Mahtava seinä

Elämme historiallista aikaa Suomen tenniksessä. Samalla kun meikäläisiä on ennätysmäärä maailman kärki satasen rankingissa, on vähiten kenttiä tarjolla harrastajille. Hallit pistettiin jostain syystä kiinni ja ulkokentät eivät ole vielä auki. Tennisseinä on nyt kullanarvoinen. Keräsin erilaisia drillivideoita soittolistaksi:

Lämpimässä treenaaminen ei ala maistuun

Lämpimässä urheilu ei luonnistu yli kuukaudenkaan tottumisen jälkeen. Treenaaminen ja palautuminen tuntuu olevan liian raskasta Suomen oloihin tottuneelle. Lämpötila on Brasilian rannikolla koko ajan yli 27 C astetta ja oma suorituskykyni tuntuu laskevan aina kun mennnään yli 20 lämpöasteen.

Eniten tämä tuntuu ainakin henkisesti tenniksessä. Se on herkin lajini ja ongelmana on heikompi jalkatyö kuumissa oloissa. Sama kuin olisit väsynyt ennen aloitettuasi – et voi käskeä jalkojasi alitajuisesti enempää ainakaan helpoissa palloissa. Niinpä laadutonta peruslyöntiä tulee koko ajan. En muista elämäni parista kymmenestä harjoitus- tai kisamatsista pelanneeni eteläisellä pallonpuoliskolla ainoatakaan virheettömän hyvää geimiä. Niinpä sitä on aina aivan maailman- tai ainakin tenniksen lopettamisen tunnelmissa joka treenin jälkeen. 

Olen myös yrittänyt pari kertaa viileämmässä iltavalaistuksessa pelata. Silloin vasta lyö huonosti hämärän valaistuksen takia. On jopa vielä ärsyttävämpää, kun jalat toimisi, mutta pallon rata pätkii ja puhtaat lyönnit on taas harvassa. Häviän aina kaverille, jonka pitäisi olla helppo nakki hyvin pelatessani. 

Konkreettisin tunne liian lämmön vaikutuksesta sain porrasjuoksusta. Ensimmäisellä kerralla oli pohkeet kipeät neljä päivää. Kotimaassa vähän pidemmät portaat ja yhtä monta toistoa ei yleensä aiheuta vapaapäivää. Toisella kerralla otin mielestäni niin rauhallisesti, että se muistutti enemmän porraskävelyä. Silti neljä päivää pohkeet tulessa ja hieman reidetkin. Aivan käsittämätön lihaskipu kolmen vartin kevyehköstä happihyppelystä. Lämpö oli ehkä 30. 

Sensijaan helpommat lajit, kuten 4vs4 beachvolley ja beachtennis sujuu lähes normaalisti. Niissä ei niin liikettä tarvitakaan ja tekniikka on helpompi. Ja biitsi on pelattu iltaisin, eikä tenniskenttää heikompi valaistuskaan häiritse niin paljon ison pallon käsittelyä. Lähes normaalilta tuntuu myös salitreeni, koska siellä on ilmastointi. 

Toki tennistreenien järjestämistä vaikeuttaa enemmän Riossa huono tenniskulttuuri ja korona-rajoitukset. 12 miljoonan asukkaan kaupungista on löytynyt kokonaista yksi hotelli ja yksi klubi, joka suostuu järkevään hintaan vuokraamaan kenttää turisteille. Muuten laji on tarkoitettu eliittiklubien jäsenille. Business-näkökulmastahan tämä kuulostaa hölmöltä. Vielä heikommalta vaikuttaa Padelin tilanne. Niitä kenttiä ei ole löytynyt yhtäkään tästä kylästä. 

Osaan arvostaa lisää Suomen viileitä palloiluhalleja.

Flamengo RJ

Törmäsin kannuihin, joiden saavuttamista pääsin kokemaan aika läheltä viime talvena. Sattumalta tänään Flamengo voitti sarjakärjen, Internacionalin, Brasilian liigassa siirtyen johtoon. Viimeinen kierros ratkaisee mestaruuden ensi viikolla. Luulen, ettei näitä karnevaaleja peruta.

Zenniz-testaajana

En ole biohakkeri, enkä omista edes pulssimittaria, koska en koe, että ne parantaisivat treenaamiseni laatua. Samoin ajattelen tenniksen tietoteknisistä innovaatioista, mutta Zenniz-laite kiinnosti testata, kun tuli mahdollisuus.

Edellinen versio laitteesta mittasi lyöntinopeuksia ja pallojen laskeutumista rajojen sisään äänisignaalien avulla, mikä vaikutti epävarmalta keinolta. Pari kertaa sitä kokeilleena tuntui virhearvoja tulevan viljalti.

