Kesäkausi lähdettiin päättämään todelliselle korkean paikan leirille. Katsoin tarjolla olevista ITF:n senioriturnauksista ja Nepali vaikutti kiinnostavimmalta matkakohteelta.
Matkustaminen Pokharan kaupunkiin, Annapurnan juurelle, oli huokeaa, mutta mutkikasta. Ensinnäkin olin ostanut yhdistelmän lentolippuja, joissa matkatavaroiden vaihto Delhissä vaatisi Intian viisumin – ja vieläpä etukäteen ostetun. Näin väitti Turkish Airlinesin edustaja Helsinki-Vantaalla estäessään matkaani pääsyn ruumatavaroiden kanssa. Tällaisen lipun minulle myi Tripsta-niminen nettisivu, joka ei vastannut puhelimitse lipunvaihtouteluihini. No, etelän matkoilla ei paljon varusteita tarvita ja sain tennismailat sopimaan käsimatkatavaroihin ja matka alkoi kohti Katmandua. Delhiä ei vissiin juuri em. syystä käytetä kansainvälisenä lennonvaihtokenttänä ja pääsinkin aamuyön ainoana transfer-matkustajana lyhyeen haastatteluun syistäni matkustaa Nepaliin.
Katmandu oli aika värikäs ja kaaoottinen paikka ja suurin ero länsimaihin taisi olla teiden kunto. 200km:n matka Pokharaan vei bussilla kahdeksan tuntia.
Pokhara oli kaunis mutta roskainen kaupunki pittoreskin järven ja vuoriston välissä. Turistit olivat kaikki kiipeilijöitä ja patikoitsijoita, mutta kausi oli vasta alkamassa. Iltaisin tulikin sadetta pari kertaa enemmän kuin itse olin koskaan kerralla nähnyt. 
Kävin signaamassa tenniskeskuksessa yli 35:ten sarjaan ja huomasin olevani kolmen luokan turnauksen ainoa Nepalin ja Intian ulkopuolinen osanottaja. Ja koska tämä 5. kategorian senioriturnaus oli maan historian ensimmäinen ITF:n aikuisten turnaus, jäin historiaan tämän ”silkkitien” uranuurtajana. Myös Suomen lippu oli hankittu tankoon. Taustalla siintää Annapurnan huiput.
Sainkin sitten tuntea muutenkin vieraanvaraisten nepalilaisten seurassa itseni lähes kunniavieraaksi, kun olin viitsinyt sinne asti vaivautua tenniksen takia. Valokuvia, illallisia ja Intian kutsuja riitti. Ja kun köyhemmässä maassa ollaan, tenniksen harrastajat lienevät tyystin jonkinnäköisiä herroja ja hidalgoja. Kaikki, joiden kanssa juttelin, olivat jotain bisnesmiehiä, sijoittajia, ravintoloitsijoita, johtajia, lääkäreitä ja Intian kovin miesmalli 15v. sitten.
Osallistujia 35v-sarjaan oli 22, joista kolmella muulla oli hieman ranking-pisteitä. Niinpä pääsin suoraan toiselle kierrokselle. Sain järjestettyä seuraavalle päivälle treenit eräälle heikommalle kentälle, jossa pääsin tutustumaan eksoottisiin pelioloihin.
Pokhara on vajaan kilometrin korkeudessa, mutta syyskuussa lämpötila on päivisin 30C seuduilla, missä lämmössä en ole koskaan kilpaurheilua harrastanut. Vaikeuksia aiheutti helpompi hengästyminen ja apokalyptinen hikoiluni. Rauhallisen setin jälkeen pääsinkin heti vatsilihaskramppien makuun, kun en ollut vielä treenijuomana vettä kummempaa nauttinut. 
Kenttä oli keskellä asuintaloja kanojen ja romujen ympäröimänä. Pelkästään treenatessa ilmaantui kotkojen lisäksi muitakin uteliaita, kuten pallopoika. Yhtään lehmää ei sentään katsomoon eksynyt. Kenttä oli erittäin kova ja liukas. Kuin betonia, jonka päälle olisi laitettu sepeliä. Niinpä pallo pomppaa korkealle ja arvaamattomasti ja nopeat suunnanmuutokset sai unohtaa.
