Lähdin pidentämään ulkokautta Latvian Jurmalan ITF-Masters kisan yli 40v-sarjaan. Syyskuu oli ollut Latvian kylmin 15 vuoteen ja lämpötila olisi sopivat 10-15 plussaa. Valitettavasti sateli sen verran, että kisat pelattiin sisällä. Pelasin samassa Lielupen tenniskeskuksessa pari vuotta sitten ulkona. Siihen verrattuna osallistumismaksua oli melkein tuplattu ja palvelua vastaavasti puolitettu.
Kävin lauantaina katsastamassa hallin Davis Cupin merkeissä. Lippu taisi olla noin 36e 2. divisioonan pelistä Dominikaanista Tasavaltaa vastaan. Vasta tennisliiton presidentiksi valittua Ernest Gulbisia ei kuitenkaan nähty vaihtopenkin etupuolella lupauksista huolimatta. En jaksanut katsoa kaksareita loppuun nelinpelin ratkaistua ottelun Latvialle.
Sunnuntain kaksarini oli heikkojen yöunien jälkeen alavireistä syötön ja kämmenen osalta. Vastustajallani Janis Krastinsilla oli terävä kämmen ja hyvät jalat, mutta hyvällä pelilläni olisin haastanut hänet. Nyt jäi lohduksi kolme geimiä kahteen erään.
Maanantaina minulle siunaantui sekaneluripari, jonka kanssa sain mukavan harjoituksen tosin kertaluontoisen. Kyselin järjestäjiltä kolmeen otteeseen, että saanhan pelata lohdutussarjaa vielä seuraavana päivän kaksinpelien häviäjiä vastaan. Kun illalla en sitten näkynyt seuraavassa peliohjelmassa ja kysyin syytä moiseen, vastaus oli, että lohdutussarjaan olisi pitänyt ilmoittautua uudelleen. Ja että olin ainoa, joka ei tästä tiennyt! Siksi ilmeisesti moista informaatiota ei tarvinnut mihinkään kirjoittaa. Perustelin seuraavaksi miksi turnaus on heikoimmin järjestetty mitä on tullut vastaan, koska myöskään mitään ravintoa ei ole myynnissä kilometrien säteellä hallista. Myöskään players partyja ei tähän 85e hintaan saanut mahtumaan, kuten viime kerralla. Vastaukseksi sain lisää selityksiä, eikä käsi noussut edes virheen merkiksi, kuten tosi organisaattorin ei pidäkään (?).
Olen tavannut yhdistää ITF-seniors -tennisturnauksia lomareissuihin. Juhannuksen Barcelonan reissuun oli tarjolla myös kisat, mutta päätin perua ilmoittautumiseni. Helteessä kisaaminen ei nimittäin tuota minkäänlaista iloa. Sensijaan unohtamalla hetkeksi tenniksen ja piipahtamalla Madridissa ja Valladolidissa padelin merkeissä, riemastutti. Ja mikäs oli piipahtaessa, kun junat toimivat nopeammin kuin lennot Espanjassa.
Madridilainen ystäväni välitti minut paikallisten seniorien aamupadeleihin betoniseinäisille ulkokentille (https://goo.gl/maps/EkiXhNohRwkUH4Kq6). Pelejä pelattiin 20 min erissä ja enemmän geimejä voittanut nousi paremmalle kentälle ja häviäjä huonommalle. Uusilla kentillä parit sekoitettiin. Taso oli varsin mukava, sillä voitin hieman enemmän kuin hävisin. Hitaissa oloissa iskulyöntejä ei paljon viljelty, eikä sedät olleet kai niihin oikein tottuneetkaan. Löin nimittäin ekalla kerralla varmaan viisi osumaa vastustajaan eli perdonia tuli hoettua enemmän kuin putaa. Lopulta sai halatakin anteeksipyynnöksi. Kanahäkin sivustat olivat virallista korkeampia, joten sieltä ei olisi palloa yli saanutkaan. Paikalliset veistäjät pelasivat hienosti takakulmissa, mutta verkkopeliä karsastettiin täälläkin ja muut jäivät turhan kauaksi verkosta. Hintaa huville sai maksaa huimat kaksi euroa per kaksi tuntia.
Padelhenkiset ystäväni vihjasivat Vallodolidin WPT:sta kätevästi vain tunnin matkan päässä Madridista. Historialliselle aukiolle oli koottu näyttävä keskuskenttä ja maailman parhaimmisto oli paikalla. Portsarin kanssa keskustelin joka kerta sisäänkäynnillä, koska hän halusi viedä vesipullostani korkin ja aerosolideodoranttini, mutta isompi aerosoliaurinkorasva ei tuottanut vaaraa katsomossa.
Muutamasta sadetauosta huolimatta ehdin nähdä viittä eri matsia. Miesten ja naisten huippumatsien ero katsojille on hieman sama kuin beachvolleyssa; fysiikka tekee miesten seuraamisesta viihdyttävämpää. Padelhuipulla ero korostuu. Naisten WPT rankingin 1&2 parit eivät juuri iskulyöntejä viljelleet. Ja silloin kun sivuseinästä lyötiin yli, kertaakaan ei oltu palloa hakemassa tosissaan ulkoa. Itseasiassa ihmettelin aluksi oliko se kiellettyä, kuten kentillä, joissa ei ole tarpeeksi ulkotilaa. Ainoastaan WPT-ranking nr. 8, Bea Gonzales, tarjoili fyysisellä olemuksellaan todella näyttävää peliä. Muuten naisten padel on kaunista, kuten tennis, mutta ei aiheuta huokauksia katsomossa.