Uusin versio laitteesta sisältää uuden kotelon ja muutaman kameran mittausta parantamaan. Laite muodostaa nyt pömpelin verkkotolpan kohdalle. Siinä on päällä ja sivuilla näytöt ja älyluurin sovelluksella kirjaudutaan laitteelle. Käyttöliittymä näytti varsin valmiilta. Siinä pystyi valitsemaan erilaisia harjoitusdrillejä ja ottelun.

Syöttöharjoituksessa se antoikin varsin luotettavia lukemia ja uusi ledinäyttö toimii vanhaa paremmin myös ulkotiloissa. Ledinäyttö laitteen sivuilla on tarkoitus antaa reaaliaikaista dataa pelaajille onnistumisista ja lyönnin nopeudesta. Ihan mielenkiintoisia tietoja, mutta varsinaista harjoituksellista arvoa näillä on vähemmän.

Harjoituksen tai pelin jälkeen laitteen näytöltä pystyi selaamaan lyöntien onnistumia, kenttään osumiskohtia ja nopeuksia. Vaikka nämä tiedot vaikuttivat nyt luotettavimmalta mittauksilta kuin edellisen laitteen, näin ehkä paljon potentiaalisemman ominaisuuden uudessa laitteessa nykyiselle nettisukupolvelle; kentän päädyissä olevat kamerat sopivat mainiosti ottelun tallentamiseen ja striimaamiseen, mikä tulee varmasti lisäämään suosiota. Padel näyttääkin olevan edelläkävijä tässä striimausteknologiassa, mistä kannattaisi ottaa mallia muihin urheilulajeihin.

Uskon, että Zenniksessä on potentiaalia tulla suuren yleisön palveluksi, kun tuote lanseerataan erityisesti pelien striimaamiseen. Lisäksi viivojen automaattinen tuomarointi tullee suosituksi virallisissakin otteluissa, kun vanhimmat muutosvastustajat siihen suostuvat. Sitten pistetilanteen voisi itse päivittää puolenvaihdon aikana striimille, kuten esim. Padelstreamer sovelluksessa.

Vihdoin hyviäkin matseja ja oppitunteja

Syyskauden kisailut jäi lyhyeksi Kornan takia, mutta ehdin viime tingassa yhden hyvänkin tennisviikonlopun suorittaa. Uusi sarjapeliseurani, Tapiolan Tenniksen ATC jaos järjesti lyhyiden matsien päiväturnauksen Tapiolassa. Peli kulki nyt lähes odotetusti ja väsymys koitti vasta neljännessä eli finaalimatsissa.

Pelasimme lyhennettyjä neljän geimin eriä ja kolmessa ensimmäisessä jätin vastustajan nollille. Se oli toisaalta hyvän vireen ja valmistautumisen, toisaalta erittäin miellyttävät yläkierteiset peruslyönnit omaavan vastustajani, ansiota. Hän tosin teki rystyltä myös virheitä paljon. 4-0, 4-0 jopa syötön toimiessa mukavasti.

Toisella kierroksella sain vastaani nuoren naisen, jonka lyönnit oli täysin vastakohtia edelliseen. Hän löi vain suoraa ja kovaa kohti takalinjaani. Onnekseni suurin osa näistä pommeista meni pitkäksi ja numeroiksi meinasi tulla edellisen kaltaiset. Hän piti kuitenkin toisen erän alussa lyönnit sisällä ja ansaitsi kaksi ekaa peliä. Mun rooliksi jäi tässä lähinnä puolustaminen, johon vastukseni ei onnistunut yhtään hyökkäämään: 4-0, 4-2.

Semifinaalini oli tiukin matsi. Siinä vastukseni oli hieman heikommalla tekniikalla liikenteessä kuin itse, mutta korvasi puutteet hyvällä taistelulla ja vähillä virheillä. Munkin peli oli hyvää kaikilta osin vaikkei syöttäminen ollutkaan enää niin hyvin ruudussa kuin päivän alussa. Olikohan se 6-3, 6-4 tai sinne päin.

Finaalissa oli sitten paukut loppu. Asennettani heikensi hyvin lyövän vastukseni helpompi eteneminen finaaliin kaksi päivän ottelua vähemmän pelanneena. Tuntui ettei omilla jaloillani ollut haastamaan tätä kaveria. Niinpä tyydyin vähän enempi hassuttelemaan kentällä ja sain kai yhden geimin muistoksi hienosta päivästä.

Seuraavana päivänä oli vieläpä M40 ykkösdivarin matsi HLK:ta vastaan. Ihmeekseni sain lämpättyä jalkani aika mukavasti liikkumaan. Vastukseni Niko Päivänen omasi hyvän tekniikan ja nopeuden puolustamiseenkin. Erää edettiin tasapäin ja pitkilläkin ralleilla. Onnistuin kuitenkin tärkeissä pisteissä paremmin ja vein 6-4 erän.

