C-luokan välierässä kohtasin vain 12-vuotiaan Benjamin Hedbergin. Ottelu olikin turnauksen helpoin, vaikka osoittautui myöhemmin finaaliksi. Benjamin oli vielä mitoiltaan niin lyhyt, että lupaavien taitojen hyödyntäminen oli vaikeaa, kun joka palloon tuli ylettymisvaikeuksia. Lisäksi kun syöttöni toimi hyvin Benjaminiin verrattuna, ottelu oli aika läpihuutojuttu. Pääsin 3-0-johtoon ja lyöntini oli lopun matsin varsin vapautunutta. Pystyin liikutteleen miestä ruudun kaikkiin kulmiin ja verkolta hänet oli varsin helppo ohittaa. 6-2, 6-0 oli helpot luvut ja voimia olisi jäänyt rutkasti finaaliin.
Seuraavaksi höntsäsimme nelurin välierän. Koska laji ei niin paljon kiinnosta ja se ei vaadi jaloista niin paljoa asennetta, saa hälläväliä asenteella hyvän pelifiiliksen. Pelasimme perusvarmaa minun kuupalloa takakentältä krossina ja Arto väliin härkintää verkolta. Johdimme molempia eriä, mutta Rauman Suominen/Laine tuli tasoihin molemmissa erissä. Ratkaisupaikoissa rentoutemme näkyi vähempinä virheinä ja voitimme 7-6, 6-4.
Sade oli nelurin lopussa sen verran yltynyt, että loput pelit siirrettiin Manhattan Sports Centeriin. Odotin, että finaalivastukseni Jaana Pohjaranta pelaa naisten A:n finaalin, mutta hän luovutti ekan erän hävittyään selkävaivoihin vedoten. Niinpä Jaana ei tullut minuakaan vastaan ja sain pokata toisen C-luokka voittoni taas ilman pelattua finaalia :O. Toisaalta kolme matsia on ihan sopiva lepopäivälle.
Nelurin finaaliin saimme vastaan vihdoinkin kunnon lentopelaajat Marcus Stenfors ja Noah Johansen. Pojat ottivat muutenkin lajin sen verran tosissaan, että homma oli mukava vetää korostetun viileällä asenteella. Saimmekin vastustajasta irti hauskoja tunteenpurkauksia puolustavalla pelityylillämme, eikä voittokaan ollut kaukana. Erityisesti syöttöni toimi näin halliolosuhteissa odotetustikin paremmin kuin ikinä. Sain lyödä sitä melkoisen täysillä ja ruudussa pysyi. Vihdoinkin siitä saadaan oikeaa hyötyä sisäkentillä! Hävisimme ekan erän 6-3, vaikka roikuimme alussa mukana. Toisessa erässä johdimme murrolla 3-1 ja 5-3. Parikin eräpalloa hävittiin putkeen ja pikkuisen jopa harmittaa omat ainakin kolme no-ad pisteen lyömistä verkkoon ja yli. Hävisimme erän 7-5, mutta hyvä maku jäi suuhun tästä harjoitusmielisestä höntsästä.
Nousujohteinen kesä alkaa olla takana ja tavoitteisiin on päästy ilahduttavasti. Kauden yhteenvetoa ehkä kirjoitan myöhemmin. Tästä on hyvä jatkaa
Vanhin naisvastukseni ikinä oli Emma Falck, 18v. Kumma kun naiset lopettavat tenniskisat yhtä nuorena kuin esim. voimistelijat ja yleisurheilijat. Onko tämä laji tosiaan yhtä ikävää?
Emmakaan ei ollut paljoa kisannut enää, mutta lyönnit oli kunnossa. Ne olivat varmoja yläkierteisiä peruslyöntejä, joihin normaalisti on kiva vastata. En tiedä oliko vastuksen lyönnit sitten liian hiljaisia vai vastuksen sukupuoliko aiheutti juuri sellaisen kipsin ekaan erään, josta luulin jo päässeeni lopullisesti eroon. Lyöntini jäi lyhyeksi enkä uskaltanut laittaa niihin kylliksi voimaa. Pelit oli tasaisia, mutta Emma meni 0-5-johtoon. Pidin kuitenkin hermoni kohtuu hyvin vastoinkäymisistä huolimatta. Päätin, että syteen tai saveen, kuolisin vitutukseen jos häviäisin tässä vaiheessa kipsissä. Sain yhden syöttövuoron mutten toista. Onneksi syöttöni kuitenkin kulki heti alusta, mistä tuli olemaan paljon hyötyä ottelussa. Itseasiassa, ykkössyöttöprosenttini saattoi olla urani korkein.
