Pieni parannus syöttöön sisäänajossa

Jatkoin sisäkautta Hiekkaharjun B1:ssa, jota olin Bolltexin aikana lupautunut välttämään. Kuulin, että alusta oli uusittu hitaammaksi ja hyvin nihkeää lyömistä saatiinkin kahden matsin verran. Alusta taisi olla selvästi hitain sisäkenttä, jolla olin lyönyt, sillä varsinkin kämmenen ajoitus oli melko hukassa. Syöttöön keksin viikolla pienen muutoksen ja se toimi siihen nähden yllättävänkin hyvin.

Syötössä oivalsin rytmiongelmien ja ajoittaisen jalkavirheen yhteyden. Päätin nyt naulata jalat paikoilleen ponnistuksen ajaksi, jolloin myös rintamasuunta pysyy kyllin pitkään tarpeeksi takana. Tämä onkin salaisuutena mailan pinnan nousemiseen osuman aikana eli yläkierteen synnyttämiseen. Tämä johti myös vain takajalan siirtymiseen etummaisen viereen, eikä molempien jalkojen astumiseen ponnistuspaikalta eteenpäin ennen pallo-osumaa. Lisäksi, kun ylimääräinen askel jää pois, riittää matalampi nosto lyöntiliikkeen toteutukseen. Lähes yksinkertaista, mutta yllättäen sain sen melko hyvin myös toimimaan otteluissa.

Ensimmäinen vastukseni oli Henri Kronlund. Tuntui, että olin hieman edellä kaikissa lyönneissä, mutta alustaan tottuminen tuntui yllättävän vaikealta. Yleensä hitaaseen alustaa tottuu nopeasti, mutta kämmeneni meni lähes kipsiin lopulta. Vaihdan kuitenkin selvästi kierteen määrää massalle siirtyessäni ja tämä uusi novacrylic oli lähes yhtä hidas. Tein siis tavallista enemmän kämmenvirheitä, eikä lentopelikään ollut ihan normaalilla tasolla. Henrillä yski eniten syöttö, mutta myös rystyltä tuli virheitä. Pääsin tiukkojen vaiheiden jälkeen 4-1-johtoon, mutta Henri vei yhtä tiukkojen vaiheiden jälkeen viisi seuraavaa peliä. 4-6 tappioerä.

Toisessa erässä pidin yhtä tiukasti pelit loppuun saakka 6-1 ja lopussa aloin saada suoraan syötöilläkin pisteitä. Tsemppasin itseäni ottelutiebreikissä tekemään vain peruskrosseja ja hoin myös perusmantroja katseen ja jalkojen käytöstä. Henri jatkoikin virheilyä mun 6-0-johtoon saakka. Sitten pientä jännitystä ja voitin erän 10-7. Saimme tähän taistoon käytettyä yli kaksi tuntia, mikä kertoo ottelun tasaisuudesta ja alustasta jotain.

Seuraava matsini oli jo parin tunnin tauon jälkeen, enkä odottanut jaloiltani enää ihme liikkumista. Tosin vastukseni tuskin olisi kaatunut tuoreillakaan jaloille, siksi taitava lyöjä Luukas Ristola oli. Hänellä oli hämmentävän tarkka ja suora kämmen. Erityisesti inside-out tuotti kokoajan läpilyöntejä takaakin. Mun rytmin vaihtelut ja hidas alusta luulisi edes jossain vaiheessa huonontavan suorahkon kämmenpommituksen tehoja, mutta sitä ei ikinä tapahtunut. Rystykrossissa olisi pysynyt jopa niskan päällä, mutta virheitä Luukas ei tehnyt sieltäkään ja kiersi hyvin kämmenelle. Ainoat heikkoudet kaverilla oli ehkä laiskahko liikkuminen ja helpohko syöttö. Minä sain vain yhden syötön pidon ja yhden murron, enkä paljoa enempää ansainnutkaan. Varsinkin lopussa kaveri taisi pitää kaksi viimeistä peliä puhtaasti ja riuhtoi nousustakin hämmentävän tarkkoja ja hyvänmittaisia kämmen winnereitä ilman heikkoja hetkiä. 1-6, 1-6. Syöttö toimi vieläkin paremmin, vaikka palauttaja oli liian hyvä niiden pitoon. Tästä on kuitenkin oikein mukava jatkaa, kun huomaan olevani (taas) oikealla polulla syötön kehittämisessä.