Toisessa erässä sama tasapäinen ja varsin reilu taisto jatkui aina tiebreikkiin asti. Aloin lyömään lopulta keskemmälle päin, josta Niko teki helpoimmat virheensä, varsinkin mataliin keskikentän slaisseihin. Kaksi tuntia tuli täyteen kenttävarausta ja jouduimme vaihtamaan kenttää. Noin 10 minuutin tauko ennen toisen erän tiebreikkiä tiesi myös, että taktiikka kannattaa vaihtaa täysin virheettömäksi palautteluksi. Tämä toimi ja vein taiskan selvästi Nikon virheillessä. 7-6.

Vielä oli neluri puurrettavana, kun en saanut vahvistuksia viikonlopun kuudenteen matsiini. Pelasin toisen matsini Pekka Kurikan parina. Hänen kansssa synkka myös hyvin pelini ja hänen kova syöttönsä täydentää hyvin mun taitojani. Pelasimme Nikoa ja tuttua Petri Leinosta. Peli oli korkeatasoista, eikä syötönmurtoja tullut kuin vasta 5-4-jhdossamme. Siihen asti emme osanneet palauttaa hyvin Petrin vasurin kierteitä, mutta pelasimme tämän jumalmoodissa ja erä kotiin. 

Toisessa erässä oma pelini taisi vähän väsähtää kun hävisin molemmat syöttöni. 2-6 turpaan ja samaa matkaa meni myös ottelutaiska noin 3-10. Pallot oli kuitenkin pienestä kiinni ja viikonlopusta jäi todella plussan puolelle mieli. Kuudesta matsista neljä voittoa ja melkein viisi oli hyvää peliä.

Kanarialle mars

Jatkoin viettämään joulua autiolle Kanarialle. Tallinnasta sai helpommin lentoja ja käväsin treenaamassa uusissa halleissa matkalla. Tallinnassa pelasin Laagrin hienossa tenniskeskuksessa, mikä oli tosin syrjässä lounaassa kaupungista. 

Seuraavana päivänä osallistuin beach tennis -treeneihin Beach Tennis Club Ülemistessä. Biitsihallissa on kuulemma BT vuoroja suunnilleen yhtä paljon kuin beach volleyta. Hallin alusta oli parasta mitä kokenut; erittäin hienoa, muttei liian upottavaa. Korkeutta oli hulppeasti. Viileä ilma oli mukava itselleni mutta tuskin kaikille. Se on kuitenkin pukeutumiskysymys toisin kuin liika lämpö.

Valmentajaveljesten mailapeliosaaminen oli huippua; taskussa racketlonin nuorten maailmanmestaruus!

Lufthansan checkinissä Tallinnassa kysyttiin Koronatesti, johon riitti tekstiviestin näyttö. Tallinnassa PCR testi oli kolme kertaa halvempi kuin Suomessa. Las Palmasissa piti näyttää esitäytetyn terveyslomakkeen QR-koodi.

ITF seniors Maspalomasissa kärsi toki myös osallistujapulasta. Massakentät ja keli oli täydellisiä. Conde Jackson -tenniskeskuksen ruumiinlämpöpistoolikin taisteli Koronaa ja ilmastonmuutosta vastaan mittaamalla multa 32 asteen ruumiinlämmön :).

Ekassa matsissani tuntui kuitenkin vajaa hellelämpö kuumalta, kun en ollut tottunut pelaamaan viime aikoina yli 20 asteessa. En ole paljon valmennuksia elämässäni ottanut, mutta tässä yhdistetyssä M35 ja 40 sarjassa tuli round robinin ekoina vastustajina kaksi tennisklubien omistaja/valmentajaa ja kyyti oli sen mukainen. 

Herra nimeltään Marcos Conde-Jackson oli pelannut ammattilaisrankingillä 700 ja olin alakynnessä koko matsin. Puhtaaseen yläkierteeseen olisi ollut kuitenkin kiva lyödä pitempäänkin, jos en olisi tuntenut itseäni epätavallisen hengästyneeksi lyhyidenkin pallojen välissä. Syöttöni oli tietysti pahiten hukassa kun ulos siirryttiin ja vastassa maailmanluokan peruslyöjä. Jotenkin hän kuitenkin virheili mulle siistit lukemat 2-6, 2-6. 

