Padel-miekkailu toi voiton

Sarjakausi saatiin käyntiin myös Metsälän massalla. Vastassa oli Mikko Linnaluoma, jonka muistin kovaksi pelimieheksi viimeksi tappion hänelle kärsineenä. Kovat olivatkin yläkierteet molemmilta puolin. Lisäksi Mikko on vanhana pesäpalloilijana edelleen niin nopea pallonhakija, että takakentältä oli turha haaveilla voittolyönneistä.

Mikko aloitti kuten viimeksi, muistaakseni, vakuuttavasti. Hänen ison marginaalin yläkierteet junttasivat kenttääni auki ja syöttökin oli tehokas. 0-4-tilanteeseen asti tunsin itseni neuvottomaksi, koska hän ei myöskään virheillyt mistään. Sitten hän yllättäen aloitti pisteiden lahjoittamisen. Pari kämmentä ei osunutkaan ruutuun ja syöttö alkoi piiputtamaan verkkoon, mikä hämmensi meitä molempia, koska niin hyvän näköinen hänen kierretty syöttö oli. Oma syöttöni sensijaan yski ja pilasi jälleen molempien peliä. En päässyt rytmiin kuin parissa geimissä kadottaakseni sen taas uudestaan. Muuten perustekeminen oli kohtuu hyvää, mutta pelin juoni oli Mikon käsissä kovemmilla peruslyönneillä. Hän päästi minut kuitenkin tasoihin tiukoilla peleillä. Mikko esitti urheilullisempia pallonhakuja, kuten yksi syöksy kohti takaverkkoa ilman tulosta. Minun syöksyni puolestaan tuotti pisteen, kun heittäydyin kämmenpuolelle verkollla volleytilanteessa, mikä olikin paras pisteeni. Mikko vei kuitenkin ansaitusti erän 4-6.

Toisessa erässä jatkettiin hieman huonommalla tasolla kuin alussa. Molemmilla yski syöttö ja Mikko piti huolen peruslyöntien päättämisestä suuntaan tai toiseen, yleensä omaansa. 2-6 oli ehkä kuvaavammat luvut tälle erälle.

Nelurin kaverini Timo Jokinen oli taistellut voiton kaksaristaan, joten nelurissa Iikka Latostenmaata ja Rami Karimeria vastaan oli panosta. Melko alusta lähtien tulimme innokkaasti verkolle heti kuin oli paikka ja saimme sen lopulta haltuumme. Myös vastuksemme tuli molemmat usein verkolle, muttei lentopeli ja pelinluku ollut aivan samalla tasolla meidän kanssa. Saimme blokattua myös heidän peruslyöntinsä erittäin hyvällä lentopelillä, niin etten muista juurikaan virheitä ja heidän läpilyöntejä meidän molempien päästessä verkolle.

Timokin esitti niin maagista lentopeliä, että päättelin parannuksen johtuneen viikottaisista padel-peleistä, joissa lyödään lentolyönnit samalla tekniikalla ja niitä tulee paljon. Itse pelasin padelia menneen talven n. kerran viikossa ja sekin määrä tuntui parantavan entisestään kohtalaisen hyvää lentolyömistäni. Padelissahan kaikkia lyöntejä tulee tiheästi pelin tuoksinnassa, joten pallotteludrilleillä ei tarvitse siellä itseään tylsyttää.

Kun lisäksi vastustajat eivät tulleet katkaisemaan alakierrepalautuksia, joita viljelimme rystyltä enimmäkseen Timon toimesta, siirtyi niissäkin tilanteissa hallinta meille. Onneksi Timo myös syötti hyvin, koska oma syöttöni meni tyystin kipsiin enkä saanut rytmiä, enkä osumaa kohdalleen missään pelissä. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt helpottavan vastustajaa, vaan rytmitön syöttöni toi varmaan puolet geimeistäni kotio. Oma peruslyöntipelinikin oli yllättävän virheetöntä niissä oloissa. En muista kuin yhden pelin, jossa tuli rystypalautusvirheitä useammin. Numerot oli 6-3, 6-3 meille.

Onneksi pääsin heti seuraavana päivänä palauttelemaan jalkoja ja syöttöä. Muistin taas heti mistä kiikasti, enkä syötellyt enää verkkoon kuten rytmiongelmissa. On se omituinen laji.

Kysytään fyysikolta: Kuinka kovaa leijasyöttöä voi mies- ja naislentopallossa syöttää?

