Uusia kokemuksia Impivaarasta

Heti blogin alkuun saadaan varsin mielenkiintoisia kokemuksia siitä kuinka samassa turnauksessa tulee pelattua kaksi aivan päinvastaista ottelua. Ensin menin ihan kipsiin nuorta tyttöä vastaan enkä saanut kolmen erän aikana kulkemaan kuin syötön. Ansaitsematon voitto tuli,  koska tyttö liittyi arkailuuni mukaan, eikä uskaltanut voittaa. Toisessa pelissä taas pelasin rennosti itseäni parempaa junnua vastaan ja olin ihan tyytyväinen saamaani erään ja lyönteihini, paitsi syöttö ei nyt kulkenut! Häviömatsiini olin paljon tyytyväisempi kuin voitettuun!

 

Odotin avausmatsista Vilja Hokkasta vastaan lievää kipsiä, mutta että tällainen via dolorosa fyysisesti suhteellisen valmista junnua vastaan! Ekan erän tyttö pelasi kuulemma paremmin kuin koskaan ja laittoi paikoista pallot varmasti läpi. Itse hain tuntumaa peruslyönteihini koko ajan ja erän hävisin 1-6. Oma pelini ei juuri parantunut missään vaiheessa, mutta toisessa erässä tyttö menetti täysin lyöntinsä aivan ilman näkyvää syytä. Murrettuani pelin 2-1:een tuli erä nopeasti mulle 6-1 pitämällä pallo sisällä. Kolmas erä oli sitten molemmilta hermoilevaa pallon ruudussa pitelemistä, minkä minä voitin raamatullisen hikoilun jälkeen 7-5. Asenneongelmia minulla ei nimittäin ollut.

 

Vilja on varsin lahjakas juniori. Sharapovamainen kämmen paukkui puhtaana läpi varsinkin ekassa erässä. Rysty oli vähän tyttömäisempi vaihtelevalla yläkierteen määrällä. Stoppareita ja verkolle nousuja tyttö ei juuri harrastanut. Syöttö oli nätti mutta junnuille tyypillisen tehoton. Ja psykologisen ylilyöntiaseman täydellinen menetys ilman apuani oli myös sangen epäkypsää. Povaan kuitenkin menestyksekästä uraa hänelle!

 

Omasta pelistäni en voi olla tyytyväinen kuin syöttöön. Kummallista että juuri se on aina treenatessani se murheenkryyni! Erityisesti en ymmärrä miten en saanut ajoitusta, tasapainoa ja osumaa natsaamaan peruslyönneissäni, varsinkaan kämmenessä koko 3 erän aikana. Ehkä treenaaminen pelkästään kovaa yläkierrelyöjää vastaan ei auta hiljempaa lyöviä vastaan. Lisäksi (asiantuntevampaa lainaten) hidas Rebound Ace alusta "omituisine pomppuineen" ei helpottanut ajoitusta, jännittävässä "pakkovoitossa". Ainiin! -Yksi valopilkku oli minunkin pelissä: syöksymällä sain lähes ainoan onnistuneen stopparini ja rystyset auki! 

 

Einar Lindroosia vastaan sen sijaan pääsin peruslyönneissä jyvälle hetimiten. Helposti luettavaa tasalaatuista yläkierrettä vastaan oli nautinto lyödä vaikka turpiin tulikin. Ensimmäisen erän kaveri pelasi virheittä, vaikken minäkään huonosti pelannut. 6-1 Einarille.

 

Toisessa erässä kaveri rupesi tekemään virheitä ja minä pääsin paremmin jyvälle peruslyönneistäni. Melko selvä mutta vähän yllättävä voitto minulle 6-3. Kolmannessa erässä nuori mies palasi tasolleen ja tasaisista peleistä huolimatta 6-1 Einarille ja laulukuoro.

 

Einar oli jo varttunut 16-vuotias, jolla oli kaikki lyönnit hallussa. Hän nousi innokkaasti verkolle ja ratkaisi yleensä kun palloon ylsi. Tosin syöttö oli hyvästä tekniikasta huolimatta yllättävän tehoton. Valitettavasti minä saanut samanlaista pommia ykkössyöttööni kuin ekassa ottelussa. Samoin kakkossyöttöni oli epävarmempi kuin eilen. Lentolyönnit uskalsin ratkaista rohkeammin silloin harvoin kun kannatti verkolle lähteä.

 

Mitä tästä opimme: tennis on vaikeaa ja yllättää vanhankin. Eikä enää pakkovoittoja kiitos!

Aukko auki

Kirjotanpa tänne tennisharrastuksestani julki. Laji on mielenkiintoisin yksilöurheilulaji muun muassa siksi, koska siinä tarvitaan monia fyysisiä ominaisuuksia sekä ehkä kaikista eniten hyvää psyykettä. Fyysisistä piirteistä pelaaja tarvii voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja hyvää vartalonhallintaa. Henkisistä ominaisuuksista tahto, taktiikka ja pelisilmä tulevat ekana mieleeni. Lisäksi tennistä voi pelata ja voittaa siinä eri tavoilla. Peliä tulee pelata vastustaja huomioiden. Kaikista hienoin lajin piirre lienee kuitenkin se, että huipullekaan nouseminen ei vaadi mitään synnynnäistä erityislahjaa. Tie on avoin kaikille.

 

Siksi haluan kirjoittaa siitä.

 

Itse aloitin opiskeluaikana lajin uudestaan. Tosin junnuna en siinä edes kilpaillut. Olen pelannut nyt kaksi turnausta menneenä kesänä D-sarjassa. Ensimmäisen otteluni hävisin omilla virheillä, mutta opin, että pallo kannattaa pitää pelissä.

 

Toisessa turnauksessa sitten sain tärkeän avausvoiton melko tiukassa väännössä. Sitten sain yhden helpon ja yhden vaikean voiton ja finaali oli ensimmäinen matsi, josta itsekin odotin voittoa. Hyvin se alkoikin, kun 13-vuotiaalla vastuksellani ei peli kulkenut. Toisessa erässä jalkani alkoivat väsyä ja se näkyi lyönnissä. Vastustaja Olli Kesti sen sijaan paransi peliä eikä minulle jäänyt mahdollisuuksia voittoon.

 

Verratessani vastuksieni taitoja omiini, voitin mielestäni kaksikin taitavempaa lyöjää. He olivat 1. ja 3. kierroksella kohtaamani juniorit, jotka taisivat kypsyä "kuupalloihini". Taktiikka ja tahto olivat avaimeni voittoon. Yllätyksekseni myös syöttöni toimi melko varmana paremmin kuin vastustajieni. Tähän asti olen pitänyt sitä heikkoutenani. Tärkein opetus  tästä turnauksesta oli kuitenkin fakta, ettei kuntoni kestäkään tätä lajia turnauksen vertaa! Kenties intervallimainen futsaltreenailu auttaa tähän puoleen.

 

Jatkossa pyrin raportoimaan pelieni kulkua näillä sivuilla. Aloitan ensi viikon Impparin turnauksesta, jos jaksan.