Toista oli miesten maailman ykköspari, Lebron/Galan. Yleisö äimisteli lähes jokaista palloa silmät selällään ja haavi auki – sellaista sirkusta herrat tarjoilivat. Kun lisäksi altavastaajat Toni Bueno ja Marc Guilez yllättivät virheettömällä pelillään 0-3-alun jälkeen ja veivät ekan erän, saatiin jännitystäkin peliin. Lebron/Galan on tunnettu kovista iskuistaan ja niinpä palloa ei haluttu paljon nostella heille. Vastustaja pääsi kyllä poimimaan iskuja hyvin sekä takaseinästä, että verkolta. Miesten huippupadelissä näkee hyvinkin erikoisia palloja ensimmäistä kertaa vielä näin lyhyellä katselukokemuksella. Tämä matsi tarjoili uusia juttuja, kuten että Guilez kävi hakemassa pallon ulkoa ja löi sen kovalla iskulla oviaukosta Lebronia pohkeeseen, että tuntui. Myöhemmin Guiloz itse otti haavan otsaansa ehkä tuomarituolista. Omituisinta hämmästelyä aiheutti Galanin stoppari, jotenkin Lebronin selän takaa, kun Lebron ei jostain syystä kumartunut ollessaan parinsa lyöntisektorissa. Oliko tarkoituksella vai ei, jäi arvoitukseksi. Lisäksi jäi mieleen “feikkismashi”, jota näkee tavallisesti niin, että kova kick-smashi muutetaan hitaaksi pudotukseksi takaseinään. Nyt Lebronin viboran saatolla alkanut mälli muuttuikin kesken swingin kovaksi iskuksi. Kaikista trickshoteista huolimatta huimin lyönti tennispelaajan näkökulmasta on korkea flatti kämmenvolley alaspäin, joka lähtee niin kovaa, ettei palloa ehdi sivukatsomosta näkemään.
Maailman ykköset pitivät pintansa avauserän tappiosta huolimatta ja matsi oli ehkä viihdyttävin liveurheilukokemus, mitä olen nähnyt.
Piipahdin EU:n pakolaishommissa Moldovassa. Yllättävän länsimainen valtio on köyhä, mutta vieraanvarainen. Vapaa-aikaa ei liiennyt pallopeleille kuin kerran ja se tapahtuikin Chisinaun ainoassa Padel-keskuksessa, Kangaroossa . Erikoiseksi kentät teki puiset takalevyt pleksin tai betonin sijaan. Se ei haitannut yhtään pomppua, mutta tekonurmialustassa oli pari kuplaa, joihin pallo kuoli. Muutenkin pehmeissä oloissa ei tuntunut saavan smashia edes maata pitkin takaseinästä verkolle. Humaani klubin omistaja Sergei omistaa myös sisäklubin parin korttelin päässä keskustasta ja useampi squash- ja padelkenttä oli varattuna ukrainalaisille pakolaisille. Hyvästä syystä en siis päässyt sisäkenttiä testaamaan.
Juttelin Moldovan ykköspelaajille, joista Olga Kosic olikin pelannut Fed cupissa neluria Suomea ja Viroa vastaan.
Paluumatkalla pääsin aloittamaan massakauden juuri avatuilla kentillä Iasissa, Romaniassa. Pyysin hotellin respaa järjestämään kipeästi kaipaamani tennistunnin. Pelkäsin, että valmentaja ja pallot saattaa olla mallia Uuno Turhapuro ja vappumunkit, mutta sainkin erinomaisen session. Coreco Tennis Clubilla odottivat varsin ammattimainen valmentaja Alex ja sopivan varmalyöntinen junnu Tudor. Sain loistavat sparrit ja hyvän vinkin syöttöharjoitukseen moitteetomalla massalla. Taustalla ihasteli Simona Halepin kasvot.
Pääsin piipahtamaan Betimin pikkukaupunkiin, Belo Horizonten kyljessä, keskisessä Brasiliassa. Tässä Etelä-Amerikan burstoarzisiossa ei paljon ollut nähtävää lentopallon lisäksi, vaan kaupunki meni nukkumaan ilta kahdeksalta. Lentopallohan onkin tylsien kylien peli. Tosin paikallisen liigan kärkijoukkueet sekä miehissä että naisissa olivat aivan viereisistä kaupungeista, Contagem ja Belo Horizonte. Seurajoukkueiden MM-turnaukseen oli kelpuutettu Etelä-Amerikasta ja Euroopasta maanosien mestarit ja kakkoset ja lisäksi Aasian mestari ja kotimaan, Brasilian, mestari. Näistä saatiin kaksi kolmen joukkueen lohkoa. Aasian mestari, iranilainen Sirjan, ja Argentiinan mestari San Juan, olivat lohkonsa heikoimmat ja olivat ulkona toisella päivänä kaksilla tappioillaan.