Kun on sparraillut naisten verkolla, niin tuntuu että leijasyötöt on pahempia vastaanottaa matalamman verkon takia. Kysyin fyysikkominältä, kuinka paljon kovempaa voi matalammalla verkolla syöttää. Tuloksien mukaan vastaanoton pelkotilat ovat enemmän psykologista kuin newtonilaista alkuperää.

Verkon korkeudet miehissä ja naisissa ovat 243cm ja 224cm. Pyöristin korkeuden, jolta pallon alareunan tulee tippua kenttään vastaavasti 250 ja 230cm:ksi syötön viistäessä verkon yläreunaa. Oletetaan, että hyppyleija (kierre ei vaikuta pallon lentorataan, kuten hyppysyötössä) on syötetty samalta korkeudelta ja pallon pystysuuntainen nopeuskomponentti verkon kohdalla on 0 m/s. Oletetaan lisäksi, että palloon ei vaikuta ilmanvastus, vaan ainoastaan putoamiskiihtyvyys. Niinpä kaavasta

{\displaystyle t={\frac {\sqrt {2ay}}{a}}}
saadaan putoamisaika maahan verkon korkeudelta, kun y=2,5m ja a=9,81m/s². Jotta vaakasuuntainen nopeuskomponentti veisi pallon takarajalle, palloa voi syöttää nopeudella v=kentän mitta/lentoaika=9m/0,71s=12,67m/s=45,6km/h. Naisten verkolla y=2,3m ja v=47,3 km/h. Eroa tulee 3,7% leijasyötön nopeudessa.

Vastaavasti metrin lyhyemmällä beachvolley-kentällä ero on 3,4%.

Arvioinpa vielä, kannattaisiko ilmanvastus ottaa mukaan laskelmiin. Ilmanvastuksen aiheuttama hidastuminen tuolla matkalla on vain 2 km/h luokkaa, eikä nopeuksien suhteellinen ero muutu merkittävästi.

Voittoja Valkeakoskelta

Pitkästä aikaa pääsin kisapelien makuun seniorisarjamatsissa Valkeakoskella. Olosuhteet olivat hyvät heidän hallillaan ja vastuskin varsin miellyttävää meidän pisteiden ryöstöstä huolimatta. Oma pelini oli nousujohteisen hyvää varsinkin kaksinpelissä.

Vastukseni Jussi Ylönen omasi kauniin tekniikan kaikissa lyönneissä. Yhden käden rystyllään hän tosin tuntui arkailevan yläkierteen käyttöä. Painostin vahvasti rystylle ja painuin paljon perässä verkolle. Viimeistelyni verkolta oli kuitenkin huonoa ensimmäisessä erässä. En tiedä yllättikö vahva alakierre vai nukkumatti, kun tuhrin varsinkin paremmalta rystyltäni palloja pokaan ja verkkoon. Jussi vei tasaisia pelejä kolme enemmän ja toiseen erään lähdimme 3-6-tappio alla.

Toisessa erässä sain verkkopelini paremmin ruutuun ja tunsin hallitsevani peliä varmemmalla takakentän pelilläkin. Pelit olivat tasaisia, mutta vein koko ajan tärkeät pisteet. Syöttöni toimi koko matsin arviolta 70% tehoilla. Kaksareita ei tullut, mutta suoria palautusvirheitä kyllä. Vein erän tiukan taistelun jälkeen 6-0 ja pyrin lähtemään ratkaisevaan ottelutiebreikkiin tyhjältä pöydältä. Lopulta matsi tuntui kääntyvän minulle ehkä henkisellä puolella, sillä Jussi ei tuntunut löytävän enää varmuuttaan ja minä en tuntenut mitään kipsiä, edes 7-2-johdon kaventuessa. Helpottava voitto hyvällä pelillä ilostutti kovasti – luvuin 10-5.

Olin sen verran innostunut syöttöpelini kulkemisesta, että harkitsin jopa syöttövuorolla aloittamista parilleni Antti Korhoselle seuraavassa nelinpelissä. Vastassamme oli Jussin parina Jari Rantanen. Onneksi en aloittanut. Ykkössyöttöni rytmi katosi täysin ja en saanut sitä missään vaiheessa toimimaan. Sen tunnistaa lukuisista verkkosyötöistä ja yli menevistä flateistä syötöistä. Lisäksi tein hieman enemmän helppoja lentolyöntejä verkkoon. Antti tuntui kuitenkin pitävän tasonsa ja tunsimme hallitsevan joka tapauksessa verkkopeliä tässä matsissa. Tuntui, että lisääntynyt padelin pelaamiseni houkuttaa minua entistä enemmän verkolle ja lentopeli tuntuu vieläkin luontevammalta kuin ennen. Padelissahan on käytännössä pakko tulla verkolle, jos vastustaja joutuu lyömään syöttörajan takaa. Peli tuntui olevan hallussa, varsinkin kun paransin hieman verkkopeliäni. Tiukat numerot tuli silti, kuten yleensä aina nelurissa: 6-4, 6-4.