Seuraavan päivän toisen kierroksen matsissa ei olosuhteen kentän suhteen paljon parantuneet. Viivat oli maalattu alustaan. Kivana lisänä oli kuitenkin kaikissa matseissa pallopoika ja tuomari. Liikaa ei ehtinyt hikoilla, sillä vastustajani tykkäsi lyödä palloa varsin huolettomasti, eikä palloralleja paljon syntynyt. Ashish Parmar oli kuulemma pelannut vain kaksi vuotta, mutta lyönnit näyttivät varsin mallikaalta. Toista oli varmuus, sillä hän huolehti minunkin pisteiden teosta täysin yksin. 
Ensimmäinen erä oli syötön yskintää molemmilta ja minun puolustavia lyöntejä. Kovalla ja epätasaisella alustalla normaalia lyöntirytmiä oli mahdoton löytää varsinkin tällaista roiskijaa vastaan. Jouduin lyömään palloa liikaa huonoista asennoista ja pääni korkeudelta. En muista tehneeni yhtään hienoa hyökkäyslyöntiä tässä ottelussa. Syöttöni oli uusissa oloissa tietysti aivan kateissa ja taisin hävitä ne kaikki. Erän lopussa vastukseni esitti jotain käsiongelmien merkkejä ja vaihtoi välillä kämmenalakierteeseenkin. Tämä ei kyllä parantanut yhtään minunkaan rytmiä, vaan hävisin erän heikon alun jälkeen 4-6.
Toisessa erässä aloitin varmemmin ja menin 2-0-johtoon kunnes Ashish luovutti golfkyynärpäävammaan vedoten.
Toisessakaan ottelussa ei tarvinnut pelätä liian helteistä juoksemista. Vastustajani Kamlesh Shukla oli ehkä turnauksen paras lyöjä, tosin jaloistaan laiskan oloinen. Muutenkin suurin ero eurooppalaisiin senioriin verrattuna intian niemimaalaisilla tuntuikin kädet käyvän vielä enemmän jalkoihin verrattuna. Syöttöpelini ei parantunut juurikaan ja se oli tässä matsissa suurin eromme. Peruspallottelussa olisin voinut hieman haastaakin kaverin. Tässä matsissa pääsin sentään pari winneriäkin lyömään. 6-1, 6-1 kuitenkin turhan selvä tappio.
Räpelsin vielä nelurin intialaisen parin kanssa. Hän löi hieman painetta onnistumiselleni ja sekös sekoitti entisestään syöttöäni. Vaikka ekan syöttövuoroni taisin syöttää lähes pelkkiä kaksareita, pidin kuitenkin kaksi seuraavaa syöttöäni. Pelimme oli kuitenkin liian riskialtista ja hävisimme kolme tai neljä no-ad-pistettä ihan voitettavaa vastustajaa vastaan. 6-4, 6-3 taisi olla häviölukemamme.
Turnauksesta jäi heikoista peleistä huolimatta mukava mieli, kun turnauksen huomio ja vieraanvaraisuus oli korkeaa. Pääsin mm. paikalliseen printtimediaan ja google löysi minut mm. TheHindu-nimisestä lehdestä: http://www.thehindu.com/todays-paper/tp-sports/raju-gets-past-vijay-kumar/article19674261.ece ja http://www.thehindu.com/todays-paper/tp-sports/pradeep-kumar-enters-semifinals/article19680559.ece
En ehtinyt varsinaisille vuorille vieraileen, mutta pari lähempää mäkeä valloitin. Palasin Pokharasta Katmanduun pienkoneella ja siinä kuten isommissakin koneissa kannattaa valita pohjoisen puolen ikkunapaikka:
Reissu oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Siksi ihmettelenkin, miksi kukaan muu eurooppalainen ei yhdistänyt turismia ja harrastustaan näin hienossa paikassa. Muutenkin tenniksessä tuntuu kansainväliseen seniorikisaan pääseminen maailman helpoimmalta jutulta ITF:n sivujen kautta. Suomessa sen on huomannut minun sarjassani jopa kolme muuta pelaajaa tänä vuonna. Reissun ainoa huono puoli lienee eksoottisista oloista johtuva pelin heikko taso.
Palloukko 