Tosijuhlat alkoivat paikallisen Sada Cruzeiron kohdatessa Italian Trentinon. Jo lämmittelylyöntisirkuksessa pisti silmään todella väkivaltainen pallonpieksijä Kuubasta; Miguel Lopez löi kuin doupattu versio Miro Määttäsestä. Lisäksi kun maajoukkuehakkuri Wallace lienee maailman kärkikolmikossa pallontappotaidoiltaan, oli brassien hyökkäyspeli kunnossa.
Trentino pelasikin erikoisemmin. Euroopan mestaruuden hakkurina ratkaissut Michieletto oli istutettu yleispelaajaksi eikä hyökännyt missään vaiheessa luonnollisemmalta vasenkätisen puolelta. Tämä pitkäraajainen honkkeli pistikin palloa hämmentävän korkealta ja tarkasti torjunnan ohi ja yli nelospaikalta. Vastaanotossa Trentino käytti välillä myös hakkuri Laviaa Matey Kaziyckin lisäksi, mutta tämä nelikko ei yllättäen mitään hihaspesialisteja ollut kovaa hypäriä jaellutta Sadaa vastaan. Michieletto tuntui saavan puolet passeista, mutta voiton 3-0 ratkaisi parempi hakkuri Wallace.
Toisen lohkon voitosta kamppailivat Funvic Sao Paolosta ja ykkössuosikki Lube Civitanova Italian Maceratasta. Italiasta virheetöntä peliä esitti yleispelaaja Luccarelli, passari de Cecco ja keskari Simon hurjine tehoineen. Penkiltä löytyi vielä sellaisia nimiä kuin Zaytsev, Juantorena ja Kovar. Kovemmalla hyökkäyksellä pisteet 3-0 Civitanovalle. Brasseista loisti vain Libero Thales.
Perjantain semifinaalit pelattaisiin italialaisten ja brassien välisinä. Niistä finaaliin arvelin menevän selvästi Civitanova ja Sada Cruzeiro. Jännittäväksi pelin teki kuitenkin italialaiset. Aloin ymmärtää miksi Michieletto lienee parempi etukentällä kuin hakkurina. Kaverin nuori fysiikka ei salli sellaista paukuttelua, mitä ei ykköskulmasta puolustettaisi. Mutta hän pystyy lyömään torjunnan yli etukentältä. Niinpä Michieletton torjuminen tuntui mahdottomalta jopa Simonille. Lisäksi kun syöttö- ja vastaanotto peli ei ollut Civitanovalta eilisen tasolla, vei Trentino kaksi erää. Neljännen erän loppu enteili kuitenkin Luben kovemmasta psyykkeestä ja viidennessä erässä se tuli neljän pisteen takaa ja otti finaalipaikan noin kuudennella ottelupallollaan. Hakkuri Garcian korvasi lopulta leikkauksesta toipunut Zaytsev, jotka Luccarellin kanssa löivät ratkaisupallot.
Finaalia en ehtinyt katsomaan kuin telkusta. Yllättäen vedonlyöntitoimistot olivat arvioineet Luben selväksi suosikiksi, kun itse uskoin lievästi Cruzeiroon. Heidän ykköskuusikko pärjää joka osa-alueella Italian nimekkääseen nippuun. Hakkuripeli on kuitenkin tärkein osa ja se menee brasseille. Lisäksi hullun äänekäs kotiyleisö kääntää entisestään peliä heidän suuntaan. Näin myös kävi ja yllättävän selvä 3-0 tulos Sada Cruzeirolle tuotti myös karkkirahaa vedonlyönnistä.
Kaksi vuotta sitten koin mahtavimman penkkiurheiluelämyksen, jota en tule enää saavuttamaan. Flamengo pelasi kuitenkin jälleen Copa Libertadoresin finaalissa Montevideossa ja tällä kertaa sain etärivin paikan Copacabanan suurimman screenin edestä.
Vastustajana oli kotimainen arkkivihollinen Palmeiras. Kuinka ollakaan Sao Paulon porukka meni johtoon jo kuudennella minuutilla. Flamengo hallitsi hienokseltaan ottelua ja tilanne alkoi muistuttamaan taianomaisesti kahden vuoden takaista ihmettä. Silloinen ihmehyökkääjä Gabi oli jälleen pimennossa koko matsin ajan lukuunottamatta yhtä tyhjän maalin missausta puolesta metristä. Ja sitten se tapahtuu: 75. minuutilla Gabigol tasoittaa täydellisen tarkalla laukauksella etukulmaan.
Mentiin jatkoajalle. Palmeiras hyökkääjä Deyverson sai lahjoituksen Flamengo-puolustajalta ja teki johtomaalin. Aloimme taas odottamaan Gabin ihmettä. Sitä ei saatu. Sensijaan saatiin tämä show Deyversonilta:
Pääsin jatkamaan massakautta Turkin Manavgatissa, Ali Bey Clubin seniori ITF-kisoissa. Tuplasti normaalia kalliimpaan sadan euron osallistumismaksuun nähden vastinetta ei kauheasti tullut. Sain resortin ulkopuolella asuvana käteen rannekkeen, jolla ei saanut baarista edes rahalla vettä. Myöskin suihku olisi ollut oiva lisä noin 50 kentän tenniskeskukseen. Ranneke oli parempi ottaa pois, jotta pääsi nauttimaan pelin jälkeisen oluen. Myöskään turnauksen iltajuhliin en ollut tervetullut.