Toinen matsi oli sitten kilpailevan tenniskeskuksen, Darrod Tennis Academy, traineria, Daniel-Andrea Rodriguez-Redondo, vastaan. Kuulin huhua, että kaveri olisi ollut viimeinen juniori, joka pieksi Nadalia säännöllisesti. Hänen pelityylinsä oli äärimmäisen rento, jopa valmentajamainen. Mies ei tuntunut liikkuvan pakotettunakaan, mutta pallo lähti tarkasti. Ekassa erässä en saanut palloja osumaan ruutuun ja hän veivasi mystisellä tarkkuudella niitä puolestaan kenttääni. Lisäksi syöttöni oli yhtä hukassa kuin eilenkin lisääntyneen tuulen takia. Jalka olisi sen sijaan liikkunut paremmin, kun tuntui kroppa hyväksyneen, ettei olla enää Suomen Joulukuussa. Halusin kovasti matsiin mukaan ja lumierän 0-6-jälkeen tunnuin pääsevänkin. Mursin Danielin syötön kovilla peruslyönneillä hänen kämmenelleen, jonne ei hän jaksanut enää yrittää. Lisäksi sain omankin syötön sisään ja johdin pitkän geimin jälkeen 2-0. Daniel tuntui edelleen varsin laiskalta hakemaan puolustuspalloja ja huikeiden hyökkäysten vastapainoksi nähtiin myös virheitä. Hän kuitenkin tsemppasi loppua kohden minun auttaessa varsinkin vasta-auringon puolelta syöttämällä lähinnä verkkoon. Viimeisessä syöttövuorossani sain ne sentään sisään, mutta Daniel taisi lyödä jokaisen läpi suoraan vastaanotosta. 2-6 numerot, joita olisin halunnut todellakin kaunistella pidempään – sen verran välinpitämättömällä asenteella ja nopeasti Daniel kouli minut.

Kolmannesta ottelustani piti sitten ottaa voitto heikompaa vastustajaa vastaan, mutta massalla se ei ole koskaan helppoa. Irlantilaisella Aran Doherty lla oli vähemmän tekniikkaa ja jalkoja kuin itselläni, mutta väläytteli välillä matalalla vähäkierteisellä kämmenellään. Hänellä onnistuikin riskit kahdessa ekassa geimissä ja meni johtoon. Aranilla lisääntyivät sitten virheet, kun sain peruslyöntini reilusti taakse, jossa hän ei tykännyt lyödä korkeammasta pompusta. Vein ekan erän 6-3.

Toinen erä jatkui aika samoin minun hallitessa perusvarmuudellani takakenttää. Pääsin 5-2- tai 5-3-tilanteessa kahteen peräkkäiseen ottelupalloon, mutta Aran pelasi hyvin nuo ja minulla alkoi lapa puristaa. Pääsin toistekin pelaamaan kaksi peräkkäistä ottelupalloa, mutta Aran vei tiebreikkiin. Siellä taas varmuuteni säilyi parempana kuin vastustajani ja 7-3 tie-break kotiin ja otteluvoitto.

Nelurissa sain varsin varman parin, Arvydas Tverijonas. Hänellä oli erittäin varmat lyönnit, mutta ei pitänyt voimakkaista winnereistä ollenkaan. Kyselinkin, mikä oli pisin matsin kesto, jonka hän on viihtynyt massakentällä tyylillään. Viisi ja puoli tuntia oli kuulemma pisin.

Pelasimme round robinin vain kahta vastustajaa vastaan, jotka olivat selvästi epävarmempia ja molemmista tulikin voitto. Jopa syöttöni sujui kaksinpeliä paremmin. Arvydaksen kanssa synkkasi myös yhteispeli ja ensimmäinen ITF-seniors titteli kuitattiin erittäin hyvin mielin.

Ehdin testaamaan Maspalomasin ja Playa del Inglesin kahta muutakin tenniskeskusta Darrod Academyn ja Parque Romanticon ja sain treenikaveriksi lähes itse Maria Sharapovan. Viereisellä kentällä treenasi sellainen nelurihuippu kuin David Vega Hernandez.

Paluumatkalla Tallinnassa pääsin treenaamaan vielä kerran minulle uudessa tenniskeskuksessa nimeltä Tondiraba. Muuten kiva, mutta hieman hämärä ja nopea alusta. Nyt kelpaa taas lukkiutua talviunille Helsinkiin.

Turha yritys Tampereella

Olin kipeyttänyt selkäni liialla palloilulla ja unohtanut lihashuollon. Osteopaatti muistutti sitten, etten ole edelleenkään elastinen seniori. Lähdin selän kanssa silti kisaan Tampereelle. C:n turnaus oli sopiva tasoltaan, mutta tällä kertaa pidin odotukset nollassa ja syystäkin.

