Vaasan reissun jälkeen käytiin pelillisessä alhossa, mikä johtui seniorisarjatennismatsiin valmistaumisesta työnantajan tarjoaman illallisen parissa. Tuloksena syöttö oli viikon hukassa, eikä kahdesta sarjamatsista ja yhdestä OTC-cupin matsista jäänyt paljon muisteltavaa.
Peli-into on kuitenkin kova ja turnaukset valitettavan täynnä. Viime viikolla ehdin kuitenkin parin OTC-cup matsin lisäksi pelaamaan kaksi M40-seniorisarjan matsia VRT-tenniksen riveissä. Yhteensä kuudesta ottelusta tuli neljä voittoa, mutta pelillisesti vain sarjatenniksen nelurit olivat yllättäen parasta antia.
M40-ykkösdivarin matsit pelattiin perjantai- ja lauantai-iltoina Myllypurossa. Ensimmäinen kaksari oli tuttua kaveria, Timo Jelkästä, vastaan. Kenttä taisi olla Smash-centerin kulunein ja nopein. Timo tykkäsi lyödä ja syöttää vähän suorempaa ja lopulta tämä vei matsin hänen edukseen. Oma syöttäminen ei valitettavasti ollut vieläkään aivan parasta tutun rytmin etsinnän vuoksi. Erät alkoivat tasaisena, mutta Timo vei niukasti loput: 63, 63. Timolla tuli ehkä kipsiä enemmän kämmenpuolelle ja alkoi muutenkin varomaan peruslyöntiään pelin edetessä, mutta en pystynyt hyödyntämään tätä tarpeeksi varsinkin, kun hänellä pysyi syöttö parempana.
Matsin nelurissa ratkaistiin voitto. Tapasin ensi kertaa tsekkiläisen Martin Kinclin, jolla oli mainio tekniikka jäänyt junnu-uralta talteen. Etenkin kämmenvolley ja iskulyöntipeli oli hänellä verkolla parasta, mitä olen samalla kentällä nähnyt. Lisäksi kun yhteispelimme sujui kuin tanssi, tiesin, että käännämme pelin vastustajan alun johdon jälkeen. Niinpä mursimme viimeisellä hetkellä Timon syötön puhtaasti ja veimme erän 7-5.
Toisessa erässä vastustaja tuntui lamaantuneelta meidän erinomaisen verkkopelin edessä ja teki enemmän virheitä: 6-1. Timo pelasi Jouni Paukkerin kanssa, joka oli toisessa kaksarissa Antti Korhosta vastaan sen verran hyytynyt, että krampit vaivasivat.
Lauantain seniorisarjamatsi oli myös tuttuja pelimanneja vastaan, mutta kenttä tuntui Janus-hallissa aivan erilaiselta. Edellistä tappiota syytin nopeaa alustaa, mutta nyt en tahtonut päästä peruslyöntivireeseen hitaammassa pelissä Erno Kavanderia vastaan. Syytettäköön eilisestä pehmeitä jalkoja, etten tehnyt tarpeeksi jalkatyötä helpoissa peruslyönneissä ja ajoitus oli hakusessa etenkin korkeissa kämmenlyönneissä. Toki molempien rytmittömyys häiritsee toista pelaajaa, ja Erno taisi kärsiä vielä enemmän. Olin vuosia sitten hävinnyt kaverille ilmeisesti hänen hyviä slaisseja vastaan, mutta nyt varmuus tuntui olevan tipotiessään molemmilta. Lisäksi eilen erehtymätömän lentopelini oli myös erittäin huonona, mistä voisin syyttää pimeitä seiniä ja kattoa kyseisillä kentillä. Hallin rakentajat: LAITTAKAA VALKOINEN SISÄKATTO. Ei voi olla niin kallis. Esimerkkinä Meilahden kentät, joissa kuplat on nykyään parempia kuin sisähalli juurikin valoisuuden vuoksi.
Eka erä tuupattiin tiebreikkiin, jossa olin huonoimmillani. Toisessa erässä päätin laittaa kaikki jalkoihin ja yläkierteeseen, jotta pelistä tulisi edes tenniksen näköistä. Taisin 1-2-tilanteen jälkeen mennä erävoittoon 6-2. Samalla verkkopelini parantui hieman.
Ratkaisevassa kymppi-tiebreikissä päätin, että lyön pelkkiä pitkiä krosseja, joissa oli paras odotusarvo pelissäni. Virheilin kuitenkin 0-3-tappiolle. Sitten varmuuteni koheni 8-5-johtoon. Mun vuoro jännittää ja Erno tulee tasoihin. Seuraavat pisteet hermoilee kuitenkin vastustaja ja 10-8-voitto.
Martin oli hoitanut oman kaksarinsa puolet nopeammin ja neluri pelattiin voittolukujen kaunistelemiseksi. Se sujui yhtä hyvin kuin edellisenä iltana: Ensimmäinen erä oli tasaisempaa, mutta homma tuntui alun jälkeen olevan meidän hallussa: 6-3. Vaikka oma ykkössyöttöni ei vieläkään toiminut kuin ehkä 50%:sti, toisessa erässä vastustajalle tuntui käyvän samoin kuin eilen: uskon meneminen johti yliyrittämiseen ja virheisiin ja 6-1-voittoon. Yllättäen nautinnollisinta näissä kahdessa sarjaottelussa oli tosiaankin loistava nelurimme, joista on erinomaista pariani kiittäminen.
Palloukko 