Kausi auki kironsanojen loistavalla poissaololla

Viime kisapeleistä taisi olla pisin tauko koskaan, yli viisi kuukautta, kun sarjakautta päästiin jatkamaan Talin hiekkatekonurmella. Vielä kun sää oli viileä ja puuskainen, niin sain painettua laadulliset odotukset matsille riittävän alas, jotta pääsin ilahtumaan.

Olin toki treenannut paremmin kuin koskaan viimeisen kuukauden – lähes joka päivä maila kädessä. Mitäpä sitä muutakaan tekisi ”koronakriisissä”, kun saatiin onneksi kentät auki lyhyen hallilukituksen jälkeen. Syöttöä on toki hiottu ja viimeisin edistysaskel koskee syötön symmetrisyyttä ruutujen kesken. Olen jostain syystä tuntenut A-ruutuun syöttämisessä epävarmuutta aloitusasennon suunnan suhteen. Nyt tajusin niinkin yksinkertaisen asian, että B-ruudussa niin katseeni kuin kenkieni välinen suora kohdistuu syöttöruudun ulommaiseen kulmaan ennen pallon nostoa. Tämän suuntauksen kun siirsin vastaavasti T-pisteeseen A-ruudun syötön tapauksessa, tuntuu syöttö enemmän samalta kuin B-ruutuun. Tämä pieni korjaus toivottavasti auttaa viimein kasaamaan vakioidun syöttörutiinin, jonka liikerata painuu lihasmuistiin. Pallonnosto ja kropan kierto onkin pysynyt suhteellisen hyvin kasassa viime aikoina, kun olen niihin keskittynyt.

Syöttö ei kuitenkaan aivan toivotusti toiminut vaikeissa oloissa, mutta kaksareita ei sentään tarvinnut antaa. Keskityin vahvasti jalkatyöhön ja isoihin marginaaleihin lyöntipelissä, mitkä kantoivat varmalla pelillä voittoon. Vastukseni Sampo Martikainen omasi hyvän tekniikan, johon oli myös mukava lyödä vastaan. Hänen kilpailutaukonsa ja hieman heikompi liikkuminen johtivat kuitenkin epävarmempaan lyömiseen kuin minulla. Sampon tulinen kämmen toi hänelle kuitenkin minua enemmän läpilyöntejä. Sampolla ei onneksi ollut pahaa alakierrettä tai repivää puolustuspeliä, joka olisi voinut turhauttaa minua. Erät menivät hyvin tasaisesti, vaikka tunsin hienokseltani hallitsevani takakenttää. 7-5 ja 6-4 oli varsin kuvaavat numerot ja tällä kertaa myös ottelu oli yllättävän nautinnollinen tuulenpuuskien yllätyksistä huolimatta.

Nelurissa jatkoimme Robert Ashornin kanssa Sampoa ja Antton Vappulaa vastaan. Juonena oli meidän kaksarivoittomme suuremmat marginaalit vastaan vastustajamme suorempi lyöminen. Sampo ja Antton jatkoivat kuitenkin vielä enemmän helppoja virheitään kuin kaksinpelissä ja veimme varsinkin tärkeitä palloja. Pelasimme Robertin kanssa aika perus virheetöntä peliä, mikä riitti yllättävän selvään voittoon hyvälyöntisestäkin vastustajasta. Itselläni tuntui lyönnit uppoavan varsin hyvin ruutuun. Syöttö oli enemmän kipsissä, mutta jostain syystä vastustaja tuhri hyökkäyksensä helposti jokaisen hiljaisen syöttövuoroni aikana.

Etukentällä yritin olla Robertia enemmän ja onnistuinkin siellä varsin hyvin nopeissa tilanteissa. Yksi torjunta oli varsin maaginen, kun en muista ehtineeni liikuttaa mailaa ollenkaan Sampon drive smashiin, vaan se kimposi mailastani jääden vastustajan kenttään. Toinen jännä lyöntini oli semmoinen korkea rysty drive lentolyönnin paikka, jossa ei kuitenkaan ollut aikaa kahden käden swingiin. Niinpä selkärankani teki sen yhdellä kädellä puhtaasti kenttään, mikä hieman yllätti itsenikin. Varsin miellyttävä neluri tuotti ehkä turhan selvät luvut, muistaakseni 6-2, 6-4.

