Kirja-arvio: Unbreakable Jelena Dokic

Urheilijaelämäkerrat ovat yleensä tylsiä, koska tunnetuimpien urheilijoiden elämät ovat varsin yksipuoleista treenaamista (Esim. Agassi ). Parhaimmat tähänastisista ovat olleet hieman huipun taakse jääneet yksilöt, mutta henkisesti raskaamman tien kulkeneet, kuten Jarkko Ruutu ja nyt Jelena Dokic.

Jelenan kirja koostuu lähes pelkästään vastoinkäymisistä, enimmäkseen hullun isän kanssa, joka pahoinpiteli häntä jatkuvasti.  Silti Jelena ylsi top kymppiin maailmanlistalla 2000-luvulla ja lähetti suurimman osan tienaamistaan rahoistaan isukin itselleen rakentamaa luksuselämää varten. Murheellisinta kirjassa ei ole lapsen hyväksikäyttö oman menestyksensä eteen, vaan se, että se tuotti tiettyyn rajaan asti myös tulosta ja että siihen oli vaikea puuttua. Voisin suositella tennisihmisten lisäksi myös sosiaalialan ihmisille tätä murhenäytelmää.

Oman tennisharrastelun muistuttaessa lähinnä enkelikuorolaulua verrattuna Dokiciin, löysin lähimpänä yhtymäkohtana omaan kehitykseen hänen syöttönsä mystisen katoamisen muun itseluottamuksen mukana. Jelena mainitsi yli 25:n kaksoinvirheen määriä matsissa. Ratkaisukin tuntui yllättävän tutulta. Hänen silloinen valmentaja oli täysin kyvytön opastamaan, mutta Jelena löysi Youtubesta syöttövideoita ja löysi apua sieltä.

Malttia riitti yhden voiton verran

Kova kisainto kohtalaisen ja hyvä kunto vei Puistolaan yli 20-vuotiaille rajattua C-luokkaa pelaamaan. Nuorisoon kaaduttiin kuitenkin tälläkin kertaa toisella kierroksella.

Ensimmäinen kierros olikin aika vääntö Eelis Pärssistä vastaan. Eeliksellä oli hieman kotikutoisen ja epävarman näköinen lyöntitekniikka, mutta hän käytti vahvuuksiaan erinomaisesti hyväksi ja rohkea peli kantoi pitkälle toiseen erään asti. Hänen peruslyöntinsä lähti isolla swingillä melko huolettomasti, mikä johti lievään epävarmuuteen yläkierteissä. Lopulta Eelis kiersi paljon rystylle ja slaissasi terävää alakierrettä joka puolelle kenttää. Hänen tyylinsä oli omiaan sekoittamaan vastustajan lyönnin, mutta oma peruslyöntivireeni pysyi suhteellisen hyvänä. Olin valmistautunut ja motivoitunut tähän aamumatsiin hyvin ja sain kaikki lyönnit toimimaan melko hyvin. Eelis syötti kovaa ja suoraa ykköstä ja pyrki fiksusti verkolle loppua kohden yhä enenevästi. Jos en päässyt hyökkäämään hänen syöttöönsä, oli hän vahvoilla. Omat syöttövuoroni oli helpompia, jos ykkönen tipahti kenttään. Menimme tasatahtiin 4-4, 40-0-johtooni saakka, jolloin taisin luulla, että erä kääntyy vihdoin mulle. Eelis tuli kuitenkin ohi ja vei erän 6-4. Huomasin olevani vahvan psyykkisesti mukana pelissä, kun alkoi ärräpäitä tulla harvoista helpoimmista virheistä. Muistan etenkin kaksi helppoa virhettä krossilentolyönnissä kämmeneltä tyhjää etukenttää kohti, mutta leveäksi. Vastaavat rystypaikat sensijaan upposivat vaivatta ja hienosti kenttään, mikä kertoo juurikin rystylentolyönnin helppoudesta kämmeneeni nähden.

