Erävoitto alle vartissa

Kun tennisura on tarjonnut vähemmän gloriaa viime aikoina, on hyvä repiä iloa pienemmistäkin onnistumisista.

Taaplasin OTC-cupin tunnin matsissa avauserän vastustajalle, mitä en osannut yhtään odottaa. Vastus kun löi varsin miellyttävästi ja rytmikkäästi, jotta oma peli olisi pitänyt toimia. Kavennus- tai tasoituspisteitä toisen erän johtamisesta tai voittamisesta jäi aikaa saalistaa alle 15 minuuttia.

En uskonut saavani lyhennettyä neljän geimin erää millään kasaan, vaikka pelasimme no-ad:illa. Hyökkäyspelini pysyi kuitenkin paremmin ruudussa ja vaihdoimme puolta 3-0-johdossani, kun aikaa oli ehkä kolme minuuttia jäljellä. Uskalsin vihjata vastukselleni, että nyt tulee syöttölentopeliä, mutta en uskonut itsekään ehtiväni pelata sitä. Keräsin kuitenkin vain yhden pallon syötettäväksi, koska kakkosiin ei ainakaan ollut aikaa. Ykköset menivät ruutuun ja tällä kertaa myös seuraavat lentolyönnit ja pääsin 40-0 eräpalloihin. Seuraavasta taas verkolle, mutta vastukseni pääsi hyvin kiinni lentolyöntitiputukseeni. Aavistin peittämään kämmenpuolen tyhjää kenttää ja sain pallon suoraan lapaani, josta puolestani yritys kohti tyhjää suuntaa jäi verkkoon. Loppusummeri odotutti vieläkin tuomion parahdusta ja kiirehdin seuraavankin ykkösen ruutuun ja pääsin tipauttamaan samanlaisen rystylentolyönnin poikki kentän. Vastukseni ehti tällä kertaa vielä paremmin siihen ja pääsi päättämään kämmenellään kohti tyhjää kenttää. Lyönti pysähtyi verkon yläreunan nauhaan, mistä mulle erävoitto. Pyysin anteeksi ja nojasin nauraen verkkonauhaan samaan aikaan kun summeri pärähti ottelun päättymiseksi. Lyhykäisyydessään setti oli kyllä eeppisin neljän geimin voittoni koskaan.

Muita mukavia muistoja: Beach tenniksen World Tour pisteet ei näytä happanevan seitsemän vuoden takaa, vaan niin vain netistä löytyy maailman rankingini selvästi alle puolentoista tuhannen.

Masentava syöttö-hyökkäysharjoittelu jatkui

Edellisen kaksinpelin via dolorosaan sain sopivaa harjoittelua OTC-cupin tunnin matsissa, jossa jatkoin verkkoon syöttelyä ja huonoa viimeistelyä verkolla. Sama tuskailu jatkui kolmannenkin matsin verran Salossa järjestetyssä lyhennettyjen matsien päiväkisassa, luokitukseltaan MC yli 18v.

Ensimmäinen matsi oli jopa tennikseksi hieman liian helppo voitto 4-0, 4-0. Ehkä puolen tunnin taisto oli kuitenkin sopiva lämmittely alkulohkoni ratkaisevaan taistoon. Joona Vainiston pelityyli oli hyvin liikkuvaa puolustusta höystettynä vaihtelevan korkuisin, mutta varmoine palautuksineen. Kierteitä ala-, ylä- ja sivusuuntiin, mutta onneksi ei kovin tervänä, joten peruslyöntivire oli mahdollista löytää. Niinpä olinkin takakentällä niskan päällä erityisesti rystykrossissa ja pääsin (eli jouduin tässä tapauksessa) taas paljon verkolle. Sieltä viimeistely sujui laskusuhdanteisesti. Erityisesti rystylentolyönnit oli normaalia heikommassa osumassa, mikä turhautti eniten. Smashien ja kämmenpuolen helppoihin virheihin olin sentään suhteellisen tottunut. Ikävin palloralli taisi olla noin kolmen smashin putki heikolla osumalla ja sen jälkeen rystyviimeistely verkkoon. Lisäksi kun ykkössyöttöni pysyi tuskin 50% ruudussa, en saanut yhtään apuja sieltä ja itseluottamus karisi entisestään. Joonan sivukierteinen syöttö ei haastanut, jos malttoi olla palauttaa sen keskelle. Oma peli jatkui ilman ilon hetkiä tasaiseen tappioon 1-4, 1-4.