Mahtava seinä

Elämme historiallista aikaa Suomen tenniksessä. Samalla kun meikäläisiä on ennätysmäärä maailman kärki satasen rankingissa, on vähiten kenttiä tarjolla harrastajille. Hallit pistettiin jostain syystä kiinni ja ulkokentät eivät ole vielä auki. Tennisseinä on nyt kullanarvoinen. Keräsin erilaisia drillivideoita soittolistaksi:

edit: Tässä vielä kaksi kuvaa lyöntiseinän rakenteesta Talissa, koska kommentoijaa kiinnosti. Alemmassa kuvassa rakennelman paksuus on vajaa metri ja korkeus arviolta neljä metriä.

Lämpimässä treenaaminen ei ala maistuun

Lämpimässä urheilu ei luonnistu yli kuukaudenkaan tottumisen jälkeen. Treenaaminen ja palautuminen tuntuu olevan liian raskasta Suomen oloihin tottuneelle. Lämpötila on Brasilian rannikolla koko ajan yli 27 C astetta ja oma suorituskykyni tuntuu laskevan aina kun mennnään yli 20 lämpöasteen.

Eniten tämä tuntuu ainakin henkisesti tenniksessä. Se on herkin lajini ja ongelmana on heikompi jalkatyö kuumissa oloissa. Sama kuin olisit väsynyt ennen aloitettuasi – et voi käskeä jalkojasi alitajuisesti enempää ainakaan helpoissa palloissa. Niinpä laadutonta peruslyöntiä tulee koko ajan. En muista elämäni parista kymmenestä harjoitus- tai kisamatsista pelanneeni eteläisellä pallonpuoliskolla ainoatakaan virheettömän hyvää geimiä. Niinpä sitä on aina aivan maailman- tai ainakin tenniksen lopettamisen tunnelmissa joka treenin jälkeen. 

Olen myös yrittänyt pari kertaa viileämmässä iltavalaistuksessa pelata. Silloin vasta lyö huonosti hämärän valaistuksen takia. On jopa vielä ärsyttävämpää, kun jalat toimisi, mutta pallon rata pätkii ja puhtaat lyönnit on taas harvassa. Häviän aina kaverille, jonka pitäisi olla helppo nakki hyvin pelatessani. 

Konkreettisin tunne liian lämmön vaikutuksesta sain porrasjuoksusta. Ensimmäisellä kerralla oli pohkeet kipeät neljä päivää. Kotimaassa vähän pidemmät portaat ja yhtä monta toistoa ei yleensä aiheuta vapaapäivää. Toisella kerralla otin mielestäni niin rauhallisesti, että se muistutti enemmän porraskävelyä. Silti neljä päivää pohkeet tulessa ja hieman reidetkin. Aivan käsittämätön lihaskipu kolmen vartin kevyehköstä happihyppelystä. Lämpö oli ehkä 30. 

Sensijaan helpommat lajit, kuten 4vs4 beachvolley ja beachtennis sujuu lähes normaalisti. Niissä ei niin liikettä tarvitakaan ja tekniikka on helpompi. Ja biitsi on pelattu iltaisin, eikä tenniskenttää heikompi valaistuskaan häiritse niin paljon ison pallon käsittelyä. Lähes normaalilta tuntuu myös salitreeni, koska siellä on ilmastointi. 

Toki tennistreenien järjestämistä vaikeuttaa enemmän Riossa huono tenniskulttuuri ja korona-rajoitukset. 12 miljoonan asukkaan kaupungista on löytynyt kokonaista yksi hotelli ja yksi klubi, joka suostuu järkevään hintaan vuokraamaan kenttää turisteille. Muuten laji on tarkoitettu eliittiklubien jäsenille. Business-näkökulmastahan tämä kuulostaa hölmöltä. Vielä heikommalta vaikuttaa Padelin tilanne. Niitä kenttiä ei ole löytynyt yhtäkään tästä kylästä. 

Osaan arvostaa lisää Suomen viileitä palloiluhalleja.

Flamengo RJ

Törmäsin kannuihin, joiden saavuttamista pääsin kokemaan aika läheltä viime talvena. Sattumalta tänään Flamengo voitti sarjakärjen, Internacionalin, Brasilian liigassa siirtyen johtoon. Viimeinen kierros ratkaisee mestaruuden ensi viikolla. Luulen, ettei näitä karnevaaleja peruta.

Zenniz-testaajana

En ole biohakkeri, enkä omista edes pulssimittaria, koska en koe, että ne parantaisivat treenaamiseni laatua. Samoin ajattelen tenniksen tietoteknisistä innovaatioista, mutta Zenniz-laite kiinnosti testata, kun tuli mahdollisuus.

