Spinning.

Ei kannata edes kokeilla. Onneksi meillä on pallopelit ja vaihtuvat maisemat.

Karu kauden päätös

Lohkokilpailun toinen päivä palautti karusti maan pinnalle, sillä pääsin kärsimään kaksi tappiota selvin luvuin. Muuta yhteistä näillä kahdella matsilla ei sitten ollutkaan.

Roope Mikkonen, 30v, oli vastassani ottelussa, jossa ratkaistiin lohkon ykkössija. Tämä ottelu kulkikin sopivan nopeasti, ettei se rasittanut liikaa jatkoa ajatellen. Nopeus johtui lähinnä Roopen kovin innokkaasta hyökkäyslyömisestä. Erehdyinkin luulemaan matsia menetykselliseksi, koska Roopella oli ollut vaikeaa edellisen vastukseni kanssa ja koska Roopen flatti lyöminen ei oikein vakuuttanut lämmittelyssä. Hän kuitenkin piti kovia ja vähäkierteisiä peruslyöntejään rajojen sisällä hämmästyttävän hyvin koko matsin aikana. Odotin hitaampien ja vaihtelevimpien lyöntieni aiheuttavan pian Roopelle virheilyä hitaalla alustalla, mutta heikkoa hetkeä ei hänelle tullut ikinä.

Erän eka piste oli pitkä, mutta Roope piti sen. 1-2-tappiotilanteen jälkeen Roope vei erän loput pelit hyvällä hyökkämisellään, vaikka pelit olivat tasaisia. Oma lyömiseni oli myös kohtuu hyvää, mutta matsi ratkesi nimenomaan vastustajani hyvyyteen hyökkäämisessä.

Toisessä erässä juoni pysyi tismalleen samana, mutta luvut olivat tasaisemmat. Ensimmäinen peli oli ainoa pitkä ja Roope taisi taas viedä sen. Pääsin myös itse esittään hyviä hyökkäyksiä ja verkolle nousuja, mutta Roope oli myös erittäin nopea puolustuspalloja hakiessa. Ainoa mahdollisuus minulla olisi ollut vastustajan sekoittaminen. Luvut tulivat tasaisiksi; 4-6, mutta en osannut harmitella tappiota, niin hyvin kaveri pelasi.

Jatko-ottelu Kim Kauppilaa, 17v, vastaan oli sitten tyystin erilainen. Kaveri näytti hallitsevan hyvän tekniikan ja peruslyönnit olivat erittäin rauhallisia ja yläkierrettyjä. Hän lähti lyömään enimmäkseen roikkumaisia yläkierteitä varsinkin rystyltä ja jos joutui vähänkin sivuttaisliikkeeseen. Tämän kuupallottelun luulin sopivan minulle, mutta eipä pääni vain kestänyt pelin hallintaa. Pääsin paljon verkolle, kun Kimin rysty jäi lyhyeksi. Ryssin kuitenkin jatkuvasti viimeistelyjäni enimmäkseen verkkoon. Lisäksi malttini ei riittänyt takakentältä pitää pitkiä palloja ruudussa. Olisin oikea-aikaisilla verkolle nousuilla ja tehokkaalla viimeistelyllä voinut viedä peliä, mutta ekan erän jälkeen oli taululla tyrmeät 0-6.

Toisessa erässä sain tehoja hyökkäykseeni ja pääsin verkolle varsinkin, kun Kim jätti rystyalakierteensä koko ajan lyhyeksi ja monesti yläkierteensäkin. Lisäksi hän ei edes viitsinyt lyödä ohituksia kovin kovaa, varmaan siksi kun ryssin hiljaisetkin lentolyönnit. Johdin kuitenkin 3-1-erää, ennenkuin perushuono lyöntivireeni varmisti Kimille voiton 3-6. Harmitti kovasti, sillä talven ainoa kovempi päänahka olisi todellakin ollut tarjolla, jos olisin osannut käsitellä ojennettua skalppeerausveitseä.

Seuraavaksi kutsunnevatkin massakisat parin kuukauden päästä. Talven yhteenvedoksi voi taas käyttää jo kulunuttakin mantraa eli eteenpäin lienee menty, olisipa se näkynyt myös kisamenestyksessä.

Syöttö palasi – ja samalla kaikki lyönnit

Sisäkausi päätetään samassa Kaarinan tennispalatsissa kuin viikko sitten – tällä kertaa B-luokan lohkokilpailuissa. Nyt viikon verran harjoitelleena sujui etenkin syöttö aivan eri lailla kuin viimeksi ja sama avausvastus, Henri Sallinen, jäi ilman mahdollisuuksia.