Turnaus oli kuitenkin suosittu ja oli kiva törmätä pariin vanhaan tuttuunkin. Saimme treenata aamu kasilta ilmaiseksi, mutta en käyttänyt tätä oikeutta kuin ekana päivänä, koska sain neljänä päivänä kisamatsin. Oma pelini oli odotetusti melko heikkoa helteestä johtuen. Syöttö sentään sujui yllättäen vain nelurissani.
Ekan matsin pelasin Dmitrii Kazarinovia vastaan. Hänellä löytyi kovatkin peruslyönnitt, mutta hän meni pian aivan slaissimoodiin. Alakierrettä tuli molemmilta puolin. Hitailla kentillä tästä tuli hikinen urakka. Pääsin paljon verkolle, mutta Dmitrii puolusti hyvin. Peli oli kuitenkin melko heikkotasoista molemmilta. Dmitriin syöttö oli epävarma ja hän käyttikin kakkosenaan alakauttasyöttöä. Pääsin niistä paljon hyökkämään, mutta onnistuin niitä sössimäänkin. Dimitrii vei ekan erän 4-6 ja taisi johtaa jo 2-5 toista, kun ote siirtyi minulle. Vein erän 7-5 ja luulin jatkavani homman kotiin asti. Tässä vaiheessa oli ilta pimentynyt ja keinovalot sytytetty. Tämä sävyero ympäristössä sai palloon osumisen vielä hankalammaksi ja lyömisen taso laski entisestään. Dmitrii vei erän ja ottelun n. 2,5h jälkeen 2-6, kun saanut pidettyä varmaan yhtään syöttöäni. Viimeisessä syötössäni pallo tuli jollain pokalla takaisin taivaan kautta aivan takakulmaan, enkä ollut enää kiinnostunut tippaakaan palauttamaan sitä. Halusin vain pois kentältä.
Seuraavana päivänä pelasimme nelurin samaisen Dmitriin kanssa, joka osoittautuikin varsin mukavaksi pelipariksi. Ja hänellä sujui kovakin peruslyönti, mikä ei niin kaksinpelissä näkynyt. Itse olin tällä kertaa parempi syöttö- ja lentopelissä, mutta taitava vastuksemme oli varsinkin verkolla vielä parempi. Pidimme kuitenkin ekan erän tasaisena ja hävisimme sen 4-6. Vaikka yleensä syöttöni kulkee vielä huonommin nelurissa, tällä kerta sain siihen oivan rytmin ja pidin kaveria välillä pinteessäkin. Dmitrillä ei sen sijaan kulkenut syöttöruudussa, vaan kaksareitakin tuli useampi. Toisessä erässä mokasin verkolta helpon viimeistelyn no-add-pisteessä ensimmäisessä pelissä, emmekä voittaneet sitten yhtään peliä. 0-6 toinen erä varmemmille saksalaisille.
Pelini jatkuivat vielä lohdutussarjassa iranilaista Ali Aminiania vastaan. Hän oli erikoisen tekniikan lisäksi mitä kohteliain peluri ja antoi monesti aplodeja kipsisestä esityksestäni huolimatta. Ali löi kämmeneltä erittäin läntisellä otteella, muttei kuitenkaan kovaa yläkierrettä eteenpäin, vaan enimmäkseen ylöspäin. Rysty näytti sen verran rytmikkäämmältä, että tajusin takakentän palloilun pysyvän paremmassa rytmissä sieltä puolen. Syöttö sensijaan oli vielä erikoisempi, kun hän löi sen normaalista mailannostosta huolimatta mailan rystypuolelta. Otin oikein videon lopuksi tästä: https://photos.app.goo.gl/EbT81HpQDPRBdU8i9 Lentopelikään ei näyttänyt aivan oppikirjamaiselta, mutta pallo löysi riittävästi kenttään verkoltakin, mikä sai minut lopulta aikamoiseen kipsiin. Tällaisessa pelissä kun olet koko ajan hyökkäysasemassa, niin jalkatyöhön vaadittava nöyryys on todella vaikeaa löytää helteessä. Sain helpommin taas murtoja, koska Alin erikoinen syöttö lähti kuitenkin niin matalalta suorana, että vaikeus oli lähinnä sen mataluus. Pelejä murrettiin kuitenkin puolin ja toisin, mutta sössin taas erityisesti verkolta kaverin korkeita puolustuspalloja. Voitin kuitenkin ensimmäisen erän 6-3.
Toisessa erässä en saanut edelleenkään syötöllä mitään aikaan ja pistin verkolta älyttömän määrän kämmenlentolyöntejä kohti tyhjää kenttää, mutta verkkoon tai yli rajojen. Helppojen virheiden määrä oli noissa lentolyönneissä lamaannuttavan murheellinen. Johdin erää aluksi, mutta sitten tuhrin helpoilla virheillä ja yhä enemmän kipsaavista lyönneistäni pisteet kaverille, joka otti ne ilolla vastaan. Taistelin erän kuitenkin tiebreikkiin. Siinä vannotin itseni käyttämään vain pitkää rystykrossia, joka oli ainoa varma lyöntini tässä vaiheessa. Ali kävi kuitenkin tässäkin 3-5-johdossa ennenkuin alkoi itse jännittämään ja lahjoitti loput pisteet minulle. 7-6 erävoitto tässä mielenkiintoisessa, mutta älyttömän heikkotasoisessa matsissa.