Hyvän matsin pelaamisesta alkaa olla taas sen verran aikaa, etten muista sitä. Niinpä viikon reissu ilman tennistä tuskin touhua ainakaan huonontaa nykytasosta.

Nelituntinen syöttöharjoittelu tuotti sentään jotain viimeisellä puolituntisella

Kun viikonloput sohvalla lojuen miettii, miten kaiken kieltäminen hyödyttää yhteiskuntaa ja suunnittelee Espanjan tennisreissuja, on kivaa piristystä päästä edes sarjamatsia pelaamaan. Etelän-Amerikan leiritykseni jälkeen olin reenannut syöttöni hyvään kuntoon,ennen vuoden vaihdetta. Sitten iski kuitenkin karanteenit ja parin viikon tauko sai syöttöni täysin sekaisin. Sen kanssa upposin kaksinpelissäni, mutta onneksi nelurista saatiin kammettua otteluvoitto.

Puistolan kuplassa on lämpimänä talvena ihan siedettävät olot; viileä ilma ja mukava alusta. Kuplan muotoinen katto sen sijaan ei ole koskaan varsinaisesti auttanut syöttöäni.

Ville Mannila oli vastukseni ja peli alkoi heikolla syöttämisellä molemmilta. Pysyin kuitenkin johdossa, kun vuorotellen murreltiin. Jossain syötössäni annoin kolmekin kaksaria, mutta uskoin että pääsen rotaatio-ongelmastani eroon. Siinä siis kierrän liian nopeasti ylävartalon, mikä johtaa flattiin syöttöön luultavasti verkkoon ja oikean jalan siirtoon monesti virheeksi. Lisäksi koin pitkästä aikaa todellista kipsiä syötön nostossakin, mikä oli todella huolestuttavaa. Olin peruspelissä lievästi niskan päällä, ainakin hyökkäävämmällä pelillä. Ville meni pikkuhiljaa täysin puolustus moodiin ja kiersi rystyslaissille. Kämmenessä oli ylempää kierrettä, mutta ajoitusongelmaa. Sain lopulta pidettyä syöttöni ehkä kaksi kertaa, mutta niin Villekin niiden jälkeen. Pääsin kuitenkin syöttämään erästä 5-4-tilanteessa, mutta tosiaan yhtäkään peliä en syöttänyt hyvin ja tämänkin sössin noin kolmen eräpalloni jälkeen. Peruspelissä alkoi myös näkyä epävarmuus ja yritin yksinkertaistaa peliäni vain krosseiksi. Verkolle pääsin kuitenkin jatkuvasti, mutta viimeistely sujui korkeintaan välttävästi. Ville meni seuraavaksi johtoon, mutta vein sitten paremmalla syötöllä erän katkaisupeliin. Tiebreikissä johdin 4-2, mutta Ville piti heti eräpallonsa, kun sain sen ensimmäistä kertaa tilanteessa 5-6.

Jatkoin ihan vireän oloisena taistelua toisessa erässä, mutta syöttörytmini löytyi vain väläyksittäin. Tehot pysyivät ehkä 40%:sti ykkösessä. Pääsin onneksi sentään noston tumpeloinnista eroon. Ville kiersi entistä enemmän rystyslaissille ja olin entistä enemmän verkolla heikoin tuloksin. Yhden nopean smashin taisin vetää täydellä hudilla. 3-6 pataan n. 2,5-tuntisesta, eikä pienintäkään toivoa oikeastaan homman paranemisesta.

Robert oli kuitenkin hoitanut oman kaksarina Teemu Lusuaa vastaan selvästi ja nelurissa näin mahdollisuutemme. Meillä oli kuitenkin varmemmat peruslyönnit, eikä slaissilla pitäisi tässä pärjätä. Robert aloitti aika jäässä odotettuaan yli tunnin hallissa, ja minäkin tein pari helppoa, vaikka jalat tuntuivat edelleen vireältä. Ensimmäinen erä no-add pisteiden häviämiseen oli ehkä heikointa meitä tasollisesti koskaan. Sain kuitenkin syöttöni sentään ruutuun vihdoin. 3-6.