Varman, kierteisen ykkössyötön etua tällä tasalla ei voi yliarvioida. Siltä tuntui, kun sain taas ykkösyötön sujuun n. 70%:sti, mikä on taannut hyvän matsin minulle koko talvikauden ajan. Tiesin voittavani Henrin viime lauantaita helpommin, kun pidän pallot vain ruudussa ja mieluiten rystyllä. Hävisin nyt kuitenkin avaussyöttöni, mutta loppumatsi oli tasaista alamäkeä Henrillä minun säilyttäessä hyvän lyömisen tason koko ajan. Voitin seuraavat 11 peliä ja toisen erän 5-0-johdossa oli Henri jo aikoja sitten lyönyt pensselit santaan. Pieni herpaantumiseni omassa syötössä ja Henrin onnistuneet flatti ykköset kaunistelivat lukemiksi 6-1, 6-2.

Pelin juonena mainittakoon vielä varma rystykrossailu, missä Henrin yhden käden rysty oli aivan liian epävarma. Pääsin monesti päättämään palloja verkolta, jos ei vastukseni ollut sitä ennen lyönyt yli. Henrin rento yläkierrelyöminen auttoi taas itseäkin oman lyöntivarmuuden säilyttämisessä, enkä muista helppoja virheitä juurikaan tehneeni. Lisäksi verkkopelini oli tällä kertaa myöskin hyvää. Matsi oli mukava päättää ainoaan stoppariini ja odotukset ovat kisan jatkon suhteen melko korkealla. 🙂

Kahden viikon tennikset päivässä

Kaarinan aluemestaruuksiin valmistautuminen ei ollut parasta parin viikon kurssireissuni takia. Hitaalla alustalla pääsin kuitenkin lähelle hyvää osaamistani syöttöä lukuunottamatta.

C-luokan ensimmäisellä kierroksella kohtasin Henri Sallisen, 18v. Henrillä oli ihan hienot lyönnit, mutta erityisesti yhden käden rysty oli epävarma. Syöttötekniikka oli kaunis, muttei riittävän voimakas pisteiden tekoon.

Ensimmäinen erä oli tasainen ja verkkainen. Pallottelin rauhassa hitaalla courtsolilla ja painostin Henrin rystyä. Syöttöni oli hakemista runsaiden verkkovirheiden myötä. Olisiko eka murto tullut siirtyessäni 4-3-johtoon. Henri mursi kuitenkin takaisin. Olin kuitenkin varsin tyyni johtuen varmaan unettavasta aamuajankohdasta. Niinpä pidin hermoni parissa eräpallossa 5-6-tilanteessa sekä tie-breikissä, jossa olin 1-3- ja 5-6-tappiolla. Voitin 8-6 katkaisun, kun  olimme 1,5 h puttailleet matsia.

Toisessa erässä tuntui vähän helpommalta, mutta murto taisi tulla vasta maagisessa 7. pelissä. Siitä ponnistin 6-3 erävoittoon vielä helpommin. Olin melko poikki ekan erän väsytyksestä.

Parin tunnin päästä olin kuitenkin jo teräkunnossa kohdatakseni taas tämänkertaisen neluriparini Jukka Kourin, 32v. Olin saanut yhteisestä treenikerrasta uskoa miehen kukistamiseen ja uskoin myös juoksukuntoni olevan etuni, jos matsia venytetään. Nyt aioin painostaa krossina hänen (vasurin) kämmentään, jolla hän lyö passiivisempia yläkierteitä takaisin rystylleni. Vaikka olin tällä kertaa peruspallottelussa paremmin mukana, jopa niskan päällä, alkoi matsi yhtä murheellisesti kuin viimeksi; tärkeät pallot meni järjestäen Jukalle, kun ennen pitkää mokasin varsinkin verkolta. Nollille en jäänyt yhdessäkään geimissä ekassa erässä, mutta omena loisteli kuitenkin taululla 6 pelin jälkeen 😦 .

Syöttöni ei toiminut jostain syystä vieläkään, vaan ykköset oli verkossa. Jukkakaan ei saanut syötöillä tällä kertaa mitään aikaan. Lisäksi verkolla hävisin palloista lähes kaikki osaltaan Jukan loistavien ohituksien ja osaltaan minun paskojen viimeistelyjeni takia. En onnistunut täysin iskulyönneissä kertaakaan näissä kaksinpeleissä. Toisessa erässä yritin vakuuttaa itselleni, että olen vahvoilla pitkissä rystykrosseissa, joihin Jukka yllättävän mielellään lähti. Pysyin mukana 3-3:een asti, kunnes taivaan merkit lopullisesti käänsi minulle selkänsä. Jukka löi yhden lyönnin kentälle jättämääni palloon, mikä ei tosin ratkaissut vielä mitään. Hävisin kuitenkin loput pelit 3-6. 😦