Mietin taas olusen ääressä pitkään, miksi jaksan näitä ulkomaan turnauksia kiertää, kun kentällä olo tuntuu lämpimissä maissa niin vastenmieliseltä. Sitten muistin, että kun kisat ottaa treenin kannalta, niin Suomen hyvissä oloissa peli taas saattaa kulkea paljonkin nautittavammin. Ja kun hyviäkin matseja on joka kausi tullut, niin muistaa miksi tennistä kannattaa kisata.
Viimeinen matsini oli kovinta lyöjää vastaan nimeltä Lebit Umut Yurtoglu. Hänellä oli kovasti kierretty kämmen, ja terävä rystyalakierre. Muukin tekniikka henki lapsuudesta asti treenattua tennistä. Pääsin kohtalaiseen peruspelivireeseen ja jopa nautin hetkittäin lyömisestä pääkentällä. Hienoista lyönneistä huolimatta vastustajani teki myös virheitä välillä ja pääsin jopa 11 pelipalloon. Muistan ne siitä, että kaveri pelasi ne yleensä todella hyvin ja että voitin niistä vasta 11.:a. Tämän murron jälkeen oma syöttöni meni totaaliseen lukkoon, enkä osunut enää puhtaasti palloon kertaakaan siinä syöttövuorossa. Tilanne oli jo toki ratkaistu 0-6, 1-4-vaiheessa. Saldoksi jäi siis yksi geimi tästä matsista.
Onneksi pääsin jatkaamaan matkaani tästä turnauksesta Jyrki Nurmisen Beachvolley Campille 50km päähän, jossa ei tunnetusti laatuongelmat vaivaa.
Lämpimässä urheilu ei luonnistu yli kuukaudenkaan tottumisen jälkeen. Treenaaminen ja palautuminen tuntuu olevan liian raskasta Suomen oloihin tottuneelle. Lämpötila on Brasilian rannikolla koko ajan yli 27 C astetta ja oma suorituskykyni tuntuu laskevan aina kun mennnään yli 20 lämpöasteen.
Eniten tämä tuntuu ainakin henkisesti tenniksessä. Se on herkin lajini ja ongelmana on heikompi jalkatyö kuumissa oloissa. Sama kuin olisit väsynyt ennen aloitettuasi – et voi käskeä jalkojasi alitajuisesti enempää ainakaan helpoissa palloissa. Niinpä laadutonta peruslyöntiä tulee koko ajan. En muista elämäni parista kymmenestä harjoitus- tai kisamatsista pelanneeni eteläisellä pallonpuoliskolla ainoatakaan virheettömän hyvää geimiä. Niinpä sitä on aina aivan maailman- tai ainakin tenniksen lopettamisen tunnelmissa joka treenin jälkeen.
Olen myös yrittänyt pari kertaa viileämmässä iltavalaistuksessa pelata. Silloin vasta lyö huonosti hämärän valaistuksen takia. On jopa vielä ärsyttävämpää, kun jalat toimisi, mutta pallon rata pätkii ja puhtaat lyönnit on taas harvassa. Häviän aina kaverille, jonka pitäisi olla helppo nakki hyvin pelatessani.
Konkreettisin tunne liian lämmön vaikutuksesta sain porrasjuoksusta. Ensimmäisellä kerralla oli pohkeet kipeät neljä päivää. Kotimaassa vähän pidemmät portaat ja yhtä monta toistoa ei yleensä aiheuta vapaapäivää. Toisella kerralla otin mielestäni niin rauhallisesti, että se muistutti enemmän porraskävelyä. Silti neljä päivää pohkeet tulessa ja hieman reidetkin. Aivan käsittämätön lihaskipu kolmen vartin kevyehköstä happihyppelystä. Lämpö oli ehkä 30.
Sensijaan helpommat lajit, kuten 4vs4 beachvolley ja beachtennis sujuu lähes normaalisti. Niissä ei niin liikettä tarvitakaan ja tekniikka on helpompi. Ja biitsi on pelattu iltaisin, eikä tenniskenttää heikompi valaistuskaan häiritse niin paljon ison pallon käsittelyä. Lähes normaalilta tuntuu myös salitreeni, koska siellä on ilmastointi.
Toki tennistreenien järjestämistä vaikeuttaa enemmän Riossa huono tenniskulttuuri ja korona-rajoitukset. 12 miljoonan asukkaan kaupungista on löytynyt kokonaista yksi hotelli ja yksi klubi, joka suostuu järkevään hintaan vuokraamaan kenttää turisteille. Muuten laji on tarkoitettu eliittiklubien jäsenille. Business-näkökulmastahan tämä kuulostaa hölmöltä. Vielä heikommalta vaikuttaa Padelin tilanne. Niitä kenttiä ei ole löytynyt yhtäkään tästä kylästä.
Osaan arvostaa lisää Suomen viileitä palloiluhalleja.