Edellinen versio laitteesta mittasi lyöntinopeuksia ja pallojen laskeutumista rajojen sisään äänisignaalien avulla, mikä vaikutti epävarmalta keinolta. Pari kertaa sitä kokeilleena tuntui virhearvoja tulevan viljalti.

Uusin versio laitteesta sisältää uuden kotelon ja muutaman kameran mittausta parantamaan. Laite muodostaa nyt pömpelin verkkotolpan kohdalle. Siinä on päällä ja sivuilla näytöt ja älyluurin sovelluksella kirjaudutaan laitteelle. Käyttöliittymä näytti varsin valmiilta. Siinä pystyi valitsemaan erilaisia harjoitusdrillejä ja ottelun.

Syöttöharjoituksessa se antoikin varsin luotettavia lukemia ja uusi ledinäyttö toimii vanhaa paremmin myös ulkotiloissa. Ledinäyttö laitteen sivuilla on tarkoitus antaa reaaliaikaista dataa pelaajille onnistumisista ja lyönnin nopeudesta. Ihan mielenkiintoisia tietoja, mutta varsinaista harjoituksellista arvoa näillä on vähemmän.

Harjoituksen tai pelin jälkeen laitteen näytöltä pystyi selaamaan lyöntien onnistumia, kenttään osumiskohtia ja nopeuksia. Vaikka nämä tiedot vaikuttivat nyt luotettavimmalta mittauksilta kuin edellisen laitteen, näin ehkä paljon potentiaalisemman ominaisuuden uudessa laitteessa nykyiselle nettisukupolvelle; kentän päädyissä olevat kamerat sopivat mainiosti ottelun tallentamiseen ja striimaamiseen, mikä tulee varmasti lisäämään suosiota. Padel näyttääkin olevan edelläkävijä tässä striimausteknologiassa, mistä kannattaisi ottaa mallia muihin urheilulajeihin.

Uskon, että Zenniksessä on potentiaalia tulla suuren yleisön palveluksi, kun tuote lanseerataan erityisesti pelien striimaamiseen. Lisäksi viivojen automaattinen tuomarointi tullee suosituksi virallisissakin otteluissa, kun vanhimmat muutosvastustajat siihen suostuvat. Sitten pistetilanteen voisi itse päivittää puolenvaihdon aikana striimille, kuten esim. Padelstreamer sovelluksessa.

Vihdoin hyviäkin matseja ja oppitunteja

Syyskauden kisailut jäi lyhyeksi Kornan takia, mutta ehdin viime tingassa yhden hyvänkin tennisviikonlopun suorittaa. Uusi sarjapeliseurani, Tapiolan Tenniksen ATC jaos järjesti lyhyiden matsien päiväturnauksen Tapiolassa. Peli kulki nyt lähes odotetusti ja väsymys koitti vasta neljännessä eli finaalimatsissa.

Pelasimme lyhennettyjä neljän geimin eriä ja kolmessa ensimmäisessä jätin vastustajan nollille. Se oli toisaalta hyvän vireen ja valmistautumisen, toisaalta erittäin miellyttävät yläkierteiset peruslyönnit omaavan vastustajani, ansiota. Hän tosin teki rystyltä myös virheitä paljon. 4-0, 4-0 jopa syötön toimiessa mukavasti.

Toisella kierroksella sain vastaani nuoren naisen, jonka lyönnit oli täysin vastakohtia edelliseen. Hän löi vain suoraa ja kovaa kohti takalinjaani. Onnekseni suurin osa näistä pommeista meni pitkäksi ja numeroiksi meinasi tulla edellisen kaltaiset. Hän piti kuitenkin toisen erän alussa lyönnit sisällä ja ansaitsi kaksi ekaa peliä. Mun rooliksi jäi tässä lähinnä puolustaminen, johon vastukseni ei onnistunut yhtään hyökkäämään: 4-0, 4-2.

Semifinaalini oli tiukin matsi. Siinä vastukseni oli hieman heikommalla tekniikalla liikenteessä kuin itse, mutta korvasi puutteet hyvällä taistelulla ja vähillä virheillä. Munkin peli oli hyvää kaikilta osin vaikkei syöttäminen ollutkaan enää niin hyvin ruudussa kuin päivän alussa. Olikohan se 6-3, 6-4 tai sinne päin.