Toisessa erässä yritettiin palata perustekmiseen ja lyödä vain varmasti keskelle, koska vastustajakaan ei varmuudellaan vakuuttanut. Pikkuhiljaa alkoi pallo totella ja erän lopussa sain itsekin pari todella maukasta winneriä viivaan ja keskelle. Jopa smashi alkoi osumaan mailaan vihdoin tänä pyhänä. Vastustajalla ei ollut oikein hyökkäyslyöntejä tarjota meidän syötössä ja etumiehemme olisi voinut leikata enemmänkin, sillä rajaan ei palautettu varmaan kertaakaan (!). Hyvällä lyömisellä 6-3 tiebreik-erään.

Kolmas erä olikin päivän parasta molemmilta. Vastustaja löysi onnistumisensa tähän kohtaan ja meni 7-2-johtoon. Vieläpä kahdeksas piste oli melkosen hyväkätinen lentolyöntilobbi Lusualta. Sitten oli meidän vuoro loihtia hienoja lyöntejä 4-8-tilanteesta. 8-8:ssa palautin B-ruudussani täydellisellä osumalla viivan puolelta kulmaan, jonka tuntui ja kuului hyvälle. Robert viimeisteli sitten syötöllään otteluvoiton varmasti Mannilan rystylle.

Ilman toisen erän heräämistä ja syöttöni paranemista olisin varsin syvissä tunnelmissa voitettavaa vastustajaa vastaa. Joskus tennis on ihmeellistä ja kolmenkin tunnin pelaamisen jälkeen saattaa palkinto seurata parantuneen pelitason muodossa, kun jaksaa uskoa ja hokea jalkoja itselleen.

Ohessa kaksarini tyypillinen palloralli, joka päättyy iskuuni verkkoon.

Lentopallojuhlaa Betimissä

Pääsin piipahtamaan Betimin pikkukaupunkiin, Belo Horizonten kyljessä, keskisessä Brasiliassa. Tässä Etelä-Amerikan burstoarzisiossa ei paljon ollut nähtävää lentopallon lisäksi, vaan kaupunki meni nukkumaan ilta kahdeksalta. Lentopallohan onkin tylsien kylien peli. Tosin paikallisen liigan kärkijoukkueet sekä miehissä että naisissa olivat aivan viereisistä kaupungeista, Contagem ja Belo Horizonte.
Seurajoukkueiden MM-turnaukseen oli kelpuutettu Etelä-Amerikasta ja Euroopasta maanosien mestarit ja kakkoset ja lisäksi Aasian mestari ja kotimaan, Brasilian, mestari. Näistä saatiin kaksi kolmen joukkueen lohkoa. Aasian mestari, iranilainen Sirjan, ja Argentiinan mestari San Juan, olivat lohkonsa heikoimmat ja olivat ulkona toisella päivänä kaksilla tappioillaan.

Tosijuhlat alkoivat paikallisen Sada Cruzeiron kohdatessa Italian Trentinon. Jo lämmittelylyöntisirkuksessa pisti silmään todella väkivaltainen pallonpieksijä Kuubasta; Miguel Lopez löi kuin doupattu versio Miro Määttäsestä. Lisäksi kun maajoukkuehakkuri Wallace lienee maailman kärkikolmikossa pallontappotaidoiltaan, oli brassien hyökkäyspeli kunnossa.

Trentino pelasikin erikoisemmin. Euroopan mestaruuden hakkurina ratkaissut Michieletto oli istutettu yleispelaajaksi eikä hyökännyt missään vaiheessa luonnollisemmalta vasenkätisen puolelta. Tämä pitkäraajainen honkkeli pistikin palloa hämmentävän korkealta ja tarkasti torjunnan ohi ja yli nelospaikalta.
Vastaanotossa Trentino käytti välillä myös hakkuri Laviaa Matey Kaziyckin lisäksi, mutta tämä nelikko ei yllättäen mitään hihaspesialisteja ollut kovaa hypäriä jaellutta Sadaa vastaan. Michieletto tuntui saavan puolet passeista, mutta voiton 3-0 ratkaisi parempi hakkuri Wallace.

