Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2017

Pietarin ainoa suomalainen

 

Jos haluaa jouluaattona mieluummin pelata senioritennistä kuin pukkeilla, on maailman ainoa mahdollisuus 6 miljoonan asukkaan kaupunki Kaakkois-Suomen tuntumassa. Ja eikä tarvi pelätä törmäävänsä suomalaisiin ainakaan länsimaiden jouluna.

invitation

Viikon matkallehan pitää hankkia viisumi. Pyysin perinteistä kutsua kisaorganisaatiolta ja sieltähän se tuli pdf-tiedostona, mutta leimoineen kaikkineen. Viisumia voi hakea viisumitoimistoista tai suoraan konsulaatista. Ekan Googlen tarjoaman toimiston sivulla linkattiin tekemään ajanvaraus konsulaattiin, mutta sinne päästyäni ei hakemukseni kelvannutkaan, koska se oli taas tarkoitettu viisumitoimistoon. Menin takaisin viisumitoimistoon ja siellä ongelmana oli enää valokuvani, joka oli liian samannäköinen kuin passissa. Passikuvani kun oli jo vuoden vanha ja viisumissa saa olla vain puoli vuotta vanha kuva. Kun viisumi viimein saatiin liitettyä passiin, alkoi matka sujua.

visa2

Päätin kokeilla bussin ja junan yhdistelmää, mitä en ollut ennen kokenut. LuxExpressin bussiin pääsee halvimmillaan kympillä. Ja ne eivät ole mitään maatuskantäytteisiä pakettiautoja, vaan tasokkaimpia mahdollisia busseja. Oma leffa- ja nettiscreeni ja kahvetta oli tarjolla. Muita suomalaisia ei ollut kuitenkaan uskaltautunut kyytiin. Tulli ja tietyöt olivat ainoat hidasteet matkassa. Varsinkin Venäjän puolella oli havaittavaissa edelleen lievää tehottomuutta virantoimituksessa. Maahantulokorttia nimittäin kysyttiin passinleimauksessa ja kyseisen kortin sai vasta samalta virkailijalta.

Pietarin päässä oli julkinen liikenne hyvin toimivaa. Englannin kieli ja länsimaiset aakkoset valtaavat joka vuosi lisää alaa kaupungissa. Kielimuuri ei tällä kertaa ollut ongelma kertaakaan, mutta vähintään kyrillisten aakkosten opettelusta on edelleen hyötyä.

IMG_20171224_115222.jpg

Tenniskeskus Razliv oli yli tunnin reissun päässä keskustasta, sillä metropysäkiltä sai jatkaa vielä puoli tuntia minibussilla. Tenniskeskus oli moitteeton olosuhteiltaan. Pelasimme kuplahallissa, joka oli kuitenkin riittävän korkea ja vaaleakattoinen, ettei se häirinnyt pelaamista. Alusta oli hidas Plexipaven tapainen. Turnausjärjestelyt toimivat hyvin, mutta mitään ekstrajärjestelyjä, kuten players partyja ei ainakaan minulle asti kuulunut. Pelaajat ja järjestelijät olivat erittäin mukavia ja englannintaitoisia, kuten muissakin ITF:n kisoissa. Olin taas luokkani ainoa ulkomaalainen osallistuja ja muissakin luokissa olivat harvat Venäjän ulkopuoliset vähintään venäläisen nimisiä.

Itse pelini eivät historiaan jääneet ainakaan voitokkaina. Ensimmäinen vastukseni yli 35v-luokassa ei ollut helpoin tälläkään kertaa. Igor Ivanov oli pelannut tennistä parikymmentä vuotta minua pitempään, mikä näkyi hienossa lyöntitekniikassa. Mies oli myös nopea, mutta ehkä vähän laiska jaloistaan. Pystyin tasapäiseen takakentän pallotteluun hitaissa olosuhteissa. Erän alussa Igor syyllistyi virheisiinkin ja pääsin 2-1-johtoonkin. Igor oli mukava mies ja pelasimme etukentällä varsin viihdyttäviä palloralleja, joista nauttivat molemmat. Erityisesti jäi mieleen ekan syöttövuoroni ensimmäinen pallo, jossa löin verkolta matalalta hyvin leikatun volleystopparin. Pallon kaari oli niin jyrkkä, että vaikka Igor ehti korkeaan stoppariin se palautui hänen puolen verkkoon pompun jälkeen ennen Igorin osumaa. Ns. kuningasstoppari oli ehkä 15cm:stä kiinni.

