Kuukausittainen arkisto:Toukokuu 2021

Padel-miekkailu toi voiton

Sarjakausi saatiin käyntiin myös Metsälän massalla. Vastassa oli Mikko Linnaluoma, jonka muistin kovaksi pelimieheksi viimeksi tappion hänelle kärsineenä. Kovat olivatkin yläkierteet molemmilta puolin. Lisäksi Mikko on vanhana pesäpalloilijana edelleen niin nopea pallonhakija, että takakentältä oli turha haaveilla voittolyönneistä.

Mikko aloitti kuten viimeksi, muistaakseni, vakuuttavasti. Hänen ison marginaalin yläkierteet junttasivat kenttääni auki ja syöttökin oli tehokas. 0-4-tilanteeseen asti tunsin itseni neuvottomaksi, koska hän ei myöskään virheillyt mistään. Sitten hän yllättäen aloitti pisteiden lahjoittamisen. Pari kämmentä ei osunutkaan ruutuun ja syöttö alkoi piiputtamaan verkkoon, mikä hämmensi meitä molempia, koska niin hyvän näköinen hänen kierretty syöttö oli. Oma syöttöni sensijaan yski ja pilasi jälleen molempien peliä. En päässyt rytmiin kuin parissa geimissä kadottaakseni sen taas uudestaan. Muuten perustekeminen oli kohtuu hyvää, mutta pelin juoni oli Mikon käsissä kovemmilla peruslyönneillä. Hän päästi minut kuitenkin tasoihin tiukoilla peleillä. Mikko esitti urheilullisempia pallonhakuja, kuten yksi syöksy kohti takaverkkoa ilman tulosta. Minun syöksyni puolestaan tuotti pisteen, kun heittäydyin kämmenpuolelle verkollla volleytilanteessa, mikä olikin paras pisteeni. Mikko vei kuitenkin ansaitusti erän 4-6.

Toisessa erässä jatkettiin hieman huonommalla tasolla kuin alussa. Molemmilla yski syöttö ja Mikko piti huolen peruslyöntien päättämisestä suuntaan tai toiseen, yleensä omaansa. 2-6 oli ehkä kuvaavammat luvut tälle erälle.

Nelurin kaverini Timo Jokinen oli taistellut voiton kaksaristaan, joten nelurissa Iikka Latostenmaata ja Rami Karimeria vastaan oli panosta. Melko alusta lähtien tulimme innokkaasti verkolle heti kuin oli paikka ja saimme sen lopulta haltuumme. Myös vastuksemme tuli molemmat usein verkolle, muttei lentopeli ja pelinluku ollut aivan samalla tasolla meidän kanssa. Saimme blokattua myös heidän peruslyöntinsä erittäin hyvällä lentopelillä, niin etten muista juurikaan virheitä ja heidän läpilyöntejä meidän molempien päästessä verkolle.

Timokin esitti niin maagista lentopeliä, että päättelin parannuksen johtuneen viikottaisista padel-peleistä, joissa lyödään lentolyönnit samalla tekniikalla ja niitä tulee paljon. Itse pelasin padelia menneen talven n. kerran viikossa ja sekin määrä tuntui parantavan entisestään kohtalaisen hyvää lentolyömistäni. Padelissahan kaikkia lyöntejä tulee tiheästi pelin tuoksinnassa, joten pallotteludrilleillä ei tarvitse siellä itseään tylsyttää.

Kun lisäksi vastustajat eivät tulleet katkaisemaan alakierrepalautuksia, joita viljelimme rystyltä enimmäkseen Timon toimesta, siirtyi niissäkin tilanteissa hallinta meille. Onneksi Timo myös syötti hyvin, koska oma syöttöni meni tyystin kipsiin enkä saanut rytmiä, enkä osumaa kohdalleen missään pelissä. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt helpottavan vastustajaa, vaan rytmitön syöttöni toi varmaan puolet geimeistäni kotio. Oma peruslyöntipelinikin oli yllättävän virheetöntä niissä oloissa. En muista kuin yhden pelin, jossa tuli rystypalautusvirheitä useammin. Numerot oli 6-3, 6-3 meille.

Onneksi pääsin heti seuraavana päivänä palauttelemaan jalkoja ja syöttöä. Muistin taas heti mistä kiikasti, enkä syötellyt enää verkkoon kuten rytmiongelmissa. On se omituinen laji.

Kysytään fyysikolta: Kuinka kovaa leijasyöttöä voi mies- ja naislentopallossa syöttää?