Toisessä erässä Eelis meni johtoon, mutta hän alkoi enenevässä määrin peittelemään kämmentään, mikä kertoi vahvasta kipsistä siellä. Kun lisäksi hänen ykkösensä ei tippunut kenttään, pääsin pelin päälle heti syötöstä. Eelis pyrki verkolle tai yritti minut sinne, muuten olin niskan päällä takakentällä hänen virheherkkyytensä vuoksi. Myös malttini hänen ohittamisessa verkolla alkoi toimia ja huomasin ilokseni, jopa tuulettelevani lisääntyneitä voittolyöntejäni. Lisäksi tuntui, että tuuripallotkin alkoivat kääntyä minulle. Yhden pallon voitin kahden etukentän smashin puolustuksen jälkeen, vaikka kuplahalli oli matala. Erä 6-4 ja tiebreik 10:een.

Ratkaisupelissä oli sitten kaikki tähtimerkit mulla. Tein vain yhden virheen ja pidin taktiikan ja ohitukseni ruudussa. Lisäksi pari todella niukasti pitkää palloa käänsi rouva fortuna edukseni. 10-2 minulle hienon taistelun jälkeen.

Toisella kierroksella vastaani tuli hyvin liikkuva ja varmat, rauhalliset peruslyönnit omaava Tuomas Rahikka. Pääsin juoksuttamaan häntä lievästi heti pehmeästä syötöstään alkaen, mutta Tuomaksen nopeus ja isojen marginaalien puolustus riitti mua vastaan tänään liian hyvin. Hän ei ehtinyt väsyä yhtään juoksemiseen ja tein aivan liian helposti hyökkäysvirheitä lopulta. Ensimmäinen erä tuntui kuitenkin tasaiselta, vaikka vain vastukseni peli taisi lopulta tasaista olla. Erän lopussa Tuomas otti 6-3, eron ja mulla alkoi höyrynpaine nousta kattilassa.

Toinen erä tuntui menevän tismalleen ensimmäisen erän lopun lailla. Jokainen pallo tuntui päättyvän mun hyökkäävämmän lyömisen aiheuttamaan helppoon virheeseen. Tuomas ei tehnyt painostavia lyöntejä ollenkaan mun ollessa takakentällä. Verkolle päästyäni hän ohitti riittävän hyvin. Kokeilin vähän eri lyöntirytmejä, muttei auttanut. Lopulta sieppasi kupolissa sen verran, että vetelin aika paljon vain täysillä ja suunnitelin jatkoiltaa. Pallo ja maila sai kyytiä myös rallien jälkeen ja sadattelua ja anteeksipyyntöä raikui onneksi tyhjähkössä hallissa. Jatkuvasta epäonnistumisesta masentava 0-6 ja mahdollisimman nopea kentän jättö. Tämän kun pääsisi korjaamaan, mutta nyt ei taida ehtiä kisaamaan ennen joulukuuta.

No let -sääntö

No let -sääntö tarkoittaa tenniksessä sitä, ettei verkon kautta ruutuun tullutta syöttöä uusita, vaan peli jatkuu. Tätä sääntöä on testattu ITF:n juniorikisoissa viime vuodesta saakka. Tärkein syy tähän oli, että kun pelataan tosissaan ilman tuomaria, oli kynnys huijata läpisyötöissä, tuomitsemalla verkkokosketus, liian matala. Suomessa sääntöä on testattu ainakin Turun suunnalla, mistä sivistys on muutenkin Suomeen yleensä tullut. Itse jätin Kaarinan turnauksen väliin flunssan takia, joten en päässyt sääntöä kisoissa kokeilemaan.

Näen kuitenkin säännössä pelkästään etuja. Ensinnäkin se ennemminkin lisää palloralleja kuin vähentää. Verkkokosketuksen jälkeen pallo on useimmiten helpommin pelattava kuin ässä. Pallo tipahtaa aivan verkon tuntumaan syötössä äärimmäisen harvoin. Toiseksi, se opettaa reagoimaan pelaamista verkkokosketuksen jälkeen muissakin pelitilanteissa. Joskus tuntuu, että oma selkä suoristuu liian helposti, kun luulee pallon jääneen verkkonauhaan kesken rallin. Sitäpaitsi pallon palauttamisen treenaaminen verkkosyötön jälkeen ei haittaa ollenkaan vaikkei sääntö olisikaan voimassa. Tämä muutos on näin perusteltu. Niinpä suosittelen soveltamaan sääntöä jo kaikkeen harjoitteluun toivoessani, että saisimme sen viralliseksi säännöksi.