Igor kiristi pelinsä varmuutta ja vei tasaiset pelit 6-2 ensimmäisessä erässä. Toinen erä alkoi samoin minun päästyä johtoon 2-1. Niillä kohdin koin myös hauskan verkkokamppailun: Jouduin heittäytymään maihin yltääkseni palauttamaan lentolyönnin. Yritin nousta nopeasti ylös ja Igorin helpon viimeistelyn perään, mutta liukastuin uudestaan. Tilanne oli lähinnä koominen ilman riskiä loukkaantumisesta, mutta oikean nimettömän rystynen aukesi hieman, kuten yleensä tällaisessä syöksyssä sen osuessa maahan. Verenvuoto tyrehtyi onneksi pyyhkimällä, eikä paikkaustauko vienyt pelituntumaa. Igor vei kuitenkin varmemmalla pelillä niukasti seuraavat pelit ja luvuiksi tuli sama 6-2 toisessa erässä. Suurin este menestykselleni oli taas syöttö, jossa tällä kertaa piiputti eniten huono nosto.

Kuvat: Slava Shorikoff

Pääsin seuraavana päivänä pelaamaan sekaneluria paikallisen Natalian parina. Vastassamme oli lähes 70-vuotias paikallinen lajilegenda. Kaveri olikin ihan meisseli verkkopelissä. Itse vedin hieman herrasmiesmäisemmin verkolla ja välillä mokailin ihan huonouttanikin. Ottelu oli kuitenkin ihan kiva, kun en tällä kerralla jännittänyt syöttämistäkään niin paljoa. Nousimme toisessa erässä 3-5-tappiolta 7-5-erävoittoon, mutta ottelutiebreikissä 10 pisteeseen olin itse helppojen virheiden lähde ja katsomo kutsui luvuin 2-6, 7-5, 4-10. Saatiin kuitenkin oivat otsikot tästä suhdetoiminnasta: http://www.tennis-piter.ru/pageart.php?id=9087&raz=3&sec=14&rub=53

Mukavaksi yllätykseksi sain epävirallisen lohdutusmatsin sarjaa vanhemmista, kaverin nimeltä Anatoli. Hänen tasonsa oli selvästi heikompi itseäni, mutta sain oivan harjoitusmatsin. Aloin tässä ottelussa saada jopa syöttöä rytmiin. Vaikka ykkössyöttöni ei ollut tehokas vieläkään, tuntui että pystyin kontrolloimaan sitä enemmän kuin aikaisemmin. Syynä oli lyöntikäden vielä aiempi taaksevienti. Koska joudun rakentamaan syöttöliikettäni paloittain, joudun keskittymään aina eri osa-alueiseen. Viimeaikoina suurin huomioni on ollut nostossa, vartalon taakse taivutuksessa ja lyöntiranteen rentouttamisessa. Silti lyönnin rytmi on ollut kateissa, kun maila ei ole lähtenyt kiihtymaan oikeasta ääriasennosta tai olen nykinyt sitä sielläpäin. Nyt kun keskityin viemään mailaa entistä aiemmin edestä ylös-taakse ennen pallon nostoa, sain käden ääriasentoon helpommin ja yhtenäisellä liikkeellä. Tämä tuntui taas pieneltä, mutta edistykselliseltä askeleelta parempaan syöttöön, joka tosin vei palloa turhan usein pitkäksi. Pitkä syöttö on kuitenkin aina ollut parempi kuin verkkosyöttö, mikä kertoo minulla aina epäonnistuneesta rytmistä. Luvut 6-1, 6-1 ja hyvällä mielin turnaus joulupakettiin.

Paluumatkani tulin Allegro-junalla, joka vasta kätevä onkin. Tosin ensin pitää löytää Finlandski-aseman takaovelta lähtölaiturille. Juna on nopea, palvelu toimii ja jopa tullimuodollisuudet sujuu junan vauhdissa. Kuulin ensimmäistä kertaa suomea viikkoon ja olin reilussa kolmessa tunnissa Stadissa. Spassiba!

IMG-20171224-WA0012.jpg

Advertisement

Tuttua taaperrusta tunnin verran

Seuraava tilaisuus voittosarakkeen ja hyvän matsin metsästyksessä tarjottiin Talissa sunnuntainaamun ”päiväturnauksessa”. Erät olivat lyhennettyjä alkaen 2-2:sta ja kolmas erä oli match tiebreik.