Kun on sparraillut naisten verkolla, niin tuntuu että leijasyötöt on pahempia vastaanottaa matalamman verkon takia. Kysyin fyysikkominältä, kuinka paljon kovempaa voi matalammalla verkolla syöttää. Tuloksien mukaan vastaanoton pelkotilat ovat enemmän psykologista kuin newtonilaista alkuperää.

Verkon korkeudet miehissä ja naisissa ovat 243cm ja 224cm. Pyöristin korkeuden, jolta pallon alareunan tulee tippua kenttään vastaavasti 250 ja 230cm:ksi syötön viistäessä verkon yläreunaa. Oletetaan, että hyppyleija (kierre ei vaikuta pallon lentorataan, kuten hyppysyötössä) on syötetty samalta korkeudelta ja pallon pystysuuntainen nopeuskomponentti verkon kohdalla on 0 m/s. Oletetaan lisäksi, että palloon ei vaikuta ilmanvastus, vaan ainoastaan putoamiskiihtyvyys. Niinpä kaavasta

{\displaystyle t={\frac {\sqrt {2ay}}{a}}}
saadaan putoamisaika maahan verkon korkeudelta, kun y=2,5m ja a=9,81m/s². Jotta vaakasuuntainen nopeuskomponentti veisi pallon takarajalle, palloa voi syöttää nopeudella v=kentän mitta/lentoaika=9m/0,71s=12,67m/s=45,6km/h. Naisten verkolla y=2,3m ja v=47,3 km/h. Eroa tulee 3,7% leijasyötön nopeudessa.

Vastaavasti metrin lyhyemmällä beachvolley-kentällä ero on 3,4%.

Arvioinpa vielä, kannattaisiko ilmanvastus ottaa mukaan laskelmiin. Ilmanvastuksen aiheuttama hidastuminen tuolla matkalla on vain 2 km/h luokkaa, eikä nopeuksien suhteellinen ero muutu merkittävästi.

Voittoja Valkeakoskelta

Pitkästä aikaa pääsin kisapelien makuun seniorisarjamatsissa Valkeakoskella. Olosuhteet olivat hyvät heidän hallillaan ja vastuskin varsin miellyttävää meidän pisteiden ryöstöstä huolimatta. Oma pelini oli nousujohteisen hyvää varsinkin kaksinpelissä.

Vastukseni Jussi Ylönen omasi kauniin tekniikan kaikissa lyönneissä. Yhden käden rystyllään hän tosin tuntui arkailevan yläkierteen käyttöä. Painostin vahvasti rystylle ja painuin paljon perässä verkolle. Viimeistelyni verkolta oli kuitenkin huonoa ensimmäisessä erässä. En tiedä yllättikö vahva alakierre vai nukkumatti, kun tuhrin varsinkin paremmalta rystyltäni palloja pokaan ja verkkoon. Jussi vei tasaisia pelejä kolme enemmän ja toiseen erään lähdimme 3-6-tappio alla.

Toisessa erässä sain verkkopelini paremmin ruutuun ja tunsin hallitsevani peliä varmemmalla takakentän pelilläkin. Pelit olivat tasaisia, mutta vein koko ajan tärkeät pisteet. Syöttöni toimi koko matsin arviolta 70% tehoilla. Kaksareita ei tullut, mutta suoria palautusvirheitä kyllä. Vein erän tiukan taistelun jälkeen 6-0 ja pyrin lähtemään ratkaisevaan ottelutiebreikkiin tyhjältä pöydältä. Lopulta matsi tuntui kääntyvän minulle ehkä henkisellä puolella, sillä Jussi ei tuntunut löytävän enää varmuuttaan ja minä en tuntenut mitään kipsiä, edes 7-2-johdon kaventuessa. Helpottava voitto hyvällä pelillä ilostutti kovasti – luvuin 10-5.

Olin sen verran innostunut syöttöpelini kulkemisesta, että harkitsin jopa syöttövuorolla aloittamista parilleni Antti Korhoselle seuraavassa nelinpelissä. Vastassamme oli Jussin parina Jari Rantanen. Onneksi en aloittanut. Ykkössyöttöni rytmi katosi täysin ja en saanut sitä missään vaiheessa toimimaan. Sen tunnistaa lukuisista verkkosyötöistä ja yli menevistä flateistä syötöistä. Lisäksi tein hieman enemmän helppoja lentolyöntejä verkkoon. Antti tuntui kuitenkin pitävän tasonsa ja tunsimme hallitsevan joka tapauksessa verkkopeliä tässä matsissa. Tuntui, että lisääntynyt padelin pelaamiseni houkuttaa minua entistä enemmän verkolle ja lentopeli tuntuu vieläkin luontevammalta kuin ennen. Padelissahan on käytännössä pakko tulla verkolle, jos vastustaja joutuu lyömään syöttörajan takaa. Peli tuntui olevan hallussa, varsinkin kun paransin hieman verkkopeliäni. Tiukat numerot tuli silti, kuten yleensä aina nelurissa: 6-4, 6-4.