Syyskauden kisailut jäi lyhyeksi Kornan takia, mutta ehdin viime tingassa yhden hyvänkin tennisviikonlopun suorittaa. Uusi sarjapeliseurani, Tapiolan Tenniksen ATC jaos järjesti lyhyiden matsien päiväturnauksen Tapiolassa. Peli kulki nyt lähes odotetusti ja väsymys koitti vasta neljännessä eli finaalimatsissa.
Pelasimme lyhennettyjä neljän geimin eriä ja kolmessa ensimmäisessä jätin vastustajan nollille. Se oli toisaalta hyvän vireen ja valmistautumisen, toisaalta erittäin miellyttävät yläkierteiset peruslyönnit omaavan vastustajani, ansiota. Hän tosin teki rystyltä myös virheitä paljon. 4-0, 4-0 jopa syötön toimiessa mukavasti.
Toisella kierroksella sain vastaani nuoren naisen, jonka lyönnit oli täysin vastakohtia edelliseen. Hän löi vain suoraa ja kovaa kohti takalinjaani. Onnekseni suurin osa näistä pommeista meni pitkäksi ja numeroiksi meinasi tulla edellisen kaltaiset. Hän piti kuitenkin toisen erän alussa lyönnit sisällä ja ansaitsi kaksi ekaa peliä. Mun rooliksi jäi tässä lähinnä puolustaminen, johon vastukseni ei onnistunut yhtään hyökkäämään: 4-0, 4-2.
Semifinaalini oli tiukin matsi. Siinä vastukseni oli hieman heikommalla tekniikalla liikenteessä kuin itse, mutta korvasi puutteet hyvällä taistelulla ja vähillä virheillä. Munkin peli oli hyvää kaikilta osin vaikkei syöttäminen ollutkaan enää niin hyvin ruudussa kuin päivän alussa. Olikohan se 6-3, 6-4 tai sinne päin.
Finaalissa oli sitten paukut loppu. Asennettani heikensi hyvin lyövän vastukseni helpompi eteneminen finaaliin kaksi päivän ottelua vähemmän pelanneena. Tuntui ettei omilla jaloillani ollut haastamaan tätä kaveria. Niinpä tyydyin vähän enempi hassuttelemaan kentällä ja sain kai yhden geimin muistoksi hienosta päivästä.
Seuraavana päivänä oli vieläpä M40 ykkösdivarin matsi HLK:ta vastaan. Ihmeekseni sain lämpättyä jalkani aika mukavasti liikkumaan. Vastukseni Niko Päivänen omasi hyvän tekniikan ja nopeuden puolustamiseenkin. Erää edettiin tasapäin ja pitkilläkin ralleilla. Onnistuin kuitenkin tärkeissä pisteissä paremmin ja vein 6-4 erän.
Toisessa erässä sama tasapäinen ja varsin reilu taisto jatkui aina tiebreikkiin asti. Aloin lyömään lopulta keskemmälle päin, josta Niko teki helpoimmat virheensä, varsinkin mataliin keskikentän slaisseihin. Kaksi tuntia tuli täyteen kenttävarausta ja jouduimme vaihtamaan kenttää. Noin 10 minuutin tauko ennen toisen erän tiebreikkiä tiesi myös, että taktiikka kannattaa vaihtaa täysin virheettömäksi palautteluksi. Tämä toimi ja vein taiskan selvästi Nikon virheillessä. 7-6.
Vielä oli neluri puurrettavana, kun en saanut vahvistuksia viikonlopun kuudenteen matsiini. Pelasin toisen matsini Pekka Kurikan parina. Hänen kansssa synkka myös hyvin pelini ja hänen kova syöttönsä täydentää hyvin mun taitojani. Pelasimme Nikoa ja tuttua Petri Leinosta. Peli oli korkeatasoista, eikä syötönmurtoja tullut kuin vasta 5-4-jhdossamme. Siihen asti emme osanneet palauttaa hyvin Petrin vasurin kierteitä, mutta pelasimme tämän jumalmoodissa ja erä kotiin.
Toisessa erässä oma pelini taisi vähän väsähtää kun hävisin molemmat syöttöni. 2-6 turpaan ja samaa matkaa meni myös ottelutaiska noin 3-10. Pallot oli kuitenkin pienestä kiinni ja viikonlopusta jäi todella plussan puolelle mieli. Kuudesta matsista neljä voittoa ja melkein viisi oli hyvää peliä.
Kanarialle mars
Jatkoin viettämään joulua autiolle Kanarialle. Tallinnasta sai helpommin lentoja ja käväsin treenaamassa uusissa halleissa matkalla. Tallinnassa pelasin Laagrin hienossa tenniskeskuksessa, mikä oli tosin syrjässä lounaassa kaupungista.
Seuraavana päivänä osallistuin beach tennis -treeneihin Beach Tennis Club Ülemistessä. Biitsihallissa on kuulemma BT vuoroja suunnilleen yhtä paljon kuin beach volleyta. Hallin alusta oli parasta mitä kokenut; erittäin hienoa, muttei liian upottavaa. Korkeutta oli hulppeasti. Viileä ilma oli mukava itselleni mutta tuskin kaikille. Se on kuitenkin pukeutumiskysymys toisin kuin liika lämpö.
Valmentajaveljesten mailapeliosaaminen oli huippua; taskussa racketlonin nuorten maailmanmestaruus!