Sain hyvällä lämmittelyllä selän aivan pelattavaan kuntoon. Kaikissa peruslyönneissä tarvitaan kuitenkin kiertoliikettä, joka ei tuntunut vahvalta missään vaiheessa. Lisäksi kun jalkojakin laiskotti, ei huippu pelistä ollut toivoakaan.

Sain kuitenkin yhden voiton Antti Härkösestä. Hänellä oli kämmen selvästi parempi puoli ja hyvin pomppaava kick-syöttö. Varmuus oli kuitenkin heikkoa rystyssä mikä kostautui tiukoissa paikoissa. Omassa pelissäni tuntui, että juuri perus yläkierteet olivat tavallista epävarmempia, mutta vähemmän kierron lentopeli ja alakierteet lähempänä normaalia. Syöttö pysyi kohtuudella ruudussa mutta siihenkään ei uskaltanut täyttä voimaa pistää.

Erät etenivät tasaisesti 6-4 voittoihini. Paras kohta oli kaverin pelipallossa, kun olin tullut etukentälle ja hänen palautuksensa kierähti verkkonauhan kautta kenttääni. Pallo pomppasi n. kolmen metrin päässä suoraan edessäni ja tiukan tilanteen motivoimana hain tiikerisyöksyllä pallon ja palautin aivan verkkopinnan suuntaisesti stopparin pisteeksi. Eteenpäin syöksy ei avannut rystysiäkään kuten mulle normaalimpi sivuille tehty lentolyönti syöksyllä joskus tekee. Vastus ja muutama katsoja oli ilmeisen vaikuttuneita turhapuroilustani, sen verran osoittivat suosiota.

Hikisen ja tiukan voiton jälkeen jäin hengailemaan Tampereen isoon tenniskeskukseen odottamaan seuraavaa kierrosta. Kilpailunjohtaja Hannu Granrothin preesenssi oli tullut niin tutuksi joka kisasta Tampereella vuosien saatosta, että halusin tietää paljonko tämä herra oli kisoja järjestänyt. Hannu tokaisi, että on järjestänyt kisoja 40 vuotta – 40-45 kisaa vuodessa. Siitä voi laskea kunnioitettavan lukeman!

Toinen matsini oli sitten varsinainen pohjanoteeraus. Vastukseni Markus Elomäen olin voittanut viime vuonna jopa helposti. Nyt lukemat oli lähes päinvastaiset. Tenniksen herkkyydestä kertoo jotain, että kun kunto ei ole sataprosenttinen, varsinkin läpilyöntiyrityksissä marginaalit kääntyy helposti vastaan ja pistejärjestelmä saattaa näyttää rumiakin lukemia, kun häviää tärkeät pisteet.

Markuksen hyvin kotikutoiset lyönnit näytti enemmän sulkapallolta kuin tennikseltä ja racketlon/sulkis taustahan häneltä paljastui. Suora kämmen näytti epävarmimmalta ja samaa läntistä otetta näytettiin käytettävän myös syöttö- ja lentopelissä. Alusta asti tuntui, että matsi voisi tulla helpolla, vaikkei lyönti lähtenytkään taas kulkemaan. Epävarmuus ei kuitenkaan vähentynyt, kun Markus vei tiukkoja palloja. Nyt tuntui, että itseluottamukseni ei riittänyt edes helppoihin viimeistelyihin verkolta. Markus oli vaikeuksissa vain korkeissa kämmenkrosseissa, joissa hänen kämmenensä ei toimi ollenkaan. Minä en kuitenkaan voinut toteuttaa mitään suunnitelmiani, kun perusyläkierre ei tuntunut varmalta. Lopulta yritin vain keskelle kenttää, mutta Markuksen varmuus oli parempi siinäkin sektorissa. Tenniksen voittamisessahan ei ole mitään väliä millä tyylillä palloa lyön kenttään ja Markuksen tyylille ansaittu 2-6, 2-6 voitto.

Tesoma

Odotukset kaakossa – tulokset paskassa

Tenniksen lisääntynyt suosio näkyy kenttävuorojen vähyytenä ja kisojen täyttymisenä. Kahdessa viime kisassa en mahtunut mukaan. Toiseen olin vieläpä ilmoittautunut ensimmäisten joukossa. Syy, etten ollut kaaviossa, oli etten maksanut kisaa etukäteen. Pääsin korvaamaan kisaintoa pikakomennuksella Tallinnan Teras-beachvolleyhallilla järjestettyyn beachtennis-turnaukseen sekaparein. Varsin kiva tapahtuma, jossa aisti, että etelänaapurissamme on todellakin beachtennis-buumi korkeammalla kuin muissa maissa esimerkiksi padel.