Finaalissa oli sitten paukut loppu. Asennettani heikensi hyvin lyövän vastukseni helpompi eteneminen finaaliin kaksi päivän ottelua vähemmän pelanneena. Tuntui ettei omilla jaloillani ollut haastamaan tätä kaveria. Niinpä tyydyin vähän enempi hassuttelemaan kentällä ja sain kai yhden geimin muistoksi hienosta päivästä.

Seuraavana päivänä oli vieläpä M40 ykkösdivarin matsi HLK:ta vastaan. Ihmeekseni sain lämpättyä jalkani aika mukavasti liikkumaan. Vastukseni Niko Päivänen omasi hyvän tekniikan ja nopeuden puolustamiseenkin. Erää edettiin tasapäin ja pitkilläkin ralleilla. Onnistuin kuitenkin tärkeissä pisteissä paremmin ja vein 6-4 erän.

Toisessa erässä sama tasapäinen ja varsin reilu taisto jatkui aina tiebreikkiin asti. Aloin lyömään lopulta keskemmälle päin, josta Niko teki helpoimmat virheensä, varsinkin mataliin keskikentän slaisseihin. Kaksi tuntia tuli täyteen kenttävarausta ja jouduimme vaihtamaan kenttää. Noin 10 minuutin tauko ennen toisen erän tiebreikkiä tiesi myös, että taktiikka kannattaa vaihtaa täysin virheettömäksi palautteluksi. Tämä toimi ja vein taiskan selvästi Nikon virheillessä. 7-6.

Vielä oli neluri puurrettavana, kun en saanut vahvistuksia viikonlopun kuudenteen matsiini. Pelasin toisen matsini Pekka Kurikan parina. Hänen kansssa synkka myös hyvin pelini ja hänen kova syöttönsä täydentää hyvin mun taitojani. Pelasimme Nikoa ja tuttua Petri Leinosta. Peli oli korkeatasoista, eikä syötönmurtoja tullut kuin vasta 5-4-jhdossamme. Siihen asti emme osanneet palauttaa hyvin Petrin vasurin kierteitä, mutta pelasimme tämän jumalmoodissa ja erä kotiin. 

Toisessa erässä oma pelini taisi vähän väsähtää kun hävisin molemmat syöttöni. 2-6 turpaan ja samaa matkaa meni myös ottelutaiska noin 3-10. Pallot oli kuitenkin pienestä kiinni ja viikonlopusta jäi todella plussan puolelle mieli. Kuudesta matsista neljä voittoa ja melkein viisi oli hyvää peliä.

Kanarialle mars

Jatkoin viettämään joulua autiolle Kanarialle. Tallinnasta sai helpommin lentoja ja käväsin treenaamassa uusissa halleissa matkalla. Tallinnassa pelasin Laagrin hienossa tenniskeskuksessa, mikä oli tosin syrjässä lounaassa kaupungista. 

Seuraavana päivänä osallistuin beach tennis -treeneihin Beach Tennis Club Ülemistessä. Biitsihallissa on kuulemma BT vuoroja suunnilleen yhtä paljon kuin beach volleyta. Hallin alusta oli parasta mitä kokenut; erittäin hienoa, muttei liian upottavaa. Korkeutta oli hulppeasti. Viileä ilma oli mukava itselleni mutta tuskin kaikille. Se on kuitenkin pukeutumiskysymys toisin kuin liika lämpö.

Valmentajaveljesten mailapeliosaaminen oli huippua; taskussa racketlonin nuorten maailmanmestaruus!

Lufthansan checkinissä Tallinnassa kysyttiin Koronatesti, johon riitti tekstiviestin näyttö. Tallinnassa PCR testi oli kolme kertaa halvempi kuin Suomessa. Las Palmasissa piti näyttää esitäytetyn terveyslomakkeen QR-koodi.

ITF seniors Maspalomasissa kärsi toki myös osallistujapulasta. Massakentät ja keli oli täydellisiä. Conde Jackson -tenniskeskuksen ruumiinlämpöpistoolikin taisteli Koronaa ja ilmastonmuutosta vastaan mittaamalla multa 32 asteen ruumiinlämmön :).

Ekassa matsissani tuntui kuitenkin vajaa hellelämpö kuumalta, kun en ollut tottunut pelaamaan viime aikoina yli 20 asteessa. En ole paljon valmennuksia elämässäni ottanut, mutta tässä yhdistetyssä M35 ja 40 sarjassa tuli round robinin ekoina vastustajina kaksi tennisklubien omistaja/valmentajaa ja kyyti oli sen mukainen. 