Toisen lohkon voitosta kamppailivat Funvic Sao Paolosta ja ykkössuosikki Lube Civitanova Italian Maceratasta. Italiasta virheetöntä peliä esitti yleispelaaja Luccarelli, passari de Cecco ja keskari Simon hurjine tehoineen. Penkiltä löytyi vielä sellaisia nimiä kuin Zaytsev, Juantorena ja Kovar. Kovemmalla hyökkäyksellä pisteet 3-0 Civitanovalle. Brasseista loisti vain Libero Thales.

Perjantain semifinaalit pelattaisiin italialaisten ja brassien välisinä. Niistä finaaliin arvelin menevän selvästi Civitanova ja Sada Cruzeiro. Jännittäväksi pelin teki kuitenkin italialaiset. Aloin ymmärtää miksi Michieletto lienee parempi etukentällä kuin hakkurina. Kaverin nuori fysiikka ei salli sellaista paukuttelua, mitä ei ykköskulmasta puolustettaisi. Mutta hän pystyy lyömään torjunnan yli etukentältä. Niinpä Michieletton torjuminen tuntui mahdottomalta jopa Simonille. Lisäksi kun syöttö- ja vastaanotto peli ei ollut Civitanovalta eilisen tasolla, vei Trentino kaksi erää. Neljännen erän loppu enteili kuitenkin Luben kovemmasta psyykkeestä ja viidennessä erässä se tuli neljän pisteen takaa ja otti finaalipaikan noin kuudennella ottelupallollaan. Hakkuri Garcian korvasi lopulta leikkauksesta toipunut Zaytsev, jotka Luccarellin kanssa löivät ratkaisupallot.

Finaalia en ehtinyt katsomaan kuin telkusta. Yllättäen vedonlyöntitoimistot olivat arvioineet Luben selväksi suosikiksi, kun itse uskoin lievästi Cruzeiroon. Heidän ykköskuusikko pärjää joka osa-alueella Italian nimekkääseen nippuun. Hakkuripeli on kuitenkin tärkein osa ja se menee brasseille. Lisäksi hullun äänekäs kotiyleisö kääntää entisestään peliä heidän suuntaan. Näin myös kävi ja yllättävän selvä 3-0 tulos Sada Cruzeirolle tuotti myös karkkirahaa vedonlyönnistä.

Michieletton syöttö ja Lopezin pommi

Semifinaali Civitanova – Trentino loppu

Sada Cruzeiron faneja

Edit: Turnauksen MVP-pelaajiksi valittiin Sada Cruzeiron Lopez, Wallace, Otavio (kt), Cachopa (passari) ja Luben Simon ja libero Balaso.

Historia toistaa itseään?

Kaksi vuotta sitten koin mahtavimman penkkiurheiluelämyksen, jota en tule enää saavuttamaan. Flamengo pelasi kuitenkin jälleen Copa Libertadoresin finaalissa Montevideossa ja tällä kertaa sain etärivin paikan Copacabanan suurimman screenin edestä.

Vastustajana oli kotimainen arkkivihollinen Palmeiras. Kuinka ollakaan Sao Paulon porukka meni johtoon jo kuudennella minuutilla. Flamengo hallitsi hienokseltaan ottelua ja tilanne alkoi muistuttamaan taianomaisesti kahden vuoden takaista ihmettä. Silloinen ihmehyökkääjä Gabi oli jälleen pimennossa koko matsin ajan lukuunottamatta yhtä tyhjän maalin missausta puolesta metristä. Ja sitten se tapahtuu: 75. minuutilla Gabigol tasoittaa täydellisen tarkalla laukauksella etukulmaan.

Mentiin jatkoajalle. Palmeiras hyökkääjä Deyverson sai lahjoituksen Flamengo-puolustajalta ja teki johtomaalin. Aloimme taas odottamaan Gabin ihmettä. Sitä ei saatu. Sensijaan saatiin tämä show Deyversonilta:

Jotain ainutlaatuista tähänkin iltaan.

Nyt riitti, sanoi shamaani

Ensimmäinen kisareissu Poriin oli suunnilleen yhtä synkkä kuin edellinen turnaus. Tosin ainoa matsi oli pidempi. Tappio tuli kuitenkin yhtä lyhyelle ja nuorelle pelaajalle kuin viimeksi. Ja vieläpä hämmästyttävän samaan tyyliin. Joel Nylundilla oli hyvä kämmen ja käytännössä se oli ainoa vahvuus, miksi hävisin. Rysty oli kesympi, mutta puolustus ja pääkoppa pysyi kaverilla hyvin kasassa. Tosin selvät erien alut turvasivat hänen johtoasemansa molemmissa erissä.