Olin aikas hyvin lämmitellyt ja hereillä, mutta aamulla on toki vaikeampaa päästä vireeseen. Vastassani oli kerran kohtaamani tuttu Jari Järvinen. Muistin hänet hyvin, koska hän pelasi puhtainta syöttö-lentopeliä, jonka olen kohdannut. Viimeksi olin aika pihalla nopeammalla alustalla, mutta tällä kertaa hänen murtaminen sujui helpommin. Oman syöttöni pito sensijaan söi hermoja kehnon ykkössyöttöprosenttini takia. Jarilla ei myöskään tippunut syöttö ruutuun ja luin ihan kohtalaisesti hänen suoraa ja hyvin suunnattua syöttöä. Hänen kakkosensa oli samanlainen ja hän tuli senkin perään useimmiten verkolle. Sain palautukset aika hyvin Jarin jalkoihin, jolloin olin vahvoilla pallossa. Jos palautukseni nousi yhtään, hän pelasin virheettömästi lentolyöntinsä. Muuten oli tarjoitus vain pitää kaveri takana, jolloin hänen vaihtelevista kierteistä ei ollut paljoa harmia. Varsinkin rysty oli vaihteleva ja pääsin jatkuvasti verkolle viimeistelemään pisteitä. Mokailin hieman liikaa kuitenkin verkollakin, mikä söi miestä syöttöni lisäksi. Vaikka mursin ekassa erässä johtoon Jarin heikon syöttelyn takia, hän mursi vastaavan syyn takia tasoihin ja mentiin tiebreikkiin. Sen Jari taisi viedä 7-5 ja latvakytöni oli jo aika kuumana.

Toisessa erässä mursin Jarin kahdesti hänen yhtä vastaan. Normaalipelillä olisin ollut aika vahvoilla, kun sain erän suunnilleen yhden tai kahden hyvän ykkösen turvin. 6-3. Kolmannessa matchtiebreikissä sitten ryssin sopivan helposti muutaman helpon lentolyönnin ja Jari vei sitä virheettömällä pelillään. Jätin pari hiljaista mutta pirun tarkkaa hänen lentolyöntiään hakemattakin, mikä taisi kertoa luovutuksen merkeistä.

Jari vei kolmannen 10-7 minun virheilläni. Onnistuin hyvässä ykkössyötössä noin kerran per erä. Muuten rytmi oli kateissa koko ajan, mikä sieppasi kaikista eniten ja näkyi maltin puutteena jatkopalloissa. Takakentän peli oli täysin hallussa muuten koko matsin. Lyhennettyjen matsien turnauksessa ei ollut lohdutusmatseja, joten järjestelyistä tulee enempi rahastuksen maku kuin pelaajien houkuttelu. Pitäisi vaan jättää tällaiset väliin. Jatkoin sammuttamaan latvapaloani lenkillä, johon pääsin matsien loppuessa jo klo 9.30. Mummot kyseli, että eikö ole kylmä juosta sortseilla ja t-paidalla. Ei ollut, sen verran oli hihat palaneet.

Hyvän matsin vuosipäivää odotellessa

Sopivia turnauksia odotellessa pääsin pelaamaan 4. divarin sarjamatsia. Otteluiden määrää oli pudotettu 3 kaksarista kahteen, joten tasoerot matseissa luulisi kasvavan entisestään. Kaksarivastustajani tiesin kuitenkin tarjoavan sopivan kovan vastuksen, jonka olisi hyvällä pelillä voinut voittaa, mutta toivo oli turhaa.  Neluri sensijaan tarjosi huonon lyömisen lisäksi jonkintasoista eeppisyyttäkin,

Ottelut järjestettiin hiljaisessa Järvenpään tennishalleissa lauantai-iltana. Kuplahalli oli hyvä oloiltaan, mutta pyöreä katto on riittänyt tähän asti sekoittamaan syöttöni poikkeuksetta. Niin tänäänkin.