Finaaliin ilman syöttöä

Talvikausi aloitettiin kisoissa Olarissa B3-sarjassa. Olarissa olen aina pelannut hyvin ja kunto ja valmistautuminen kohotti odotuksia hieman liikaa kauden avaukseen, joka on aina mennyt huonosti. Vaikka olin treenannut syöttöä lähes joka päivä jossain, niin sen pettäminen vei kyllä turnausvoitonkin.

Pääsin pienessä kaaviossa suoraan toiselle kierrokselle, jossa vastaan tuli miellyttävä vastus, Janne Eerikäinen. Hän lyö puhtaasti ja mukavalla kierteellä palloa, johon on kiva lyödä takaisin. Tällä kertaa Janne piti hieman enemmän kiirettä pallolle, mikä johti helpompiin virheisiin molemmilta. Jannella painoi myös vain pari tuntia aiemmin pelaamansa ensimmäinen kierros jaloissa. Ottelussa murreltiin pääosin syöttöjä, sillä itse en saanut ykköstä toimimaan ja Jannen syöttö oli mukavan kesy ja yllätyksetön. Lisäsin hieman rystyslaissia, kun huomasin Jannen virheilevän mataliin palloihin helpommin. Sain jotenkin pidettyä syöttöni ja vein ekan erän 6-2.

Toisessa erässä syöttöni oli edelleen kadoksissa ja murtojen tahdissa edettiin 5-4:ään asti.  Siinä vaiheessa sain hädintuskin ykköset ruutuun helppoina, mutta Janne luuti jostain syystä kaikki neljä rajojeni ulkopuolelle. 6-4 tuskaiseen voittoon, ilman minkään osa-alueen loistoa.

Sunnuntaiaamun semifinalistivastukseni ilmoitti lähtevänsä Epsanjaan ja sain suoran finaali paikan Veikko Sivosta vastaan. Odotin junnulta kovempaa lyömistä, mutta hän tyytyikin tuuppaamaan takakentältä melko hiljasta roikkua. Pääsin selvästi dominoimaan hyökkäyspelissä, mutta kaveri ohitti kyllä todella terävästi minua verkolta, varsinkin rystyltä. Pääsin tässä  ottelussa ihan kohtalaiseen peruslyöntihyökkäykseen, mutta pisteiden viimeistelyyn se riitti liian harvoin. Eniten pääsin jopa läpilyömään Veikon syötöstä, joka oli ehkä hiljaisin, mitä on tällä tasolla vastaan tullut. Olin häviöllä 2-5, kun löin kolme kertaa suoraan läpi hänen ykkössyötöstään. Tuli omalla syötölläni sitten 4-5:een, mutta keskittyminen ei aivan riittänyt murtoon seuraavassa, vaan 4-6 erätappio.

Toisessa erässä jatkui tismalleen samat sävelet. En saanut edelleenkään omaa ykköstäni toimimaan, vaan vaihteleva nosto rikkoi rytmin. Jatkoimme murtaen minun syöttövirheillä ja itse pääsemällä hyökkäämään parhaiten Veikon löysästä syötöstä. Peruslyönnissä yritin varsinkin hyökkäyslyönnit pakottaa kämmenelle, koska hänen rystynsä osoittautui erittäin tarkaksi. 4-5-tilanteessa pelasimme pitkän geimin ja taistelin pääni kanssa virheitä vastaan, kun pääsin hyökkäysasemaan kokoajan kaverin syötöstä. Valitettavasti ottelu päättyi virheisiini ja hieman parantuneesta syötöstäni ei ollut kuitenkin pisteiden tekijäksi. Ottelu oli kuitenkin ihan hyvä taisto ja hyökkäys- ja lentopeliltäni kannalta. Niinpä jatketaan ensi viikon turnaukseen!

Parempi loma – paskempaa tennistä

Suomessa kesä on ohi eli lomakausi on syytä aloittaa. Matkustelua ja tennistä harrastavien luulisi muidenkin joskus yhdistävän harrastuksiaan. Ainoa haaste siinä on, että parhaimmat lomat tuntuu olevan mahdollisimman kaukana Suomesta ja silloin on myös tenniksen pelaaminen mahdollisimman vaikeata. Tällä kertaa kilpailullinen anti oli pelini tason takia aivan mitätön, mutta treenin ja lomailun kannalta oli sitäkin antoisampaa.