Olen kuitenkin päässyt treenaamaan päivisin paremmin kuin ehkä koskaan ja tennis tuntui niin hyvältä, että odotukset kisasta olivat korkeat. Myllypuron M40C-päiväkisassa oli vieläpä varsin sopivat vastukset, eli hyvällä pelillä voisin voittaa heidät kaikki. En tiedä sitten oliko syynä lyhennettyjen matsien formaatti vai Myllypurossa pimeä ja korkeapomppuinen alusta, mutta pelini taso jäi kauas odotuksista.

Ensimmäinen matsini oli Vesa Ikosta vastaan. Erät olivat neljään peliin ja tiebreikit viiteen pisteeseen. Olin lämmitellyt hyvin varhaiseen aamumatsiin ja pidin pallo Vesaa paremmin ruudussa, vaikka molemmat hermoili 4-2. Vesa paransi toiseen erään, mutta minä en. Varsinkaan kämmentä en uskaltanut lyödä täyttä, kun pomppu on korkea uusilla palloilla. Syöttö ei aivan ruvennut toimimaan. Lopussa yritin pakottaa rennoksi lyömiseni häviöasemassa, mutten onnistunut. Pelit niukasti Vesalle 4-0.

Viiden pisteen ottelu tiebreikkiin yritin vain pitää rystykrossit ruudussa, koska se tuntui helpoimmalta. Niinpä Vesa teki virheet ja vein 5-0 kolmannen erän pisteet.

Toisella kierroksella odotin jo vapautuneempaa peliä, mutten onnistunut. Lauri Lehtovuori oli kyllä hyvä vastus, etenkin kierreykkönen pysyi loistavasti ruudussa, mikä piti palauttaa helppona. Lauri kämmenkierto toimi myös hyvin ja hän uskalsi lyödä palloa läpi. Rysty sensijaan oli heikko ja pääsin hyökkäämään aina kun sain pakotettua Laurin rystylle. Omassa pelissäni kämmen ja syöttö oli edelleen rytmitöntä. Mylliksen Kolo-areenan pressukatto on tummansininen, joka ei todellakaan auta syöttöjeni ja smashien ajoituksessa. Edellistä postaustani lainaten. TEHKÄÄ SAATANA NE KATOT VALKOISIKSI. Erät olivat tasaisia, mutta geimit kääntyivät ekassa mulle ja tokassa Laurille 4-1, 2-4. Kolmanteen mennessä en ollut saanut edelleenkään varmuutta kovaan kämmenpeliin ja olin paljon enemmän puolustuskannalla. Pääsin kai pariin ottelupalloonkin, mutta lopulta Laurin rohkeus hyökkäyksessä palkittiin 9-7.

Viimeisen ottelupallon jälkeen en paljoa pettynyt, sillä olin jo valmiiksi maassa heikon lyöntirytmini kanssa. Toki Laurin vaihteleva lyöntityyli edesauttoi vaikeuksiani. Lisäksi luulen että erilainen halliolosuhde Taliin verrattuna tuntui sekottavan peliä. Lyhyt peliformaatti on mainio turnausaikataulun takia, mutta tuntuu ettei lyhyissä matseissa pääse koskaan parhaimmilleen paineen takia, ellei lyöminen loksahda uomiin heti alusta asti. Tänään se ei tuntunut hyvältä missään vaiheessa kahta n. tunnin pituista ottelua.

Olin sen verran pettynyt peliin, joka oli varmaan heikointa odotuksiini nähden, että jatkoin seremoniallisella kuntopyöräilyllä hallin yleisöparvella seuraavan tunnin ajan. Päälle pumppasin reisien ojennuslaitetta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kuuden matsin viikko

Vaasan reissun jälkeen käytiin pelillisessä alhossa, mikä johtui seniorisarjatennismatsiin valmistaumisesta työnantajan tarjoaman illallisen parissa. Tuloksena syöttö oli viikon hukassa, eikä kahdesta sarjamatsista ja yhdestä OTC-cupin matsista jäänyt paljon muisteltavaa.

Peli-into on kuitenkin kova ja turnaukset valitettavan täynnä. Viime viikolla ehdin kuitenkin parin OTC-cup matsin lisäksi pelaamaan kaksi M40-seniorisarjan matsia VRT-tenniksen riveissä. Yhteensä kuudesta ottelusta tuli neljä voittoa, mutta pelillisesti vain sarjatenniksen nelurit olivat yllättäen parasta antia.

M40-ykkösdivarin matsit pelattiin perjantai- ja lauantai-iltoina Myllypurossa. Ensimmäinen kaksari oli tuttua kaveria, Timo Jelkästä, vastaan. Kenttä taisi olla Smash-centerin kulunein ja nopein. Timo tykkäsi lyödä ja syöttää vähän suorempaa ja lopulta tämä vei matsin hänen edukseen. Oma syöttäminen ei valitettavasti ollut vieläkään aivan parasta tutun rytmin etsinnän vuoksi. Erät alkoivat tasaisena, mutta Timo vei niukasti loput: 63, 63. Timolla tuli ehkä kipsiä enemmän kämmenpuolelle ja alkoi muutenkin varomaan peruslyöntiään pelin edetessä, mutta en pystynyt hyödyntämään tätä tarpeeksi varsinkin, kun hänellä pysyi syöttö parempana.