Herra nimeltään Marcos Conde-Jackson oli pelannut ammattilaisrankingillä 700 ja olin alakynnessä koko matsin. Puhtaaseen yläkierteeseen olisi ollut kuitenkin kiva lyödä pitempäänkin, jos en olisi tuntenut itseäni epätavallisen hengästyneeksi lyhyidenkin pallojen välissä. Syöttöni oli tietysti pahiten hukassa kun ulos siirryttiin ja vastassa maailmanluokan peruslyöjä. Jotenkin hän kuitenkin virheili mulle siistit lukemat 2-6, 2-6. 

Toinen matsi oli sitten kilpailevan tenniskeskuksen, Darrod Tennis Academy, traineria, Daniel-Andrea Rodriguez-Redondo, vastaan. Kuulin huhua, että kaveri olisi ollut viimeinen juniori, joka pieksi Nadalia säännöllisesti. Hänen pelityylinsä oli äärimmäisen rento, jopa valmentajamainen. Mies ei tuntunut liikkuvan pakotettunakaan, mutta pallo lähti tarkasti. Ekassa erässä en saanut palloja osumaan ruutuun ja hän veivasi mystisellä tarkkuudella niitä puolestaan kenttääni. Lisäksi syöttöni oli yhtä hukassa kuin eilenkin lisääntyneen tuulen takia. Jalka olisi sen sijaan liikkunut paremmin, kun tuntui kroppa hyväksyneen, ettei olla enää Suomen Joulukuussa. Halusin kovasti matsiin mukaan ja lumierän 0-6-jälkeen tunnuin pääsevänkin. Mursin Danielin syötön kovilla peruslyönneillä hänen kämmenelleen, jonne ei hän jaksanut enää yrittää. Lisäksi sain omankin syötön sisään ja johdin pitkän geimin jälkeen 2-0. Daniel tuntui edelleen varsin laiskalta hakemaan puolustuspalloja ja huikeiden hyökkäysten vastapainoksi nähtiin myös virheitä. Hän kuitenkin tsemppasi loppua kohden minun auttaessa varsinkin vasta-auringon puolelta syöttämällä lähinnä verkkoon. Viimeisessä syöttövuorossani sain ne sentään sisään, mutta Daniel taisi lyödä jokaisen läpi suoraan vastaanotosta. 2-6 numerot, joita olisin halunnut todellakin kaunistella pidempään – sen verran välinpitämättömällä asenteella ja nopeasti Daniel kouli minut.

Kolmannesta ottelustani piti sitten ottaa voitto heikompaa vastustajaa vastaan, mutta massalla se ei ole koskaan helppoa. Irlantilaisella Aran Doherty lla oli vähemmän tekniikkaa ja jalkoja kuin itselläni, mutta väläytteli välillä matalalla vähäkierteisellä kämmenellään. Hänellä onnistuikin riskit kahdessa ekassa geimissä ja meni johtoon. Aranilla lisääntyivät sitten virheet, kun sain peruslyöntini reilusti taakse, jossa hän ei tykännyt lyödä korkeammasta pompusta. Vein ekan erän 6-3.

Toinen erä jatkui aika samoin minun hallitessa perusvarmuudellani takakenttää. Pääsin 5-2- tai 5-3-tilanteessa kahteen peräkkäiseen ottelupalloon, mutta Aran pelasi hyvin nuo ja minulla alkoi lapa puristaa. Pääsin toistekin pelaamaan kaksi peräkkäistä ottelupalloa, mutta Aran vei tiebreikkiin. Siellä taas varmuuteni säilyi parempana kuin vastustajani ja 7-3 tie-break kotiin ja otteluvoitto.

Nelurissa sain varsin varman parin, Arvydas Tverijonas. Hänellä oli erittäin varmat lyönnit, mutta ei pitänyt voimakkaista winnereistä ollenkaan. Kyselinkin, mikä oli pisin matsin kesto, jonka hän on viihtynyt massakentällä tyylillään. Viisi ja puoli tuntia oli kuulemma pisin.

Pelasimme round robinin vain kahta vastustajaa vastaan, jotka olivat selvästi epävarmempia ja molemmista tulikin voitto. Jopa syöttöni sujui kaksinpeliä paremmin. Arvydaksen kanssa synkkasi myös yhteispeli ja ensimmäinen ITF-seniors titteli kuitattiin erittäin hyvin mielin.

Ehdin testaamaan Maspalomasin ja Playa del Inglesin kahta muutakin tenniskeskusta Darrod Academyn ja Parque Romanticon ja sain treenikaveriksi lähes itse Maria Sharapovan. Viereisellä kentällä treenasi sellainen nelurihuippu kuin David Vega Hernandez.

