Syötetään sitten syssymmällä

Ehdin taas elätellä toiveita paremmasta turnauksesta, koska olin treenannut varsin hyvin ja syöttökin oli kulkenut. Erehdyin kuitenkin pelaan pari tuntia sisällä ennen Metsälän MC40-kisoja. Edeltävän päivän hallisarjan matsissa syötin jopa alusta alkaen ehkä parhaiten ikinä. Seuraavan päivän matsissa ei ykkönen enää tippunutkaan painetilanteessa vaan syöttö oli kadoksissa molemmmissa matseissani.

Tuttu Tatu Puupponen kiusasi minua avausmatsissa varmoilla ja hiljaisilla yläkierreperuslyönneillään. Houkuttelin häntä paljon verkolle mikä toimikin, mutta omista viimeistelyistäni varsinkin helpoimmat lentolyönnit tuottivat virheitä. Peruslyömisessä sain itse tuottaa kaiken vauhdin, mikä vaati todella nöyrää jalkatyötä ja malttia. Taisin johtaa 4-1 ja 5-2 erää, mutta Tatu piinasi vielä breikin verran. Raskaasta erästä kuitenkin 6-4-voitto hyökkäyspelillä. Syötön toimimattomuuden takia positiivisena muistona vain yksi syöksylentolyönti, jonka sain tapettua etukenttään.

Toinen erä tuntui yhtä tuskaiselta, vaikka se tulikin selvemmin numeroin. Ehkä Tatukin väsyi hieman, vaikka rimpuili hyvin mukana puolustustaistelussaan, 6-1.

Seuraavan aamun matsissa olisi todella tarvinnut syöttöni apuja, koska Juha Tiitinen sitä sai. Hänen vasurin kick-syöttöä sai vastaanottaa pari metriä kauempana takarajasta, jos halusi hyökätä alle hartiakorkeudelta. Lisäksi Juhalla oli iso ja kierteinen kämmen. Rysty oli hieman vaisumpi ja sieltä kulmasta saatoin hieman hallitakin ralleja. Juha oli kuitenkin hieman edellä kokoajan, kun tuskailin ehkä 30%:n ykkösen kanssa, joka ei ollut kertaakaan halutussa rytmissä. Rimpuilin puolustamalla erien lopussa mukana, kun Juhakaan ei ihan vetreintä jalkatyötä esittänyt. Hän kuitenkin ansaitusti jatkoon 2-6, 2-6.

Kiroilua ja anteeksipyytelyä kuultiin taas. Ja syystäkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s