Viimeisestä tennismatsistani oli vierähtänyt yli puoli vuotta, mikä on pisin tauko aktiiviurallani. Marraskuussa repimäni golfkyynärpää on sitkeä vaiva, johon hain lopulta apua kiropraktikolta. Sitä ennen olin yrittänyt paluuta tenniksen pariin pari kertaa yli kuukauden käden lepuutuksen jälkeen. Kyynärpää sattui ja tuntuu edelleen ylä- ja sivukautta lyönneissä silloin, kun käsi on hieman koukussa. Lentopallossa tämä on yleisempää, mutta vipuvarsi ja ranteen kierto on vähäisempää, mikä taas aiheuttaa eniten kipua juuri tennissyötössä. Padelia pystyin sensijaan harrastamaan lähes maksimi yrityksellä. Beachvolleyssä en uskalla iskulyöntejä tehdä täysillä. Toisaalta isovarpaaseen ilmestynyt jäykkyys vähentää menohaluja muutenkin kengättömissä lajeissa.
Viimeiset kaksi kuukautta kuuntelin ja hoidatutin itseäni kiropraktikolla n. viisi kertaa. Hän löysi hermopisteet joissa kipu luurasi ja opasti minua sallituissa käden aktivointiliikkeissä. Viimeisellä kerralla hän totesi niin selvän edistyksen kyynärän kunnossa, etten tuntenu enää kaipaavani palvelua. Kyynär onkin viimeisen viikon aikana ollut tennis- ja biitsitreenien lopussa kunnossa, eikä lämmitellessä tuntuva säteily enää haittaa.
Eilen treenasin tunnin verran tennistä niin hyvällä ololla, että päätin ilmoittautua halukkaaksi sarjamatsiimme nelinpeliin samana iltana Metsälässä. Oheen sain jopa tyytyväisen syöttöni nauhalle:
Pelasimme Robert Ashornin kanssa OTC:n Andres Teir/Sampsa Korhosta vastaan. Robertilla oli myös pitkä kisatauko, mutta varsinkaan peruslyöntituntumassa se ei näkynyt. Muutenkin pelimme sujuu hyvin yhteen ja pidimme jopa hauskaa kentällä. Alun syötön yskinnän jälkeen pääsimme raiteillemme ja viimeistelin hyvin verkolta Robertin krossipommien jälkeen. Volley-tuntumani oli mataliinkin palloihin hämmästyttävän hyvä. Takakentältä tuntuu, etteivät jalat ole niin mukana kuin ennen ja löin kämmentä tavallista varovaisemmin. En kuitenkaan tehnyt juuri helppoja virheitä sieltäkään. Oma syöttönikin toimi kohtuu hyvin vaikka niitä murrettiin.
Verkkopelissä tuntui olevan tenniksen jumalatkin kohdallaan. Epätoivoisin piste tuli, kun otin Andreaksen minua kohti verkolta suuntaaman refleksipuolivolleyn mailan juuriosalla takaisin. Se putosi niin lähelle verkkoa Andreasin eteen, että hän taisi päästä lyömään sitä jopa meidän puolelta pompun jälkeen. Hän valitsi kuitenkin lyhyen tiputuksen, johon pääsin aavistamalla kiinni. Nostin kuitenkin aivan suoraan Andreaksen lapaan, joka oli edelleen aivan verkon yläpuolella. Nopea smashi oli niin jyrkkä, että Robert kävi napsimassa pallon vielä takakentältä takaisin samaan aikaan, kun minä hain itseäni verkkotolpan takaa vastustajan puolelta, jonne olin jatkanut stopparin hakua. Vastustaja sössi seuraavan iskulyönnin pitkäksi, joten ehkä epätoivoisin palloralli tuli kotiin. Viimeisessä geimissä sain vielä ilahduttavan pidon, kun laitoin A-ruutuun pari kertaa pallon sivurajaan, joka oli irronnut kentän pinnasta. Kiva pito ja muutenkin mahdollisimman ilahduttava paluu kentille, mitä en vielä viikko sitten edes uskonut! Numerot taisivat olla 6-2, 6-2.
Palloukko 