Toisen erän alussa tuli käänne. Syötin pitkään ja pidin syöttöni. Aloin lyödä kovemmin ja liikutella Emmaa enemmän. Enimmäkseen löimme kuitenkin toisemme rystyille. Pelillisesti Emma ei juuri huonontanut, mutta jostain syystä voitin kaikki geimit. Pari henkisesti todella isoa pistettä puolustin niin, että Emma tyri verkolta.Yhden pallon, missä hän iski aivan verkon päältä pompusta liian hiljaa, puolustin hänen ylitse voitokkaasti. Erän viimeinen geimi oli todella sytyttäjä. Voitin ensin yhden verkosta niukasti yli pompanneen pallon ja taisin viedä peliä puhtaasti. Eeppisessä eräpallossa puolustin kaksi peräkkäistä iskua niukasti yltäen ja toinen putosi Emman yli takaviivalle. Pakko moisesta on riemuita ääneen. 6-0.
Kolmannessa erässä alkoi sitten tasainen jyystö. Syötimme molemmat hyvin, mutta Emmalla oli epävarmempi kakkonen, joka petti hieman tiukoissa paikoissa. Toisen erän hyvä fiilis poiki itsevarmuutta ja tulin syötöilläni tasoihin pari kertaa breikkipalloista huolimatta. Itse meinasin murtaa Emman 1-1-tilanteessa ja mursin sitten 3-3:ssa. Pyrin nauttimaan pelistä ja löin vapautuneesti, koska häviö ei enää kummitellut kuin kipsin aikana. Syötin 5-3-johtoon, vaikka peli oli 15-40. Hyvältä tuntui, mutta johtoasema ja paskat US open pallot oli hiljentäneet kaikesta huolimatta rystyäni ja lisännyt kumuraa kämmeneeni. Emma piti niukasti syöttönsä. 5-4:ssä jatkoin itse hyvällä syötöllä, mutta Emma taisi olla jälleen breikkaamassa 15-40. Tuuppasin alakierrettä rystyltä, eikä hän uskaltanut enää lyödä kovin takaisinkaan. Tasatilanteessa syötin keskiviivaan ja viimeistelin lentolyönnillä takakulmaan. Ensimmäisessä ottelupallossa yllätin myös itseni ja vastustajan hyökkämällä verkolle. Emma löi matalalle jalkoihini rystylle, josta yritin stopparia krossina. Hän ehti helposti, mutta neppasi yllättävän leveäksi:6-4.
Taisi olla ikimuistoisin otteluni. Ainakin tunneskaala oli suurin, vaikka hallitsin niiden näyttämisen hyvinkin varsinais-suomalaiseen tyyliin.
Nelurimme Arton kanssa meni samoilla fiiliksillä ja hyvällä tuntumalla alle tunnissa 6-0, 6-1. Tai ehkä suurempi tekijä on lajissa yllättävän huonot vastukset, jotka yrittivät pärjätä voimapelillä takakentältä ja voimattomuudella verkon päältä. Huomenna onkin tavoitteena neljä matsia putkeen. Onneksi nuo nelurit ovat vain lyhyitä lämpittelyjä super tie-breikillä ja no-ad-säännöillään.
Ensimmäinen kierros Turun urkkapuistossa oli samaa junnua vastaan kuin Raumalla toissa viikolla: Tuomas Heinonen, 13v. Tiesin, että miehen suurin puute on ehkä pääkopassa; todellista halua voittokamppailuun ei ollut. Niinpä otin mieheltä luulot pois heti kättelyssä itsevarmalla pelillä. Tällä kertaa painostin hänen rystyään selvästi enemmän. Sieltä hän vai tehnyt yllätys-winnereitä ollenkaan. Oma pelini oli erittäin keskittynyttä ja varmaa. Kämmeneltä en muista tehneeni helppoja virheitä ollenkaan. Syöttöni toimi ihan hyvin. Ensimmäinen erä meni eleettömästi 6-0.