Matsin nelurissa ratkaistiin voitto. Tapasin ensi kertaa tsekkiläisen Martin Kinclin, jolla oli mainio tekniikka jäänyt junnu-uralta talteen. Etenkin kämmenvolley ja iskulyöntipeli oli hänellä verkolla parasta, mitä olen samalla kentällä nähnyt. Lisäksi kun yhteispelimme sujui kuin tanssi, tiesin, että käännämme pelin vastustajan alun johdon jälkeen. Niinpä mursimme viimeisellä hetkellä Timon syötön puhtaasti ja veimme erän 7-5.

Toisessa erässä vastustaja tuntui lamaantuneelta meidän erinomaisen verkkopelin edessä ja teki enemmän virheitä: 6-1. Timo pelasi Jouni Paukkerin kanssa, joka oli toisessa kaksarissa Antti Korhosta vastaan sen verran hyytynyt, että krampit vaivasivat.

Lauantain seniorisarjamatsi oli myös tuttuja pelimanneja vastaan, mutta kenttä tuntui Janus-hallissa aivan erilaiselta. Edellistä tappiota syytin nopeaa alustaa, mutta nyt en tahtonut päästä peruslyöntivireeseen hitaammassa pelissä Erno Kavanderia vastaan. Syytettäköön eilisestä pehmeitä jalkoja, etten tehnyt tarpeeksi jalkatyötä helpoissa peruslyönneissä ja ajoitus oli hakusessa etenkin korkeissa kämmenlyönneissä. Toki molempien rytmittömyys häiritsee toista pelaajaa, ja Erno taisi kärsiä vielä enemmän. Olin vuosia sitten hävinnyt kaverille ilmeisesti hänen hyviä slaisseja vastaan, mutta nyt varmuus tuntui olevan tipotiessään molemmilta. Lisäksi eilen erehtymätömän lentopelini oli myös erittäin huonona, mistä voisin syyttää pimeitä seiniä ja kattoa kyseisillä kentillä. Hallin rakentajat: LAITTAKAA VALKOINEN SISÄKATTO. Ei voi olla niin kallis. Esimerkkinä Meilahden kentät, joissa kuplat on nykyään parempia kuin sisähalli juurikin valoisuuden vuoksi.

Eka erä tuupattiin tiebreikkiin, jossa olin huonoimmillani. Toisessa erässä päätin laittaa kaikki jalkoihin ja yläkierteeseen, jotta pelistä tulisi edes tenniksen näköistä. Taisin 1-2-tilanteen jälkeen mennä erävoittoon 6-2. Samalla verkkopelini parantui hieman.

Ratkaisevassa kymppi-tiebreikissä päätin, että lyön pelkkiä pitkiä krosseja, joissa oli paras odotusarvo pelissäni. Virheilin kuitenkin 0-3-tappiolle. Sitten varmuuteni koheni 8-5-johtoon. Mun vuoro jännittää ja Erno tulee tasoihin. Seuraavat pisteet hermoilee kuitenkin vastustaja ja 10-8-voitto.

Martin oli hoitanut oman kaksarinsa puolet nopeammin ja neluri pelattiin voittolukujen kaunistelemiseksi. Se sujui yhtä hyvin kuin edellisenä iltana: Ensimmäinen erä oli tasaisempaa, mutta homma tuntui alun jälkeen olevan meidän hallussa: 6-3. Vaikka oma ykkössyöttöni ei vieläkään toiminut kuin ehkä 50%:sti, toisessa erässä vastustajalle tuntui käyvän samoin kuin eilen: uskon meneminen johti yliyrittämiseen ja virheisiin ja 6-1-voittoon. Yllättäen nautinnollisinta näissä kahdessa sarjaottelussa oli tosiaankin loistava nelurimme, joista on erinomaista pariani kiittäminen.

Jännä veto

Katselin lentiksen miesten Mestaruusliigan matsia Akaa-Vantaan Ducks, jossa Akaa oli selkeä suosikki. Ensimmäisesssä erässä Ducks kuitenkin vei. Akaalla aloitti Nurmesniemi yp:nä ja Mikkonen tuli lopussa tilalle, mikä alkoi kääntämään matsia. Upi oli hakkurina vielä vaisu, mutta arvelin, että loput erät tulevat Akaalle ja 1.9 oli riittävä kerroin voitosta.