Lufthansan checkinissä Tallinnassa kysyttiin Koronatesti, johon riitti tekstiviestin näyttö. Tallinnassa PCR testi oli kolme kertaa halvempi kuin Suomessa. Las Palmasissa piti näyttää esitäytetyn terveyslomakkeen QR-koodi.
ITF seniors Maspalomasissa kärsi toki myös osallistujapulasta. Massakentät ja keli oli täydellisiä. Conde Jackson -tenniskeskuksen ruumiinlämpöpistoolikin taisteli Koronaa ja ilmastonmuutosta vastaan mittaamalla multa 32 asteen ruumiinlämmön :).
Ekassa matsissani tuntui kuitenkin vajaa hellelämpö kuumalta, kun en ollut tottunut pelaamaan viime aikoina yli 20 asteessa. En ole paljon valmennuksia elämässäni ottanut, mutta tässä yhdistetyssä M35 ja 40 sarjassa tuli round robinin ekoina vastustajina kaksi tennisklubien omistaja/valmentajaa ja kyyti oli sen mukainen.
Herra nimeltään Marcos Conde-Jackson oli pelannut ammattilaisrankingillä 700 ja olin alakynnessä koko matsin. Puhtaaseen yläkierteeseen olisi ollut kuitenkin kiva lyödä pitempäänkin, jos en olisi tuntenut itseäni epätavallisen hengästyneeksi lyhyidenkin pallojen välissä. Syöttöni oli tietysti pahiten hukassa kun ulos siirryttiin ja vastassa maailmanluokan peruslyöjä. Jotenkin hän kuitenkin virheili mulle siistit lukemat 2-6, 2-6.
Toinen matsi oli sitten kilpailevan tenniskeskuksen, Darrod Tennis Academy, traineria, Daniel-Andrea Rodriguez-Redondo, vastaan. Kuulin huhua, että kaveri olisi ollut viimeinen juniori, joka pieksi Nadalia säännöllisesti. Hänen pelityylinsä oli äärimmäisen rento, jopa valmentajamainen. Mies ei tuntunut liikkuvan pakotettunakaan, mutta pallo lähti tarkasti. Ekassa erässä en saanut palloja osumaan ruutuun ja hän veivasi mystisellä tarkkuudella niitä puolestaan kenttääni. Lisäksi syöttöni oli yhtä hukassa kuin eilenkin lisääntyneen tuulen takia. Jalka olisi sen sijaan liikkunut paremmin, kun tuntui kroppa hyväksyneen, ettei olla enää Suomen Joulukuussa. Halusin kovasti matsiin mukaan ja lumierän 0-6-jälkeen tunnuin pääsevänkin. Mursin Danielin syötön kovilla peruslyönneillä hänen kämmenelleen, jonne ei hän jaksanut enää yrittää. Lisäksi sain omankin syötön sisään ja johdin pitkän geimin jälkeen 2-0. Daniel tuntui edelleen varsin laiskalta hakemaan puolustuspalloja ja huikeiden hyökkäysten vastapainoksi nähtiin myös virheitä. Hän kuitenkin tsemppasi loppua kohden minun auttaessa varsinkin vasta-auringon puolelta syöttämällä lähinnä verkkoon. Viimeisessä syöttövuorossani sain ne sentään sisään, mutta Daniel taisi lyödä jokaisen läpi suoraan vastaanotosta. 2-6 numerot, joita olisin halunnut todellakin kaunistella pidempään – sen verran välinpitämättömällä asenteella ja nopeasti Daniel kouli minut.
Kolmannesta ottelustani piti sitten ottaa voitto heikompaa vastustajaa vastaan, mutta massalla se ei ole koskaan helppoa. Irlantilaisella Aran Doherty lla oli vähemmän tekniikkaa ja jalkoja kuin itselläni, mutta väläytteli välillä matalalla vähäkierteisellä kämmenellään. Hänellä onnistuikin riskit kahdessa ekassa geimissä ja meni johtoon. Aranilla lisääntyivät sitten virheet, kun sain peruslyöntini reilusti taakse, jossa hän ei tykännyt lyödä korkeammasta pompusta. Vein ekan erän 6-3.
Toinen erä jatkui aika samoin minun hallitessa perusvarmuudellani takakenttää. Pääsin 5-2- tai 5-3-tilanteessa kahteen peräkkäiseen ottelupalloon, mutta Aran pelasi hyvin nuo ja minulla alkoi lapa puristaa. Pääsin toistekin pelaamaan kaksi peräkkäistä ottelupalloa, mutta Aran vei tiebreikkiin. Siellä taas varmuuteni säilyi parempana kuin vastustajani ja 7-3 tie-break kotiin ja otteluvoitto.
Nelurissa sain varsin varman parin, Arvydas Tverijonas. Hänellä oli erittäin varmat lyönnit, mutta ei pitänyt voimakkaista winnereistä ollenkaan. Kyselinkin, mikä oli pisin matsin kesto, jonka hän on viihtynyt massakentällä tyylillään. Viisi ja puoli tuntia oli kuulemma pisin.
Pelasimme round robinin vain kahta vastustajaa vastaan, jotka olivat selvästi epävarmempia ja molemmista tulikin voitto. Jopa syöttöni sujui kaksinpeliä paremmin. Arvydaksen kanssa synkkasi myös yhteispeli ja ensimmäinen ITF-seniors titteli kuitattiin erittäin hyvin mielin.
