Viime vuosina olen pelannut enimmäkseen ikäluokkarajoitettuja C:n kisoja, mitkä ovatkin huokuttelevimpia tasoltaan. Junioreja vastaan ottelukokemukset kun ovat yleensä turhan nopeita suuntaan tai toiseen, eikä välttämättä ajatusmaailmatkaan kohtaa kentällä. Senioreja vastaan matsit ovat mielenkiintoisempia, mutta huonona puolena vaihtelevampi vastustajan lyöntitekniikka/-taktiikka sekoittaa yleensä oman peruslyömiseni tasoa. Tämä on yksi syy miksi olen mielestäni pelannut alle tasoni kaikissa senioreiden turnauksissa. Olen yleensä lähtenyt ykkössijoitettuna C-luokan kisoihin, mutta edes finaalipaikkaa ei löytynyt tilastoistani. Nyt saatiin kuitenkin korjaus tähän tappioputkeen ansaitusti, kun vastustajien taso oli selvästi alle omani ja pystyin pitämään oman lyömiseni riittävän tasaisena.
Hyvinkään ONSE-areenalla tunsi itsensä tervetulleeksi, vaikka paikallisia puuhamiehiä näkee harvemmin nykyään. Vieraampi alusta ja halli tuntui kuitenkin vaikeammalta pitää hyvä osuma peruslyönneissä, kuin esimerkiksi Talin ideaalisissa oloissa. Jostain syystä en saanut aivan parasta osumaa irti missään matseistani, mutta heikkojen hetkien puuttuminen ratkaisi.
Pelasimme MC35-luokassa no-add säännöllä muuten täyspitkiä eriä, paitsi kolmas 10-tiebreakkina. Ensimmäinen matsini Antti Nummelaa vastaan oli miellyttävä aloitus. Antti oli suhteellisen tasainen lyöjä, jolla kämmen oli paras ase. Rystyltä tuli heikompaa ja syötössä oli suurin ero edukseni. Sain heti mukavan avausgeimin: onnistuin taaksepäin juoksusta olanyli smashissa sivurajasta läpi. Ottelu eteni tasaisena, vaikka yhtään no-add pistettä ei nähty. Antilla osuivat onnistumiset samoihin geimeihin ja hän vei ne selvästi. Pidin kuitenkin syöttöni paranevaa tahtia. Ykköseni oli kohtuullisesti ehkä 60% sisällä. Ainoastaan toisessa erässä notkahdin rytmittömään flatti ykköseen, mikä on ”leipävirheeni”, mutta onnistuin silti pitämään ne. Pääsin paljon verkolle, jossa nähtiin viihdyttäviä miekkailuja. Antti onnistui hieman tehokkaammin verkolla, mutta minä pidin kuitenkin hyökkäävämmän aseman ja vein niukasti peliä. 6-3, 6-4 minulle oli aika kuvaavat luvut. Pienestä katsomosta tuli kivasti kehuja ja syystäkin tämä olikin ehkä viihdyttävin matsini näistä kolmesta.
Seuraavana päivänä pelasin jo semifinaalia Riccardo Da Saccoa vastaan, joka olikin varsin viheliäinen lyöjä. Vanhemman valtiomiehen tekniikka muistutti tyypillistä nelurisenioria, jossa pallot otetaan noususta niin edessä kuin takana. Vasurin rystyllä tämä ei tuottanut koskaan rytmikästä yläkierrettä, vaan kaikkia muita neppailuja, usein stoppareita. Kämmen oli hyökkäävämpi, mutta melko kierteetön ja hasardi. Aika äkkiä opin, että tässä kannattaa taistella pallo kaiken yläkierteen avulla takakentälle, josta noususta lyöjä tekee virheitä. Tätä taktiikka hakiessani pääsin aika helposti 3-0-johtoon, josta tiukkojen vaiheiden hallitsejana pääsi Riccardo 3-4-johtoon. Mantrasin itselleni pitämään jalkoja työssä, ja syviä yläkierrekrosseja, eikä yhtään houkuttelevaa stopparia, jotka Riccardo luki ja ehti hyvin. Erä kääntyi näin minulle 6-4.
Toisessa erässä minut murrettiin myös kahdesti, joten syöttö ei ollut hyvä. Se riitti kuitenkin, kun pidin ykköserässä hyväksi havaitsemani taktiikan. Erän loppu oli helpompi, kun sain hieman ykkösenkin kulkemaan, 6-3.
Saman illan finaalimatsi oli tällä kertaa lopulta helpoin. Alku oli kuitenkin kaikkea muuta. Henrik Lyra oli selvästi vähemmällä kokemuksella liikenteessä, minkä näki melko lyhyen swingin ja vähemmän kierretyistä lyönneistä. Ne kuitenkin toimivat alussa. Hän operoi isoilla hyökkäyksillä sivurajoilleni ja onnistui menemään 0-2-johtoon hyvällä pelilllään. Hämmästelin, että tällä kyydillä noutaja tulee minulle jatkossakin, mutta sitten tahti kääntyi hänen virheilyksi. Varsinkin kun hidastin lyöntejä ja lisäsin kierteitä, tuotti hitaampi rytmi runsaasti helppoja virheitä. Lisäksi hän yritti turhan agressiivista kämmenhyökkäystä sen varmuuteen nähden. Olin myös verkkopelissä edellä ja loppuerä tuli yllättävän helposti 6-2 mulle.
Toinen erä jatkui hallinnassani, vaikka numerot oli tiukemmat. Sain myös syöttöni toimimaan hyvin, mikä tuotti suoriakin pisteitä. Henrikillä ei syötöstä ollut etua. Hän vei pari tärkeää palloa, mutta minä ottelua ja finaalin toisen erän 6-3.
Vuosi oli erityisen kiva päättää turnausvoittoon. Vaikkei kovaa vastusta tullut vastaan, on pelin pysyminen riittävällä tasolla hyvä juttu. Lisäksi vastustajat ja muu kilpailuväki osoittautui Hyvinkäällä erittäin lämminhenkiseksi, mikä lisäsi mielihyvää.
Muistelin, ettei finaalivoittoa ole ihan lähivuosina tullut ja tarkistin asiaa Tennisässän tilastoista. Siitähän olikin jo kymmenen vuotta, kun voitin vuodessa kahdeksan turnausta ja sen jälkeen en yhtään 10 vuoteen! Toki tästä ajasta suurin osa meni B-luokan kisoissa, mutta viimeiset n. neljä vuotta takaisin C:ssä, mikä on tosin kovatasoisempi kuin viimeksi. Samalla tutkin kauanko tuskailin heikomman Wilsonin tikun parissa. Sillä pelattiin kahdeksan vuotta ilman turnausvoittoa. Ilmankos vaihto lämmittää!
Palloukko 