Lyhyttä vastusta vastaan pitäisi syöttö-vastaanottopelilläni ratkaista ottelu, mutta toisen kerran putkeen hävisin juurikin sen takia. Paineisessa tilanteessa yritän liikaa flattia ykköstä, joka suuntautuu silloin verkkoon. Onnistuin syötöissä vain tismalleen kahdessa gamessa (kuten viime ottelussanikin). Nämä pelit voitinkin helposti. Muussa lyömisessäni vire ja jalat tuntui ehkä vähän turhankin hyvältä, koska virheilin yllättävän paljon liian vaikeiden valintojen takia. Varsinkin lentopelini oli normaalia heikompaa, kun piti ratkaista verkolta. Tiukkojen pelipallojen häviäminen otti koville ja numeroista tuli yllättävänkin selkeät 4-6, 2-6.

Parista syötöllisestä romahduksesta huolimatta olen mennyt sillä saralla eteenpäin tänäkin syksynä. Jotkut treenipelit syötän vähemmälläkin keskittymisellä yli 70% ruutuun. Tämä on myös nähty kilpailuissa, mutta ei Joensuun reissun jälkeen. Onneksi tämän vuoden kilpailukalenteriin ei mahdu enää näitä nöyryytyksiä, joten palataan ensi vuonna ehompana.

Kuntopyörän kautta kotiin

Turkin leirin jälkeen ehdin käymään pari kisaa ennen seuraavaa Helsingin ”talven” pakoa. Myllypurossa ei kuitenkaan peli lähtenyt vielä kulkemaan, vaikka hyvääkin oli. Katsomossa oltiin kuitenkin harvinaisen nopeasti johtuen kilpailumuodosta.

Pelit pelattiin tässä C-luokassa lyhennettyinä, mutta lohdutuskaaviolla. Sain luovutusvoiton ekalla kierroksella, mikä ei ollut hyväksi, sillä toisen kierroksen tappiosta ei enää annettu lohdutusmatsia. Nuori vastukseni Matias Merve olisi kyllä voinut kaatua paremmalla pelillä. Pieni mies omasi hyvät suorat peruslyönnit ja puolustuksen. Syötössä olisi pitänyt päästä niskan päälle, koska hän ei voinut lyhyenä syöttää kovaa. Omalla ykköselläni pitäisi tehdä pisteitä varsinkin junnuja vastaan, mutta se löysi rytminsä yhteensä vain kahdessa syöttövuorossani. Muuten harjoitin helmasyntiäni eli rintamasuunnan aikaisen käännön kautta pallo flattina verkkoon ja jalkavirheeseen. Varsinkin painetilanteessa tämä tuntuu toistuvan. Lisäksi kun tuntui, että nosto on yleensä kohdallaan, en ottanut huonoja nostoja kylliksi alas. Mursin kuitenkin aluksi kaverin ja pidin oman syöttöni. 2-0-johdossa Matias sai kuitenkin varmuuden lyönteihinsä ja minä epävarmuuden syöttöihin. Hän puolusti loistavasti ja sain tapettua palloa vain verkolta. Takakentältä tuntuu nykyään kämmen varmemmalta kuin rysty yläkierre. Tähän tosin auttaa nöyrempi jalkatyö rystyllä. Matias väläytti pari kovan tason linjalyöntiä. Etenkin kämmeneltä hän osasi hyökätä ulkokierteellä korkeista palloista. Matias vei erän loput pelit 2-4 minun tuskaillessa ykkössyöttöni kanssa.

Toisessa erässä aloitin paremmalla syötöllä ja johdolla, mikä ei kuitenkaan pitänyt. Jakelin epärytmisiä lyöntejä pitkänä ja lyhyenä, jotta hyvällä rytmillä lyövä juniori olisi järkkynyt. Matias vastasi myös lisäämällä korkeita palloja. Fiksu ja hyväkäytöksinen nuori mies kaikinpuolin! 1-3-tilanteessa sain taas murrettua ja hyvän syöttövuoron, jonka turvin mentiin viiden pisteen tiebreikkiin. Siinä Matiakselle riitti varmempi peruspeli ja 1-5-voitto. 2-4, 3-4 tappio reilussa tunnissa.