Suuntasin ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan ja Rio de Janeiroon. Suurin ero ehkä aikaisempiin kohteisiin oli vaarallisempi tunnelma, mikä johtui runsaista faveloista ja toisaalta turvajärjestelyistä. Mitään rikollista en kuitenkaan matkalla nähnyt useista varoituksista huolimatta. 

Turnaus järjestettiin yksityisellä klubilla nimeltä Marina Barra. Sinne sisäänpääsyäkin joutui selittelemään vartin verran englantia taitamattomille vartijoille, ennenkuin pääsin varaamalleni treenivuorolle. Ensimmäinen totuttelu lämpimään ilmaan johti myös ensimmäiseen keskeytykseeni uupumisen takia ikinä. Löin paikallista valmentajaa vastaan hyvin rauhallisesti, kunnes päätin kolmen vartin jälkeen lopettaa, koska tuntui, että jalat menevät alta. Tuuleton ja kostea 30 C oli ilmeisesti tottumattomalle niin kova pätsi, että lämpöhalvaus uhkasi. Seuraavina päivinä oli kuitenkin helpompaa, kun sain treenata klubin jäsenen, Andre Ferreiran kanssa.

Andren kanssa ehdin treenata noin neljänä päivänä ennen matsejani. Treenit menivät parantuen, mutta keskipäivän pilvetön lämpö aiheutti tyypilliset ongelmat kuten laiskat jalat ja hikoilun. Hikoilun kanssa korostui suosikki overgrippini, Tourna Gripin, heikentynyt laatu. Ennen kyseinen grippi oli selvästi huokoisempi, jolloin lievä kosteus teki siitä pitävämmän. Nykyinen grippi kuitenkin sietää selvästi huonommin kosteutta, mikä aiheutti kerran jopa mailan irtoamisen kädestä syötössä. Tämäkin oli ensimmäinen kokemus laatuaan. 

Ensimmäisen kierroksen vastustaja ei näyttänyt helpoimmalta tilastojen perusteella, mutta häntä ei ikinä näkynyt ja kuulunut. Toisella kierroksella olikin sitten vastassa Felipe Miana, jonka 40-vuotiaiden ranking maailmassa oli 3. Felipe oli suuret pisteensä kerännyt ahkeralla kisailulla vain Etelä-Amerikassa, eikä pelin taso ollut mitään ex-ammattilaisen luokkaa. Enemmänkin sellaista taitavaa neppailua. Ja sehän riitti vallan mainiosti minua vastaan. Keskipäivän auringon lisäksi oli haasteena lisäksi vahva sivutuuli, joka vaikeutti eniten syöttöäni. En saanut syöttöä mitenkään kulkemaan ja peruspelissä helpot virheet olivat myös minun käsialaani. Felipe ei painostanut juurikaan takakentältä, vaan päästi minut hyökkimään. Tuhrin kuitenkin viimeistään helpon lentolyönnin. Matsi meni nopeasti lyhyiden pisteiden takia. Vaikka sain pisteitä geimeissä ja murtopallojakin vei selvästi taitavempana Felipe voiton minun jäädessä nollille. Taisin kuitenkin voittaa takakentän winnerit, jos jotain positiivista pakko hakea.

Pääsin samana päivänä kokeilemaan neluriakin treenikaverini Andren kanssa. Andre olikin ihan pätevä partneri ulottuvana ja hyvän syöttö-kämmen-pelin omaavana. Vastaan asettui taas hra Miana, jonka dubbeliranking puolestaan oli käynyt hiljattain numerossa yksi. Hänen parinsa oli myös erittäin taitava, mutta mitään hirveän kovia pommeja ei näiden peruslyönnistä lyötynyt. Meidän puolelta sensijaan yritettiin hyökätä liikaakin, mikä johti turhan virheilevään suoritukseen. Vastustajalla tuntui kyllä olevan kaikki tähtimerkitkin kohdilla, kun tuntui ettei pelimme lähden millään tasolleen pienten marginaalien kääntyessä kavereille. Saimme sentään yhden geimin lohdutukseksi, vaikka paljon enemmän oli tarjolla. Positiivisena näen vain, etten tehnyt niin montaa kaksaria enää, kun tuuli oli tyyntynyt.

Visiittini turnauksessa oli siis mahdollisimman tyly. Kuitenkin hyvät treenailut niin klubilla kuin kuntoilu Copacabanalla pitivät mielen korkealla. Erityisesti paikallisten vieraanvaraisuus valkeaa miestä kohtaan nostaa reissun lomamatkojeni kärkeen.