Toisessa erässä Akaa ottikin ohjat. Libero Köykän loukkaantuminen vavisutti sen verran Akaan takakenttää, että Ducks meni seuraavassa erässä 2-1-johtoon. Akaassa kuitenkin Upin käynnistyminen käänsi kelkkaa kotijoukkueelle ja mentiin 2-2-tilanteessa viidenteen erään.

Ducksin hakkuri Jokelan lämmettyä olin jo heittämässä kirvestä kaivoon heidän 14-11 ottelupallossa. Joni Mikkonen kavensi ja asteli itse syöttöruutuun, missä oli tehnyt ihmeitä ennenkin. Hän syötti takarajalle hypärin, jonka vantaalainen rajamies yritti liputtaa Ducksin voitoksi. Päätuomari korjasi kuitenkin tuomion. Tässä vaiheessa muuten Ducksin valmentaja Rajala oli jo lähetetty punaisella kortilla ulos kauan sitten. Seuraavan ottelupallon hoiti Pennanen jatkopallosta Ducksin kenttään. Seuraavissa jatkopalloissa Akaan passari, joka oli vaihtunut Keelistä Kuuselaan, ei tahtonut saada lyötävää passia neloseen, mutta Upi löi kakkospuolelta huonotkin passit kiukulla kenttään.

Ducks sai vielä neljä ottelupalloa lisää, mutta Akaa käytti toisen ottelupallonsa, 20-18. Meinasi mennä jännäksi.

Vaihteeksi hyvä turnausreissu Vaasaan

Lähdin Vaasaan C:n päiväturnaukseen, koska beachvolley-kaverit houkuttelivat, enkä ollut koskaan käynyt oikeen kunnolla kaupungissa. Päinvastoin kuin Itä-Suomen kaupungit, Vaasassa näkyi vauraus. Juna vaihtui jopa parempaan Seinäjoen kohdalla. Ja ykkösdivarin fudisjengillä oli Lukasenkon palatsin näköinen stadioni.

Pääsin pelaamaan vain kaksi fast four -tyypin matsia. Niissä menee noin tunti kahteen erään. Jostain syystä täällä syöttäjä valitsi no add -syötön ruudun. Se sopi mulle, koska jostain syystä rytmini tuntuu paremmalta B-ruutuun.

Ensimmäinen vastukseni oli toisella kierroksella Juuso Orava. Juuson tekniikka oli lähes itseni kaltainen, mutta syötössä ja kovempien lyöntien varmuudessa vein tätä matsia.

Aloitin erittäin hyvällä asenteella, kuten lyhyessä ottelussa pitääkin. Sain kanavoitua tsempin jalkojen käyttöön helpoissa palloissa ja matalariskisiin lyöntivalintoihin. Varsinkin lyhyiden, mutta helppojen pallojen vastaan tulossa jalkatyöt unohtuu helpoiten tällä tasolla. Itse jätin helpot virheet ja laiskat lyönnit lähes nolliin ekassa erässä ja kun syöttökin sujui kohtuu hyvin, voitin 4-0.

Toisessa erässä vireeni jatkui ja homma pysyi hallussa, vaikka Juuso tsemppasi erän tasaisemmaksi. Minulla sujui kaikki lyönnit ilman heikkoa hetkeä. Ykkönenkin oli ehkä 60-70% sisällä ja sain sillä pisteitäkin. Paras matsini vuosiin numeroin 4-0, 4-2.

Väierässä tulikin sitten vastaan kisan lopulta voittanut Bart Eräkangas. Hän oli palannut tenniksen pariin menestyksekkään junnu-uran jälkeen. Peruslyönnit ja syöttö lähtivätkin kovaa ja kierteellä. Heikkoudet oli jalkatyössä ja lentopelin agressiivisuudessa. Alussa hän kuitenkin lipsutteli palloa reilusti pitkäksi ja pysyin syöttövuoroissani mukana. Varsinkin molempien puolien inside-out-lyönneillä hän pisteli läpi varsinkin kämmeneltä. Syötin tässä matsissa hyvin, jopa 70%:sti ja varsinkin Bartin rystylle syöttäessä sain pisteitä. Menimme viiden pisteen tiebreikkiin, jonka hän vei alun virheittensä jälkeen 3-5.

Toisessa erässä Bartin peli oli ehkä hieman vapautuneempaa ja pallot pysyi alusta asti ruudussa. Näennäisestä tasaisuudesta huolimatta en saanut kuitenkaan geimiä. Nautin kuitenkin tästäkin matsista, koska lyöntini tuntui toimivan syöttöä myöden. 3-4, 0-4 kuitenkin takkiin tästä liian lyhyestä nautinnosta.