Toisessa erässä pääsin 3-1-johtoon, mutta jotenkin Tuomas tsemppasi tasoihin 3-3. Huomasin heti, että kämmenestäni katosi hieman rohkeutta ja rystykin oli pari kertaa verkossa. Peli tuntui olevan kuitenkin hallussa ja Tuomas luovutti melko totaalisesti 5-3-johdossani. Varsin ehjä avaus, josta tänään on hyvä jatkaa ensimmäistä täysikäistä naisvastustani vastaan.
Kesäkauden ja kenties C-luokan päätöskisaani Turun urheilupuistossa sain yllättävän antoisan harjoitusottelun yliopiston sisäisen liigan semifinaalissa. Vastustajani oli viisissäkymmenissä oleva, vaarattoman näköinen herra, joka löi kuitenkin äärettömän tarkkaa kämmentä koko 2-tuntisen ajan. Hän aloitti tosiaan heti hakemalla kämmenelle takakentän winnereitä melko suoralla, mutta tarkalla ja pitkällä lyönnillä. Yleensä massakentällä riittää tällaisen vastuksen sekoittamiseen oma temmon ja kierteen vaihtelu. Tämä mies kuitenkaan turhautunut puolustuksiini vaan jatkoi lyömistään samalla tasolla koko ottelun ajan.
Pääsin aluksi 3-0-johtoon, vaikka pelit oli mahdollisimman tasaisia. Sitten pelasimme noin tusinan tasatilanteen geimin, jolla vastukseni mursi ja piti seuraavaksi syöttönsä. Oma syöttöni toimi nyt koko ajan, kun aloitin geimit varmemmin ja lisäsin myöhemmin voimaa ykköseen. Loput geimit taisivat mennä syöttäjälle: 6-4 erä minulle.
Toisessa erässä jatkui pelissä sama juoni. Ainoatakaan pitkää pallorallia ei nähty, vaan vastukseni tuli päälle kuin yleinen syyttäjä. Verkollakin hän oli taitava, mutta tuli sinne taktisesti hieman huonosti välillä. Erän geimit meni nyt selvemmin syöttäjälle, vaikka vastukseni syöttö oli omaani helpompi. Hävisin pari hänen hyvää syöttövuoroaan aika puhtaasti erässä, mutta mursin 3-1-johtoon. Hän mursi takaisin 4-4:ään. Oma hyvä syöttövire tuo kuitenkin itseluottamusta muuhunkin peliin, mikä osaltaan esti minua hermostumasta, kuten Raumalla. Niinpä mursin takaisin ja pidin omani hyvällä pelillä ja tärkeässä paikassa: 6-4.
Matsi oli oikeastaan kesän ainoa, jossa pelasin hyvää peliä, tasaista vastustajaa vastaan ja vieläpä voitin. Niinpä tästä on erittäin mukavaa lähteä viikonlopun haasteisiin kairaan mestaruutta niin kaksin- kuin ehkä viimeistä kertaa myös nelinpelissä.
Länsirannikon kisaturismiin Raumalle houkutteli taas myös rauhanturvaajakokoontuminen Yyterissä. Tällä kertaa vanhojen toverien tapaaminen ei häirinnyt kisamenestystäkään.
Ensimmäisellä kierroksella kohtasin Tuomas Heinosen, 13v. Hänellä oli ihan hyvä perustekniikka, enkä löytänyt painostettavaa puolta. Heikkoudet löytyivät verkolta ja syötössä, kuten tyypillistä pienemmiltä miehiltä. Itse pääsin tässä perjantai-illan ottelussa heti juonesta kiinni, eikä syöttökään ollut niin vaikeata kuin yleensä uusilla kentillä. Liikuttelin vastustajaani kulmasta toiseen ja odottelin hänen virheitään. Viljalti Tuomas ei virheilly, mutta hänen viimeinen voitontahto ja itseluottamus ei ollut ihan kasvanut vielä. Myös liikkuminen syvyyssuunnassa oli hieman kömpelä, joten matalat rystyni tuotti vaikeuksia. Pari kertaa hän tosin yllätti kämmenkrossillaan, jonka voi lyödä jyrkästi käyttäen vain vahvaa ranteen kiertoa. Erä taisi edetä tasaisena maagiseen 7. peliin saakka, jolloin kirin erävoittoon 6-3.