Kausi auki kironsanojen loistavalla poissaololla

Viime kisapeleistä taisi olla pisin tauko koskaan, yli viisi kuukautta, kun sarjakautta päästiin jatkamaan Talin hiekkatekonurmella. Vielä kun sää oli viileä ja puuskainen, niin sain painettua laadulliset odotukset matsille riittävän alas, jotta pääsin ilahtumaan.

Olin toki treenannut paremmin kuin koskaan viimeisen kuukauden – lähes joka päivä maila kädessä. Mitäpä sitä muutakaan tekisi ”koronakriisissä”, kun saatiin onneksi kentät auki lyhyen hallilukituksen jälkeen. Syöttöä on toki hiottu ja viimeisin edistysaskel koskee syötön symmetrisyyttä ruutujen kesken. Olen jostain syystä tuntenut A-ruutuun syöttämisessä epävarmuutta aloitusasennon suunnan suhteen. Nyt tajusin niinkin yksinkertaisen asian, että B-ruudussa niin katseeni kuin kenkieni välinen suora kohdistuu syöttöruudun ulommaiseen kulmaan ennen pallon nostoa. Tämän suuntauksen kun siirsin vastaavasti T-pisteeseen A-ruudun syötön tapauksessa, tuntuu syöttö enemmän samalta kuin B-ruutuun. Tämä pieni korjaus toivottavasti auttaa viimein kasaamaan vakioidun syöttörutiinin, jonka liikerata painuu lihasmuistiin. Pallonnosto ja kropan kierto onkin pysynyt suhteellisen hyvin kasassa viime aikoina, kun olen niihin keskittynyt.

Syöttö ei kuitenkaan aivan toivotusti toiminut vaikeissa oloissa, mutta kaksareita ei sentään tarvinnut antaa. Keskityin vahvasti jalkatyöhön ja isoihin marginaaleihin lyöntipelissä, mitkä kantoivat varmalla pelillä voittoon. Vastukseni Sampo Martikainen omasi hyvän tekniikan, johon oli myös mukava lyödä vastaan. Hänen kilpailutaukonsa ja hieman heikompi liikkuminen johtivat kuitenkin epävarmempaan lyömiseen kuin minulla. Sampon tulinen kämmen toi hänelle kuitenkin minua enemmän läpilyöntejä. Sampolla ei onneksi ollut pahaa alakierrettä tai repivää puolustuspeliä, joka olisi voinut turhauttaa minua. Erät menivät hyvin tasaisesti, vaikka tunsin hienokseltani hallitsevani takakenttää. 7-5 ja 6-4 oli varsin kuvaavat numerot ja tällä kertaa myös ottelu oli yllättävän nautinnollinen tuulenpuuskien yllätyksistä huolimatta.

Nelurissa jatkoimme Robert Ashornin kanssa Sampoa ja Antton Vappulaa vastaan. Juonena oli meidän kaksarivoittomme suuremmat marginaalit vastaan vastustajamme suorempi lyöminen. Sampo ja Antton jatkoivat kuitenkin vielä enemmän helppoja virheitään kuin kaksinpelissä ja veimme varsinkin tärkeitä palloja. Pelasimme Robertin kanssa aika perus virheetöntä peliä, mikä riitti yllättävän selvään voittoon hyvälyöntisestäkin vastustajasta. Itselläni tuntui lyönnit uppoavan varsin hyvin ruutuun. Syöttö oli enemmän kipsissä, mutta jostain syystä vastustaja tuhri hyökkäyksensä helposti jokaisen hiljaisen syöttövuoroni aikana.

Etukentällä yritin olla Robertia enemmän ja onnistuinkin siellä varsin hyvin nopeissa tilanteissa. Yksi torjunta oli varsin maaginen, kun en muista ehtineeni liikuttaa mailaa ollenkaan Sampon drive smashiin, vaan se kimposi mailastani jääden vastustajan kenttään. Toinen jännä lyöntini oli semmoinen korkea rysty drive lentolyönnin paikka, jossa ei kuitenkaan ollut aikaa kahden käden swingiin. Niinpä selkärankani teki sen yhdellä kädellä puhtaasti kenttään, mikä hieman yllätti itsenikin. Varsin miellyttävä neluri tuotti ehkä turhan selvät luvut, muistaakseni 6-2, 6-4.