Niin hullu kesälaji kun tennis minulle onkin, vaatii sen sujuminen viileä ilmaa. Kaikki lyönnit ja liikkuminen tuntui vihdoin tänäkin kesänä nautinnolta, kun lämpötilasta otettiin 10 astetta pois, vaikka voitot jäi niukasti uupumaan sarja- ja turnausmatseista. Omituisinta viileyden vaikutuksessa on se, että myös syöttö parani ja vastustajien miellyttävyys.
Pelasin viikolla 3. divarin sarjamatsin Andre Engströmia vastaan Metsälässä ja n. 12 lämpöasteessa. Olin alusta asti hyvällä jalalla ja peruslyönnin päällä. Andre oli varsin taitava kierrelyöjä ja verkkomies, muttei mikään voimamoukaroija. Kepeä syöttö oli hänen heikoin lenkki. Olin hienokseltaan niskan päällä takakentän krosseissa ja Andre teki myös hieman enemmän virheitä niissä. Pääsin paljon verkolle ja viimeistelin siedettävästi. Syöttö pysyi ruudussa muttei kovin tehokkaasti. Mursin niukasti Andreeta ja olin lähellä mennä 5-1-johtoon. Andre paransi ja tuli 5-4 kintereille. Pääsin hänen syötössään kuuteen eräpalloon, joista kolme peräkkäin. Hän pelasi kuitenkin rohkeasti hyökäten nämä, enkä voi syyttää paljoa itseäni niiden sössimisestä. Tosin yksi tyhjän kentän puolilentolyönti verkkonauhaan jäi kalvamaan. Andre vei erän 5-7, kun syöttö alkoi tökkimään tiukassa paikassa. Pistin hänen eräpallonsa kaksarina.
Toisessa erässä Andren peli taisi muuttua hieman varmemmaksi ja alakierteisemmäksi puolustukseksi. Minulla karisi itseluottamus verkolla, kun ohitukset tulivat äärimmäisen tarkkoina ja matalina jalkoihini. Sen jälkeen ei myöskään yksikään useista iskulyöntipaikoista onnistunut. Perus takakentän pelini säilyi sensijaan dominoivana ja nautin siitä. Numerot meni nyt 1-6, mutta olin innostunut, kun kesän ensimmäistä kertaa tuntui peli hyvältä ja olisin voinut juosta toiset kaksi tuntia.
Kotimaista massakautta lähdin päättämään Valkeakoskelle asti, jossa oli luvassa vähintään kaksi matsia. Uudet massakentän olivat hyväkuntoisia ja lämpötila, noin 9 astetta, lupaili lisää hyvää peliä. Timo Koitmaa oli varsin miellyttävän oloinen vastus kauniine kick-syöttöine ja kämmenineen. Rystypuoli oli heikompi, mutta helppoja virheitä ei lahjoitettu missään matsin vaiheessa. Lähdimme syöttöjä murtaen ja pidempiäkin takakentän palloralleja nähden. Minä pääsin paljon verkolle Timon rystyn kautta ja nyt viimeistely ja stopparitkin olivat varsin hyviä. Kylmässä ilmassa viihtyi muutama katsojakin, jotka arvostivat hyvälaatuista lyömistä. Erän lopussa alkoi syöttönikin rentoutua ja ykkönen löytää verkon yli, jolloin voi sanoa kaikkien lyöntien vireen olleen hyvä. Erä eteni kuitenkin varmasti lyöneelle ja syöttäneelle Timolle 4-6.
Toisessa erässä itseluottamukseni ja lyömiseni rentoutui entisestään tein ehkä parhaimman stopparini ja jalkojenvälistälyöntini, jonka tosin Timo kaivoi vielä voitokseen. Stoppari sensijaan oli takarajalta suoritettu ala- ja sivu-kierteinen rysty, joka laskeutui reilun metrin verkosta sivurajan ulkoreunalle, josta pomppasi vielä metrin verran ulospäin kentästä. Timoa vastaan oli upeaa pelata, koska hänen peli oli myös vapautunutta ja hän osasi arvostaa myös vastustajan hyvää peliä. Niinpä ilonpitomme näkyi myös yleisölle. Vein lopulta 7-5 erän ja menimme 10-tiebreikkiin.
Ottelutaiskassa otteet jatkuivat ilman kipsin häivää ja hyvätasoisena. Minulla jatkui hyvä osuma kaikissa lyönneissäni, mutta tein kolme liian riskistä valintaa sivurajoille ja hävisin erän 8-10. 2,5-tuntinen ottelu oli kuitenkin sellainen nautinto, että se palautti uskoni kesän tennikseen ja olisin mielelläni jaksanut sitä vielä pidempäänkin.
Sain pelata vielä lohdutusmatsin Joel Nylundia vastaan vain puolen tunnin tauolla. Paukut oli käytetty edelliseen peliin ja hyväjalkainen ja -kämmeninen Joel ei paljon mahkuja antanut. Nautin kuitenkin tästäkin pelistä ja sain melkoisen hyvän hyökkäyslyöntivireen pehmeilläkin jaloilla. Joelille olen kuitenkin hävinnyt ennenkin, eikä toivomani revanssi tuntunut nyt mahdolliselta, niin nopea pieni mies oli puolustuksessa. Lyhyytensä vuoksi hän oli pulassa verkolle, jos pääsin stopparini jälkeen vielä lyömään. Yleensä en päässyt, koska poika luki ja löi stoppareitani todella hyvin vielä aivan maan pinnastakin. Lisäksi hän käänsi puolustuksia hyökkäyksiksi jopa takakulmien liukuvasta lyöntiasennosta, joten ei tässäkään huonolle hävitty. Ottelu oli tasainen, mutta Joelin hienoisessa hallinnassa edettiin alusta loppuun epätasaisista numeroista 0-6, 4-6 huolimatta.
Neljän tunnin uurastus oli parasta tennistä, mitä olin kesällä kokenut. Hassu sattuma, että hyvien olosuhteiden lisäksi pelihuumoriini vaikuttavat vastustajat olivat myös äärimmäisen mukavia sekä luonteeltaan että lyönneiltään tällä viikolla. Kun koko edeltävänä kesänä on saanut kirota enemmän kuin hymyillä kentällä, on kiva vihdoin muistaa miksi tätä lajia jaksaa pelata. Joskus se tuntuu hyvältä. Lisäksi oli jännää oppia, että siihen ilmastoon ei oikeasti kaikki ihmiset totu. Ja nyt tiedän olevani oikeasti viileän kelin urheilija. Ja toinen oppimani asia on, ettei se koko kesän lähes päivittäinen treeni olekaan mennyt hukkaan. Nyt ei siis kaipaisi muutakuin syksyisiä ulkoturnauksia, joita ei ole.
Palloukko 