Toinen erä kulki hieman Tuomaksen johdossa 1-3 ja 3-4, mutta hyvällä pelillä tulin ohi 6-4-voittoon. Tuomas valitteli hieman väsymystä, miltä hänen pelinsä kyllä näyttikin. Matsi oli kuitenkin hyvissä olosuhteissa paras tasoltaan, mitä olen ensimmäisellä kierroksella pelannut.
Toisella kierroksella kohtasin kisaorganisaation herrasmiehen, Risto Reivolahden, 46v. Ristolla oli mukavat yläkierteiset peruslyönnit – sopivan kovuiset ja yläkierretyt, joihin oli mitä mukavin lyödä vastaan. Hänen syöttönsä olivat molemmat melko kierteettömiä ja ne pettivätkin hänet lopulta. Oma syöttöni lähti pian kulkemaan urani parhaiten; pääsin rytmiin, jossa heitto onnistuu tarpeeksi koko ajan tarpeeksi ylös ja hieman vasemmalle, eikä koskaan liikaa oikealle. Vain tällöin on mahdollista saada aitoa yläkierrettä palloon. Kun tällainen ykkönen osui tarpeeksi usein ruutuun, minun kannatti lisätä voimaa syöttöön. En tehnyt montaa pistettä suoraan syötöllä, mutta vaikutus oli myös henkisellä puolella vahva; muukin pelini sai itsevarmuutta, myös verkkopelini. Ensimmäinen erä oli tasainen ja hyvätasoinen. 7. peli taisi taas olla kulminaatiopiste ja etenin 3-3-tilanteesta 6-3-erävoittoon.
Toisessa erässä Risto tuntui luovuttaneen, kun tasoitin 1-1:een. Syöttövirheet veivät terän hänen peruspelistäänkin. Pallot lyhenivät ja päättyivät useimmiten Riston helppoon virheeseen. Pääsin 5-1-johtoon, jolloin hän vielä tsemppasi breikin. Viimeinen peli taisi tulla minulle ainakin 3 hänen kaksarillaan. 6-2 erä mulle siirryin läheiseen lampeen vilvoittelemaan erittäin hyvin fiiliksin.
Semifinaalissa vastus koveni selvästi: Tuukka Järvenpää, 19v, omasi terävät yläkierteiset peruslyönnit ja kauniin syötön. Itseasiassa hän pystyi vaihtelemaan suoran ja erinomaisen kick-syötön välillä ihailtavalla varmuudella – paras syöttäjä, jonka olen kohdannut. Tiesin hänen pelinsä vahvuudet viime kierrokselta ja että oma pelini oli saatava heti kulkemaan parhaimmalla tasollaan. Tuukka aloitti hyvällä syöttöpelillä ja itse erehdyin viime matsin perusteella rohkean kovaa ykköstä syöttämään. Tietäähän sen, mihin se johtaa; kaksoisvirheisiin. Tuukka pääsi äkkiä 0-3-johtoon virheilläni. Hän antoikin pallolle odotuksiani vähemmän vauhtia tai ainakin vaihteli kovuutta. Itse pyrin häviö asemassa niskan päälle ja tein liikaa hyökkäysvirheitä. Pallot eivät olleet pitkiä, mutta erikoisia verkkotaisteluja nähtiin. Hölmöilin ja hätäilin niissä järjestäen. Mursin kuitenkin pari kertaa vissiin Tuukan niin, että hän jäi nollille syötössään. Kauniista syötöstä huolimatta siitä hävisi tehot, kun mies hiljensi ykköstään käden kipeytymisen takia. Erä kuitenkin selvästi 2-6 turpaani.