Sen verran jäi voimia pankkiin, että purin kuntopyörän päällä seuraavat puoli tuntia, kun jatkomatsia ei mulle suostuttu loihtimaan. Vitutuslenkistä ei tällä kertaa ollut kuitenkaan kyse, kun lyönti ja jalat toimi kuitenkin pääosin siedettävästi. Paitsi tietenkin syöttö.

Painija Petra Olli

Luin eli kuuntelin jälleen kirjan urheilijasta. Kyseessä oli ensimmäinen biografiani kamppailu-urheilijasta. Petra Ollin tarina alkaa aika tylsänä Pohjanmaan kylästä, jossa ei näyttänyt painin ja pesäpallon lisäksi paljon tapahtuvan. Eipä kyllä koko kirjassakaan juuri laatikon ulkopuolisia ajatuksia viljelty. Kirjan kerronta tuntuu ulkopuoliselta Petraan nähden, eikä paljon pahaa tai edes särmikästä sanottavaa löydy lähipiiriltä. Lakeuksien painikulttuurista kerrotaan vanhoillisesti ja naiivisti. Mielenkiintoisemmaksi kirjan alkoi tehdä vastoinkäymiset ja niiden kanssa tuskailu. Se toikin mieleen varsin monta yhtäläisyyttä toisen yksinäisen urheilijattaren elämäkertaan, Kiira Korven:

  • Autoritäärinen valmennus
  • Psykologiset ja ravinto-ongelmat
  • Positiivinen (some-) julkikuva peittää todellisuuden
  • Perinteet luovat menestyspaineita ja huonoa kulttuuria

Tällaisten kirjojen paras sanoma on, että ammattiurheilun resursseja ei kannattaisi kohdistaa menneiden arvokisamitalien, vaan terveen urheilijan ja urheilubisneksen ehdoilla.

Laatuongelmia ja iranilaisia taikoja

Pääsin jatkamaan massakautta Turkin Manavgatissa, Ali Bey Clubin seniori ITF-kisoissa. Tuplasti normaalia kalliimpaan sadan euron osallistumismaksuun nähden vastinetta ei kauheasti tullut. Sain resortin ulkopuolella asuvana käteen rannekkeen, jolla ei saanut baarista edes rahalla vettä. Myöskin suihku olisi ollut oiva lisä noin 50 kentän tenniskeskukseen. Ranneke oli parempi ottaa pois, jotta pääsi nauttimaan pelin jälkeisen oluen. Myöskään turnauksen iltajuhliin en ollut tervetullut.

Turnaus oli kuitenkin suosittu ja oli kiva törmätä pariin vanhaan tuttuunkin. Saimme treenata aamu kasilta ilmaiseksi, mutta en käyttänyt tätä oikeutta kuin ekana päivänä, koska sain neljänä päivänä kisamatsin. Oma pelini oli odotetusti melko heikkoa helteestä johtuen. Syöttö sentään sujui yllättäen vain nelurissani.

Ekan matsin pelasin Dmitrii Kazarinovia vastaan. Hänellä löytyi kovatkin peruslyönnitt, mutta hän meni pian aivan slaissimoodiin. Alakierrettä tuli molemmilta puolin. Hitailla kentillä tästä tuli hikinen urakka. Pääsin paljon verkolle, mutta Dmitrii puolusti hyvin. Peli oli kuitenkin melko heikkotasoista molemmilta. Dmitriin syöttö oli epävarma ja hän käyttikin kakkosenaan alakauttasyöttöä. Pääsin niistä paljon hyökkämään, mutta onnistuin niitä sössimäänkin. Dimitrii vei ekan erän 4-6 ja taisi johtaa jo 2-5 toista, kun ote siirtyi minulle. Vein erän 7-5 ja luulin jatkavani homman kotiin asti. Tässä vaiheessa oli ilta pimentynyt ja keinovalot sytytetty. Tämä sävyero ympäristössä sai palloon osumisen vielä hankalammaksi ja lyömisen taso laski entisestään. Dmitrii vei erän ja ottelun n. 2,5h jälkeen 2-6, kun saanut pidettyä varmaan yhtään syöttöäni. Viimeisessä syötössäni pallo tuli jollain pokalla takaisin taivaan kautta aivan takakulmaan, enkä ollut enää kiinnostunut tippaakaan palauttamaan sitä. Halusin vain pois kentältä.