Meinasin kostaa Jukalle nelurissamme heti perään pelaamalle huonosti 12v junnuja Miika Hassel ja Ville Perkkola vastaan. Kävin aluksi verkolla ryssimässä pari lentolyöntiä, kunnes asetuin taakse Jukan hoitaessa verkkopelin. Vastuksemme vaihteli pelipaikkojaan joko vähän odottamattomasti tai taktisesti ja olimme pihalla 2-3-tappiolle saakka. Sitten saimme kuviot sovittua ja loput pelit tuli helpommin 6-3, 6-1 luvuin.

Toisessa nelurissamme illalla jalkani liikkui vieläkin, vaikka matsi oli jo neljäs samalle päivälle. Aleksi Lager, 17 oli tuttu vastus ja Robert Raittila, 16v osasi selvästi myös lyödä palloa. Vastustajistamme Robert taisi viihtyä enemmän verkolla ja tehokkaasti ratkoikin sieltä palloja. Hän syötti kovaa, mutta Aleksin kierresyötön kanssa minulla oli vaikeampaa tehdä etupelaajan ohitus. Omassa pelitaktiikassamme jäin verkolle vain Jukan ykkkösen aikaan ja sainkin muutaman pongon sieltä. Oma syöttöni ei ollut vieläkään hyvä, mutta pitelimme kohtuudella syöttövuorojamme.

Molemmat erät meni tasaisesti ja pari murtoakin nähtiin. Olimme molemmissa johdossa ilman murtoja, mutta vastustajamme meni ohi kalkkiviivoilla. Lukemat 5-7, 5-7 ovat ihan kelvot ensimmäiseksi neluriturnaukseksi koko talvena ja uuden parin kanssa. Ikävänä seikkana tosin sain viimeisessä pelissä kunnian ryssiä varmaan kaikki neljä pistettä helpoilla virheillä. 😦

Jarkko vs Agassi

Tykkään lukea elämäkertoja matkustaessani. Urheilijaelämäkerrat eivät ole kaikista kiinnostavimpia, vaikka touhu lähinnä sydäntäni onkin. Andre Agassin omaelämäkertaa on kuitenkin kehuttu ja varsin viihdyttävä kirja se onkin, vaikkei Andre olisi ehkä samaa mieltä.

Jarkko Niemisenkin urasta on kirja Pelaamisen lumo. Jarkon ja Andren kirjassa ja elämässä ei paljon yhtäläisyyksiä kuitenkaan löydy lajivalinnan lisäksi. Itseasiassa Jarkon kirjaa en ole saanut vielä edes kokonaan luettua vuosienkaan jälkeen. Hänen kirjansa vaikuttaa olevan rehti kuvaus hänen urastaan, joka vaikuttaa tylsältä ja tasapaksulta, kuten hänen julkisuuskuvansakin.

Jarkon ura onkin tyypillinen suomalaisurheilijalle. Se on oma-alotteinen, monipuolinen lajeiltaan ja sivistystä ja työntekoa arvostava. Jarkko onkin suomalaisurheilijoista ehkä nöyrin ja tavallisin ja samalla tylsin julkisuuden henkilö. Hän ei ole kuitenkaan mennyt litmasmaisen diplomatian tasolle. Jarkon käytös on kuitenkin arvostettua Suomessa, myös minusta.

Agassin kirja ja elämä onkin sitten suoraan Las Vegasista ja päinvastainen Maskun legendaan verrattuna. Ensinnäkin hän vihaa tennistä. Loppu kannattaa lukea kirjasta.

Maailman paras seurajoukkue..

..lentiksessä on Trentino. Seurajoukkueiden maailmanmestaruuden lisäksi tuli Euroopan mestareiden liigan voitto, joka on kovempi saavutus. Lopputurnaus pelattiin Bolzanon jäähallissa. Trenton yleispelaajat Juantorena ja Kaziyski olivat voiton takuumiehet ja samalla pallomme kovin yp-kaksikko. Semifinaali Trento vs. Jartzberski kuvassa:

Trentino vs. Jartzberski

Toisessa semifinaalissa Venäjän konkarit Dynamo Moskova ja Kazan pelasivat kuusikoilla, jonka keski-ikä oli 30 paikkeilla ja -pituus yli 2m:

Kazan vs. Dynamo

Veronan urheilukeskuksessa seurasin Italian pääsarjan matsia Verona- Modena, joka ei tasoltaan jäänyt myöskään maailman kärjestä:

Verona – Modena