se tapahtuu vain ojentamalla käsi hartioiden heittosuuntaan nähden kohtisuorassa linjassa. Tämä liike on muuten tutkittu yksivuotiailla olevan perinnöllisesti kehittyneempi poika- kuin tyttölapsilla, minkä ei pitäisi kuitenkaan selittää teknisesti huonompaa syöttöä nais- kuin miesammattilaisilla. Esimerkiksi dartsissa heittoliike tapahtuu pelkällä käsivarrella, kun vain sen tarkkuutta, eikä voimaa, halutaan.
Jos heittoliikettä eteenpäin on harjoiteltu, tulee mukaan luonnostaan hartioiden kierto vaakatasossa eli olkapäät pysyy suunnilleen samalla korkeudella kiihtyvän liikkeen aikana. Lyöntiliikkeet esim. lentopallossa ja sulkapallossa hyödyntävät tätä, kun pallo on tarkoitus saada etenemään lakipisteestä ylhäältä ja kovaa alaviistoon. Jos ajattelemme hartioiden muodostavan pelikentän verkon suuntaisen suoran perusasennossa, niin em. lajeissa hartiat kiertyvät noin neljännesympyrän verran lyönnin kiihtyvässä vaiheessa päättyen noin verkon suuntaisesti.
Hartioiden tehokas kierto lyöntiliikkeessä kertoo yleensä, että lyöjä on harjoitellut jotain lajia, johon kuuluu yläkautta lyönti/heitto, verrattuna vasta-alkajaan. Kiertoliike ei ole kuitenkaan geometrisesti välttämätön lakipisteestä ja kovaa lähtevään lyöntiin. Esimerkiksi lentopallossa voi nähdä jopa ammattilaistasolla kovaa lyöviä pelaajia, joiden hartialinja ei kierrä juuri yhtään.
Sitten kun otetaan liikkeeseen kolmas ulottuvuus, eli hartialinjan kallistus, käy homma vaikeaksi. Hartialinjassa lyövän olkapään alempi lähtötaso lisää sekä voimaa tuottavaa vipua, että ylöspäin suuntautuvaa mailan liikettä. Tätä tarvitaan yläkierteen aikaansaamiseksi. Erona lentopallolyönnin yläkierteeseen on, että kädessä on vielä yksi nivel kyynärän jälkeen, jolla kämmen taitetaan pallon päälle yläkierteen aikaansaamiseksi. Tennissyöttö sensijaan lyödään mailan vielä matkatessa ylöspäin, jotta yläkierre on mahdollinen. Tätä pidän yhtenä syynä, miksi muiden lajien lyöntiliikeen hallitseminen ei välttämättä helpota oikeaoppisen tennissyötön opettelussa. Muissa lajeissa iskun osumahetkellä hartialinja eli rintamasuunta on jo täysin kääntynyt, kun tenniksessä ollaan vartalon kierrossa ja nostossa osumahetkellä.
Tässä vaiheessa lyöjän taso loikkaa yleensä harrastelijasta lähes ammattilaiseksi. Valitettavasti varsinkin naisammattilaisillakin hartialinjan kallistus on suurimmaksi osaksi vajaata.
Katsoin TATS-openia finaalia Ruutu+ -kanavalta, missä näkyi miesammattilaisilla vahva ero hartioiden käytössä. Pitkinä pelaajina Harri Heliövaaran ja Aleksi Löfmanin tulisi dominoida vahvasti syötöllä. Harrin syötössä olisi kuitenkin kehitettävää vartalon kierrossa. Alla kuvissa voi verrata hartioiden asento ns. trophy-asennossa, josta lyönti lähtee kiihtymään. Harrin asennossa sekä kierto että kallistus on vähäisempi Aleksiin verrattuna. Vastaavasti alavartalo on myös paljon enemmän kierrettynä Löfmanilla lyönnin suuntaan nähden.
Hyviä esimerkkejä hartialinjan kallistuksesta löytää youtubesta vaikkapa John McEnroen ja Mischa Zverevin nimillä.
Palloukko 