Seuraavana päivänä pelasimme nelurin samaisen Dmitriin kanssa, joka osoittautuikin varsin mukavaksi pelipariksi. Ja hänellä sujui kovakin peruslyönti, mikä ei niin kaksinpelissä näkynyt. Itse olin tällä kertaa parempi syöttö- ja lentopelissä, mutta taitava vastuksemme oli varsinkin verkolla vielä parempi. Pidimme kuitenkin ekan erän tasaisena ja hävisimme sen 4-6. Vaikka yleensä syöttöni kulkee vielä huonommin nelurissa, tällä kerta sain siihen oivan rytmin ja pidin kaveria välillä pinteessäkin. Dmitrillä ei sen sijaan kulkenut syöttöruudussa, vaan kaksareitakin tuli useampi. Toisessä erässä mokasin verkolta helpon viimeistelyn no-add-pisteessä ensimmäisessä pelissä, emmekä voittaneet sitten yhtään peliä. 0-6 toinen erä varmemmille saksalaisille.

Pelini jatkuivat vielä lohdutussarjassa iranilaista Ali Aminiania vastaan. Hän oli erikoisen tekniikan lisäksi mitä kohteliain peluri ja antoi monesti aplodeja kipsisestä esityksestäni huolimatta. Ali löi kämmeneltä erittäin läntisellä otteella, muttei kuitenkaan kovaa yläkierrettä eteenpäin, vaan enimmäkseen ylöspäin. Rysty näytti sen verran rytmikkäämmältä, että tajusin takakentän palloilun pysyvän paremmassa rytmissä sieltä puolen. Syöttö sensijaan oli vielä erikoisempi, kun hän löi sen normaalista mailannostosta huolimatta mailan rystypuolelta. Otin oikein videon lopuksi tästä: https://photos.app.goo.gl/EbT81HpQDPRBdU8i9 Lentopelikään ei näyttänyt aivan oppikirjamaiselta, mutta pallo löysi riittävästi kenttään verkoltakin, mikä sai minut lopulta aikamoiseen kipsiin. Tällaisessa pelissä kun olet koko ajan hyökkäysasemassa, niin jalkatyöhön vaadittava nöyryys on todella vaikeaa löytää helteessä. Sain helpommin taas murtoja, koska Alin erikoinen syöttö lähti kuitenkin niin matalalta suorana, että vaikeus oli lähinnä sen mataluus. Pelejä murrettiin kuitenkin puolin ja toisin, mutta sössin taas erityisesti verkolta kaverin korkeita puolustuspalloja. Voitin kuitenkin ensimmäisen erän 6-3.

Toisessa erässä en saanut edelleenkään syötöllä mitään aikaan ja pistin verkolta älyttömän määrän kämmenlentolyöntejä kohti tyhjää kenttää, mutta verkkoon tai yli rajojen. Helppojen virheiden määrä oli noissa lentolyönneissä lamaannuttavan murheellinen. Johdin erää aluksi, mutta sitten tuhrin helpoilla virheillä ja yhä enemmän kipsaavista lyönneistäni pisteet kaverille, joka otti ne ilolla vastaan. Taistelin erän kuitenkin tiebreikkiin. Siinä vannotin itseni käyttämään vain pitkää rystykrossia, joka oli ainoa varma lyöntini tässä vaiheessa. Ali kävi kuitenkin tässäkin 3-5-johdossa ennenkuin alkoi itse jännittämään ja lahjoitti loput pisteet minulle. 7-6 erävoitto tässä mielenkiintoisessa, mutta älyttömän heikkotasoisessa matsissa.

Mietin taas olusen ääressä pitkään, miksi jaksan näitä ulkomaan turnauksia kiertää, kun kentällä olo tuntuu lämpimissä maissa niin vastenmieliseltä. Sitten muistin, että kun kisat ottaa treenin kannalta, niin Suomen hyvissä oloissa peli taas saattaa kulkea paljonkin nautittavammin. Ja kun hyviäkin matseja on joka kausi tullut, niin muistaa miksi tennistä kannattaa kisata.