Ihan hyvää flunssakisaksi

Kävin pitkästä aikaa Tampereella asti C-luokkaa vääntämässä, kun kilpailuhimoa riitti. Lievä flunssaväsymys häiritsi hengästymistä, kun luulin pääseväni siitä päivässä eroon, kuten yleensä. Heikkoon oloon nähden lyöminen sujui hyvin, vaikkei kroppa varmaan nauttinutkaan kipeänä rasittumisesta.

Tampereen tenniskeskuksessa on hyvät olot kisata, mutta C-luokkaan osallistui jostain syystä vain kuusi kisaajaa tällä kertaa. Pääsin suoraan semifinaalia pelaamaan Markus Elomäkeä vastaan. Markuksella oli vähäkierteiset ja hieman epävarmat lyönnit, mutta kenttää kohti ne säännölisesti tuli. Ensimmäinen game oli vaikein. Syöttöni ei vielä sujunut, enkä päässyt vielä kunnon peruslyöntirytmiin ja ensimmäistä peliä juostiin ehkä 15min ennenkuin sain tärkeän johtopaikan. Olin aika uupunut ja pelkäsin, että ottelusta vaikea. Onneksi johtoasemani helpotti urakkaani ja toimiva krossilyöntimylly tuotti pikkuhiljaa tulosta. Vaikka Markus taisi tasoittaa heti omalla syöttövuorollaan vein loput pelit erästä: 6-1.

Toisessa erässä juoni jatkui minun hallinnassani. Alun jälkeen napsahti myös ykköseni kohdalleen ja sain sillä tasaisesti tehoja. Toisinsanoen se taisi olla lopulta yli 70%:sti sisällä. Toinen erä loppua kohden helpottuen myös 6-1 mulle. Ottelu kesti 1h 15min ja tunsin selvistä lukemista huolimatta paljon vastustani uupuneemmalta. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen lyömiseni tasoon heikompaan kuntooni nähden.

Sunnuntain finaalissa ei tarvinnut juosta likikään niin paljoa, mikä sopi edelleen vajaalle pelikunnolleni. Vastukseni Ronni Tuppurainen oli selkeästi pelannut joskus kovemmallakin tasolla, niin piiskamaiset olivat lyönnit, etenkin kämmen. Taitoa löytyi muistakin lyönneistä, mutta ilmeiseti vähempi kilpaileminen oli vienyt varmuutta etenkin rystyltä. Hän kertoikin vaihtaneensa kahden käden rystyltä yhdelle palattuaan kilpakentille. Todella mielenkiintoista, että joku on tehnyt moisen vaihdoksen selvästi kovempienkin treenimäärien jälkeen. Arvelimme, että vaihdokseen vaikuttaisi vaativampi jalkatyö, mitä kahden käden lyönti vaatii. Ronnin lyöntejä voi pikemminkin kutsua huolettomiksi, jotka useimmiten putosi lähelle rajoja sisäpuolelle. Rystyltä hän slaissaisi enimmäkseen alakierrettä. Se oli vahvasti kierretty, muttei inhottavan matala, ja sain rystykrosseissa pidettyä hänet aisoissa. Syötöllä yritin hieman liikaakin ehkä rystylle, ja tehot olivat hieman ensimmäistä matsia alemmat. Virheitä tehtiin molemmin puolin ja showlyöntejäkin Ronnin puolelta. Tunsin olevani alakynnessä vaikka toisesta erästä saatiin varsin tasainen. Numerot 2-6, 4-6 kuvaavat hyvin asetelmaa, mutta ottelu oli näyttävä ja nautinnollinen epäkunnostanikin huolimatta.