Paluumatkalla Tallinnassa pääsin treenaamaan vielä kerran minulle uudessa tenniskeskuksessa nimeltä Tondiraba. Muuten kiva, mutta hieman hämärä ja nopea alusta. Nyt kelpaa taas lukkiutua talviunille Helsinkiin.

Turha yritys Tampereella

Olin kipeyttänyt selkäni liialla palloilulla ja unohtanut lihashuollon. Osteopaatti muistutti sitten, etten ole edelleenkään elastinen seniori. Lähdin selän kanssa silti kisaan Tampereelle. C:n turnaus oli sopiva tasoltaan, mutta tällä kertaa pidin odotukset nollassa ja syystäkin.

Sain hyvällä lämmittelyllä selän aivan pelattavaan kuntoon. Kaikissa peruslyönneissä tarvitaan kuitenkin kiertoliikettä, joka ei tuntunut vahvalta missään vaiheessa. Lisäksi kun jalkojakin laiskotti, ei huippu pelistä ollut toivoakaan.

Sain kuitenkin yhden voiton Antti Härkösestä. Hänellä oli kämmen selvästi parempi puoli ja hyvin pomppaava kick-syöttö. Varmuus oli kuitenkin heikkoa rystyssä mikä kostautui tiukoissa paikoissa. Omassa pelissäni tuntui, että juuri perus yläkierteet olivat tavallista epävarmempia, mutta vähemmän kierron lentopeli ja alakierteet lähempänä normaalia. Syöttö pysyi kohtuudella ruudussa mutta siihenkään ei uskaltanut täyttä voimaa pistää.

Erät etenivät tasaisesti 6-4 voittoihini. Paras kohta oli kaverin pelipallossa, kun olin tullut etukentälle ja hänen palautuksensa kierähti verkkonauhan kautta kenttääni. Pallo pomppasi n. kolmen metrin päässä suoraan edessäni ja tiukan tilanteen motivoimana hain tiikerisyöksyllä pallon ja palautin aivan verkkopinnan suuntaisesti stopparin pisteeksi. Eteenpäin syöksy ei avannut rystysiäkään kuten mulle normaalimpi sivuille tehty lentolyönti syöksyllä joskus tekee. Vastus ja muutama katsoja oli ilmeisen vaikuttuneita turhapuroilustani, sen verran osoittivat suosiota.

Hikisen ja tiukan voiton jälkeen jäin hengailemaan Tampereen isoon tenniskeskukseen odottamaan seuraavaa kierrosta. Kilpailunjohtaja Hannu Granrothin preesenssi oli tullut niin tutuksi joka kisasta Tampereella vuosien saatosta, että halusin tietää paljonko tämä herra oli kisoja järjestänyt. Hannu tokaisi, että on järjestänyt kisoja 40 vuotta – 40-45 kisaa vuodessa. Siitä voi laskea kunnioitettavan lukeman!

Toinen matsini oli sitten varsinainen pohjanoteeraus. Vastukseni Markus Elomäen olin voittanut viime vuonna jopa helposti. Nyt lukemat oli lähes päinvastaiset. Tenniksen herkkyydestä kertoo jotain, että kun kunto ei ole sataprosenttinen, varsinkin läpilyöntiyrityksissä marginaalit kääntyy helposti vastaan ja pistejärjestelmä saattaa näyttää rumiakin lukemia, kun häviää tärkeät pisteet.

Markuksen hyvin kotikutoiset lyönnit näytti enemmän sulkapallolta kuin tennikseltä ja racketlon/sulkis taustahan häneltä paljastui. Suora kämmen näytti epävarmimmalta ja samaa läntistä otetta näytettiin käytettävän myös syöttö- ja lentopelissä. Alusta asti tuntui, että matsi voisi tulla helpolla, vaikkei lyönti lähtenytkään taas kulkemaan. Epävarmuus ei kuitenkaan vähentynyt, kun Markus vei tiukkoja palloja. Nyt tuntui, että itseluottamukseni ei riittänyt edes helppoihin viimeistelyihin verkolta. Markus oli vaikeuksissa vain korkeissa kämmenkrosseissa, joissa hänen kämmenensä ei toimi ollenkaan. Minä en kuitenkaan voinut toteuttaa mitään suunnitelmiani, kun perusyläkierre ei tuntunut varmalta. Lopulta yritin vain keskelle kenttää, mutta Markuksen varmuus oli parempi siinäkin sektorissa. Tenniksen voittamisessahan ei ole mitään väliä millä tyylillä palloa lyön kenttään ja Markuksen tyylille ansaittu 2-6, 2-6 voitto.

Tesoma