Edellisen kaksinpelin via dolorosaan sain sopivaa harjoittelua OTC-cupin tunnin matsissa, jossa jatkoin verkkoon syöttelyä ja huonoa viimeistelyä verkolla. Sama tuskailu jatkui kolmannenkin matsin verran Salossa järjestetyssä lyhennettyjen matsien päiväkisassa, luokitukseltaan MC yli 18v.
Ensimmäinen matsi oli jopa tennikseksi hieman liian helppo voitto 4-0, 4-0. Ehkä puolen tunnin taisto oli kuitenkin sopiva lämmittely alkulohkoni ratkaisevaan taistoon. Joona Vainiston pelityyli oli hyvin liikkuvaa puolustusta höystettynä vaihtelevan korkuisin, mutta varmoine palautuksineen. Kierteitä ala-, ylä- ja sivusuuntiin, mutta onneksi ei kovin tervänä, joten peruslyöntivire oli mahdollista löytää. Niinpä olinkin takakentällä niskan päällä erityisesti rystykrossissa ja pääsin (eli jouduin tässä tapauksessa) taas paljon verkolle. Sieltä viimeistely sujui laskusuhdanteisesti. Erityisesti rystylentolyönnit oli normaalia heikommassa osumassa, mikä turhautti eniten. Smashien ja kämmenpuolen helppoihin virheihin olin sentään suhteellisen tottunut. Ikävin palloralli taisi olla noin kolmen smashin putki heikolla osumalla ja sen jälkeen rystyviimeistely verkkoon. Lisäksi kun ykkössyöttöni pysyi tuskin 50% ruudussa, en saanut yhtään apuja sieltä ja itseluottamus karisi entisestään. Joonan sivukierteinen syöttö ei haastanut, jos malttoi olla palauttaa sen keskelle. Oma peli jatkui ilman ilon hetkiä tasaiseen tappioon 1-4, 1-4.
Hyvän matsin pelaamisesta alkaa olla taas sen verran aikaa, etten muista sitä. Niinpä viikon reissu ilman tennistä tuskin touhua ainakaan huonontaa nykytasosta.
Kun viikonloput sohvalla lojuen miettii, miten kaiken kieltäminen hyödyttää yhteiskuntaa ja suunnittelee Espanjan tennisreissuja, on kivaa piristystä päästä edes sarjamatsia pelaamaan. Etelän-Amerikan leiritykseni jälkeen olin reenannut syöttöni hyvään kuntoon,ennen vuoden vaihdetta. Sitten iski kuitenkin karanteenit ja parin viikon tauko sai syöttöni täysin sekaisin. Sen kanssa upposin kaksinpelissäni, mutta onneksi nelurista saatiin kammettua otteluvoitto.
Puistolan kuplassa on lämpimänä talvena ihan siedettävät olot; viileä ilma ja mukava alusta. Kuplan muotoinen katto sen sijaan ei ole koskaan varsinaisesti auttanut syöttöäni.
Ville Mannila oli vastukseni ja peli alkoi heikolla syöttämisellä molemmilta. Pysyin kuitenkin johdossa, kun vuorotellen murreltiin. Jossain syötössäni annoin kolmekin kaksaria, mutta uskoin että pääsen rotaatio-ongelmastani eroon. Siinä siis kierrän liian nopeasti ylävartalon, mikä johtaa flattiin syöttöön luultavasti verkkoon ja oikean jalan siirtoon monesti virheeksi. Lisäksi koin pitkästä aikaa todellista kipsiä syötön nostossakin, mikä oli todella huolestuttavaa. Olin peruspelissä lievästi niskan päällä, ainakin hyökkäävämmällä pelillä. Ville meni pikkuhiljaa täysin puolustus moodiin ja kiersi rystyslaissille. Kämmenessä oli ylempää kierrettä, mutta ajoitusongelmaa. Sain lopulta pidettyä syöttöni ehkä kaksi kertaa, mutta niin Villekin niiden jälkeen. Pääsin kuitenkin syöttämään erästä 5-4-tilanteessa, mutta tosiaan yhtäkään peliä en syöttänyt hyvin ja tämänkin sössin noin kolmen eräpalloni jälkeen. Peruspelissä alkoi myös näkyä epävarmuus ja yritin yksinkertaistaa peliäni vain krosseiksi. Verkolle pääsin kuitenkin jatkuvasti, mutta viimeistely sujui korkeintaan välttävästi. Ville meni seuraavaksi johtoon, mutta vein sitten paremmalla syötöllä erän katkaisupeliin. Tiebreikissä johdin 4-2, mutta Ville piti heti eräpallonsa, kun sain sen ensimmäistä kertaa tilanteessa 5-6.
Jatkoin ihan vireän oloisena taistelua toisessa erässä, mutta syöttörytmini löytyi vain väläyksittäin. Tehot pysyivät ehkä 40%:sti ykkösessä. Pääsin onneksi sentään noston tumpeloinnista eroon. Ville kiersi entistä enemmän rystyslaissille ja olin entistä enemmän verkolla heikoin tuloksin. Yhden nopean smashin taisin vetää täydellä hudilla. 3-6 pataan n. 2,5-tuntisesta, eikä pienintäkään toivoa oikeastaan homman paranemisesta.
Robert oli kuitenkin hoitanut oman kaksarina Teemu Lusuaa vastaan selvästi ja nelurissa näin mahdollisuutemme. Meillä oli kuitenkin varmemmat peruslyönnit, eikä slaissilla pitäisi tässä pärjätä. Robert aloitti aika jäässä odotettuaan yli tunnin hallissa, ja minäkin tein pari helppoa, vaikka jalat tuntuivat edelleen vireältä. Ensimmäinen erä no-add pisteiden häviämiseen oli ehkä heikointa meitä tasollisesti koskaan. Sain kuitenkin syöttöni sentään ruutuun vihdoin. 3-6.
Toisessa erässä yritettiin palata perustekmiseen ja lyödä vain varmasti keskelle, koska vastustajakaan ei varmuudellaan vakuuttanut. Pikkuhiljaa alkoi pallo totella ja erän lopussa sain itsekin pari todella maukasta winneriä viivaan ja keskelle. Jopa smashi alkoi osumaan mailaan vihdoin tänä pyhänä. Vastustajalla ei ollut oikein hyökkäyslyöntejä tarjota meidän syötössä ja etumiehemme olisi voinut leikata enemmänkin, sillä rajaan ei palautettu varmaan kertaakaan (!). Hyvällä lyömisellä 6-3 tiebreik-erään.
Kolmas erä olikin päivän parasta molemmilta. Vastustaja löysi onnistumisensa tähän kohtaan ja meni 7-2-johtoon. Vieläpä kahdeksas piste oli melkosen hyväkätinen lentolyöntilobbi Lusualta. Sitten oli meidän vuoro loihtia hienoja lyöntejä 4-8-tilanteesta. 8-8:ssa palautin B-ruudussani täydellisellä osumalla viivan puolelta kulmaan, jonka tuntui ja kuului hyvälle. Robert viimeisteli sitten syötöllään otteluvoiton varmasti Mannilan rystylle.
Ilman toisen erän heräämistä ja syöttöni paranemista olisin varsin syvissä tunnelmissa voitettavaa vastustajaa vastaa. Joskus tennis on ihmeellistä ja kolmenkin tunnin pelaamisen jälkeen saattaa palkinto seurata parantuneen pelitason muodossa, kun jaksaa uskoa ja hokea jalkoja itselleen.
Ohessa kaksarini tyypillinen palloralli, joka päättyy iskuuni verkkoon.
Palloukko 