Ehdin testaamaan Maspalomasin ja Playa del Inglesin kahta muutakin tenniskeskusta Darrod Academyn ja Parque Romanticon ja sain treenikaveriksi lähes itse Maria Sharapovan. Viereisellä kentällä treenasi sellainen nelurihuippu kuin David Vega Hernandez.
Paluumatkalla Tallinnassa pääsin treenaamaan vielä kerran minulle uudessa tenniskeskuksessa nimeltä Tondiraba. Muuten kiva, mutta hieman hämärä ja nopea alusta. Nyt kelpaa taas lukkiutua talviunille Helsinkiin.
Tukholman ATP-turnauksessa näki hyvää tennistä ja varmaan ekaa kertaa eläissäni kaunista syyssäätäkin.
Jarkon kaksinpelit olivat hänen viimeisessä ammattilaisturnauksessaan valitettavan niukasti ohi jo keskiviikkona. Kaksinpeli Almagroa vastaan oli kohtalaista taistelua, mutta etenkin turhaan kehuttua rystyä lyötiin taas turhalla riskillä. Laskin winner/unforced error -suhteen rystyltä: 5:10, joten Jarkon rystyn hyvyydestä on turha puhua.
Jarkon päättäjäisseremonia perjantaina oli tunteellinen mutta hauska. Hänen ruotsalaiset treenikumppaninsa Robin Söderlingin johdolla astelivat estradille kylpytakeissa lähteäkseen saunomaan tämän turnauksien ykkössijoitetun suomalaissaunojan kanssa.
Näin itse kvartsit ja semit paitsi Baghdatiksen peliä. Jack Sockin kukkoilua odotin innolla ja hän pelasikin itsensä entistäkin suosikimmakseni. Etenkin semi Gasqueta vastaan oli hurjaa läpilyöntisirkusta. Vasrsinkin kämmenlyönnissä rannetyön kehittämä kierre on maailman vahvin laatuaan. Jack Sock käyttelee lisäksi paljon stoppareita ilmeisesti vain saadakseen vastustajan verkkotaistoon. Niin hyvin hän hyödyntää nelinpelitaitojaan. Jackilta tulee myös show-lyöntejä. Etenkin hyppykämmeniä nähtiin paljon, vaikken youtubesta löytänyt äkkiä yhtäkään. Jack lopetti ottelun neljään peräkkäiseen ässään! Tältä kaverilta voinee odottaa nopeilla kentillä isojakin voittoja.
Sain sentään yhden hupasemman kämmenen Jackin nelurista cinemagraph-sovellukselle:
Suomalaisten lähes ”kotikisa” Tukholmassa keräsi taas paljon tenniskasvoja lahden takaa. Jarkko putosi jo toisella kierroksella, kuten myös nelurissa Henkan kanssa. Erityisesti nelurissa odotin tuloksellisesti huippusuoritusta, koska he ovat aina pelanneet hyvin kotimaisen yleisön edessä.
Silti Tukholman kuninkaallisen audintuoksuisella tennisklubilla oli mielenkiintoisia ja minulle uusiakin pelimanneja tarjolla. Toiseksi mielenkiintoisin matsi oli varsin erityyliin palloa toimittavat Verdasco ja Tomic. Ensimmäisen erän perusteella (6-0 Verdascolle) en paljon povannut vähäkierteiseen lyöntityyliin luottavalle Tomicille. Verdascon epäespanjalainen ailahtelu käänsi kuitenkin matsin nuoruudelle.
Välipalana on mainittava Dustin Brownin showmainen neluri. Häneltä näin turnaukseni toisen onnistuneen seläntakaa lyödyn (lento)lyönnin pisteen arvoisesti.
Sitten Grigor Dimitroviin, jonka vertaaminen itse Rogeriin on kyllä teknisesti varsin osuva. Kaverin yhden käden lyönnit ovat kauniita ja liikkuminen kissamaisen keterää puolustuksessakin. Myös syötöt ovat melko samankaltaisia, kuten rystyn lievä arvoituksellisuus.
Grigorin vastuks Jack Sock oli täysin uusi tuttavuus minulle, enkä ollut ennen nähnyt niin valtavaa kämmenlyöntiä. Katsopa miten kaveri rasittaa rannettaan tässä tykissä:
En siis yhtään ihmetellyt, kun joku nelurimatsin loppuhaastatteluissa mainitsi, ettei haluaisin saada kaveria vastaan verkolla:).
En myöskään ihmetellyt kun tämä Sukka näytti lyövän kovimman syötönpalautuksen Dimitrovia vastaan mitä olen nähnyt. Sensijaan se mitä seuraavaksi tapahtui, ovat kaksi hienointa lyöntiä mitä on nähty videoiltakaan ja vieläpä peräkkäisissä palloissa. Takakentän läpilyöntejä selän takaa tai jalkojenvälistä eteenpäin en ole muutenkaan tainnut nähdä. Ja tuollaisen syötön ja palautuksen jälkeen. Once in lifetime kokemus! Video kertokoon puolestaan. Lisäksi matsin vaihe taisi olla juurikin kääntymässä Dimitrovilla, minkä tämä suoritus kruunasi.
Palloukko 