Tennislyönnin valinta

Huipputasolla ns. voimatennis takakentältä saattaa vaikuttaa tylsältä, mitä se joskus onkin. Etenkin naisten puolella yläkierteestä poiketaan hämmästyttävän vähän siihen nähden, mitä sillä saisi aikaan. Asleigh Barty on menestyvä poikkeus. Monipuolisempaa lyöntipeliä saattaakin nähdä alemmillakin tenniksen tasoilla johtuen siitä, että lyönnin valinnassa kannattaa ottaa huomioon useampi tekijä.

Käydään läpi peruspelitilanne, jossa molemmat kaksinpelaajat lyövät keskeltä takaa palloa. Silloin järkeviä lyöntikohteita on viisi: neljä kentän kulmaa ja taakse keskelle. Stopparin lyömisestä keskelle en oikein keksi hyötyjä, mutta taakse keskelle niitä löytyy.

  1. Tärkein syy lyöntisuunnan valinnassa sekä amatööri- että ammattilaistasolla on vastustajan heikompi puoli. Useimmiten se on rysty. Jos vastustajan syvyyssuunnan liikkuminen ja/tai etukentän lyöminen on huonoa, kannattaa lisätä lyhyitä lyöntejä. Joillakin, varsinkin junioreilla, saattaa olla huonompi jalkatyö paikaltaan lyödessä kuin juoksussa, mikä on hyvä syy lyödä keskelle. Ammattilaiset käyttävät myös tätä, mutta silloin kyse on enemmän leveäksilyöntiriskin hallinnasta samalla kun vastustajan hyökkäyskulmat huononevat.
  2. Amatööritasolla korostuu se lyönti mikä on itselle helpoin. Suuntana se on kaikille krossi, koska osuma on edempänä ja useimmiten pallo myös tulee samasta suunnasta, jolloin ajoitus on helpompi kuin kääntäessä suuntaa. Stopparit puolestaan vaativat hyvän tuntuman palloon ja alakierteen hallinnan.
  3. Pelitaktinen valinta on, kuinka paljon pyrit väsyttämään vastustajaa. Väsyttämiseen takakulmat ovat parhaita, sillä etukulmien käyttö lyhentää palloralleja. Se, onko väsyttämisestä hyötyä, riippuu taas pelaajien kunnosta ja jäljellä olevan ottelun oletetusta kestosta.

Juoksutustaktiikkaan liittyy myös lyöntityypin valinta, eli sen nopeus ja kierre. Tärkein valinta on yläkierteen ja alakierteen välillä. Alakierre on jossain puolustustilanteissa luonnollinen valinta, sillä se ei vaadi voimaa ja sen voi lyödä kurottamalla palloon yhdellä kädellä. Ja tietysti stoppareissa ei ole järkeä yläkierteellä lyötynä. Takaa taakse keskeltä lyötäessä lyöntityypin valinta onkin mielenkiintoisempi juttu:

  1. Varsinkin amatööritasolla palloa lyödään enemmän alakierteellä ja vähäisellä kierteellä siksi, että se on pelaajalle ominainen, virheettömin lyönti.
  2. Toinen syy alakierteen valinnalle on sen takaisin lyömisen vaikeus. Nopeampaan ja korkeampaan pomppuun on helpompi lyödä vastaan. Yläkierteeseen mieltyneille junioreille voi alakierre tuottaa vaikeuksia takakentällä. Muut variaatiot perus yläkierteeseen ovat korkeampia ja hitaampi yläkierre sekä sivukierteet, jotka voivat vähemmän pelanneille aiheuttaa ylimääräisiä virheitä siihen valmentajan korista lyötyyn palloon verrattuna.
  3. Sitten kun lähdetään pommittamaan takakulmia yläkierteellä, varsinkin ammattilaisen tulee hienosäätää riskin tasoa eli lyöntimarginaaleja. Mitä lähemmäksi rajoja tähdätään, sitä suuremmaksi nousee läpilyönnin ja suoran virheen mahdollisuus. Takakentän läpilyöntiyrityksen valinnassa painaa eniten oman hyökkäyslyönnin tarkkuus. Toiseksi eniten, mutta amatööritasolla ehkä eniten, vaikuttaa puolustavan pelaajan nopeus hakea palloa kulmista, sekä myöskin taito lyödä juoksusta. Kolmantena kriteerina voisi pitää pelitaktisempia asioita. Selvä tappioasema erässä tai jopa pelissä lisää riskinsietoa. Samoin tietysti jos oma jalka alkaa painaa, kannattaa lyhentää palloralleja riskiä lisämällä. Samalla vaikeampien hyökkäyslyöntien lyöntituntumaa voi saada parannettua. Myös selkeässä johtoasemassa voi kannattaa lisätä lyöntiriskiä, koska silloin on varaa kerätä tärkeää hyökkäyslyöntituntumaa. Vastaavasti tiukassa tilanteessa, kuten tiebreikissä, riskejä kannattaisi ainakin amatöörin vähentää ja marginaaleja lisätä.

Tässä siis pohdittavaa takakentän pelille. Etukentän lyöntivalinnat ovat yksinkertaisempia, koska silloin haetaan vain pallon tappoa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s