Viimeinen matsini oli kovinta lyöjää vastaan nimeltä Lebit Umut Yurtoglu. Hänellä oli kovasti kierretty kämmen, ja terävä rystyalakierre. Muukin tekniikka henki lapsuudesta asti treenattua tennistä. Pääsin kohtalaiseen peruspelivireeseen ja jopa nautin hetkittäin lyömisestä pääkentällä. Hienoista lyönneistä huolimatta vastustajani teki myös virheitä välillä ja pääsin jopa 11 pelipalloon. Muistan ne siitä, että kaveri pelasi ne yleensä todella hyvin ja että voitin niistä vasta 11.:a. Tämän murron jälkeen oma syöttöni meni totaaliseen lukkoon, enkä osunut enää puhtaasti palloon kertaakaan siinä syöttövuorossa. Tilanne oli jo toki ratkaistu 0-6, 1-4-vaiheessa. Saldoksi jäi siis yksi geimi tästä matsista.

Onneksi pääsin jatkaamaan matkaani tästä turnauksesta Jyrki Nurmisen Beachvolley Campille 50km päähän, jossa ei tunnetusti laatuongelmat vaivaa.

Ali Bey Club päästadion

Ehjäsin syötön rytmin kesken ottelun

Uusi seniorisarjakausikin polkaistiin käyntiin yli 40v SM-liigassa. Nousimme ilman karsintoja, koska voitimme 1-divarin lähinnä siksi, että sain ainoana sovittua kaikki matsit. Kummallista passiivisuutta muilta joukkueilta, sillä viime kausi oli tuplamittainen.

Niinpä pääsemme pari pidempääkin reissua pelaamaan kovia vastuksia vastaan. Kävimme Joensuussa pelaamassa KarTen Mika Purmosta ja Janne Hirvosta vastaan viikonloppuna.

Mikalla oli kova kämmen ja vähän epävarmempi rysty, jolla kuitenkin pystyi myös winnereihin. Matsi alkoi hänen komennossaan. Puolustuspelini ja slaissini sekoittivat kai hieman hänen peruslyömistään ja pääsin Mikan virheillä peliin mukaan. Viime aikoina olin harmikseni alkanut nostamaan huonosti syöttöjä, mikä on ollut suurin epärytmisyyden aiheuttaja. Nyt olin taas noston kanssa aivan pihalla ekassa syöttövuorossani. Sitten muutin jotain. En enää pysäytä nostavaa kättä ylös ennen lopullista nostoa, vaan nostan käden yhdellä liikkeellä heti kun olen siirtänyt katseeni pallonpomputtelusta syöttöruudun kulmaan. Sitten nosto pysyi koko ottelut kyllin suorana, ettei sitä tarvinnut ottaa alas. Samalla syöttörytmini parani niin, etteivät syöttövirheet menneet verkkoon enää ollenkaan. Syötin loppu matsin arviolta yli 70%:sti ruutuun, mistä ilahduin valtavasti. Mikaa kiusasin loppu erän hyvällä lyömiselläni. Pari maagista stoppariakin nähtiin. Ainoastaan iskulyöntini osui huonosti joka kerta. Matsi taisi kulminoitua breikkipallooni (vai oliko hänen pelipallo) 4-4-tilanteessa, jossa pääsin iskemään verkolta jopa neljä kertaa. Kaikki osui huonosti ja neljäs pitkäksi. Mika vei erän 4-6. Toinen erä oli Mikalta hieman vapautuneempaa peliä ja multakin ihan hyvää, mutta nyt pelit kääntyi hieman helpommin Mikalle 1-6.

Nelurissa Mikan kaveriksi tuli todella kuuman kämmenen omistava Janne, joka oli nollannut kaksarissaan parini Pekka Kurikan. Saimme ihan hyvän matsin aikaan, jossa Kurikka pelasi enemmän takakenttää. Emme mahtaneet kuitenkaan kovemman ja varmemman kämmenen vastustajillemme. Ihmettelimme lopuksi Jannen kanssa, että tekikö hän yhtään virhettä kämmenellään, joka pysyi kuitenkin todella kovana koko matsin ajan. 2-6, 1-6 tappio, mutta olin varsin tyytyväinen peliini koko päivänä, etenkin syötön paranemiseen.