Toisessa erässä jatkui huono ykköseni ja malttamaton hyökkäyspelini. Toisinsanoen kasettini oli hajoamaisillaan. Taas syöttötyöskentelyni heijastui peruspeliini negatiivisesti, mitä ei tarvitsisi tapahtua. Rystynu oli yllättäen verkossa muutaman kerran liikaa. Tuukka palautteli hiljemmin palloa ja minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet tulla peliin mukaan. Ekan ja matsin ainoan syöttövuoroni pitämisestä huolimatta Tuukka voitti melko helpolla loput pelit; 1-6 erätappio ja varusteetkin sai kyytiä. Tuukka voitti koko turnauksen, enkä välttämättä olisi pärjännyt hänelle hyvälläkään pelillä. Tasainen matsi olisi kuitenkin ollut kiva näin taitavaa kaveria vastaan.
Kesäkausi päätetään toivottavasti voittoisasti parin viikon päästä Turun aluemestaruuksissa. Samalla saatan joutua jättämään C-luokan pelit, mikä voi vähentää kilpailuintoani ainakin kovatasoisessa Helsingissä.
Olin männä viikolla myös scouttaamassa junnutenniksen tasoa Urheilupuistossa 18- ja 14v. SM-kisoissa. Eniten kiinnosti pojat 18v-luokka, vaikka lähes kaikki junnut pelaavat samalla tyylillä – junnaavaa yläkierrettä kahden käden rystyllä ja identtisellä kämmenellä tyyliin Jarkko Nieminen ja Henri Laaksonen. Em. herrat ovat hyviä esimerkkejä, kuinka ko. tyyli myös kannattaa. Kuitenkin erikoisemmat tyylit on ne, jotka tekevät tenniksestä taidetta. Mielenkiintoisempia tyylejä edusti vihaisemman kierrepiiskan omaava Valtteri Tuompo ja kärsimättömästi hyökkäävä Rasmus Niklas-Salminen. Mestariksi pelasi kuitenkin selvästi taitavan tatsin omaava Santtu Leskinen, joka ei antanut fyysisempien ja massatennikseen sopivampien junnaajien hyppiä silmilleen. Tyttöjen pelejä en jaksanut seurata. Ne näyttivät vielä enemmän samasta muotista revityiltä paitsi, että lyönnit oli suorempia ja virheitä tuli enemmän. Temmon vaihtelut loisti poissaolollaan. Valmentajien vika?
Toinen kerta Helsingin Metsälässä tänä kesänä ja tällä kertaa ei vaivannut tuuli vaan helle. Ja mieluummin valitsisin kuitenkin tuulen. Kuumuuden aiheuttama tuska on nimittäin selvästi suurempi kuin voitonhimoni. Ja eihän näihin kesteihin kannattaisi häviämään lähteä.Viikonlopun kohokohdat lyötyi kuitenkin moottoripyöräilemällä Hesaan kauniita reittejä Siuntion seudulla t-paita-varustuksessa ja hienotunnelmaisessa beach volleyn SM-osakisassa Hietsussa.
Lauantai aamuna alkaneessa c-luokan toisella kierroksella oli ilma vielä siedettävän lämpöinen, kun vastaani sain Anni Poikolan, 16v. Matsista tuli ikävän vaikea kaksituntinen. Annilla oli tasaiset peruslyönnit molemmilta puolin, enkä saanut ilmaisia pisteitä juurikaan. Syöttö- ja lentopeli näytti surkealta, mutta hän vältteli viisaasti verkolle tuloa. Omat peruslyöntini oli ihan kohtuu kuosissa, mutta hitaisiin palloihin en uskaltanut lähteä lyömään kovaa. Kun vielä tyttö pääsi molemmissa erissä alussa johtoon, oli lievää jännitystä pelissäni. Verkolta olisin voinut tehdä enemmän pisteitä, mutta mailan puristus aiheutti vain pokaosumia lennosta. Jauhoin vain peruslyöntiäni, jotka jäivät puoleen kenttään, mutta tytöllä ei ollut vahvaa hyökkäyslyöntiä, jota pelätä. Lisäksi kierteettömät, lyhyet rystyni viivaa pitkin tuottivat vaikeuksia huonosti syvyyssuunnassa liikkuvalla tytölle. Onneksi venyin tiukoissa peleissä kuitenkin kokemuksen avulla ja erien loput olivat selvät. Lukemat oli 6-2, 6-3 minulle, mutta hikirauhaset olivat todellakin avatut.