Vastukseni, nuori Mikael Kolehmainen on lyömiseltään ja liikkumiseltaan hyvin hätäinen. Pallonhaku oli hyvää, mutta lyöntivirheitä tuli etenkin rystyltä. Tällaista vastusta vastaan on selvästi parempi vaihdella tempoa, kuin yrittää juoksuttaa. Alussa pääsinkin johtoon Mikaelin virheillä. Johdin jo 5-2, kun Mikael alkoi mielestäni lyömään hieman passiivisemmin ja varmemmin. Etenkin hänen korkeaan ja kierrettyyn kämmeneen painostavien peruslyöntien lyömiseen ei mun tehot riittänyt. Myös rystyllä hän vähensi virheilyä ja lisäsi slaissia. Pääsin niistä paljon verkolle, mutta viimeistely ei ollut helppoa nopea kaveria vastaan hitaalla kentällä. Mikaelinkaan syöttö  ei tehonnut. Vaikka hän tuli 5-5-tasoihin, mursin hänet ja pidin syöttöni erävoiton veroisesti. 7-5.

Toisessa erässä Mikaelin varmempi pelityyli hallitsi ottelua ja hän meni minun virheillä 4-0-johtoon. Turhauduin, kun ykkönen ei alkanut vieläkään putoamaan ruutuun ja keskittyminen katosi muustakin lyömisestä. Jalkoja en tuntunut saavaan kunnolla mukaan helpon alun jälkeen. Sain lohdutusgeimejä lopussa, mutta itseluottamuksen kerääminen ottelutiebreikkiin ei aivan onnistunut. 2-6 erä kaverille.

Kolmas erä pelattiin kympin tiebreikillä. Mikael jatkoi rauhallisempaa lyömistä ja mä virheilyä, vaikka olin päättänyt mielestäni muuta. Olinkohan 0-6-tappiolla, kun rentouduin niin, että sain sentään teknisesti hyviä ykkösiä ruutuun. Niistä ei ollut kuitenkaan apua, kun toheloin helpoimmatkin lentolyönnit verkkoon tai yli. Ottelupallo oli kaikista helpoin rystylentolyönti tyhjää kenttää kohden ja pitkäksi. Erittäin kuvaava ja kismittävä loppu, 3-10.

Nelurin pelasin Tommi Ollikkalan parina Mikaelia ja Mikko Kolehmaista vastaan. Siirryimme kiinteään halliin, mutta katto oli vielä lähempänä syötön nostoa hallin päädyissä. Eipä silti, koska syöttöni ei ole ikinä toiminut nelurissa, en odottanut muuta kuin entistä heikompaa pelin tasoa. Nelurin taso ei tuottanut positiivisia yllätyksiä kenellekään, paitsi ehkä sen loppuratkaisut. Syöttelimme heikosti Tommin kanssa ja oman tason lähestyminenkin tuotti alussa ongelmia. Vastus meni menojaan: 0-4. Saimme lopussa hommaa hieman toimiin ja itsekin syöttöä ruutuun. Olin silti jo päättänyt, että näin huonon pelaamisen aiheuttamaa vitutusta sammuttamaan joutunee lähtemään palautuslenkille keskellä yötä. Saimme seuraavaksi palloa ruutuun hieman vastusta paremmin ja johdimme toista erää alusta lähtien. Synkkyys kuitenkin iski otteisiin ja Kolehmaiset meni ohi 6-5 (40-15) johtoon. Kolme peräkkäistä ottelupalloa hoidimme kuitenkin kenttään ja etenkin parini Tommi loisti tiukassa paikassa rutiinipisteitä enemmän. Tiebreik tuli meille hälläväliä tyyliin 7-2 tai 7-3.

Ja taas mentiin ottelutiebreikkin 10 pisteen herruudesta taistelemaan. Siinä alku oli meidän virheilyä ja tilanteessa 1-6 en todellakaan uskonut nousuumme. Tulimme kuitenkin ilman maagisuutta ja reilulla fortunalla rinnalle. 7-9-tilanteessa mm. venytin lentolyönnissä hädin tuskin pokalla pallon tielle ja se leijaili vastustajan takarajalle. Hoidimme 5.:kin ottelupallon jotenkin kaverin puolelle ja ensimmäisen omamme vastustaja kipsasi pitkäksi. Kiroilujen määrä saatiin varmaan tasattua lopulta mun ja vastustajan kesken. Melko ihmeellinen nousu kolmen ja kahden peräkkäisen ottelupallon takaa ohi ei herättänyt reimun tunteita itsessäni, niin huonosta lyömisestä olin saanut kärsiä neljättä tuntia. Vitutuslenkin jätin kuitenkin väliin ja jään odottamaan innolla sitä nappiottelua tällekin kaudelle.