Vain pari tuntia tankkausta ja hikoilua, kunnes pääsin kohtaamaan Markus Lehden, 33v, jolle olin hävinnyt talvella Turussa. Markuksella on eniten identtinen pelityyli itseni kanssa ja se tiesi pitkää pallorallikisaa. Hänellä on erittäin kierretty kämmen ja tarkka, suorempi rysty. Pelin edetessä Markus hakee enemmän rystylleen ja kämmenestä tulee varsinainen kuutamoroikku, mutta helppoja virheitä ei hän juurikaan lahjoita. Alakierrettä Markus käyttää lähes ainoastaan stoppareihin. Verkkopeli on moitteetonta. Viime pelissämme sisällä hyökkäilin liikaa ja virheilin, nyt ajattelin vetää pidemmän kaavan mukaan ja katsoa, kumpi liikuttelee arviolta 90kg ruumistaan pidempään.
Markus aloitti hyvin; syötti hyvin rystylleni ja hyökkäsi. Pelini ei oikein käynnistyny, mutta erän luvut 1-6 oli hieman liikaa. Taivaalta väistyivät pilvet, mikä vaikeutti syöttämistäni ja toisella puolella aurinkokin oli tismalleen silmässä syötönnostossa. Lisäksi tuuleton paiste alkoi tuntumaan hyvin tuskalliselta. Vaikka pidin toisen erän alkuun syöttöni, kävin filosofista painiskelua päässäni; miksi oikein teen tätä kun kuumuus tekee touhusta tuskaa. Mitään varsinaisia fyysisiä väsymisen oireita ei minulle tullut, vain yleinen vetämättömyys, jonka pystyisi kumoamaan henkisesti, päättelin. Toisaalta minulla ei olisi ollut mitään intoa jatkaa tätä su-aamuna. Toisin sanoen voitontahtoa en itselleni saanut, mutta tenniksessä riittää hyvään peliin pelkkä rento asennekin. Niinpä pakotin itseni kuvittelemaan, että nautin olotilastani. Hymyilin, vaikka vitutti, ja niin vitutuskin pikkuhiljaa katosi. Sain lyömiseeni vapautuneisuutta. Pääsin 4-1-johtoon. Kokeilin tosin liian rohkeita ratkaisuja, kuten runsaita stoppareita, jotka Markus kyllä hoiti paremmin. Hänkin halusi saada minut juokseen ja viljeli välillä lyhyitä. Ehdin yleensä niihin, mutta suttasin jatkolyönnin ehkä liian rennon asenteeni takia. Takakentälle yritin myös alakierteillä välillä rikkoa kaverin rytmiä, mutta ilmaisia pisteitä ei tullut. Vaikka pallot alkoi olla välillä todella matalia hikoilevien taskujeni ja väsyneiden lyöntien takia, Markus piti pallot ruudussa. Markus tuli 4-4-tasoihin, mutta hälläväliä-asenteeni kantoi erän loppuun asti 6-4.
Kolmannessa erässä pelin juoni jatkui samana. Markus tuntui hieman väsyneemmältä, mutta hän ei antanut tippaakaan periksi pelityylillään. Kämmeneltä raskasta kuupalloa ja rystyltä matalampaa ja tarkempaa painostusta – juuri kuten minäkin. Pääsin tiukkojen pelien kautta jo 5-1-johtoon. Pallottelun juoni ei muuttunut missään vaiheessa, mutta sitten alkoi vuorostaan Markus voittaa tiukkoja geimejä. En myönnä kipsanneeni yhtään uhkaavasta otteluvoitosta, vaan Markus vissiin yritti vain kovemmalla asenteella sitä. Taisin parikin ottelupalloa hävitä Markuksen hyvän pelaamisen ansiosta ja niin hän hivutti ohi 5-7. Vähän huolestutti aluksi kilpailuhenkisyyteni puuttuminen, kun tappio ei edes vituttanut. Oli vain kivaa lopettaa lähes 3-tuntinen huhkiminen minulle liian kuumassa säässä. Eiköhän ne voittohalut palaa, kun pitää syksymmällä juosta lämmitäkseen.
Palloukko 